Triumphilla

30 maaliskuun, 2012

 

 

Hehe, meillä oli eilen Shape Sensation -päivä ja tässäpä vähän kuvia siitä. Tarjoiltiin alkoholitonta kuohuviiniä ja suklaata (söin varmaan puolet päivän aikana menneistä After Eighteistä…), ja Onnen päivätkin alkoi meidän kauppakeskuksessa.

Oon ollu nyt tällä viikolla joka päivä töissä, ja pakko myöntää että tykkään kyllä tuosta hommasta! Johan sitä on yli neljä vuotta tehtykin, haha. Työkaverit tekee kyllä paljon, ilman mukavia ihmisiä ympärillä ei jaksaisi pitkiä päiviä niin hyvin kuin nyt. Toinen parhausjuttu on se, kun löytää asiakkaalle oikean koon ja täydellisesti istuvan mallin tämän käytettyä vuosia väärän kokoisia ja mallisia liivejä – ei enää niskakipuja ja paidan alta pullistuvia muhkuroita! Hahaa. Krista varmasti yhtyy tähän.

Itse asiassa mun pitäisi nytkin olla valmistautumassa töihinlähtöön, mulla on vuoro kahdesta kuuteen. Sitten oliskin vapaa viikonloppu, ihanaa. Poikaystävä lähti aamulla Lohjalle (se on siellä Hesan lähellä! Hahahha, pakko aina ihan tahallaan käyttää tuota kiellettyä versiota pääkaupunkimme nimestä..) sen veljen lapsen ristiäisiin, joten senkin suhteen on vapaata. Haluttaisi käydä tyttöjen kanssa salilla, ravintolassa syömässä sekä ehkä elokuvissa. Ja nähdä äitiä. Kyllä tästä vielä hyvä viikonloppu tulee! Nautitaan kaikki elämästä, sillä koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu. Musta sekin on jo niin hienoa, että ylipäätään on mahdollisuus tehdä kaikkea kivaa – eikä siihen paljoa rahaa tarvi, kolmella eurolla pääsee ihanan ystävän kanssa kahville ja joskus tuntuu että pelkän iPodin kuuntelu ja taivaan tuijottelu kauniin biisin soidessa on jo sitä nauttimista. Ja minusta tietoinen, vähän sellainen väkisin nauttiminen ei ole huijaamista – hymy on hymy ja ilo iloa, vaikka ne olisikin itse järjestänyt itselleen.

Heippa <3

26 Kommenttia

  • Reply Kaisa 30 maaliskuun, 2012 at 9:59 am

    Peukku. Justiinsa niin. ja eii voi olla, meinasin käyttää tän päivän jutun otsikossa Helsingin sijaan Hesaa, koska umpistadilainen puoliskoni "hieman" kritisoi tuota termiä. :D "Stadi on stadi".

    Näin telkkarissa tämän jutun mainoksen, miehiltä tais olla pääsy kieletty. Oi, tänään poksahtaa mullakin loman kunniaksi kuohari, kylläkin Oulussa!

    • Reply Kaisa 30 maaliskuun, 2012 at 10:00 am

      Niin, siis pakko vielä jatkaa, että miten voikin olla samana aamuna sama läppä meillä mielessä. :D Mahotonta.

    • Reply Sita 30 maaliskuun, 2012 at 10:02 am

      :D Oho, sielunsisko! Hesa on paras sana <3 Ihanaa kun sulla alko loma, toivottavasti sattuu hyvät ilmat nyt :)

  • Reply Aada 30 maaliskuun, 2012 at 10:23 am

    Pienet asiat elämässä ovat lopulta niitä kaikista isoimpia ja sellaisia asioita, jotka lopulta merkkaavat ja paljon.

    Aurinkoista viikonloppua myös sinulle. :)

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:06 am

      Tottasen totta :) Ja kiitos kaunis!

  • Reply Ella 30 maaliskuun, 2012 at 3:46 pm

    Hei siisti toi liikkuva skumppakuva! :D Kuulostaa kyllä kivalta tuo sun työsi :) Ja postauksen loppuosa on niin totta!

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:28 am

      Heh kiitti! Ja mukavata se on :)

  • Reply Anonyymi 30 maaliskuun, 2012 at 5:35 pm

    Mä asun Lohjalla haha ;D mee joskus mukaa sinne ni voisin vaik törmätäkkin suhu..

