The Tanssipostaus

4 kesäkuun, 2012

Mua pyydettiin tekemään postaus minun entisestä, ihanasta harrastuksesta. Tai ainakin oletan että entisestä, nykyisestä tanssimisesta ei ehkä saisi postausta aikaan (kellään kiinnosta miten moshaan aina baarissa Swedish House Mafian Antidoten tahtiin), mutta entisestä tanssimisesta niinkin! Päätin kirjoittaa kaikesta aika perusteellisesti ja tehdä kerralla kunnon tietopaketin. Harrastin siis tanssia kymmenen vuotta, jonka aikana voitin Suomenmestaruuskisoissa 5 kultaa, 5 hopeaa sekä 3 pronssia ja kävin kahdesti Saksassa street-tanssin MM-kisoissa.

Aloitin tanssimisen muistaakseni seitsemän vuotiaana Hot Cakesissa. Hot Cakes oli Rovaniemen suurin tanssikoulu, jossa opetettiin streettiä, discoa sekä show- ja jazz-tanssia. Muistaakseni isä ehdotti HC:tä mulle voimistelun tilalle (olin superjunnuna eli viisi-kuusivuotiaana Taipumattomat-nimisessä voimisteluryhmässä, haha). Olin tietenkin ensin ”aloittelijoissa” ja muistan miten me aina kinuttiin opettajalta että leikitään mieluummin mustekalahippaa tai peiliä kuin tanssitaan. Jossain vaiheessa ylenin kuitenkin ”aloittelijoista” ”edistyneisiin” ja tanssitunteja alkoi olla pari kolme kertaa viikossa. Niihin aikoihin kerran vuodessa järjestettävät tanssikoulun kevätnäytökset Sampokeskuksessa oli ihan superjännittäviä ja parhaita. Myös muutaman viikon välein pidettävät tanssikokeet oli kivoja (ryhmä jaettiin pienemmiksi porukoiksi ja sitten muutama tanssija kerrallaan näytettiin viime tunneilla opeteltu koreografia opettajalle).

Kilparyhmään pääsin vuonna 2003. Olin silloin 10-vuotias ja superinnoissaan! Kilparyhmä tarkoitti sitä, että joulun jälkeen eli kevätlukukautena alettiin harjoittelemaan toukokuussa järjestettäviä street- ja show-tanssin SM-kilpailuja varten – ja tietenkin sitten myös osallistuttiin kisoihin. Kilparyhmä oli yhtä kuin muodostelma, jossa saa olla enintään 24 tanssijaa. Opettajat myös kokosi sopivista tanssijoista esimerkiksi seitsemän hengen pienryhmiä, duoja sekä sooloja osallistumaan muihin sarjoihin muodostelman lisäksi. Kisoissa on junioreiden (alle 15-vuotiaiden) ja aikuisten sarjat, ja jokaisesta sarjasta on erikseen show soolo, show duo, show pienryhmä, show muodostelma, hip hop soolo ja niin edelleen.

Ekana kilparyhmävuonna pääsin jouluksi Rovaniemen teatterille, Lappia-talolle, tanssimaan. Teatterilla pyöri joulukuun ajan Hot Cakesin Christmas Around the World -tanssishow, jonka teemana oli joulupukin matka maailman ympäri aattoyönä – eli yhden kappaleen aikana oltiin yhdessä maassa, ja sitten biisin loppuessa tuli uudet tanssijat uusissa asuissa. Vaikken ollutkaan esityksessä mukana kuin aloituksessa, Hawaji-osiossa sekä lopetuksessa, nuo jokailtaiset showt oli jotain ihan parasta! Hengailtiin muiden lapsitanssijoiden kanssa back stagella, höpötettiin ja naurettiin aina hulluna. Christmas Around the World -show antoi myös hulluna esiintymiskokemusta, kun jo niin pienenä piti hallita lavalla oleminen. Tutustuin myös noihin aikoihin tosi hyvin Heisaan, joka oli mun tanssipari ja nykyäänkin yksi parhaista ystävistä.

