Pitkästä aikaa treenijuttuja

12 toukokuun, 2013

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Voi ei kauhea liikuntavautuminen coming up BOOM!Koska varmaan muutamat on siellä ihmetelleet mun treenipostausten yhtäkkistä katoamista, aattelin päivittää blogin näissä liikuntahommissa ajan tasalle :) Elikkäs. Mun ja Hukan yhteistyön loppumisen jälkeen eli maaliskuun alussa mie en oikein osannut päättää, miten menettelisin liikunnan suhteen. Mullahan on jo monen vuoden ajan ollut aina jäsenyys jollekin kuntosalille, sillä satunnaisen lenkkeilyn lisäksi mun liikkuminen on koostunut vaan ryhmäliikuntatunneista. Rovaniemellä ei koskaan tarvinnut tehdä valintoja liikuntakeskuksen suhteen, sillä tykkäsin ehdottomasti eniten Palestrasta, mutta nyt keväällä mun piti päättää, millä salilla alkaisin käydä vai haluaisinko ylipäätään jäsenyyttä mihinkään salille tämän polven takia.

Päätin vaihtaa Hukan hetkeksi Teknopalatsiin, koska mun ystävä Maija alkoi ohjata siellä BodyPumppia, ja tykkäsin kyllä käydä Teknolla erityisesti sen sijainnin vuoksi. Ostin kuitenkin vain kuukausikortin ja neljän viikon jälkeen olin taas tyhjän päällä. Aika on mennyt tosi nopeasti: oon käynyt pari kertaa Rovaniemellä, ollut kipeänä, tehnyt töitä – ja yhtäkkiä oonkin ollut tässä kuukauden ilman korttia millekään salille! Ihan hullua. Oon tänä aikana tosiaan ollut aika pitkään sairaana, mikä on osaltaan jarrutellut liikkumista, mutta esimerkiksi nyt tällä viikolla oon päässyt vähän treenaamisen makuun ja oon käynyt peräti kolmesti lenkillä (minikokoisia vauvalenkkejä tosin, eli vaan puolen tunnin juoksuja). Sen lisäksi vedin pienen kotitreenin tuossa yks päivä, mutta se homma keskeytyi siihen, että aloin itkemään kun harmitti niin paljon. Ja mikä harmitti? No tämä polvi tietenkin.

Viimeiset seitsemän kuukautta ovat kyllä olleet oikeasti aika kamalia. Tämä polvihan aloitti oireilun viime syksynä, ja silloin se ikään kuin petti alta nopeasti kyykistyessä (tuntui, että luu puskee ulos polven sisäreunasta). Vähän ajan päästä oireilu vaihtui sellaiseksi pistäväksi kivuksi, ja tila on pysynyt samanlaisena huolimatta siitä, treenaanko vai en. Ei parane eikä pahene. Mulla on toukokuun lopussa onneksi lääkäri, ja oikeasti rukoilen että siellä saadaan selville, mikä tätä vaivaa. On tosi ärsyttävää, kun pitää itse arvioida, uskaltaako treenata vai ei. Aina kun liikun, pelkään että tämä polviongelma pahenee, ja kun en liiku, mulla on huono omatunto. Tavallaan pelkään, että jotenkin alitajuisesti käytän tätä polvea tekosyynä liikkumattomuudelle. No joo, kyllä mie oikeasti tiedän, ettei tämä oo mikään tekosyy, mutta silti. Toinen ongelma on se, että mie en osaa liikkua silleen liikkumisen vuoksi. Haluan tehdä sen joko täysillä tai en ollenkaan. Ei mulla kiinnosta käydä kävelyllä tai polkea kevyesti pyörällä ja etsimällä etsiä niitä lajeja, joita voin harrastaa. Syvällä sisimmässäni mie kaipaan koko ajan sitä, että saan liikkua just niin kuin haluan; haluan käydä Combatissa ninjailemassa, lenkkeillä Skrillexin tahdissa, kokeilla edelliskertaa isompia painoja Pumpissa, pyörittää peppua Zumbassa… Mie oon kuitenkin pohjimmiltani laiska, ja oon/olin ahkera liikkuja vaan siksi, että rakastin mun tapaa liikkua. Tiiättekö mitä tarkoitan?

Miksi on sitten niin kamalaa olla liikkumatta? Siksi, että mulla räjähtää pää muuten :D Noei mutta kun oon tällainen kauhea stressailija, niin treenaamattomuus oikeasti näkyy mun henkisessä hyvinvoinnissa. Ei mulla esimerkiksi ikinä ahdista liikunnan jälkeen, se putsaa mielen niin hyvin kaikesta inhottavasta. Ja on siinä tietysti se lihoamispuolikin… Mulla ei oikeasti vaan kinosta syödä terveellisesti silloin, kun ei oo treenikausi menossa :D Tiiän että se on tosi tyhmää, koska olisihan se paljon järkevämpää nimenomaan herkutella kun liikkuu ja vähän tarkkailla syömistään kun ei liiku, mutta mulla liikunta ja terveellisyys sekä liikkumattomuus ja neljä majoneesipizzaa viikossa nyt vaan menee käsi kädessä, haha. Enpä mie nyt mitenkään merkittävästi oo paisunut tämän puolen vuoden aikana, mutta ei mulla toisaalta oo sellainen hyväkään fiilis omasta kropasta, mikä myös vaikuttaa oikeasti niin paljon yleisfiilikseen.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Onneksi oon kuitenkin pystynyt tekemään edes pieniä lenkkejä, ja onneksi se lääkäri on kolmen viikon päästä. Aion jatkaa tällä samalla linjalla siihen asti, eli en ota jäsenyyttä mihinkään salille vaan ootan lääkärin tuomion ja katson sitten mitä teen. Voisinhan mie tietenkin tehdä kuten alkuvuodesta, eli käydä kuntosalilla tekemässä käsi- ja keskivartalotreeniä sekä kevyttä aerobista, mutta tällä hetkellä en jaksa maksaa siitä, että treenaan puolitäysillä. Lisäksi jäsenyyksissä on usein aluksi aika pitkä irtisanomisaika, jonka kanssa tulee säätämistä, jos tämä polvi pitää leikata. Tavallaan vähän toivon, että se leikataan. Tai no en toivo. En tiiä. Kunhan ei tarvitsisi enää ikinä olla tällaisessa tilanteessa.Tämän kuivan treenikauden huomaa muuten myös siitä, että oon ollut tälläkin viikolla ihan innoissaan pienistä jutuista, jotka liittyy urheiluun. On niin kova ikävä liikuntaa, että lenkkivaatteiden valitseminenkin on ihanaa! Halusin kokeilla tuota ekan kuvan juoksutrikoot + shortsit -yhdistelmää, vaikken oo koskaan ymmärtänyt, mikä siinä on ideana. Musta se oli kuitenkin söpön näköinen, kun housuissa oli vielä samaa keltaista kuin shortseissa! Mie myös tykästyin taas tuohon Niken valkoiseen takkiin, jonka neonvärinen logo sopi tuon H&M:n topin kanssa yhteen, hihi. Oon myös lataillut uusia biisejä iPodiin, että lenkkeily olisi oikein kivaa. Tässä muutama uusi kipale, joita oon kuunnellut juostessa perus Pendulumien ja Knife Partyjen lisäksi: Basto – Stormchaser, Conor Maynard – Animal, Nicky Romero –  It’s me, bitches, David Guetta – Metropolis. Oon myös tällä viikolla päässyt aika hyvin roskaruokahimoista ja vaihtanut suklaalevyt salmiakkipurkkaan :) En siis koita mitenkään laihduttaa, sellainen jatkuva mättöäminen vaan alkaa jossakin vaiheessa ällöttää, haha. Niin ja tietenkin salaattien ilmestyminen lautaselle liittyy myös lenkkeilyyn – niin kuin sanoin, ne syömiset ja liikkumiset vaan menee mulla niin käsi kädessä :D

Ja koska kuitenkin yritän nähdä kaikkien asioiden hyvät puolet, oon koittanut hokea itelleni, että tämän polven rikkoutuminen on ollut opettavainen kokemus. Kyllähän liikkumisen näkee ihan eri valossa, vähän niin kuin oksennustaudin jälkeen sitä arvostaa terveenä olemista ihan hulluna. Vähän kyllä jännittää, mitä ne lääkärit sanoo tästä jalasta. Aattelin myös mainita niille, että mulla on ollut lonkassa häikkää sellaisen kuuden vuoden ajan, hohho. Sitäkään en oo koskaan saanut aikaiseksi tarkistuttaa, perus meikä.