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:29 am

      Viimeksi olin kyllä mukana ristiäisissä mutta nyt en päässy :D Tai no itse asiassa oon käyny kahdestikin Lohjalla!

  • Reply Krista 30 maaliskuun, 2012 at 5:54 pm

    Muru, oot ihana! Piristit tänään mun työpäivää. :)

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:30 am

      Taidat olla huppelissa :) Sieki oot suklaamuru.

  • Reply Hanna 30 maaliskuun, 2012 at 6:08 pm

    Ou gaash! Mä asun Lohjalla :DD tää onki niin paras paikka että huhhuh! No ei, ootan vaan että pääsen täältä pois. Liian pieni, liian tylsä keskusta. :(
    After eightit on parhaita! :)

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:30 am

      Onko siellä keskusta! :D Mie oon vaan käyny siellä Tuukan veljen perheen luona samalla kun ollaan oltu Helsingissä.

  • Reply vra 30 maaliskuun, 2012 at 7:21 pm

    Ihana kuulla, että joku todella viihtyy työssään! :) Ja ne myyjät kyllä tunnistaa ja heitä arvostaa. :)

    http://vaatetellen.blogspot.com/

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:31 am

      Hihi :)

  • Reply Anonyymi 30 maaliskuun, 2012 at 7:43 pm

    Olet niin ihana!<3 tuun aina niin hyvälle tuulelle näistä sun kirjotuksista, äskenkin mulla oli vähän paha mieli kun on poikaystävän kanssa pientä kinaa mut toi sun pieni kirjoitus sai mut taas ymmärtämään että ei niistä pienistä asioista kannata niin murehtia koska elämä on ihanaa:) kiitos<3

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:35 am

      Haha kiitos <3 Toivottavasti teillä on kiva viikonloppu siellä :)

  • Reply Nettanen 30 maaliskuun, 2012 at 7:56 pm

    Täällä myös yksi lohjalainen ilmoittautuu, tai oikeastaan entinen, koska nykyään asun Hesassa! ;) Täytyy sanoa, että mun mielestä toi on vähän pilkunviilausta, miten ihmiset täällä halveksuu tota Hesa-sanan käyttöä. Eihän mitään muitakin murreilmauksia tai muita vastaavia kukaan jaksa halveksua, niin mikä tossa Hesa-sanassa on niin paha, et aina pitää painottaa et se on sitten Stadi? Musta Hesa on jotenkin symppis! :D

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:36 am

      Haha miekään en tiiä :D Sain vasta joku vuos sitte ylipäätään tietää että kaikki vihaa sitä sanaa

  • Reply Mirella 31 maaliskuun, 2012 at 12:08 am

    STADI ON STADI. Voiko tyhmemmän kuulosta olla, kun joku sanoo Hesa :D Ja nyt ihmiset suuttuu, kun halveksun niin hirrrrrveen paljon. Sanokoot sitten vaikka vaan Helsinki, mutta ei tommosia tyhmiä…. mut ehkä mä umpistadilaisena sitten oon niin kamala :(

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:36 am

      Oot hirveen kamala.

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 8:37 am

      No ei vaiskaan, kyllä miekin vihaan sanaa Rovitsu ja thaikku ja kinkki :D

    • Reply Mirella 31 maaliskuun, 2012 at 10:57 am

      Hahah ihana :D Ei mua muuten mitkään murteet häiritse, mutta jotenkin sit korva on harjaantunut tohon Hesa-sanaan ja kai sitä on opittu sitte vuosien varrella vihaamaan :D En tiiä!

    • Reply Sita 31 maaliskuun, 2012 at 12:13 pm

      Joo sama mulla tuon thaikku-sanan suhteen, tiiän ettei se oo mikään iso asia mutta kuitenkin häiritsee :D

  • Reply Anonyymi 1 huhtikuun, 2012 at 9:19 am

    Ei vitsi, tän kirjotuksen toi viimenen lause puki sanoiks täsmälleen mun ajatukset! Pääset kyllä mun lempisitaatteihin (haha SITAatteihin..) tällä : D kitooos.

    • Reply Sita 1 huhtikuun, 2012 at 9:40 am

      :D Ihana! Tulipas viisas olo..

    Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus