Yves Rocher – Huhtikuun testipaketti

12 huhtikuun, 2012

 

Yhteistyössä Yves Rocher.
Pari viikkoa sitten sain pitkästä aikaa mukavaa sähköpostia. Oon itse asiassa kolmen kuukauden ajan kaipaillut itseruskettavaa, mutten oo halunnut ostaa kaupasta, sillä oon epäillyt, että Yves Rocherin seuraava sponsoroitu testipaketti on jokin itseruskettava tuote. Ja olin oikeassa! Kaksinkertaisestikin! Jeeebou.
Eli eli, ihana testipaketti taas. Ideana on tietenkin ruskettunut kroppa, mutta myös tasainen väri ja pehmeä iho, joka saadaan kuorinta-aineen ja öljymäisen koskeuttavan suihkeen avulla. Oli myös tosi kiva saada itseruskettava erikseen kasvoillekin, mulla ei sellaista oo ollut tosi pitkään aikaan ja vartalolle tarkoitetut mänkkivoiteet on aina ollut vähän paksuhkoja poskille levitettäviksi.
Nyt tuotteet on kuitenkin kokeiltu ja voin kirjoitella teille mielipiteitä läikikkäillä sormillani :) Joo joo, aina unohdan pestä kädet itseruskettavan käytön jälkeen…

 

 

Kuorinta-aine
Ensimmäinen tuote on aprikoosikivijauhetta sisältävä kuorinta-aine. Ja oon rakastunut! Joulukuun testipaketin kuorinta-aine on jo loppunut, joten oli ihanaa saada uusi vastaava – jos ei parempikin.
Ensinnäkin tuoksu on hirveän kiva, raikkaan hedelmäinen. Koostumus on paljon paksumpi kuin vanhassa voiteessa, mikä helpottaa tuotteen levittämistä vartalolle suihkussa. Kuorivat rakeet oli sopivan pieniä mutta kovia, tuli aivan ihanan pehmeä iho! Eikä vaikutus lähtenyt parissa tunnissa, vaan pysyi paljon pidempään. Hieroin kuorinta-ainetta vähän myös kasvoille, vaikkei varmaan saisi, hehe. Mutta joo, tämä on just niitä tuotteita, joiden loppumista oikeasti pelkää jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen – kuorinta-aine vaan tekee iholle niin hyvää. Hunajata hunajata.

 

Itseruskettava suihke vartalolle
Sitten itse itseruskettavaan. En oo ennen käyttänyt suihkutettavia itseruskettavia – silloin harvoin kuin tällaisia käytän, ostan yleensä voidetta hinta-määrä-suhteen takia. Levityksen suhteen pakko kyllä olla plussan puolella suihkeen suhteen; jotenkin aineen öljymäisyyteen sopii pumppuominaisuus – vaikka itseruskettava pitääkin suihkutuksen jälkeen vielä käsin tasoittaa. Itseruskettava ei ollut kuitenkaan kovin nestemäistä, tai ainakin pumppu annosteli tarpeeksi ohuen kerroksen määrän ainetta niin, ettei se lähtenyt iholla valumaan. Tuote kuivui melko nopeasti, plussaa! Eikä jättänyt valkoisiin vaatteisiin yhtään ruskeita jälkiä, ei edes pyyhkeeseen suihkun jälkeen. Pelkästään sellaisen mukavan kosteutetun tunteen.
Itseruskettavan vaikutus oli aika keveä, ei jättänyt oranssia väriä muttei myöskään dramaattista rusketusta – kaverit ei edes huomanneet, että olin laittanut itseruskettavaa. Tietenkin nyt puhutaan minun ihosta, joka on vähän tummempi kuin perus suomalaisilla, voi olla, että muilla vaikutus on tehokkaampi. En kuitenkaan pidä keveyttä pahana asiana, ihan mukavaa että rusketusta voi lisätä asteittain käyttämällä suihketta muutaman päivän ajan.

 

 

Itseruskettava voide kasvoille

 

Kuten sanoin aikaisemmin, minusta oli ihanaa saada kasvoille oma rusketustuote. Öljysuihke olisi ollut vähän vaikeaa levittää tasaisesti (jollei halua että silmämunatkin ruskettuu) ja tavalliset vartalorasvat taas ovat monesti aika paksuja. Tämä ihanuus levittyi helposti, kuivui nopeasti ja kosteutti ihoa – ja tuoksukin on sopivan mieto, mitä arvostan itseruskettavissa tuotteissa
Kasvojen iho muuttui tunnin sisällä astetta päivettyneemmäksi, mutta kuten vartalosuihke, tämäkään ei luonut sellaista porkkanaefektiä. Yön aikana rusketus ehkä aavistuksen tummui, mutta kuten Yves Rocherin nettisivuilla kehotetaankin, laitoin itseruskettavaa seuraavanakin päivänä. Ohjeissa neuvotaan lisäämään ainetta päivittäin, kunnes saadaan haluama päivetys (kuitenkin enintään neljänä peräkkäisenä päivänä), jonka jälkeen pidetään kahden viikon tauko. Tauon jälkeen itseruskettavaa voi levittää kolmen päivän välein ylläpitämään rusketusta. Saa nähdä, muuttuuko väri oranssimmaksi useamman käyttökerran jälkeen, toivottavasti ei.

