
Oiii hyvää ystävänpäivää kaikille <3 Tämän perjantaipostauksen aihe on mun vierailu Kuudes Maku -liikkeessä, ja sen myötä järjestetään teille myös pieni arvonta tämän rakkauspäivän kunniaksi. Oon saanut kaikki julkaisussa näkyvät tuotteet blogiyhteistyönä, pitää ilmoittaa heti aluksi :)Kuudes Maku on tosiaan pieni ketju, jolla on liikkeet Turun seudulla sekä Oulun keskustassa. Valikoimassa on oikeastaan kaikkea hyvää ruokaa: paljon luomua, puhtaita raaka-aineita ja terveellisiä juttuja. Mun vierailulla mieleen jäi ainakin laaja valikoima irtoherkkuja pähkinöistä suklaisiin ja jogurtti-päällysteisiin lakuihin, joita voi siis itse kauhoa pussiin, vielä laajempi valikoima irtoteetä, kahveja, gluteenittomia tuotteita, superfoodeja sekä ihan perus juttuja luomuversiona (pestoa, pastaa, jauhoja, leipää). Jotkut tuotteet on sellaisia, joita ei esimerkiksi Oulun seudulla saa muualta. Oulun Kuudes maku sijaitsee vielä Kauppurienkadulla Stockan alapuolella, mutta ilmeisesti toukokuussa liike muuttaa Rotuaarille koruliikkeen entisiin tiloihin.

Koska pikku putiikissa on niin paljon pieniä pusseja ja purnukoita sekä koko kaupan mitalta irtotuotteita, kannattaa liikkeessä asioidessa kysyä myyjältä neuvoa, jos on jotain mielessä. Tai ihan vaan raatailla mukavia, juttelukulttuuri ei saisi kadota isojen ketjukauppojen lisääntyessä :) Mie taisin kysyä heti ensimmäiseksi, mikä voisi olla kiva tuote smoothien kanssa sekoitettavaksi – mie nimittäin tykkään rakeisesta smoothiesta, jossa on vähän jotain pureskeltavaa.
Sainkin sitten kolmea erilaista herkkua testiin: hampunsiemeniä, kuivattuja mulperinmarjoja sekä raakakaakaota papujen ja nibsien muodossa.
Nuo hampunsiemenet ovat olleet smoothien lisäksi mun mielestä parhaimpia puuron päällä sekä jogurtin ja raejuuston kanssa. Varsinkin mangojogurtin, raejuuston ja siemenien yhdistelmä on hullun hyvä.
Mie en ihan hirveästi ymmärrä enkä tiiä terveysruoista ja superfoodeista, mutta jotenkin tuntuu kuitenkin kivalta syödä sellaisia juttuja, joiden tietää tekevän hyvää. Hampsunsiemenet (mie koko ajan kirjoitan noin! Haha no jätetään korjaamatta) sisältävät paljon proteiineja, vitamiineja ja kuituja, ja ravintosisällössä mainitaan sadan gramman öljypitoisuuden olevan 33 grammaa, joka taas koostuu mm. linoleeli- ja alfalinoleelihaposta sekä oleiinihaposta. Maku on sellainen aika perus siemenmäinen!
Sain Kuudes maku -liikkeestä kaakaon lisäksi myös maistiaisiksi raakasuklaata, joka on siis hyvin ravintorikasta ja terveellistäkin kuumentamattomuuden takia. Tuo minttusuklaa oli oikeastaan tosi hyvää, vähän niin kuin tavallista tummaa suklaata mutta pehmeämpää – suli ihanasti suuhun. Oon joskus katsellut niitä tee-se-itse-raakasuklaapaketteja, mutta jostain syystä valmiit patukat tuntuu paljon kätevämmältä vaihtoehdolta! Menisi varmaan näillä kokkaustaidoilla niin paljon aikaakin hukkaan, että parempi napata näitä patukoita mukaan.Raakasuklaa on tietenkin kalliimpaa kuin se tavallinen, mutta silloin tällöin herkutellessa hinta ei oo mun mielestä liian korkea. Tai no, riippuu mihin vertaa. Mun perinteinen vertailukohde jollekin ”kalliille” jutulle on baarissa tilattu siideri – ei hele silläkin seitsemällä eurolla saisi paljon järkevämpää vastinetta rahoilleen, haha.

