Parin viikon suklaapäiväkirjat ja motivaatiopula

18 helmikuun, 2013

Photobucket

Mulla on tänä vuonna ollut tosi hyvä treenifiilis. Mutta, kuten monet tietääkin, mie oon ääripääihminen myös liikunnan suhteen. Joko treenaan tosi paljon ja syön terveellisesti, tai sitten vedän hommat läskiksi ja syön joka päivä suklaata enkä liiku yhtään. Sanotaan, että urheilijoiden pyhä kolminaisuus on Treeni, Ruoka ja Lepo. Mie tykkään noudattaa tuota linjaa, mutta silti, tasaisin väliajoin, mie rupean pakanaksi ja uskon vähän muihin voimiin. Pyhä kolminaisuus onkin Pizza, Siideri ja Suklaa.

Ja tasan kaksi viikkoa sitten se sitten iskikin! Maanantai-ilta, takana hienosti liikuttu tammikuu, hyvä meininki ja reippain mielin salille. Menin Zumbaan kokeilemaan, kestääkö mun rikkinäinen mutta paranemaan päin oleva polvi tanssimista. Tunti alkoi hyvin, oli ihan hauskaa – kunnes vihlominen alkoi ja mun piti oikeasti väkisin vääntää naama pois sieltä norsun intiimialueelta. Mikään ei oo niin ärsyttävää kuin se, että luulet kropan parantuneen, ja sitten huomaatkin ettei kehitystä oo tapahtunut. Ärsytti niin paljon! Tsemppasin tunnin loppuun, mutta sen jälkeen bussipysäkille lampsiessa mie annoin vihan vallata mut. Ja yllättäen en raivonnutkaan pelkästään polvesta, vaan oli niin huono fiilis että julistin koko liikunnan tyhmäksi ajanhukaksi ja kirosin vähän kaiken mun haisevista jumppajaloista ja otsan muodosta(?) aina palautusjuomien makuun ja bussipysäkin suklaamainokseen saakka. Päätin hakea kaupasta karkkia ja piehtaroida vähän itsesäälissä sängyn pohjalla :D

Jaaa sen jälkeen, kun tuo liikunnanviha pääsi livahtamaan mun sisälle, onkin oikeasti ollut aika hankalaa saada hyvää treenifiilistä takaisin. Oon kyllä liikkunut, mutta salille meno on ollut yhtä tuskaa eikä se ihana liikunnanilo oo tullut välttämättä koko treenin aikana – yleensähän viimeistään suorituksen jälkeen tulee hyvä olo. Oon myös syönyt hirveän määrän herkkuja tavallisen syömisen lisäksi, eikä oo oikeasti pahemmin kinostanut elää terveellisesti. Kaikki yhden epäonnistuneen Zumban takia :D On se jännä miten mun mieli toimii! Nyt kuitenkin tuntuu, että oon valmis palaamaan pizzan, siiderin ja suklaan maailmasta takaisin raejuuston ja jumiutuneiden lihasten pariin. Olin tänään Hukassa ja jes, oli kivaa! Menin ensin cross trainerille puoleksi tunniksi ja vedin vähän intervallitreeniä (sori en jaksa miettiä miten tuo kirjoitetaan, hahah) kuunnellen hyviä biisejä. Sen jälkeen olin vajaan tunnin kuntosalin puolella, ja tein siellä rintalihakset, ojentajat, hauikset ja pohkeet. Ei ehkä maailman parhaiten vedetty treeni, mutta kyllä mie kuitenkin vähän sain niitä painoja nytkyteltyä! Salin jälkeen menin joogatunnille, ja sielläkin oli mukavaa, vaikka ennen tunnin alkua meinasikin laiskottaa.