No nyt oon ehkä vuodattanut kaikki ilot ja surut teille! Toivottavasti teillä on ollut parempi menestys treenaamisessa ja kesäkuntoprojekteissa ja suhteessa polvienne kanssa, haha :)

45 Kommenttia

  • Reply iina 12 toukokuun, 2013 at 5:41 pm

    voi että mua ihan harmittaa sun puolesta tuo polvi! ei kyllä mullakaa oo tullu paljoa reenailtua, mutta tänään kävin lyhyellä aamulenkillä pitkästä aikaa ja se olikin ihan kivaa :) pitäs alottaa säännöllinen lenkkeily! haha monestikohan saan käytyä ennen ku innostus lopahtaa.. hihi ihanaa sunnuntai-iltaa! <3

    • Reply Sita 12 toukokuun, 2013 at 6:02 pm

      Aamulenkit on kyllä ihania! Vaikka tänään meinas vähän väsyttää kun lähin melkein suoraan sängystä pihalle :) Ja voi vauva kiitos samoin <3 Esseen parissa tää menee…. :S :D

  • Reply Anonyymi 12 toukokuun, 2013 at 5:56 pm

    Kokeile uintia :)

    • Reply Sita 12 toukokuun, 2013 at 6:01 pm

      Haha voi ei arvaa mitä! Inhoan uimista :D Lähinnä koska en osaa uida kunnolla niin se on sellasta räpimistä ja mulla menee heti hermot :D Mut pitäis varmaan heittää johonki ala-astelaisten uimakouluun.. Oon kyllä just miettiny että uintihan se olis hyvä, ei rasittais polvea yhtään!

    • Reply Anonyymi 12 toukokuun, 2013 at 8:19 pm

      Oon eri anonyymi, mut kokeile sitä vesijuoksua tai mikä nyt onkaan. Se missä on se vyösysteemi ja juoksentelet siellä vedessä :D Vai onko se ihan mummopuuhaa, en oo koskaan kokeillut :D

    • Reply Hilla 13 toukokuun, 2013 at 6:02 pm

      Tai sitte lainaat jotku räpylät ja sukeltelet siellä altaan pohjassa :D

  • Reply Annika 12 toukokuun, 2013 at 5:56 pm

    Kuinkas uinti? Raksilassa ja Raatissa järjestetään kyllä semmosia ryhmäliikuntajuttuja, ei tarvis uida vaan ympyrää. Raattiin pääsis helposti linkullaki. Ne semmoset ylävartaloon keskittyvät jammailutunnit on kivoja!

    • Reply Sita 12 toukokuun, 2013 at 6:04 pm

      Ryhmäliikunta vedessä vois kyllä mennä! En oo ikinä kokeillu :D Hmmm Raatti kuulostaa tutulta, varmaan menee just sitä kautta ne mun vakkaribussit :)

    • Reply Katja 13 toukokuun, 2013 at 2:57 pm

      hydrobic on tosi mukavaa, kannattaa kokeilla :-) raatissa ja raksilassa tosiaan pyörivät, molemmissa kerran viikossa :-)

    • Reply Mirka 13 toukokuun, 2013 at 3:25 pm

      Nykyäänhän on aqua zumbaakin joissakin suurimpien kaupunkien uimahalleissa, se vois olla kanssa kivaa! :) toivottavasti polvi tulee kuntoon!

  • Reply Anonyymi 12 toukokuun, 2013 at 6:00 pm

    Voi Situli <3 Mulla on myös ollut nyt muutaman kuukauden ajan ongelmia vasemman polven kanssa, ja itselläkin alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttämään koko homma. En ole uskaltanut treenata täysillä, vaan aina on ollut takaraivossa se pieni ärsyttävä ääni joka on käskenyt varomaan polvea ja ajatellut kokoajan pahinta. Joskus tosin treenin jälkeen polvi tuntuu aivan terveeltä, mutta toisinaan sitä särkee niin hemmetisti. Nytkin lenkin jälkeen iski niin pistävä kipu että tekisi mieli itkeä :( Täytyy vaan koittaa pysyä positiivisena ja treenata omien kykyjen mukaan :) PS. Oot ihana :3

    • Reply Sita 12 toukokuun, 2013 at 6:05 pm

      Voi ei raasu :(( mie niin tiiän miltä susta tuntuu!! Ootko soittanu lääkäriin? Mulla meni melkein puoli vuotta ennen kuin soitin ja kaduttaa että ootin niin kauan, kuitenki monesti aikoja on vasta monen kuukauden päähän nii jos olis heti tehny asialle jotain niin olis jo nyt varmaan paljon parempi tilanne! Ja niimpä, aina vois olla huonomminkin asiat :) Kiitos kommentista, tuli jotenki sellanen hyvä fiilis kohtalotoveri <3

  • Reply _outolintu 12 toukokuun, 2013 at 6:20 pm

    Äh toivottavasti sun polvi saadaan kuntoon! Itse olen jo parin kuukauden jälkeen hyppimässä seinille, kun olen pariin otteeseen venäyttäny nivelsiteet molemmista nilkoista, ja nyt nilkkojen taipuvuus/venyvyys on vähän olematonta, mikä nyt tietty rajoittaa liikkumista :D Että rispektit kun olet seitsemän kuukautta jo kestänyt tuota tilannetta!
    ps. hih sun selittämis-postaukset on aina niin kivoja! Rakastan sun kirjotustapaa ja musta tuntuu, että voisin lukee vaikka asfaltti-ohjetta jos sä sen kirjottaisit :D

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 5:41 pm

      Joo tuntuu että järki lähtee! Ja haha ihana kuulla että tykkäät, pelottaa aina että nämä on ihan sekavia ku höpötän vaan :D Oot suloinen <3

  • Reply Anonyymi 12 toukokuun, 2013 at 6:23 pm

    Ihanan pirteitä ja inspaavia nuo kuvat jotenki ! Paljon tsemppiä ja voimia polvesi kaa=)

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 5:42 pm

      Voi vitsi kiitos tosi paljon :)

  • Reply Helena 12 toukokuun, 2013 at 6:33 pm

    I feel you, mate. :( Mulla ei onneks ihan noin vakavia remppoja ole ollut (joskin polvivaivoista on valitettavasti kokemusta), mutta kesän hyvä liikuntaputki katkesi rasitusvammaan, joka ei ottanut parantuakseen kuin vasta sitten, kun lopetin juoksemisen. Syksyllä jaksoin käydä salilla mutta aika huonosti, ja keväällä en ole tehnyt yhtään mitään. Pari kertaa olen yrittänyt aloittaa, mutta kun ole ollut aivan jatkuvasti kipeänä tai matkoilla, en ole saanut sellaista kunnon rutiinia aikaiseksi. Vaikka osaksi saankin syyttää ihan vain omaa laiskuuttani, niin päätin kuitenkin oman mielenrauhani vuoksi antaa itselleni anteeksi. Syksyllä sitten katsotaan uudelleen, kun on taas elämässä rutiineja ja paremmat tsäänssitkin siihen liikkumiseen (sekä kavereita kuntosalille)! Oon sentään onneks noi ruokailut saanut pidettyä kuosissa, mut tiiän kanssa ton tunteen, että kun treenaa, niin siitä terveellisesti syömisestäkin saa jotenkin enemmän kiksejä. :D Hurrrjasti tsemppiä sulle, anna itelles aikaa ja armoa! Ei se kroppa pilalle mene pidemmänkään tauon aikana, ja ainahan kaiken kerran saavutetun ja menetetyn voi hankkia takaisin! :)

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:10 pm

      Joo mie niin ymmärrän! Ja haha siinä on vaan joku että salaatti maistuu kun reeniki maistuu :D Kiitos paljon tsempistä, oot tosi kiva <3

  • Reply Marsa 12 toukokuun, 2013 at 6:45 pm

    Kannattaa pyytää magneettikuvat jos röntgenistä ei löydy mittää. Mulla nimittäin oli/on kans polven kans ongelmaa, eikä röntgenissä näkyny mittää mut magneettikuvista löyty sit joku nivelpliikka, mikä hankas tuola mihin sattuu ja se piti sit leikata. Tästä leikkauksesta on nyt 2-3 vuotta aikaa, ja sanottiin että pliikka saattaa uusia ja nyt on taas alkanu tuntuun siltä että polvi ei oo oikeen kunnossa.. Että nää polviongelmat taitaa olla vähän niinkö ainaisia eikä väliaikasia, mutta oikeenlaisen polvituen kans oon pystyny liikkuun ihan normaaalisti :) Tietty sit treenin jälkeen kannattaa laittaa jääsalvaa, nii ei tuu sit myöhemminkään kipua. Toivottavasti sulla saadaan selville ongelman aiheuttaja! :)

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:11 pm

      Hyvä ku sanoit, pitää pyytää! Voi ei alko pelottaa mitä ne sanoo :( Kiitti paljon kommentista ja myötätunnosta ihana!

  • Reply Anonyymi 12 toukokuun, 2013 at 6:46 pm

    Mä voin Sita samaistua tähän sun polvikipuun. Harrastin salibandya vielä kuusi vuotta sitten mutta sitten alko polvivaivat käydä niin pahoiksi että oli pakko mennä lääkäriin. Kipua oli ollut jo vuoden verran molemmissa polvissa, ja kerran polvilumpio lähti pois paikaltaan. Kävin kaikki kuvaukset yms läpi eikä mitään löytynyt ennen kuin pääsin yksityisen lääkärin kautta tähystysleikkaukseen. Ja kyllähän sieltä vika löytyi ja korjattiin. Sen jälkeen on ollut molemmat polvet paljon paremmat, ainut ongelma on napsuminen. Toivottavasti vika löytyy ja saadaan korjattua! Se on kauheeta koko ajan joutua vähän varomaan ja pelätä kipua…
    T. Henna marias

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:04 pm

      Voi vitsi :( Onneksi kuitenki paranivat edes joten kuten! Jep niimpä, ei oo sitä aitoa liikunnaniloa ku joutuu pelkään :S

  • Reply Tiina 12 toukokuun, 2013 at 7:59 pm

    Mulla on ihan sama homma, että jos ei voi reenata nii syömine menee ihan päi seiniä! Vaikka siinä ei ookkaa mitää järkeä. Ookko muute miettiny kaupungin saleja?:) Jos haluaisit päästä ees vähä reenailee nii ei maksais paljoa: opiskelijalle 20e kuussa ilman mitään liittymismaksuja. Saliaikaa ladataan Oulu cardille samallalailla niinku bussikorttiakin. Ja boonusta on, että on useita eri saleja, jonne sillä pääsee. :)

    http://finnishfit.blogspot.fi/

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:05 pm

      En oo miettiny! Pitäis ottaa selvää :) Kiitti vinkistä!

  • Reply Anonyymi 12 toukokuun, 2013 at 8:35 pm

    Toivottavasti saat polven mahdollisimman pian kuntoon! Ja sitten kun vihdoinkin pääset sinne lääkäriin, niin muista olla reippaana äläkä hyväksy mitään "noo koita tätä buranaa ja icepoweria" -neuvoja. Joskus kun meinaa käydä niin ettei lääkärit ota vaivoja oikeen tosissaan, vaan aina syötetään särkylääkettä ja "seuraillaan tilannetta". Toivon, että sulle sattuu hyvä lääkäri joka selvittää kunnolla, että mikä sun polvea vaivaa :)

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:06 pm

      Joo mie lupaan olla! Jep, mieki toivon hulluna että sais kerralla hommat kuntoon :)

  • Reply Meri 13 toukokuun, 2013 at 8:30 am

    Voi ei, kaikki sympatiat polven takia sinne! On kyllä niin ärsyttävää, et terveydelliset syyt rajoittaa liikkumista :–(. Itse olen nyt kipeänä, ja tietenkin treenausinto on juuri silloin suurimmillaan. Itseasiassa tämä kipeily saattaa johtua helatorstaina vetämästäni supertreenistä salilla kun olo ei ollut ihan 100% hyvä, joten nyt se sitten kostautuu. Tuleepahan kantapään kautta opittua, et pitäis kuunnella sitä omaa oloa enemmän eikä päässä vikeltäviä haluja treenaamaan! Ulkona on tälläkin hetkellä niin hyvä ilma, että tekisi mieli lähteä juoksulenkille samantien….

    Toivon todellakin parasta siun polvelle, treenaat sit kovaa kun se on kunnossa! :–) Samoin meinaan itsekin tehdä, kunhan saan tän taudin kukistettua ;–)…

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:09 pm

      Niimpä! Ihana kommentti, kiitti paljon tsempeistä ja myötätunnosta :)

  • Reply Anonyymi 13 toukokuun, 2013 at 9:44 am

    Jos tuo kuntosalilla käynti kiinnostaa, nii kannattaa harkita liikkua ! Super halvat kk hinnat ja ei tarvi pitkäks aikaa sitoutua :-)

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:02 pm

      Niin oon muuten harkinnukki! Se olis aika passeli :)

  • Reply Anonyymi 13 toukokuun, 2013 at 10:11 am

    Mulla ois kans suositella sulle yhtä paikkaa jos kuntosali kiinnostaa mutta maksaminen ärsyttää, nimittäin raksilan uimahallin kuntosali! Siellä ei käy hirveästi porukkaa varsinkaan aamu- ja iltapäivisin, ja jos sulla tuo yliopisto-opiskelu on semmosta että on aikaa päivällä käydä niin suosittelen! Paikka ei oo kauhean iso mutta laitteet on monipuolisia ja hinta on halpa, opiskelijalta 2,50e/kerta, ja kymmenen kerran kortin saa 20 eurolla kuin myös kuukausikortin, eikä vaadi minkäänlaista sitoutumista! Toinen hyvä puoli on se että sitten jos salin jälkeen energiaa riittää niin voi käydä vaikka vielä uimassa tai vesijuoksemassa eikä sekään maksa paljon mitään ja on hyvää treeniä eikä rasita esim. sitä sun polvea niin paljoa kuin lenkit! :–)

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:03 pm

      Oho 20e! Se on aika halpa oikeastikki :)

  • Reply Annukka 13 toukokuun, 2013 at 11:36 am

    Pikaisesti käyn heittämässä yhden vinkin.. Koska käyt Zeppelinissä töissä, niin työpäivinä pääsisit kätevästi käymään salilla tai jumpalla Zeppelinissä sijaitsevassa Kuntomossa http://www.kuntomo.fi
    Ei kuukausimaksuja, ja löytyy niin kuukausi-, vuosi-, kuin kerta- ja sarjalippujakin. On kuntosali, ja ryhmäliikuntatunteja.

    • Reply Anonyymi 15 toukokuun, 2013 at 8:41 pm

      Jaaa, tuu kuntomoon!!! tai tuu joskus kokeilemaan :) saa opiskelija-ale! ja bilehattuja joskus ;)

      mareike :)

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:02 pm

      Kuulostaa hyvältä mutta mulla on niin harvakseltaan töitä ettei oikein olis järkeä ottaa sieltä kaukaa korttia :(

  • Reply veera 13 toukokuun, 2013 at 6:20 pm

    Mulla kävi melkein samalla tavalla tän polven kanssa pari vuotta sitten! Tanssitunnilla olin nousemasta kyykystä ylös kun tunsin että polvi lähti alta ja kuului todella kova napsahdus. Polvi turposi saman tien kuin ilmapallo, ja onnekseni pääsin heti terveyskeskukselle röntgeniin. Röntgenissä ei näkynyt mitään erikoista, joten lääkäri epäili luksaatiota. Olin keppisankarina pari viikkoa eikä kivut helpottanut tai turvotus kadonnut, joten kävin uudelleen röntgenissä. Siellä ei näkynyt mitään, joten kävin yksityisellä. Tää herra puolestaan epäili kierukan repeämää. Toisella kerralla kun kävin tk:n lääkärillä, sain lähetteen magneettikuviin. Kuvissa näkyi vaan jotain ruston pehmentymää(?) eli ei mitään repeemiä tai vastaavia. Lisäksi kävin erikoistuvalla kirurgilla ja vielä kerran terveyskeskuksen lääkärillä. Kukaan ei osannut sanoa mikä tuossa polvessa on, kun kuvissakaan ei näkynyt mitään. Nykyään etenkin juostessa polveen tulee pistävä kipu ja tuntuu ettei polvi oo ihan siellä missä pitäis, vaikka paikallaan se onkin. Lisäksi polvi saattaa turvota silloin tällöin ilman mitään erityistä. Varsinkin talvisin lautailureissun jälkeen polvet muistuttaa enemmän ilmapalloa vaikkei polvet ois erityisemmin ottanutkaan osumaa. On tää ajan kanssa kuitenkin vähän helpottanu, mutta silti suhtaudun kaikkeen juoksemiseen ynnä muuhun varauksella, koska takaraivossa on aina se pelko et joudun linkuttamaan jostain keskeltä metsää kotiin poissasijoiltaan olevan polven kanssa :D Mutta toivottavasti saat sen polvesi kuntoon, niin pääset taas urheilemaan kunnolla!

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:14 pm

      Ai saatana :S Kuulostaa inhottavalta! Mullaki on muuten pelottanu just lenkin puolessa välissä että kiva kävellä täältä kotiin jos polvi menee :D Kiitti paljon kommentista, "mukava" lukea näitä teän tarinoita että ei oo ite ainoa tällasten ongelmien kans!

  • Reply Nea 14 toukokuun, 2013 at 3:08 pm

    Feel you girl!♥ Mulla aivan sama vika polvessa, kyykkyjä tehdessä jumalaton vihlaisu tuntuu ja siinä samassa pudottaa kyllä jalat alta..Inhottavaa kun haluis just reenata, mut ei uskalla kun tietää että se sattuu sitten niin maan pirusti:( Mutta tsemppiä sulle Sita tooositosi paljon!:-)
    Ps. Kiitti avusta, sain kuin sainkin rumat "reunat" pois kuvista;-)

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 6:56 pm

      Jes hyvä ku sait! :)

  • Reply Petra Nokelainen 15 toukokuun, 2013 at 9:08 pm

    Mulla ei oo oikeestaan mitään pahempia vaivoja vaikka oon juossu aika paljon ja treenannu. Oon siitä erittäin kiitollinen:) Tämmösiä lukiessa tajuaa miten onnekas on ollu:) Pikaista polven paranemista sinne!!

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:00 pm

      Kiitti paljon :)

  • Reply Anonyymi 20 toukokuun, 2013 at 12:05 pm

    Hei tuli mieleen, että jos polvesi kestää, niin mulla olis vuokrattavana kortti Hukkaan. On se vaan Oulun paras sali! ;)

    -Satu

    • Reply Sita 21 toukokuun, 2013 at 7:01 pm

      No vitsi pitää kattoa lääkärin tuomio eka! Ehkä :)

    • Reply Anonyymi 27 toukokuun, 2013 at 5:29 am

      Mun kortti ehti jo mennä, mutta Hukan sivuilla on tosi paljon kortteja vuokrattavana kesäksi ja lyhemmiksi ajoiksikin :)

  • Reply Saimi 5 huhtikuun, 2022 at 9:41 am

    Nuo polvivaivat ovatkin ikäviä. Viimeaikoina itsellänikin vaikuttanut ne treeniin. Joku apu pitäisi polvivaivoihin saada. Ovat tosiaan reistailleet jo melkein kuukauden, olisi mukava päästä taas kunnolla treenaamaan. Ehkäpä hieman myöhemmin.

  • Vastaa käyttäjälle Marsa Peru vastaus