Vuonna 2004 mulla oli ihka ensimmäiset SM-kisat. Ja heti ekalla kerralla tärppäsi; yksi mun elämän hienoimmista hetkistä oli se, kun voitettiin Heisan kanssa SM-kultaa disco duolla. Me lähdettiin niin nöyrinä kilpailemaan, semifinaaleihin päästyämme itkettiin kisahallin vessassa – voitte siis kuvitella sen kyynelten määrän, kun tuomarit nosti finaalin jälkeen 1.-numerolaput ylös. No okei, kyllä tuosta kuvastakin näkee, että itketty on. Ja kulmakarvatkin on aika mahtavat 11-vuotiaalla Sitalla, haha. Samoissa kisoissa voitettiin hopeaa showtanssi-muodostelmalla sekä showpienryhmällä, mikä oli myös ihan mahtavaa.

Tässä lisää kuvia ensimmäisiltä kisavuosilta:

Hiphop muodostelma 2006
Hiphop duo 2006

Tanssikisojen lisäksi tehtiin Hot Cakesin kanssa myös Snow Queen -tanssikeikkaa Pohtimolammella, joka on vähän matkan päässä Rovaniemeltä. Siellä me esiinnyttiin jouluisin turisteille heidän Lappi-päivänsä päätteeksi. Treenit oli aina kivoja, meillä oli hyvä porukka ja vaikka tanssijat vaihtuivat vuosittain, sitä aina tunsi kaikki – yksi pienen tanssikoulun hyvistä puolista.

Snow Queen -esitys koostui maahisten, lappalaisten ja lumikuningattaren tanssista. Pohtimolammella oli aina uskomaton fiilis tanssia, koska tunnelma oli oikeasti sellainen hämyinen; esitys tapahtui aina ulkona, lammen jäällä oikeassa lumessa oikeiden kotien, kuusten ja nuotioiden keskellä. Uutena vuotena oli poikkeus, kun esitys vedettiin Pohtimolammen lähellä olevalla hotellin pihalla lavalla, mutta silloinkin tähtitaivas ja pakkanen loivat kyllä tunnelmaa:

Hot Cakesin kautta tuli myös pari kertaa pyörittyä koulukiertueilla, jossa käytiin mainostamassa tanssikoulua Rovaniemen, Pellon, Ranuan ja muiden lähipaikkakuntien kouluissa. Nämäkin jutut tuli koettua Heisan kanssa.

Vuosien varrella jatkoin kisaamista, mutta kahdeksannella luokalla lopetin show-tanssin (disco jäi pois jostain syystä jo sen ensimmäisen voiton jälkeen). Jotenkin hiphop oli enemmän mun juttu, ensinnäkin koska mun heikkous tanssijana oli aina se, etten ollut kovin tarkka. Mikä se on, koordinaatiokyky? Eli siis vaikka luulin tekeväni vaikka jonkun liikkeen juuri niin kuin on opetettu, saatoin videolta myöhemmin huomata, että mun kädet ei mene yhtä napakasti ja suoraa linjaa kuin miltä tanssiessa tuntui. Showtanssissa tämä oli isompi ongelma kuin hiphopissa, jossa asenne ja fiilis on puolet suorituksesta ja löysähköt vaatteet peitti pieniä virheitä.

Kisailin joka vuotisissa SM-kisoissa yläasteella kuitenkin edelleen sekä soolossa, duossa, pienryhmässä että muodostelmassa, vaikka rahaa menikin mm. kisa-asuihin ja yksityistunteihin aika paljon. Harrastin myös tennistä, mutta tanssiminen oli kuitenkin se ykkönen:

Arktiset askeleet -tanssitapahtuma 2007
Eve, Heisa, mie ja Taija
Yksi kisojen tuomareista, Bruce Sone
Hiphop pienryhmä 2008
Hiphop muodostelma 2008
Hiphop duo 2008
Hiphop soolo 2008

Kymmenen vuoden aikana käytiin kahdesti Saksassa, Bremenissä street-tanssin MM-kilpailuissa edustamassa Suomea. Ekalla kerralla oltiin 13-vuotiaita ja tokalla 16 vuotta. Ei ikinä pärjätty kisoissa sen kummemmin, mutta reissuilla oli aina hullun hauskaa! Pyörittiin kisahallissa Heisan ja Even kanssa ja rakastuin aina johonkin ihanaan ulkomaalaiseen tanssijaan. Oli myös älyttömän siistiä nähdä maailman parhaita muodostelmia, ihan sairasta break dancea ja uskomattomia improttuja vetoja sooloissa.