Eli en siis luovu toivosta, vaikka tulikin käytyä pohjalla. Ainoa asia mikä harmittaa, on se kuinka tuntuu että kaikki tammikuun kevyet syömiset ja treenit olisivat valuneet hukkaan kahden mussutusviikon takia. Ei saisi aatella noin, eihän terveellisyys ja liikunta mene ikinä hukkaan. Haluaisinkin kysyä, miten teillä on sujunut uuden vuoden lupausten kanssa ja treenien saralla muutenkin? Olisi kivaa kuulla fiiliksiä, niin hyviä kuin huonojakin :)

Lopuksi vielä kahden viime viikon treenit:

Maanantai:  Zumba 45min
Tiistai:  –
Keskiviikko:  Kuntosali 1h 30min
Torstai:   Cross trainer 30min, Jooga 1h
Perjantai:  –
Lauantai:  –
Sunnuntai:  –

Maanantai:  –
Tiistai:  Kuntosali 1h 30min
Keskiviikko:  Cross trainer 30min, BodyBalance 1h
Torstai:  Kuntosali 2h
Perjantai:  Kuntosali 1h
Lauantai:  –
Sunnuntai:  –

Seuraava treenipostaus tuleekin olemaan vähän proteiinipitoisempi, palataan siihen viimeistään torstaina!

44 Kommenttia

  • Reply Neea 18 helmikuun, 2013 at 7:52 pm

    Möömöö -fiilis täälläkin, vielä. Jooooospa se tästä..

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 3:42 pm

      Kyllä se tästä!! Me ollaan kovia jätkiä :)

  • Reply Tiina 18 helmikuun, 2013 at 7:54 pm

    Mulla alko hyvin, mut täähelmikuu onkin sit mennyt hilijasesti. Kovasti oon aina suunnitellut et kaivaisin ees käsipainot täällä kotona esille, mut ei. Tälläkin hetkellä on suklaata kaapissa. Mut jos huomenna sais ittensä salille asti kirpparikeikan jälkeen! :D

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 3:46 pm

      Joo just sama mulla :D Mutta kyllä se siitä! Ps. Mulla on salmiakkia ja lakritsia :)

  • Reply Lotta 18 helmikuun, 2013 at 7:56 pm

    No eihän se taas oo ihan nii hyvi lähteny ku ois toivonu :D oon kyllä liikkunu, mut ois voinu vielä enenmmä.. mutta ehkä tää nyt tästä ku kävin tänää ostamassa uusia treenivaatteita <3 ( vaikka sanoitki ettei sillä ole väliä, mutta onhan se nyt kivempi treenata pirteen värisissä paidoissa ! ja ostin ne rintsikatki, oo ylpee ! ) Ja just tässä kirjauduin heiaheiaan, ja nyt tuntus siltä että ois motivaatiotaki ! Tuo on nii hyvä ku voi laittaa kaikki koulumatkakävelytki tonne ja vaikka mitkä, motivoi ku huomaa että tuleeha sitä liikuntaa vaikka mistä,hihi :) tsemppiä situli !

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:04 pm

      Oi mieki haluaisin jonku uuden treenitopin, kyllä se niin piristää! Ja haha jes hyvä tyttö :D Ihana, ja jep Heiaheia on yllättävän motivoiva jos on sellanen ihminen että jaksaa värkkäillä sen kans :) Haleja Lotta <3

  • Reply Eve 18 helmikuun, 2013 at 7:58 pm

    Voi sinua! Ihana että treenimotivaatio ja hyvä fiilis alkaa pikkuhiljaa tulemaan takaisin. Mulla on nyt lähiaikoina ollut vähän niin että joka toinen viikko treenaan hulluna, ja joka toinen tekis NIIN mieli laiskotella!:D Mutta viimeinen kuukausi on mennyt aika hyvin, tänään sain tehtyä sekä aamulla että illalla käsi-selkä-rintatreeniä ja sulkapallon siihen päälle. Näinkin sinut kun olit lähdössä ja laittelit kenkiä jalkaan. Höpöteltiin poikien kans siinä keskisalilla :) Huippu että olet kirjoittelemassa proteiinijutuista, mulla pitäis hankkia kunnon proteiinituotteet treenin oheen. Kiitos näistä treenauspostauksista ja tsemppiä! Oot aivan huippu bloggari :)
    -Eve