 

Mites teillä, käytättekö itseruskettavia vai suositteko aurinkoa tai solariumia? Vai onko rusketuksen hankkiminen ihan turhaa rahan ja ajan hukkaa?
Mie itse oon jättänyt solariumit pari vuotta sitten lähinnä inhottavien ihosyöpätarinoiden takia. Kuten muutkin tytöt meän porukasta, oon silloin tällöin suosinut näitä asteittain päivettäviä vartalorasvoja (Dovea ja Garnieria erityisesti), koska itseruskettavat tuntuu liian voimakkailta mutta vähän ruskeampana on nätimpi olo. Tämän testipaketin myötä voisin tästä lähtien ehkä siirtyä itseruskettavienkin puoleen, lähti se porkkanakammo pois. En halua olla oranssi, mutten kalpeakaan, joten ehkä käyttö voisi olla jotain tyyliin kerta kahteen viikkoon? Kunnes se ihana kesä tulla taapertaa meidän luoksemme.

 

20 Kommenttia

  • Reply Jasmin 12 huhtikuun, 2012 at 10:41 am

    Itse oon viimekesästä asti epäsäännöllisesti käyttäny itseruskettavia ihan laidasta laitaan,aluksi kaikki olleet ihan hyviä, varsinki suihkutettavat. Jokaisen kans kuitenki törmänny samaan ongelmaan eli epätasainen kuluminen mikä ei oo mikään nätti näky:/ Nyt siis vähän taukoa noista.

    • Reply Sita 12 huhtikuun, 2012 at 10:49 am

      Miekin muuten mietin tuota että pitäisköhän iho tyyliin kuoria aina kun rusketus alkaa kulua ja sitten vasta lisätä lisää väriä? Koska joo se on ruman näköistä kun on hulluna rajoja joka puolella :(

  • Reply Nina 12 huhtikuun, 2012 at 11:02 am

    Mä välttelen itseruskettavia viimeiseen asti. Mulla on ihan tooosi vaalea iho, ja noiden kanssa puuhaaminen on sen verran tarkkaa hommaa, etten vaan jaksa. Saisin kuitenkin sössittyä homman ja sitten en ois enää valkea vaan todennäköisesti oranssiraidallinen ja vähintäänkin läikikäs :D Kunnon kirahvi.

    Eli otan senkin vähän rusketuksen mitä ihooni tarttuu ihan vaan luomuna :)

    • Reply Sita 12 huhtikuun, 2012 at 1:00 pm

      Joo tiiätkö nyt dagen efter miekin huomaan vähän epätasaisuutta! Muttei onneksi ihan hirveän pahasti. Joo luomurusketus on parasta, mitkään rasvat ei vedä kyllä vertoja auringolle!

  • Reply Lise 12 huhtikuun, 2012 at 11:13 am

    Kiitos vinkistä, mun on varmaan huomenna palkkapäivänä pakko tehdä Yves Rocherille tilaus :D Kävin jo kattomassa mitä kaikkea pistän ostoskoriin ja sieltä sai jonkun lisälahjankin. Hakusessa ollut itseruskettava mun lomamatkaa varten, joten tuli hyvään saumaan tää sun vinkki :)

    • Reply Sita 12 huhtikuun, 2012 at 1:02 pm

      Toivottavasti oot tyytyväinen noihin tuotteisiin etten suosittele huonoja :D Ja oi mihin siekin oot muka lähdössä matkalle, miekin haluan…

  • Reply Anonyymi 12 huhtikuun, 2012 at 12:25 pm

    Mulla meni hetken tajuta, että miksi toi pimenee aina välillä ja kuitenkin tulee sama kuva ? :D Sitten vasta tajusin, että AHAAAA tosiaan että ne kaikki muut on sumeina, ja yks vaa näkyy sillee selkeest :DD t. piiloplondi

    • Reply Sita 12 huhtikuun, 2012 at 1:02 pm

      :D hahahha söpö

  • Reply Anonyymi 12 huhtikuun, 2012 at 5:08 pm

    Mää joskus pari vuotta kokeilin positiivisesti jotain itseruskettavaa tuotetta ja heti sen jälkeen päätin, etten niitä enään käytä. Parin vuoden tauon jälkeen vois kyllä kokeilla tommosta suihkurusketusta:)

    • Reply Sita 14 huhtikuun, 2012 at 2:37 pm

      Kokeile ihmeessä :)

  • Reply Salla 12 huhtikuun, 2012 at 7:01 pm

    mulla on myös tuota kuorinta-ainetta ja yhdyn todellaki tuohon sun arvioon, se on täydellinen!!! ja se tuoksu <3

    • Reply Sita 14 huhtikuun, 2012 at 2:38 pm

      Joo niimpä, ihana!

  • Reply Outi 13 huhtikuun, 2012 at 11:50 am

    Jeah tääpäs oli informatiivinen! Tota kasvoille erikseen tarkoitettua voisin kyllä testatakin! Mulla on tavallisesti vuoden ympäri vartalolle käytössä toi Doven päivettävä kosteusvoide, mutta kasvoille käytän yleensä just ihan niille tarkoitettua itsistä. Mä suosin feikkiruskettavia koska muutaman kerran joskus ajat sitten solariumia kokeiltuani totesin, ettei oo mun juttu. Ja vaikka arskaa tykkäänkin kesällä ottaa, se on loppupeleissä mun ihotyypillä vähän liikaakin aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa hommaa, tartten nimittäin mooonen monta kertaa ennen kuin edes kunnolla rusketun ja sitten sekin vähä väri lähtee muutamassa päivässä jos arska ei paista :D ARGH. Raivostuttavia ne ihmiset, jotka ruskettuu saatana jo pelkästä auringon näkemisestä! Mutta niih, sama mulla, että kalmankalpeana ei vain ole kovin hehkeä olo ja pienet läntit siellä täällä tai tummiksi jääneet kämmenet (perus moka mullakin aina :D) on aika pieni hinta muuten iholle kovin terveellisestä rusketusmetodista.

    • Reply Sita 14 huhtikuun, 2012 at 2:40 pm

      Haha thanks :D Mulla kyllä onneksi ruskettuu melko helposti iho, mutta kyllä se rusketus lähtee poiskin.. Ja joo mullaki on tällä hetkellä valkoset jalkapöydät ja kädet :D

  • Reply Anonyymi 13 huhtikuun, 2012 at 6:47 pm

    Mä aattelin kokeilla ens viikolla ekaa kertaa suihkurusketusta, itseruskettavat on niin tahmasia ja kestää kauan kuivua. Kokeilen kesää ajatellen, jos on hyvä ja massia riittää kesällä niin huijaan ihmisiä koko kesän – en nimittäin rusketu normaalisti juuri ollenkaan. Paras itseruskettava on ollut Doven Summer glow, mutta sekin kärsii noista piirteistä! Ja iho haisee pahalle ruskettavien jälkeen, hyi :)

    • Reply Sita 14 huhtikuun, 2012 at 2:41 pm

      Ai sellaista oikeaa suihkurusketusta joka tehdään liikkeessä? Ja haha niin haiseekin, poikaystäväki ihmetteli että mikä sängyssä haisee :D

    • Reply Anonyymi 15 huhtikuun, 2012 at 3:43 pm

      Joo sellasta "oikeaa" :D

  • Reply Jasmin 14 huhtikuun, 2012 at 1:31 pm

    joo pitäis kai juu kuoria ja just et muistais aina välil lisätä sitä ettei se pääse niin kauheeseen kuntoon…mä oon vaan niin huono kaikissa rutiinijutuissa:D Muuten tä on varmaan tosi outoa mut tä vaivaa mua jollain oudol taval ja mun täytyy nyt kertoa! Mä näin unta joku kolme yötä sitte missä olit sä! Se oli ihan älyttömän aidon tuntunen uni. Istuin jossain laumassa ihmisiä ja yhtäkkii käännyin kattoo sua päin ja sä katoit mu päin ja tajusin heti et se on Sita! Sit vaan katottiin toisiamme sellai et 'hei ooksä se..'' ja sit se loppu siihen,se oli jotain niiin outoa!

    • Reply Sita 14 huhtikuun, 2012 at 2:42 pm

      Mieki, älä huoli! Esim. unohdan aina rasvata ihon suihkun jälkeen haha.

      Ja hä vähän siistiä :D Mieki näen joskus bloggaajista unta, tuntuu ihan stalkkerilta aina kun herään haha. Söpö <3

  • Reply Jasmin 15 huhtikuun, 2012 at 7:52 pm

    Hah jep:D !

  • Jätä vastaus