Parhaat kisat, joissa oon ollut, oli silti ne viimeiset streetin SM:t lukion ykkösellä eli vuonna 2009. Tiesin lopettavani tanssin niiden jälkeen, mutta kisojen aikana ei ehtinyt olla mitenkään katkerana – Hot Cakes veti sellaisen kultamitalisateen, että huh huh! Voitettiin kuudessa eri lajissa, joista aikuisten sarjan muodostelmassa ja pienryhmässä ensimmäistä kertaa ikinä. Showcasessa oltiin kolmansia ja Ninnun kanssa hiphop duossa päästiin aikuisten melkein semifinaaliin, mistä oltiin ylpeitä ja iloisia. Tässä on linkit kisavideoihin:

Hip Hop Muodostelma 2009
Hip Hop Muodostelman tulokset

Hip Hop Pienryhmä 2009
Hip Hop Pienryhmän tulokset

Showcase 2009

Hip Hop Duo 2009

Tässä vielä lista kaikista Suomenmestaruuksista vuosittain ja lajeittain:

2004 SM-kulta Disco Duo juniorit
2004 SM-hopea Showtanssi Pienryhmä juniorit
2004 SM-hopea Showtanssi Muodostelma juniorit

2005 SM-hopea Hip Hop Pienryhmä juniorit
2005 SM-pronssi Showtanssi Muodostelma juniorit

2006 SM-kulta Hip Hop Duo juniorit
2006 SM-kulta Hip Hop Muodostelma juniorit

2007 SM-hopea Hip Hop Duo juniorit
2007 SM-hopea Hip Hop Pienryhmä juniorit

2008 SM-pronssi Hip Hop Muodostelma aikuiset

2009 SM-kulta Hip Hop Pienryhmä aikuiset
2009 SM-kulta Hip Hop Muodostelma aikuiset
2009 SM-pronssi Hip Hop Showcase aikuiset

Tulipas sekava postaus. Parempaa mulla ei nyt kuitenkaan oo tarjota, toivottavasti tästä oli iloa edes jollekin!  Lisäilen tähän vielä myöhemmin lisää kuvia ja videoita, jos niitä satun jostain saamaan. Kysykää ihmeessä jos on jotain kysyttävää, esimerkiksi noista kisalajeista. Tuli kauhea ikävä tanssimista tätä postausta tehdessä, vuosien varrella tuli kyllä koettua hienoja hetkiä ja treenailtua ihanien ihmisten kanssa. Nämä on sellaisia muistoja joista pitää kiinni kynsin hampain, en tuu ikinä unohtaan näitä aikoja :)

76 Kommenttia

  • Reply Reetta 4 kesäkuun, 2012 at 9:07 am

    Oon harrastanu tanssimista 3 vuotta Tanssi on ihan parasta! :)

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 12:43 pm

      You go girl!

  • Reply Jenna 4 kesäkuun, 2012 at 9:09 am

    Aivan ihanaa huomata, miten paljon olet panostanut tähän postaukseen <3 Iso hatun nosto sinne ja hali kanssa :)♥

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 12:58 pm

      Apua kun itellä häirittee ku niin sekava :D Mutta halit takaisin pikkuinen

  • Reply emppu 4 kesäkuun, 2012 at 9:12 am

    Hei, tosi kivaa että postaat näin monipuolisesti ! :) Ja täytyy sanoa, että en ole kertaakaan jättänyt postaustasi lukematta, vaikkei aihepiiri minua kiinnostaisikaan; koska sulla on ihana kirjoitustyyli ja innostus tätä bloggaamista kohtaan – kiitos siitä :)
    Ihania kuvia !

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 12:59 pm

      Ihanaa kuulla ja kiitti kun oot kommentoinu niin ahkerasti kaikkea :) Tulee niin hyvä mieli!

  • Reply Mirella 4 kesäkuun, 2012 at 9:39 am

    Oot paras! Mua rupes nyt harmittaa et ite lopetin tanssin liian aikasin :D

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 1:00 pm

      Ala tyttö uudestaan :)

  • Reply ttiia 4 kesäkuun, 2012 at 9:41 am

    Ihan mahtava postaus ! En tienny et menestyny noin monesti noin hyvin SM-kisoissa, ihan huippua! Ja noi videot sai ihan kylmiä väreitä !

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 1:01 pm

      Kiva kuulla että tykkäät :) Ja jee kiitos!!