Laitettiin myös pystyyn pieni ja söpö arvonta ystävänpäivän kunniaksi: kommentoimalla tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi voit voittaa teetä sekä raakasuklaalevyn (teen makuna vadelma- ja aprikoosiöljy sekä ruiskukka ja kehäkukka, suklaassa taas maistuu mansikka ja kookos).Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan saakka. Voittaja arvotaan maanantaiaamuna ja mie utelen hänen osoitettaan sitten sähköpostin kautta :) Ja palkinto tulee postitse kotia saakka!
161 Kommenttia
amirannn@gmail.com :)
miten arvot tän? :DD
Yleensä oon tehny niin että katon montako osallistujaa on yhteensä, sitte random.org-nettisivulla arvon siitä yhen luvun ja lasken monesko kommentti se on :D hienosti selitetty
jennurax@hotmail.com :)
pikkumyy17@gmail.com
Peppipontynen@gmail.com
oona.sihvola@hotmail.com
erika.halttu@gmail.com
k2tuu_@hotmail.com
suviniina@hotmail.com
ruusa98@gmail.com
viemalas@student.jyu.fi
Ihanaa ystävänpäivää Sita :)
sal-la-@hotmail.com
kauppisara@gmail.com
unwanted01@gmail.com
sleepingsoulmate@gmail.com
aadanpostilaatikko@gmail.com
Suloista ystävänpäivää Sita! :)
elinapas@hotmail.com
Hyvää ystävänpäivää! :)
katja__92@hotmail.com
iida.inkala@gmail.com
iida.inkala@gmail.com
lena.rehula@hotmail.com
lena.rehula@hotmail.com
kati_1992@netti.fi
zazici@hotmail.com =)<3
sk97095@uta.fi
hilspa@gmail.com
maija.pylvas(at)gmail.com
bxballe@hotmail.fi
Hyvää ystävänpäivää! :)
kowalski1@luukku.com
paivi.jurvelin@gmail.com
minullaonsiivet@gmail.com
jenna.ijas@kopteri.net
sarianna.kuula@gmail.com
kuulostipa ihanilta noi kaikki terveysherkut! :)
hhanna.94@hotmail.com
Nam mikä palkinto! :)
matleenaah@hotmail.com
hanmita92@hotmail.com :)
riitu@live.fi :)
pauliina.haapasalo@suomi24.fi
kristiinalamsa@gmail.com
maiju.aarela@luukku.com
zzzzippie@gmail.com
emma-sofia.nyman@student.oulu.fi
tiia.rehu@gmail.com
stix@hotmail.fi
heidddddi@hotmail.com
jaana.sverloff@hotmail.com ja ps. ihanaa ystävänpäivää situli <3
tiia.holappa@hotmail.com
minnapo1@gmail.com
elina.pietila@graffiti.net
Mää tahon ! Nyt tekkeeki sitte hulluna mieli suklaata…
sarianna.valkama@hotmail.com
altsupaltsunen@gmail.com
heikkila9@hotmail.fi
:)
salla.peltoniemi@hotmail.com
reehuk@gmail.com
jesuun@gmail.com
mirgo-@hotmail.com
ihanaa ystävänpäivää<3
heroinsixx@hotmail.com
Iinuli_96@hotmail.com
Kivsua ystävänpäivää!<3
henssuuu@hotmail.com
suvbbi@gmail.com
annica102@luukku.com
zaara89@netti.fi
jensku_7@msn.com
midrerella(ät)gmail(piste)com
ninuska76@luukku.com
nea.nevala(a)luukku.com
henna.tahvonen@hotmail.fi
emu.1999@hotmail.com
epejay@wippies.fi
Jenna.monto@hotmail.com
vera.simonen@gmail.com
ttanjatuulia@gmail.com :)
ttanjatuulia@gmail.com :)
jan-et-te@hotmail.com
Hihii hyvää ystävänpäivää! :>
janskkk@hotmail.com
miraemilia88@gmail.com
elonen.milja@gmail.com
miira_suomalainen@hotmail.com :) ps. suklaa on parasta!
loraleen@netti.fi
heidi97@wippies.com
haapala.mari@gmail.com
lintzuuu@hotmail.com
Tää liike onkin mulle aivan uusi tuttavuus! Täytyypä pääsiäisen aikaan piipahtaa Oulussa kurkkaamassa sitä, kun tuun lomanviettoon pohjoiseen :) Ihanaa ystävänpäivää!
laura.leppajarvi@gmail.com
heiidddd@gmail.com :)
jenna.virkkunen@hotmail.com
wow, en oo muuten koskaan maistanu kookossuklaata, vaikka kattava suklaatutkimus onkin takana ;)
hannaturkki@yahoo.fi
hjeid@hotmail.com !
riikkamaria.vee@gmail.com
hensu_h@hotmail.com
janikaa93@suomi24.fi
Ihanaa kun oot alkanut postaileen useammin Situli. :)
Ja ompas kiva arvonta, osallistun. Teetä ei voi koskaan olla liikaa ja raakasuklaata en ookkaan ikinä maistanut!
ienmi@hotmail.com
idalinden93@gmail.com
kati_inka@hotmail.com
janna.nikula@hotmail.com
Ihana arvonta! <3
laurasofiaemilia@gmail.com
januviiva@gmail.com
luumunkukka @ luukku.com (kaikki yhteen)
luumunkukka@luukku.com
mukana! :)
sofia__1993@hotmail.com
jullemoi3@gmail.com
ihanaa ystävänpäivää hieman myöhässä :) ihana arvonta, im in!:)
elinaaaaaaa@gmail.com
ai.nori@hotmail.com
saaraaira@gmail.com
annamarie.castren@student.diak.fi
annamarie.castren@student.diak.fi
naminam, tää postaus kyllä nostatti veden kielelle!
annamaija.vastila@gmail.com
riikka.ruokamo@gmail.com
Ihana arvonta<3
t.kynsilehto@luukku.com
ihana arvonta! :)
xeve@hotmail.fi
aannih_@hotmail.com
jens–@hotmail.com
emilii-@hotmail.com
saara.rautajoki@gmail.com
anskuujou@gmail.com
josjakun@yahoo.fi
Kuudes Maku on aivan ihana kauppa :)
johanna.lotvonen@gmail.com
93.jenni@gmail.com
iitu.h@hotmail.com
katihiltunen@hotmail.com
hanna_kauppila@luukku.com
outolintu95@gmail.com
suusilo@gmail.com
kerppuli@hotmail.com
holmoillen@hotmail.com
lauurapa@hotmail.com
heli.junell@gmail.com
raatikainen.tuija@gmail.com
eveliina–@hotmail.com
veeravalimaa@hotmail.com
annastiina44@luukku.com
aivan ihana arvonta! Ja tosi mukavalta paikalta kuulostaa toi kuudes maku, pitää melkei oikeesti suorittaa kotiseutumatkailua tonne turkuseen ku siel on paljo kaikkee kivaa :)
viivi.korpela@hotmail.com
rimbee@hotmail.com
minttu.witick@kpedu.fi
Mukana kivassa arvonnassa :) sayav@hotmail.fi
anninsafari@gmail.com :)
Nadjavanninen@gmail.com
gabriella6@windowslive.com
Ilolla maukkaassa arvonnassa mukana. :) tiia68@gmail.com
jane.baba@hotmail.com :)
ihantavallisetvillasukat@hotmail.com
mllla@hotmail.com
Nin–a@hotmail.com
Oinam!!
pehla_96@hotmail.com
Ihanan söpö arvonta :)
pinja.pylvas@hotmail.com
kaisan-posti@hotmail.com
vaihtoehto.oikealle@gmail.com
Mija@live.fi
Mukana arvonnassa! :) Kuudes Maku on kyllä ihana puoti! Tulee aina silloin tällöin haettua sieltä pähkinä- ja jogurttiherkkuja ja raakasuklaata!
valeriedementor@gmail.com
riikkakaroliina.laitinen@gmail.com
ihana arvonta :)
sofia_hau@hotmail.com
sari.suorajarvi@hotmail.com
analogtrashblogi@hotmail.com
essi.toropainen@gmail.com :)
emma-rawwrr@hotmail.com :)
annu.karjalainen@windowslive.com Tuo kauppa on kyllä maailman suloisin! Käyn siellä usein ja paljon mieluummin kuin vastapäisessä Punnitse&Säästässä ;)
mirjuska90@hotmail.fi
Mukana.
suzy_1994@luukku.com
orange23@netti.fi
hanna.juntunen1@luukku.com
joszu94@hotmail.com