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:06 pm

      Voi ku kiva kommentti, kiitos tosi paljon :) Ja jep tiiän tunteen, mutta toisaalta mitä se haittaa! Kyllähän ne kovatki bodarit pitää lepoviikkoja.. Haha :) Joo mie teen postauksen heti ku saan sen tuotepaketin postissa! Kiva kuulla että se tulee tarpeeseen :)

  • Reply Henssi 18 helmikuun, 2013 at 7:58 pm

    Mulla oli kauheena blogeja välilehissä, mitä ois pitäny lukea, mutta ku hokasin fbstä, että olit tehny uuen postauksen, niin oli pakko klikata heti! :) Kyllä se treeni-into sieltä vielä palaa, tsemppiä ♥ Ite alotin 6 viikkoa sitten herkkulakon ja oon pyrkiny liikkumaan enemmän, ja oon pysyny siinä! Oon kyllä tosi ylpeä itestäni :)

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:07 pm

      Äää ihana!! Ihan huippua kuulla :) Ja mieki oon ylpeä susta, mahtavaa <3

  • Reply Lindsay 18 helmikuun, 2013 at 8:03 pm

    Haha, luin ton otsikon, että motivaatiPULLA. Koko postauksen odotin pullaa, eikä sitä tullukkaa… Oispa hauska jos käytäs samalla salilla niin voitais tehä yhteistreenejä ja rääkätä toisia! :D

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:07 pm

      Mmmmmm motivaatiopulla…. *Homer-kuolaa*

  • Reply Anonyymi 18 helmikuun, 2013 at 8:26 pm

    Oon miettiny sellasta juttua, että kerrot blogissas että käyt melko usein ravintoloissa syömässä. Mutta miksi? :D Siis onhan se tosi ihanaa käydä ulkona syömässä silloin tällöin, mutta mun mielestä käyt melko useasti. Eks osaa tehdä itse ruokaa, vai onko tää vaan sellanen mukava tapa? Sori outo kommentti, mut oon miettiny tätä! :D

    • Reply Sita 18 helmikuun, 2013 at 8:42 pm

      Ootko oikeasti miettiny? Hassua :D Siis noooo ravintoloissa on yleensä mahtavaa ruokaa ja siellä on kiva käydä viettämässä aikaa ystävän tai perheenjäsenen kans. Ei kai siihen sen kummempaa syytä oo! Enkä mie nyt mitenkään hullun useasti käy, yleensä syön kyllä yliopistolla ja kotona :)

  • Reply Anonyymi 18 helmikuun, 2013 at 8:28 pm

    oonkin odotellu sun treenipostauksia! kävi jo mielessä, että ootko lopettanu liikunnan :D no ei sentään. mut kivaa taas nähä sun liikkumisia!

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:08 pm

      Huippua ku kommentoit, tosi kiva nimittäin aina tietää että kiinnostaako ihmisillä tietynlaiset postaukset vai tekeekö niitä turhaan :) Kiitos siis hihi

  • Reply Anonyymi 18 helmikuun, 2013 at 8:34 pm

    En oo koskaan käyny missään salilla ja nyt ajattelin alottaa mutta mua pelottaa. Kunto ei oo kauheen hyvä että kattooko ihmiset kieroon ja mitä pitää laittaa päälle tai siis treenivaatteet ofc mutta käyttääkö ihmiset salilla ja ryhmäliikunnassa esim. sisäpelikenkiä? :D Tyhmiä kysymyksiä mutta olis kiva jos vastailisit

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:13 pm

      Käy sisäpelikengät! Mutta jos paljon alkaa käymään hyppyjä ja juoksua sisältävillä tunneilla niin kannattaa olla tarkkana että on hyvät kengät, muuten voi polvet tai muut paikat mennä huonoon kuntoon :) Ja niin ku oon muutamalle muullekin sanonu niin melkein kaikki ihmiset salilla on oikeasti siellä treenatakseen, ei keskittyäkseen muiden kuntoon ja ulkonäköön – ja ne treenaajat jotka arvostelee muita, ei oo sun stressin arvoisia :) Ja jotku vaatteetki on oikeasti ihan sama, kunhan on itellä hyvä olla! Harva siellä pelkkiin uusimpiin Niken tuotteisiin pukeutuu, ihan tavallisia ihmisiä saleilla käy. Vaikka tiiän kyllä tunteen, kyllä mullaki pelotti mennä ekaa kertaa uudelle salille Hukkaan :) Mutta sinne vain, tiiän ettet tuu katumaan sitä! Ja laita mulle sitte kommenttia että miten meni ja ootko kotiutunu sinne sun salille :)

  • Reply Jenni 18 helmikuun, 2013 at 9:13 pm

    Itellä tuntu alkavan vuosi tosi hyvin reenatessa ja ruokavalion parannuksella… mutta voit varmaan arvata miten kävikään kun töissä alko kaks viikkoo sitten kunnon kiire ja ylitöitäkin saa tehdä. Ei oo paljo jaksanu reenaa saati nähdä mitään vaivaa ruuan eteen. Eilen havahduin siihen, että ei oo hyvä fiilis, että en voi jatkaa kauheen pitkään niin, ettei mun arkipäiviin mahdu muuta kun työ ja einesruoka. Hyvä että havahduin. Ja oli kiva lukee sun postaus ni ei oo sellanen fiilis, että mä oon ainoo, jolle tuli kahen viikon paussi :D

    http://newlife-jnn.blogspot.fi

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:16 pm

      Joo et todellakaan oo ainoa :) Ja tuo on musta just oikein, ettei ota stressiä siitä jos välillä vähän söiski "huonosti" – kunhan itellä on hyvä olla ja yleensähän sen just huomaa, että alkaa mieli ja kroppa voida huonosti jos elää kauan epäterveellisesti. Mulla ainaki tosi väsyny ja laiska olo aina massaviikkojen aikana! Kauppaan jaksaa mennä vaan sen takia, että tietää että sieltä saa suklaata :D

  • Reply caro 18 helmikuun, 2013 at 9:13 pm

    Hei minä taas, se polvivammainen myös! Itse oon pyrkiny keskittyy vähän siihen että harrastan mahdollisimman aerobista liikuntaa joka kohdistuu just polvien eri rasitusliikkeisiin. Uinti, jooga ja hotpilates on semmosiin aika hyviä ja tosi hyvin oikeestaa spinningiäki mun polvi kestäny, se jalan isku maahan on omalle polvelle jotenki vissiin pahempi. Mut tsemppiä, voin niin samaistua suhun!

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:02 pm

      Ihanaa että oot löytäny noin sopivia lajeja! Ja joku spinningkikin on niin hyvää treeniä jos haluaa kunnolla rääkätä, oon kateellinen ku pystyt käymään :)

  • Reply Krissu 18 helmikuun, 2013 at 9:33 pm

    Asiaan täysin mitenkään kuulumatta kysyn nyt tässä, että oletko ollut yhtään mukana tein suomen kielen ainejärjestön toiminnassa? :)

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:00 pm

      En oo :) Ei riitä aika!

  • Reply iina 19 helmikuun, 2013 at 5:05 am

    Kunpa sun polvi nyt paranis, ei oo kiva että kipu estää kivat lajit. Reppana sinä pieni <3

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 4:00 pm

      Niimpä :( Kiitti myötätunnosta Iinu <3

  • Reply Anonyymi 19 helmikuun, 2013 at 6:41 am

    Miulla on sama fiilis liikuntojen kanssa, oon kyllä sitten väkisin raahautunu salille kahtena viimeviikkona, mutta nyt tällä viikolla tuntuu että nyt jos lähtis taas putki kunnolla käyntiin!

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 3:59 pm

      Kyllä se lähtee! Tsemppisen tsemppiä :)

  • Reply Sadelaulu 19 helmikuun, 2013 at 7:42 am

    Treenit on sujuneet hyvin, kesällä ostetut ja silloin liian pienet housut mahtuvat päälle! :) Painoa on elokuun alusta tippunut 6kg, mutta peilistä katsoessa en huomaa sitä ollenkaan.

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 3:53 pm

      No varmasti huomaa! Kuus kiloahan on tosi hyvin, varsinkin tuolleen hitaasti mutta varmasti pudotettuna :)

  • Reply winrisu 19 helmikuun, 2013 at 1:42 pm

    Kattelen aina ihan kateellisena näit sun ryhmäliikuntajuttuja ja niiden paljoutta kun itse vierastan kauheasti muiden kanssa liikkumista :–( Oon tämmönen pallo ja kunto loppuu ja kuolee, ja tulee vaan semmonen olo että jos koskaan menisin jonkun timmipimujen kanssa jumpalle niin ne naurais mut pihalle! Aina olen koulussa ollut se huonoin ja viimeisenä joukkueeseen valittu. Siksi oonkin pysytelly tämmösessä yksinliikkumisessa jossa voi oikeasti pitää oman tahdin ja levätä sillon kun oikeasti tuntuu siltä että kuolee. Saleilen sen neljä kertaa viikossa ja se on ollut itselle hyvä tahti. Tosin kyllä ärsyttää hirveästi että vaikka syön oikein ja liikun, niin paino ei putoa eikä mikään näy kehossa! Ehkä mulla on joku tauti ja mut on tuomittu ikuiseen pallouteen!

    Itelläni on kans kaikenlaisia vammoja, eli mun vasen jalka on täysi susi mitä liikkumiseen tulee. Mun vasen nilkka on nyrjähtänyt joskus trampoliinilla ja se naksuu ja juostessa joskus jalkaterä kääntyy vammasesti hieman sisään päin :–D se naksuminen ei satu, mutta kun oon jalkaprässissä niin se ällöttää ja tuntuu tosi typerältä ja en voi koskaan toistaa sarjoja enempää kuin sen pakon verran kun se on niin epämiellyttävää! Myös vasen polvi on joskus tosi kipeä jalkaprässin jälkeen, mutta hirvein on mun lonkkanivelen vaivat. Lääkärit ei tiedä mikä siinä on, mutta joskus mun vasenta lonkkaa kolottaa niin etten voi laittaa vasemmalle jalalle painoa ollenkaan. Se tulee yleensä paljosta kävelystä kipeäksi, ja joskus kesällä kun on _JUOKSUAIKA_ niin se pakottaa ihan 24/7, mutta jostain syystä kävely haittaa enemmän kuin juoksu, vaikka luulisi että juoksussa tärähtely ois kovempaa. Nyt epäillään että mun toinen jalka ois pitempi kun toinen kun tuntuu että joka nivel tässä vasemmassa jalassa ois jotenkin paskana, mutta en ole jaksanut/viitsinyt vielä fysioteraupeutilla käydä. Pitäisi varmaan ennen kesää että pääsee juoksemaan! En halua pitää välipäiviä sen takia että käy kipiää :–( Kipu ei ole kiva!

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 3:58 pm

      Eihän tuossa oo ryhmäliikuntaa kuin joogan ja yhden lyhyen Zumban muodossa :) Vaikka kävisin kyllä ryhmäliikunnassa jos vaan voisin! Ja mullaki välillä sellanen olo että forever meatball mutta toisaalta miksi sitä pitäis olla niin hurjan laiha tai lihaksikas! Kunhan näyttää iteltään :) Etkä siekään ees oo mitenkään iso, ei mittään hättää.