  • Reply Anonyymi 4 kesäkuun, 2012 at 9:56 am

    Mahtava postaus! Oon aina ihaillu tanssijoita ja toivonut, että olispa sitä itekin joskus pienenä alkanut harrastaa tanssia (tosin asuin niin pienellä paikkakunnalla että eipä täällä olis ees ollu mahollisuuksia semmoseen). Se on niin uskomattoman hienon näköstä miten tanssijat osaa käyttää sitä kehoaan.

    Sulla on muutenkin ihan mahtava blogi ja vaikutat niin ihanalta ihmiseltä! Oon muuten kans menossa Tampereelle perjantaina suomen kielen kokeisiin ja ootan jo että näkisin sut siellä. Tosin voi olla että jäädyn ihan totaalisesti kun nään sut :D

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 1:04 pm

      Voi ei honeybee!! Mie en oo vissiin tulossa sinne Tampereelle kun sain jo paikan Oulusta :( Olis ollu kiva nähä, varsinkin kun sanoit noin ihanasti! Onnea ihan hirveästi kokeisiin, toivottavasti sulla menee hyvin :)

  • Reply Laura 4 kesäkuun, 2012 at 10:07 am

    Ihana postaus! Muista teijän Hawai-showduon Rollossa 2004. Etkö ollutkin siinä?:)

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 1:05 pm

      Kiittisen kiitti :) Haha olin mie!! Helppo tunnistaa, pikkukiinalainen :D

    • Reply Laura 4 kesäkuun, 2012 at 7:27 pm

      hihi! se oli söpö:) nimi jäi mieleen!

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 7:37 pm

      Vaikka onkin erikoinen nimi niin silti jännä että muistat, siitä on niin pitkä aika! Tuli jotenkin hyvä mieli, ihanaa että joku muistaa mut jostain sellaisesta mihin liittyy kaislamekot, kukkabikinit ja innostunut hymy :)

    • Reply Maija Sofia 8 joulukuun, 2012 at 8:01 pm

      Hih minä muistan myös samaisen hawaiji duon! :)

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:49 am

      Haha voi ei :D

  • Reply melo 4 kesäkuun, 2012 at 10:32 am

    ihana kun minäkin tuolla kuvissa :DD
    ah näitä muistoja <3
    kaipailen sua joka vuos kisoihin ja tänäkin vuonna tuntui että jotain puuttui ja yhessä vaiheessa tajusin "että niin se on se sita joka ei ole kisaamassa!" :DD

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 1:06 pm

      Niimpä, mullakin tuli ihan hirveä ikävä kun katto näitä kuvia ja videoita <3 :(

  • Reply julia 4 kesäkuun, 2012 at 11:48 am

    Eka kuva on niiin söpö! :DD

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 1:06 pm

      Haha jep :D

  • Reply Outi 4 kesäkuun, 2012 at 12:10 pm

    Hehee tuttuja kuvia, taidan olla itekin tuolla 2009 soolossa heilumassa mutta mua ei näy kuvissa :P Ja 2007 olin duossa(ellen muista vuosia väärin). Mun lyhyen "kisauran" hienoin saavutus oli 2010 streetin muodostelman neljäs sija vaasalaisten kanssa, mutta oli tosin hieman vaikea siinä yksin fiilistellä ja iloita, kun koko muu porukka oli ihan pettyneitä ja myrtseinä kun ei tullu pronssia haha. Mulle tää oli kuitenkin paras sijoitus tyyliin missään kilpailuissa IKINÄ ja kun tiesin kisaamisen vielä jäävän todenäköisesti siihen niin salaa riemuitsin muiden mököttäessä.
    Kyllä mua toi kisaaminen vielä houkuttais mutta eipä oo Turussa mitään joukkueita :/

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 1:15 pm

      Haha mieti vähän hullua ku me ollaan oltu yhtä aikaa :D Tai siis pieni maailma! Ja raasu, koittanu esittää pettynyttä <3

  • Reply Anonyymi 4 kesäkuun, 2012 at 12:39 pm

    Kiitos tästä postauksesta! Ootte kyllä tosi hyviä tanssimaan!(: Mukavasti teille tuli nuita mitaleita sillon 2009.
    Ooks ajatellu, että jatkaisit tanssia?

