Viime päivät

3 heinäkuun, 2012

 

Töitä, vohveleita, ihan vähän aleshoppailua ja flunssaa. Niistä on oikeastaan koostunut mun viime päivät, ja ärsyttävästä semikipeänä olemisesta huolimatta mulle kuuluu oikein hyvää. Viikonloppuna olin töissä sekä extemporena baarissa. Ei ollut oikeastaan mitään sen kummempaa syytä juhlimiselle, mutta pitää se ottaa kaikki elämästä irti ja lähteä tanssimaan jos siltä tuntuu! Plus, en voi tämän flunssan takia harrastaa liikuntaa, niin sama se pämpätä.

Eilen eli maanantaina kävin Tuukan bändin laulajan aka jumppaohjaaja-Riinan kanssa Bar 21:ssa syömässä vohvelit. Mie otin ilmakuivattua kinkkua, parmesaania, pinjansiemeniä ja rucolaa sisältävän ihanuuden, sillä ekalla kerralla eli viimeksi testasin jo kana-annoksen. Ah nuo on kyllä hyviä, tykkään kaikkien täytteiden lisäksi niin tuosta kastikkeesta (majoneesista…) jota annokseen tulee! Hyvä haastaja Kauppayhtiön salaateille – harmi ettei kumpaakaan kahvilaa ole Oulussa, tulee ikävä. Noita vohveleita voisi kokeilla tehdä itsekin, mutta vähän epäilen sitä, että malttaisin laittaa annokseen mitään muuta kuin vaniljajäätelöä, mansikoita ja kermavaahtoa…

Oon nyt viime viikkojen aikana vähän vältellyt alennusmyyntejä, sillä mulla harmittaa kaikki vaatteet, joita ei tuu käytettyä. Tai siis, tuntuu etten nyt oikeasti tarvitse mitään uutta. Esimerkiksi tuo H&M:n Fashion Against Aids -takki on jäänyt aika lailla käyttämättömäksi, vaikka keväällä tilausta tehdessäni vannoin olevani kesällä tuo päällä koko ajan, kaupungilla rannalla suihkussa sängyssä saunassa Combatissa töissä ja nukkuessa. Nyt pitää äkkiä kiriä! No mutta, alennusmyyntien välttelystä huolimatta eksyin sellaisiin eilen. Tarkoitus oli käydä ostamassa sukkia H&M:ltä, mutta miten kävikään; olin liikkeessä varmaan tunnin ja muistin sukat vasta kassalla just ennen maksamista. Löysin kolme kivaa alejuttua; hopeanharmaat, aavistuksen kimaltelevat farkut, musta-hopeisen neuleen ja sormuksia. Farkut maksoivat 10 euroa, ja ne muuten näyttävät tuossa ylläolevassa kuvassa paljon vaaleammilta kuin mitä ne livenä on. Oikeasti väri on aika kiva, vaikka aluksi vähän vierastinkin tuota hohtavuutta. Neule kustansi 7 euroa, ja ilmeisesti jollain glitteriteemalla mennään edelleen. Sormuspakkaus maksoi 3 euroa, ja noiden lisäksi ostin vielä mustan, pitkän ja ihanan neuletakin 15 eurolla. Ihan käytännöllisiä ostoksia kaikki, tai siis uskon, että varsinkin syksyn tullessa nuo kaikki vaatteet tulee olemaan kovassa käytössä – kesäisiä hempukkapaitoja yritän olla ostamatta, sillä Rovaniemen kesä on ollut tähän mennessä vähän tällainen… no, aika perseestä ilmojen osalta.

