Viime viikko kuvina

20 lokakuun, 2014

image

Viime viikon maanantaina päivä alkoi kotona höntsäilyllä. Koitan nykyään pitää mun työpöydän aina siistinä, jos se vaikka inspiroisi tekemään kouluhommia useammin! Kirjoitin tuolloin yhden kirjallisuuden kurssin luentopäiväkirjaa puhtaaksi (oikeasti mulla olisi ollut luento, mutta olin laiskimus enkä jaksanut lähteä pyöräilemään yliopistolle parin tunnin takia).
Iltapäivällä näin Jannea, jonka kanssa käytiin syöpöttelemässä ja kaupoissa. Illalla kävin vielä salilla, mutta ei ollut mikään maailman paras treeni, sillä kuntosali oli ihan täynnä.
imageTiistai alkoi aika kivuliaasti, sillä mulla oli päivällä hieronta-aika Kipulihaksille. Oon nyt käynyt kolmesti tuolla hoitamassa mun selkää sekä lonkan ja pepun aluetta, joka on niin jumissa että pelkkä istuminenkin aiheuttaa vihlomista. Viimeisellä kerralla mulle myös laitettiin kinesioteipit selkään, saa nähdä miten tästä eteenpäin asiat menee ja joutuuko varaamaan myöhemmin vielä neljännen ajan. Tuolla Kipulihaksilla ei oo kyllä pahanhintaiset hieronnat: mun 45 minuutin kidutukset on olleet 32 euroa kerta.

Hieronnan jälkeen kävin Milkan kanssa Roosterissa ja illaksi menin bussilla töihin.

image

Keskiviikkona kävin aamulla luennolla, jonka jälkeen pyöräilin Tuiraan tapaamaan Jannea. Syötiin Cafe Liljassa, josta saa ehkä Oulun parhaimmat ja isoimmat salaatit. Suosittelen! Mun lautasella kulhossa oli kanaa, aurinkokuivattua tomaattia, viinilehtikääryleitä (ei ollut kovin hyviä), coleslaw-salaattia sekä salaattia, tomaattia ja kurkkua. Yhdeksän euron hintaan kuului tuon neljän täytteen salaatin lisäksi juoma ja kahvi tai tee. Otettiin Jannen kanssa myös pikaisesti asukuvat, jotka postasinkin jo teille viime viikolla.

Syömisen jälkeen kävin vielä yliopistolla kirjallisuuden kurssin luennolla, jonka jälkeen oli taas ruoan aika. Meillä oli nimittäin tyttöjen kesken Neljän tähden illallinen -kierros (mie kirjoitinkin siitä teille viime syksynä), ja nyt oli viimeisen illallisen aika. Maija teki lohta, ihania uunijuureksia ja salaattia sekä jälkiruoaksi sellaista makeaa, pähkinäistä rahkaa mangohyydykkeellä. Oli ihan täydellinen ateria!

image

Torstai alkoi aika mukavasti, kun herra poikaystävä loihti komian synttäriaamiaisen :) Muuten päivä ei ollut mitenkään ihmeellinen, kävin salilla ja töissä! Meän pomo oli ostanut mulle Arnoldsista donitsin, oli aika ihana piristys iltavuoroon.

Yläkuvassa näkyy muuten Instagramin kautta Unicorn light -paketti, jossa on viisi erimakuista, makeaa ja nikotiinitonta sähkösishaa. Vai miksiköhän noita kutsutaan? Reunimmainen eli mansikka ei tosin toiminut, blää. Nuo oli kuitenkin ihan hauskoja, en tiiä pitäiskö jopa tehdä itse tilaus :)

image

Perjantaina mulla oli vapaapäivä, ja aloitin sen leipomalla brownie-kakkuja. Jouduin tosin hieman soveltamaan mun lempireseptiä, sillä halusin hyödyntää noita Cloettan sponsoroimia suklaalevyjä, joita jäi jäljelle blogi-illasta.

Illalla vietettiin laatuaikaa Jussin kanssa keskustassa. Käytiin syömässä Yuki-sushissa, jossa oli taas tosi hyvät setit. Tilattiin ensinnäkin Yuki-plate kahdelle (näkyy kuvassa vasemmalla), sekä Yuki 1 -annos ja neljä California-rullaa. Mun lemppari on paistettu lohi, johon tulee tuo pikku majoneesipötkö päälle. Californiassa oli muistaakseni sisällä surimia, avokadoa, salaattia ja majoneesia, mutta ei sitten maistunut niin mahtavalta kuin mitä kuvauksen perusteella olisin odottanut. Mutta tuo Yuki kahdelle oli täydellinen!

