Räpsyjä

17 elokuun, 2015

imageimage
image
image image
image

Siinäpä muutamat julkaisemattomat kuvat kuluneelta kesältä.

Frozen yoghurt -annokset, tämän kesän valkoiset lempilaukut, mansikat, pieni ruutu meän asunnosta, tyttöjen kanssa tehdyt bataattiburgerit sekä valoisa, ihana yö kesäkuussa häiden viimeisillä tunneilla.

Viime viikonloppu oli aurinkoinen ja rauhallinen. Olin töissä, treenailin, katsoin Orange is the new black -sarjaa, mussuttelin itse tehtyä pizzaa ja kävin kylässä Even ja Juuson luona katsomassa pientä Ottoa (jota ei muuten enää voi kutsua perunaksi, voi apua miten iso poika siellä odotteli – vaavi kasvaa niin kovaa vauhtia). On kyllä mahtavaa, kun täällä on taas edes kohtuulliset kelit! Tänään sain otettua töiden jälkeen vähän aurinkoa, minkä jälkeen siivoilin ja järjestelin asuntoa. Tiiättekö muuten sen tunteen, kun nukahtaa vahingossa aurinkotuolille ja herää yhtäkkiä myöhemmin ihan hikisenä ja pökkyräisenä kuola poskella? Supa fresh… Tulee ihan vuosien takainen Agia Napa -reissu aina mieleen :D Huomenna olisi ihana käydä juoksemassa ja päättää lenkki meressä pulikoimiseen, mutta saapa nähdä – ehkä päädyn vaan jätskikiskalle viilentyyn.

Ja oi, viikonloppuna Rovaniemelle! Yhdeksän kymmenestä kokoontuu

8 Kommenttia

  • Reply Anonyymi 17 elokuun, 2015 at 7:40 pm

    Söpöt laukut! :)

    • Reply Sita 18 elokuun, 2015 at 7:08 pm

      Hihii kiitti :)

  • Reply Anonyymi 18 elokuun, 2015 at 7:26 am

    Moi, Mistä sun keittiön tuolit on ostettu? :) Ihanat!!

    • Reply Sita 18 elokuun, 2015 at 7:07 pm

      Jyskistä! Ostettu pöydän kanssa yhdessä nyt toukokuussa :)

  • Reply Anonyymi 18 elokuun, 2015 at 10:36 am

    Mistä noi frozen yogurtit on?! Paljon maksaa ja mitä täytteitä siihen saa? näyttää niin hyvältä :-D ja kivalta näyttää muuten teijän kämppäki!!

    • Reply Sita 18 elokuun, 2015 at 7:09 pm

      Robert's coffeesta! Makso vissiin 5-6 euroa eli aika kalliita :D Saa ainaki suklaata, pähkinöitä, marjoja, kastiketta… Ja oi kiitti paljon <3

  • Reply iina 18 elokuun, 2015 at 4:53 pm

    teillä näyttää niin kivalta!! :) ja arvaa tekeeks nyt mieli mansikoita >:D hihi oot ihana <3

    • Reply Sita 18 elokuun, 2015 at 7:11 pm

      Voi kiitos, mieki kyllä tykkään! Kiva ku saanu nyt kesällä rauhassa sisustella ja järkkäillä. Ja joo mullaki, meän piti ostaa tuollanen toinenkin loota muttei olla ehditty >:) Ehkä huomenna! Samoin <3

    Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peru vastaus