Nyt viettelen tässä vapaapäivää. Ainakin alku on ollut oikein rento. Heräsin ilman herätyskelloa yhdeksältä, enkä jaksanut vielä nousta ylös, mutten myöskään halunnut nukkua pidempään joten katsoin sängyssä pari jaksoa Sinkkuelämää nauhalta. Sitten tulin päivittämään blogin, ja seuraavaksi ajattelin lakata kynnet pitkästä aikaa! Loppupäivän suunnitelmia on ruoanlaitto sekä äitin näkeminen, siinäpä se. Yritän muuten taas postailla vähän useammin, vähän on meinannut olla inspiksen puutetta mutta eiköhän se tästä taas :)

28 Kommenttia

  • Reply karoliina 3 heinäkuun, 2012 at 9:09 am

    Kivalta näyttää toi musta-glitter neule =)! En oo vielä vakuuttunut että tommone vohveli+suolaista tai pannukakku+suolaista voi olla hyvää, mut pitäs varmaan kokeilla. Vohveleita jätskillä ois nyt kyllä niin paikallaan.

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 9:29 am

      Kiitti! Haha en miekään ollu, mutta on se oikeasti hyvää! Pannukakusta en tiiä, mutta ainakin nuo vohvelit maistu kyllä hyvältä :) Oi jäätelöllä kelpais kyllä nyt mullekin, harmi että oon niin käsi leipomisjutuissa etten osaa loihtia mitään jauhoja sisältävää :D

    • Reply karoliina 3 heinäkuun, 2012 at 10:52 am

      Oon kans ihan käsi noitten leipomusten kanssa (paitsi muffinssit), en vaan osaa paistaa mitään tollasia. :—D Mulle aina poikkis vääntää noi vohvelit/pannarit jne. Se sai yo-lahjaks semmosen vohveliraudan jolla voi tehä kaks vohvelia yhtäaikaa, se on niiii söpö =D

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 12:14 pm

      Tuukka tekee aina vaan pihvejä :(

  • Reply Jenna 3 heinäkuun, 2012 at 9:52 am

    Oho, mikä vohveli :D Näyttää hassulta, mutta herkulliselta..

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 12:24 pm

      :D sitä se oliki!

  • Reply Anonyymi 3 heinäkuun, 2012 at 9:54 am

    Paljon tuolla vohvelijudskalla oli hintaa? Vois itekki tän inspaamana lähteä 21:seen vohvelille! :)

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 12:25 pm

      Tais olla n. 7,5e :) Joo lähde ihmeessä!

  • Reply Jossu 3 heinäkuun, 2012 at 10:01 am

    Meillä on Oulussa torilla tämmöinen :)

    http://www.pannukakkutalo.fi/

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 12:26 pm

      Pitää tsekkailla :)

  • Reply viivi. 3 heinäkuun, 2012 at 11:58 am

    ihana mitkä hiukset! saisinpa mieki tuommosen paksun ja runsaan ponnarin:(

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 12:27 pm

      Ei muuta ku tupeeraamaan! Ja kiitti :)

  • Reply Urppi 3 heinäkuun, 2012 at 12:32 pm

    taisin nähä sut yöelämässä lauantaina :) tsemppiä muuttohommeleiden kans, toivottavasti löydät kivan kämpän!

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 1:03 pm

      Voi hyvinki olla :) Kiitti paljon!

  • Reply Anonyymi 3 heinäkuun, 2012 at 12:55 pm

    tuu viettään kesällä pari päivää tampereella täällä on 25 astetta ja aurinkopaistaa täysiä :) parannu pian pöpöistä ! tosi kivoja ostoksia. ja mm aina niihin ale ostoksiin eksyy ja rahaa menee vaikka kuinka on vannonut että rahat pysyy visusti lompakossa ja kävellään kauppojen ohi

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 3:48 pm

      Äää mie haluan tännekin helteet! Vitsi olis ihana mennä rannalle löllimään <3

  • Reply Anonyymi 3 heinäkuun, 2012 at 12:55 pm

    nyt on pakko sanoo että onneks en asu rovaniemellä :D mutta pikaista paranemista sulle kaunokainen ja hyvää loppyukesää:)!

  • Reply Anonyymi 3 heinäkuun, 2012 at 12:56 pm

    sun postauksista tulee aina hyvälle mielelle :) ihana toi neule!