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 1:08 pm

      Eipä mittään :) Kiitti! Oon mie, mutten kovin vakavasti kun on niin paljon muutakin elämässä nykyään. Mutta ei sitä tiiä jos Oulussa jatkaisi, tekis come backin hehe :)

  • Reply Nina 4 kesäkuun, 2012 at 1:39 pm

    Ihana postaus ja siistin näkösiä nuo tanssit!! :) Tanssin ite jonku 6 vuotta, mutta lukion alussa kiinnostus lopahti nykäriä kohtaan joten enää mäkin tanssin baarissa vaikka ois ihanaa päästä takasin reenaamaan :D Oot tosi taitava :)

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 2:13 pm

      Kiitti paljon :) Joo niimpä, baaritanssit on kivoja muttei se kunnon tanssitunteja korvaa!

  • Reply salla 4 kesäkuun, 2012 at 1:47 pm

    Vitsi oon tykästyny tähän siun blogiin tosi paljon! :-)

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 2:20 pm

      Kiitti paljon, ihana kuulla :))

  • Reply Ronja 4 kesäkuun, 2012 at 1:58 pm

    Iteki harrastin 12 vuotta tanssia, noin 4-5 vuotta streettiä. En kuitenkaan kilpatasolla. Ja aika jännä, et esiinnyitte Pohtimolammella, ku sitä hotellia johti mun täti ja ite nuorempana olin siellä aina. Oon saattanu nähä teijän esityksiä!:D

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 2:05 pm

      Haa me esiinnyttiin siellä vaan siis uuden vuoden aattoiltana! Normikeikat oli siellä lampilammella :)

    • Reply Ronja 5 kesäkuun, 2012 at 10:13 am

      Juu tajusinhan sen, mutta käytiin me sielläkin aina kattomassa jos esityksiä oli :)

  • Reply iina 4 kesäkuun, 2012 at 2:10 pm

    wooow oot ihan sairaan hyvä. mää oon nyt kolme vuotta tanssinu vähä sillee enemmän tosissani haha :) ootko muute tanssinu jossai samassa porukassa milla karjalaisen kanssa? ja muru miks lopetit koska oot noin hyvä!! :) puss<3

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 2:20 pm

      Oon tanssinu Millan kans! Meillä on ollu show duokin silloin ihan alkuaikoina ja muutenkin kyllä samoissa ryhmissä :D Mistä sie tunnet sen? Ja höpö nassu en mie mikään sairaan hyvä ollu ikinä, kunhan menin porukan mukana!

    • Reply iina 4 kesäkuun, 2012 at 3:22 pm

      Milla tuli citydancelle syksyllä ja sijaisti mun opettajaa pari kertaa :) nii sillai tiiän sen! ja tuu sääki citydancelle tanssimaa hihi!:)

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 7:08 pm

      Hihi let's see ;)

  • Reply IraCassandra 4 kesäkuun, 2012 at 2:37 pm

    Ihanan kattava postaus! Itsekin olen joskus tanssia harrastanut, mutta en kovin tosissani.. :D Yleisurheilu oli mun juttu kymmenisen vuotta! Mut pakko kysyä lastantarhanopettajana ja tarttua lisäksi tosi epäolennaiseen asiaan; mitä on mustekalahippa? En oo koskaan kuullutkaan ja aina kiinnostaa oppia uusia leikkejä lapsia varten :)

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 2:41 pm

      :DD Hahah ihana kysymys! Sellasta että on hippa, sitten kun se saa jonkun kiinni niin tämän täytyy käydä istumaan maahan ja yrittää sieltä auttaa hippaa ottaan vapaana juoksevat leikkijät kiinni – silleen ettei peppu saa nousta maasta, eli jaloilla ja käsillä kurotella kuin mustekala :D

    • Reply IraCassandra 4 kesäkuun, 2012 at 3:53 pm

      Haha, kuulostaa hauskalta, täytyy ehkä kokeilla lasten kanssa joku päivä ;D

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 7:07 pm

      Haha joo :D

  • Reply Anonyymi 4 kesäkuun, 2012 at 2:51 pm

    Vitsi tykkään tästä blogista, oon iha koukussa!:) sitä haluaisin vain kysyä, että miten pääsit kilparyhmään? ite oon tanssinut jo 7 vuotta, tällä hetkellä olen 15 ja se kilpailu ois iso unelma!

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 2:57 pm

      Se varmaan riippuu tiiätkö ihan tanssikoulusta jossa oot! Jos oot siis. Sm-kisoihin saa osallistua Suomessa ihan kuka vaan, siihen ei oo mitään vaatimuksia :) Käy FDO:n sivuilla kattomassa lisää tietoa, Finnish Dance Organisation vai mikä onkaan :D

  • Reply viivi. 4 kesäkuun, 2012 at 5:22 pm

    Mun on kyllä nyt ihan pakko kommentoida:D Hihi, oon ite vielä junnuissa itseasiassa samoissa porukoissa, mutta HC:n tilalla toimivalla StepUpilla. Kuvissa näkkyy montaki tuttua naamaa aikusten ryhmistä! Oon kattellu facessa monestikki samoja videoita ihaillen kumpa mieki ylettäisin samalla tasolle vielä joskus! Tällä viikolla lähen showtanssin sm kisoihin ja tänä vuona tuli käytyä kans streetin sm:eissä! Toista vuotta kilpäryhmissä ja tarttu vielä tänä vuonna pienryhmä pronssiki matkaan!:) Oon seuraillu sun blogia jo jonkin aikaa ja tää on ihan mahatava vaikka meillä ihmisinä onkin ikäeroa:D
    -viivi

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 7:00 pm

      Oo söpö! Ollaanko me oltu yhtä aikaa Hot Cakesissa vai ootko aloittanu StepUpin aikaan? Mie nimittäin lopetin just kun vaihtu StepUppiin. Ihanaa kun jatkatte siellä meän jalanjäljissä, meette korkeammallekin mie uskon :)

      Ja hei onneksi olkoon pronssista, ja hulluna tsemiä show-kisoihin! Missä sarjoissa kisaat siellä?

    • Reply viivi. 5 kesäkuun, 2012 at 10:27 am

      Kerkesin olla vuojen alkeissa Hot Cakesilla!:) Oon ylpiä että sain kokea ne Saijan mahtavat tunnit! Ja show kisat on mun ensimmäiset ja oon siellä vaan pienryhmässä!:) jännittäää ja kiitti!

  • Reply Anonyymi 4 kesäkuun, 2012 at 8:07 pm

    miks lopetit tanssit?=)

  • Reply Anonyymi 4 kesäkuun, 2012 at 8:07 pm

    tanssin*

    • Reply Sita 4 kesäkuun, 2012 at 8:14 pm

      Mmm no ensinnäkin koska se oli niin kallista, mun olis 17-vuotiaana pitäny alkaa pikkuhiljaa ite maksaan tanssit. Sitten toinen oli se, että mietin, tuleeko tästä mun ammattia tai jotain mitä teen tosissaan vielä aikuisenakin – jos ei tuu, niin sama lopettaa huipulla. Sevaan oli jotenkin hyvä aika lopettaa, ja olin silloin melko vasta (vuosi sitten) alkanu seurusteleen Tuukan kans niin oli tavallaan jotain millä korvata se tanssin jättämä aukko. Tietenkin myös jumpat paikkas haavoja aika hyvin :D

  • Reply Anonyymi 4 kesäkuun, 2012 at 9:07 pm

    Ihana postaus ja tykkään ihan hulluna sun blogista ku tää on niin aito, eikä semmonen "massablogi". Harrastan kans tanssia ja pitkään kuvittelin, että show on se mun juttu enkä osannu yhtään kuvitella itteäni tanssimaan hoppia. Jotenki mutkien kautta kuitenki ajauduin hiphop-tunneille ja rakastauin! Tällähetkellä asun Oulussa ja citydancen peileistä naamaani katselen monesti viikossa. Suosittelen Citydancea sullekkin, vaikket enää mitään kilpauraa haluakkaan niin tanssitunti kerran viikossa pitää mielen virkeänä! :)

    • Reply Sita 6 kesäkuun, 2012 at 7:40 am

      Oi kiva kuulla ettei oo! Streetti on kyllä ihanaa. Joo voisin kyllä harkita vakavasti sitä, varsinkin jos hinnat ei oo mitään hirveän korkeita. Nähdään siellä sitte :p

  • Reply minna 5 kesäkuun, 2012 at 1:15 pm

    aa tää oli tosi kiva postaus! itekki oon harrastanu tanssia nyt.. 8 vuotta? ja nimenomaan hoppia, nii ollaan oltu samoissa kisoissa kisaamassaki jne ;D muistan varsinki ton teiän 2009 duon, ku ihailin teiän huppareita (ja tanssia..)! ja muodostelmassaki oon kiinnittäny huomiota olennaiseen, ku mietin vaan et teiän vaatteet mahtaa olla mukavat hahaha :D ja teil kävi ihan sairaan hyvä tuuri tossa 09 pienryhmässä, ku toi universal mind control sopi niiiin hyvin teiän sarjaan! :D aina ei mee noin hyvin yhteen. okei, ehkä mä nyt lopetan ennen ku täst tulee liian pitkä kommentti..

    • Reply minna 5 kesäkuun, 2012 at 1:17 pm

      hups siis 2008 duoo ja tasmanian tuholaisia tarkotin.. :D sekoon näköjää heti ku pääsen puhuu tanssista!

    • Reply Sita 6 kesäkuun, 2012 at 7:43 am

      Haha vähän siistiä ku muistat :D Ne hupparit oli ihanat, vähän erilaiset kuin yleensä. Joo Universal sopi kyllä oikeasti, varsinkin se alku :D Naurettiin sitä tyttöjenki kans, ihan niin kuin se koreo olis tehty siihen – paitsi pikkusen nopea se oli, haha.

      Ei haittaa, pitkät kommentit on ihania <3

  • Reply Anonyymi 6 kesäkuun, 2012 at 11:07 am

    Onko sulla videoo siitä diskosta? Itekki oon nyt harratanu tanssia jotain 4-5vuotta. Nuo tulos-videot oli kyl parhaita, ja nuo tanssit oli aivan mahtavia. En vaan uskalla lähtee kilpaileen, mutta mieli tekis kyllä lähtä!(:

    • Reply Sita 6 kesäkuun, 2012 at 2:17 pm

      Ei oo koneella, ja lol et ikinä usko millasta discoa se on :DD Sellasta ihan erilaista kuin oikea disco nykyään, ei suunnilleen yhtään hyppyä tai kimaltelevia vaatteita. Ja eihän siinä häviä mitään jos käy kokeileen kilpailua, vaikkei menestyiskään niin onhan se fiilis ihan mahtava ku pääsee lavalle :)

  • Reply peppi 7 kesäkuun, 2012 at 2:20 am

    Mä nyt komppaan viiviä! Oon samassa hoppi junnumuodostelmassa sen kans ollu 2 vuotta ja ootan myös innolla että mun taso yltää noin korkeelle! :) Samassa pienryhmässäki ollaan 2012 kisoissa oltu ja viivi kertoki jo, että pronssi sieltä irtos! Itse oon viisi vuotta tanssia harrastanu HC:ssä (eli StepUp:ssa nykyään) ja kahet kisat vasta käyny, mutta seuraavia odottelen jo innolla! :) Ja pakko sanoo et oon ollu sun lukijana jo aika kauan nii vasta nyt tajusin että sä oot se yks niistä joka on tanssinut nuissa tutuissa porukoissa! Ja oot ihan sika hyvä tanssiin! harmi ku lopetit :(

    • Reply Sita 7 kesäkuun, 2012 at 9:32 am

      Rovaniemi kokoontuu! Haha :) Jännä ettet oo aikaisemmin tunnistanu! Mutta onnea vielä pronssista, hieno saavutus kun miettii kuinka hyvä taso kisoissa on nykyään. Tsemiä ens vuoteen ja ihana kun kävit kommentoimassa :)

  • Reply Anni 7 kesäkuun, 2012 at 5:13 am

    Hitsi! Tätä lukiessani palasin vuosissa taaksepäin Streetin jokavuotisiin SM-kisoihin, jotka kävin aina katsomassa, vaikkei street ominta lajia olekkaan, niin muistan siut kisoista!
    Ja tuli jotenkin haikea olo, kun muistan ja tiedän miten lahjakas olit/olet, että miksi lopetit tanssimisen? :0

    • Reply Sita 7 kesäkuun, 2012 at 9:34 am

      Oho miten sie muistat! Hassua :) Ja niin onhan se silleen haikeaa mutta ei mikään jatku ikuisesti, tai siis lähinnä siksi lopetin kun mietin ettei tästä tuu kuitenkaan mun ammattia niin ns. turha enää parikymppisenä jatkaa kun maksut oli tosi kalliit ja piti käydä lukion ohella vähän töissä (meni aina vuorot treenien kans päällekkäin). Mutta kiitos kommentista ihana :)

  • Reply Anonyymi 9 kesäkuun, 2012 at 6:07 pm

    Siellä on turisteille taas esitelty feikkisaamelaisia :) Ottaa sydämestä kun katsoo miten rumaksi sitä nuo puvut on tehty vaikka pienellä panostamisella olisi voitu kunnioittaa alkuperäistä saamelaiskäsityötä.