Syömisen jälkeen mentiin leffaan. Mie olisin halunnut nähdä sen Dracula-leffan (hhahah), mutta onneksi suostuin lopulta katsomaan Gone girlin – joka oli muuten oikeasti tosi hyvä! Suosittelen :) Leffa kesti kai kaksi ja puoli tuntia, mutta mie olisin voinut jatkaa katsomista sitäkin kauemmin, ja juoni jäi kivasti pyörimään mieleen vielä seuraavaksi päiväksi. Gone girl on muuten Finnkinon kuukauden elokuva, joten S-etukortilla saa lipuistakin alennusta.

image

Lauantaina menin aamupäivällä töihin. Hoitelin ihmisten alusvaateasioita kuntoon kahteen asti (oli jotenkin tosi kiva työpäivä), ja sen jälkeen tulin kotiin tekemään tarjoiluja juhlia varten. Pöydän antimista tulee postaus myöhemmin!

En jaksanut laittaa tukkaa (perus), mutta lätkäisin sitten kaksinkertaisen määrän meikkiä kompensoimaan sitä, heh. Päällä oli uusi valkoinen paita H&M:ltä kultaisten korujen kanssa. Piti valita mukavat vaatteet, ettei tarvitse illan mittaan olla nykimässä mitään pikku toppia paikoilleen tai kärsimässä korkeista koroista. Vieraita alkoi tulla kuuden jälkeen ja oli kyllä huippu ilta! Tai ehkä vähän liiankin huippu? Sunnuntaina kaikkien tarinoita kuunnellessa tuntui, että jokainen on ollut aika pelti kiinni :D

image

Sunnuntai menikin sitten vähän heikommissa tunnelmissa. Olin kuitenkin pikku päle ja siivosin kämpän heti kun olin herännyt – pakko saada aina paikat kuntoon mahdollisimman aikaisin. Kaikista pahinta muhia asunnossa, joka on kauheassa kunnossa edellisen päivän jäljiltä. Meillä on kyllä aina niin pahat henkiset darrat ja vainoharhat, ettei pahempaa löydy. Päätettiin siksi Maijan eli mun kämppiksen kanssa, että tehdään meille sellainen katumusnurkka johonkin huoneeseen. Sinne tulee risti, raamattu ja ruoska, ja nurkkaan voi mennä krapulamorkkiksissa rankaisemaan itseään, hahaha.

Sunnuntaina mie myös fiilistelin vielä lauantaina saatuja lahjoja :) Sain mm. Niken paidan, meikkejä, Gina Tricot -lahjakortin, hajuveden, lahjakortin naapurissa sijaitsevaan keilahalliin sekä Marc Jacobsin iPad-suojan. Niin ja pojilta Prinsessakirjan, haha. Sunnuntai-iltana käytiin vielä tyttöjen kanssa Subissa ja söin maailman parhaimman kanasalaatin.

Sellainen oli mun viime viikko! Jos tykkäsitte tästä postauksesta, laittakaa kommenttia tulemaan niin teen tällaisia useamminkin :)

28 Kommenttia

  • Reply s 20 lokakuun, 2014 at 2:05 pm

    Tykkään maaaaaliman eniten just näistä postauksista, niin täynnä kivoja yksityiskohtia, ihania kuvia ja juttuja jotka pistää naurattamaan ::–) erityisesti inspiroidun katumusnurkka-ajatuksesta, sitä vois soveltaa omiinkin hysteeriisiin darrafiiliksiin hahah. eli siis joo ehdottomasti oon tällasten postausten kannalla jeeezzzz! :-*

    • Reply Sita 20 lokakuun, 2014 at 5:36 pm

      Huippu kommentti!! Haha kiitos siitä :) hyvä että joku tajus tuon, olin varma että tuota fiilistä ja mielikuvaa ei pysty välittään tekstin kautta :D

    • Reply Keyword:fashion 20 lokakuun, 2014 at 6:13 pm

      Haha komppaan ylempää! Näistä hahmottaa sun elämää sillain vähän isompana kuvana.. Näyttää ihanalta.. :)

    • Reply Sita 20 lokakuun, 2014 at 6:47 pm

      Voi ei hahmota, sattu olemaan synttäriviikko niin siksi paljon ihania juttuja! Oikeasti on paljon enemmän niitä maanantaimasennuksia ja meikittömiä kotipäiviä jolloin syödään puuroa ja riisikakkuja :D mutta kiitos silti ihana <3 :)

  • Reply Jarno 20 lokakuun, 2014 at 2:15 pm

    Haha mää nauroin tuolle katumusnurkkaukselle! :DDD Näin jotenkin mielikuvissa itteni siellä potemassa henkistä krapulaa ja paremman elämän suunnittelua niinikään.
    Oli kiva törmätä Kaarlessa lauantaina!!! :D ♥ Toivottovasti siis ollaaan, että en muista aivan väärin :DDDD

    • Reply Mia Maria 20 lokakuun, 2014 at 3:52 pm

      haha, määki nauroit tolle katumusnurkkaukselle! Semmonen ois aika kätevä XD ;)

    • Reply Sita 20 lokakuun, 2014 at 5:38 pm

      Et muista väärin Jarno, mie just nauroin eilen ku muistin miten mielissään tulin halaan sua :Dd

      Mia: haha eikö!!

    • Reply Jarno 21 lokakuun, 2014 at 5:42 am

      :DD Mä taas olin sunnuntaina fläsbackien vallassa, ja aina silleen "AINIIN", mut kiva. Pitäs nähdä useamminkin :)

  • Reply Anonyymi 20 lokakuun, 2014 at 2:27 pm

    Ihana postaus! Mukava kun kerrot kaikkia tuollasia pieniä hassuja juttuja :) jatka samaa rataa

    • Reply Sita 20 lokakuun, 2014 at 5:38 pm

      Kiitti paljon kehuista ja kommentista :))

  • Reply Tinja Emilia 20 lokakuun, 2014 at 4:41 pm

    Tosi kiva postaus! Just tällästä on kiva lukea :)

    • Reply Sita 20 lokakuun, 2014 at 5:39 pm

      Kiitos Tinja :)

  • Reply Mousse / kivipuuteri-kosmetiikkablogi 20 lokakuun, 2014 at 4:53 pm

    Lyhyet pikkujutut on just hyviä. Tulisipa Arnolds jo Ouluun :)

    • Reply Sita 20 lokakuun, 2014 at 5:40 pm

      Se on kyllä jännä että Zeppelinissä on mutta Oulussa ei! Paitsi tuleekohan Ideaparkkiin :)

  • Reply iina 20 lokakuun, 2014 at 5:17 pm

    just söpö! tykkään näistä (ja kaikesta) <3 pusuja!

    • Reply Sita 20 lokakuun, 2014 at 5:41 pm

      Kiitos Iina <3 :))

  • Reply Emilia 20 lokakuun, 2014 at 5:30 pm

    Tykkään kyllä tosi paljon näistä postauksista- ihania kuvia ja yksityiskohtia <3 Ja ennen kaikkea hauskalla tekstillä maustettuna! Sun viikko kuulosti täydelliseltä<3

    • Reply Sita 20 lokakuun, 2014 at 7:12 pm

      Kiitos Emilia :)) ihana ku jaksat kommentoida, munki pitäis olla aktiivisempi!

  • Reply Enni 20 lokakuun, 2014 at 6:43 pm

    Tykkäsin! Oot ollu superkauniina sun synttäreillä! Ja tuo kakku <3

    • Reply Sita 20 lokakuun, 2014 at 7:13 pm

      Wäää ihana Enni <3 :)

  • Reply Lotta 20 lokakuun, 2014 at 7:30 pm

    Ihana sie! Ja tosi kiva postaus, kirjotat nii kivasti että hymy huulilla täällä väkisinkin :)

    • Reply Sita 21 lokakuun, 2014 at 5:12 pm

      Kiitti Lotta :))

  • Reply Jenny 21 lokakuun, 2014 at 8:03 am

    Mä tykkään ainaki tällasista tosi paljon! näihin tulee usein vielä just sellasia kivoja pieniä yksityiskohtia mitä ei "normipostauksissa" oo ;)

    • Reply Sita 21 lokakuun, 2014 at 5:13 pm

      Huippua kuulla <3 :)

  • Reply jannika 21 lokakuun, 2014 at 9:48 am

    Moikka, näin urheiluhieroja opiskelija suosittelen tosiaan käymään useamman kerran hieronnassa, että kaikki apu saadaan annettua. Parhaiten toimisi jopa kahdesti viikkoon, jos on erityisen jumissa/kipeänä paikat! Olisi hyvä saada kaikki ajat vaikka peräkkäisille viikoillekkin, joten toivottavasti käyt vielä neljännen kerran hierottamassa! :)

    • Reply Sita 21 lokakuun, 2014 at 5:12 pm

      Niin mie oon käynykin enintään viikon välillä nuo kolme kertaa :) Alkaa vaan lompakko tuleen vastaan ku miettii että vielä pitäis kovasti käydä :D Mutta pitäis sitä kyllä terveydestä raskia maksaankin!

  • Reply Anonyymi 22 lokakuun, 2014 at 2:03 pm

    JEE oon miettiny jo pitkään että pitää mennä miehen kanssa treffeille, en oo vaan keksiny mitään kivaa ku aina vaan perus syömään johonki! MUTTA nyt sain kaks inspistä tästä: ekanaki tuo leffa on kuuleman perusteella ihan huikee (ja mieski tykkää ton tyylisistä) ja lisäksi ei olla käyty sushilla varmaan vuoteen! (:O) kiitos siis vinkeistä :) tosi kiva postaus muutenkin, ja kiva kun postailet nykyään niin hyvällä tahdilla! :)

    • Reply Sita 24 lokakuun, 2014 at 8:50 am

      Ihana kommentti!!! <3 en tiiä miks mutta oon ihan happee :D

    Vastaa käyttäjälle Mousse / kivipuuteri-kosmetiikkablogi Peru vastaus