  • Reply Anonyymi 3 heinäkuun, 2012 at 12:56 pm

    ihana sita♥

  • Reply Senja 3 heinäkuun, 2012 at 2:35 pm

    mäkin oon koittanut vältellä aleja ja hyvin onnistunut! haha aika helppoa se nyt kai on, kun kaksneljähooseittemän töissä! mutta oon samaa mieltä, kaappi täynnä kaikkea turhaa ei sitä ehi käyttämään niin turha ostaa uutta!!

    ja ihanaihana herkku toi vohveli!! mäkin kyllä vuoraisin mansikoilla ja jäätelöllä, mutta tommonen suolainen on kanssa varmana tosi herkkua :)))))

    hali<3

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 3:47 pm

      Jaa ooksie ollu duunipeppuna siellä :) Ikävä, vitsi että olis kivaa asua lähempänä! No ehkä mie tuun käymään useammin Helsingissä kun asun Oulussa, sieltä on niin paljon halvemmat lennot :) Haleja <3

  • Reply R 3 heinäkuun, 2012 at 5:08 pm

    oli pakko kommentoida! oot kaunis ja söpö tyttöne:-)

    saan hurjaa inspiraatiot sun blogista ja liikkumisesta.. Mul on vaa ollu kamalii flunssii ja autokouluu ja töitä ymsyms. et on ollu joko niin väsyny tai sit haluu vaa lepäillä tän kaiken kuormituksen jälkeen.. :-p mut tää sun blogi ja sun liikuntapostaukset saa mutki innostumaa taas liikkumaa, Kiitti sulle! :) <3

    • Reply Sita 3 heinäkuun, 2012 at 6:34 pm

      Ihana kommentti, kiitos :) Mutta tiiätkö mitä, en miekään oikeasti oo liikkunu pitkään aikaan kovin paljoa! Jos sattu olemaan kiirettä ja kipeyttä (niin kuin mulla ja sulla on ollu) niin ei sille voi mitään. Kyllä aina ehtii myöhemminkin :)

    • Reply R 3 heinäkuun, 2012 at 7:31 pm

      :-) se on totta, jos jotain oon oppinu täst kipeilystä yms. ni sen et täytyy kyl kuunnella omaa kroppaa ja fiiliksii.

      hei onnee sulle ouluun !:-))

  • Reply Anna 4 heinäkuun, 2012 at 6:32 am

    Oijoi mie mietinki hulluna mihin menisin lounaalle ko Monte Rosa (vakkaripaikka) on kiinni, Rossossa ei oo buffettia ja kiinalaisessa oli eilen elävä mato ruuassa!! Meen tänään 21seen, kiitti! :D Kovin kauas ei ehi lähteä ettei kestä kauan syöntireissut. :)

    • Reply Sita 5 heinäkuun, 2012 at 7:26 pm

      Hyi ai missä ruoassa!! Salaatissa? Ei kai ne niissä muissa voi olla elävänä, ne kuitenki paistaa ne.

      Mutta joo 21 on hjyva :)

  • Reply Veera 4 heinäkuun, 2012 at 7:25 pm

    oi vitsi miten hyvännäkönen vohveli! ja et muuten tiiä miten monesti oon kironnut ettei oulussa ole kauppayhtiötä, se on niin super kiva paikka! :) samaan syssyyn voisin tilata tänne myös wingstonin!

    mut eipä täällä oulussakaan laihtumaan pääse, esim kauppuri tarjoilee sen verran hyviä burgereita ja salaatteja. käypä tesettämässä kun saavut maisemiin ;)

    • Reply Sita 5 heinäkuun, 2012 at 7:27 pm

      Oi se kyllä on! Miten selviän ilman sitä ja Wingstonia :( Okei pitää testata tuota Kauppuria heti, ettei pääse laihtuun :D

    Vastaa käyttäjälle viivi. Peru vastaus