    Mutta jumalattoman komeita tanssivideoita! Sinussa on tyttö talenttia.

    • Reply Sita 11 kesäkuun, 2012 at 6:49 am

      Joo tiiän :S Perus, ainahan Lapissa vähän riepotellaan noita saamelaisten perinteitä turismin piikkiin. Mutta nooo, ei ollu meän valinta niin ei oikein voinu mittään.

      Haha kiitos vielä!

  • Reply Anonyymi 12 kesäkuun, 2012 at 9:05 am

    Olet käyny Pellossa, huhhuh :D ite asun täällä :DD

    • Reply Sita 12 kesäkuun, 2012 at 9:10 am

      Haha jooo :)

  • Reply Anonyymi 13 kesäkuun, 2012 at 10:19 am

    Vanhus täällä välillä kurkkailee sun blogia, ja tää tanssipostaus kyllä toi kylmiä väreitä ja muistoja mieleen :) mie niin muistan sut pikku Sitana, ja nyt oot jo ihan iso ja aikuinen! eikö ole ihanan kun on hyviä muistoja tanssivuosista, niitä on kiva kelailla ja katella kuvia. haha, voi teitä ku olitte niin ihanan pikkusia silloin kun tehtiin showta teatterilla ja pohtimolla, onneks me isot pidettiin teistä hyvää huolta :) välillä niin tulee ikävä koko hc perhettä, mutta aikansa kutakin ja niitä vuosia ei kyllä vaihtais mistään hinnasta poies! mukavaa kesä Sita :) t. Tea

    • Reply Sita 2 joulukuun, 2012 at 8:10 pm

      Oiii mullaki tulee kyllä ikävä kun miettii, se oli kyllä yhenlainen perhe <3 Ihana kommentti Tea :)

  • Reply Anonyymi 28 kesäkuun, 2012 at 7:30 pm

    Ihan pakko kysyä,että tanssiiko Heisa vielä? :)

    • Reply Sita 2 joulukuun, 2012 at 8:10 pm

      Tanssii, Helsingissä :)

  • Reply Anonyymi 2 joulukuun, 2012 at 8:07 pm

    Joissakin kuvissa muistutat Diandraa!! :) nyt sen tajusin kun oon pitkään miettinyt keneltä näytät! :D

    • Reply Sita 2 joulukuun, 2012 at 8:09 pm

      Haha kummallaki pulleat posket :)

  • Reply Anonyymi 2 joulukuun, 2012 at 10:15 pm

    tää on niin siis ihana postaus, melkeen joka päivä katon ton muodostelmatanssin, se on niin hyvä ja yritän matkia peilin edessä : D ihan mahtavaa!

    -Mette

    • Reply Sita 3 joulukuun, 2012 at 8:50 am

      :D Ihana!!

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 8:42 pm

    hellou! mulla on nyt tanssissa kuues vuosi menossa, tosin tosissaan se on ehkä 2 vuotta nyt kiinnostanu ja oon oikeesti halunnu parantaa osaamista :D niii mutta siis minäki oon harrastanu tennistä ja tanssi meni eelle! hiiihiii.. :) mut wautsi ootte ollu hyviä kyllä! sniikkarit vaa jalkaa ja uudestaan vallottaan maailmaa! ;)

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:37 am

      Joo ja ku tennis on sellanen että siihenki pitäis panostaa että kehittyis, tai mulla ainaki junnas kaikki paikoillaan jos kävin pelaamassa vaan kerran viikossa. Ja haha ihana, kiitos :)

  • Reply Anonyymi 17 helmikuun, 2013 at 5:39 pm

    Mie yritin kattoo nuita videoita, niin nuo ei näy! Oon kattonu niitä aina välil, mutta nytei enää näy)):

  • Reply anonyymi 7 huhtikuun, 2018 at 7:26 pm

    hei! oisko sulla video tuosta disco duosta? kiinnostais nähä millainen oli sillon kun vertaa tähän nykypäivän discoon!!!

  • Jätä vastaus