      Ja hyh hui kuulostaa inhottavalta :( Tiiän tunteen, mulla alko lonkkaongelmat 14-vuotiaana ja vaikkei nykyään ookaan kipuja niin olis kyllä silti kiva että ne pienetki vaivat katoais! Meän pitäis oikeasti mennä sinne lääkärille, mieki oon vältelly näin monta vuotta :D Ja sun varsinki jos kerran on noin pahoja kipuja!

  • Reply Ella 19 helmikuun, 2013 at 2:37 pm

    Haha, naurahdin tolle kolminaisuusajatukselle :D Mun oma salikortti on lojunut ihan tyhjän panttina, ja siinäkin mua harmittaa vain turha rahanmeno :D Jotenkin ei oo nyt innostanut liikkua yhtään… Oon ihan rapakunnossa.

    Ei se mitään haittaa, jos välillä vaan makaa ja mussuttaa! :) Mutta kiva että sun liikunnanilo palailee, toivottavasti polvikin pysyy kunnossa!

    • Reply Sita 19 helmikuun, 2013 at 3:51 pm

      Niimpä, kuhan on itellä hyvä olla :) Oot huippu <3

  • Reply piglet 19 helmikuun, 2013 at 6:11 pm

    Ihanaa ku joku muuki on tällanen ääripääihminen!! :D Tää on just tätä, et välillä menee pari viikkoo iha todella hyvin treenaamisen kans ja sitte iskee sellane eikiinnostaeijaksayhyymakaanmieluummintässäsängylläjavedänruokaakaksinkäsin :D Tosin, oon kyllä huomannu että aika nopeesti tollasen jälkeen se mielenkiinto juoksulenkkiä kohtaa alkaa palailla, joten en jaksa enää tuskastuu niin paljoo noista rappioista ku aiemmin :D

    Toivottavasti sun polves kuitekii alkais tulee kuntoo! Mikää ei oo inhottavampaa ku reistailevat ruumiinosat, jotka vie kyllä ihan täysin fiiliksen liikunnasta D:

    • Reply Sita 22 helmikuun, 2013 at 8:04 am

      Haha joo :D Ja niimpä, hävettää ku oon puoli vuotta valittanu täällä blogissaki että tää on paskana mutten saa aikaiseksi mennä lääkäriin……. Maailman laiskin ihminen :D

  • Reply Anonyymi 19 helmikuun, 2013 at 7:38 pm

    Tykkään niin näistä sun treenipostauksistasi! On tietysti tosi kurjaa (pelkästään lukeakin…), että sun polvi on huonossa kunnossa jne. mutta itteä ainakin motivoi aina sun kuvat ja liikuntahöpinät :–) Ittellä on lähtenyt vuosi hiukan laiskasti käyntiin treenailun suhteen, hyvä kun jaksan ja ehdin rutiininomaisesti raahautua sinne edes kolmea kertaa viikossa… Mutta ehkä tää tästä, tsemppiä sullekin! :>

    • Reply Sita 22 helmikuun, 2013 at 8:06 am

      Ihana kommentti, kiitos tosi paljon! Ihan huippua että tykkäät, varsinki ku tääki on vaan tällasta höpöttelyä :) Ja joo joskus vaan ei oo fiilistä ja se on just sellasta rutiiinomaista – mutta oohan ylpeä siitäki, sentään käyt siellä säännöllisesti! :)

  • Reply Laura 20 helmikuun, 2013 at 5:21 am

    Minullakin meni viime viikko laskiasipullia mussuttaessa ja viiniä siemaillessa. :D Onneksi olen nyt saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja alkanut taas nauttia kunnolla salitreenistä. :)

    Törmäillään Hukassa!

    • Reply Sita 22 helmikuun, 2013 at 8:06 am

      Haha ihana :D Kyllä siitä sitte vaa kummasti alkaa nauttia, vaikka ainaki mulla tauon jälkeen tuntuu ettei millään tykkää :) Joo törmäillään!

  • Reply Anonyymi 21 helmikuun, 2013 at 7:45 pm

    nämä sun hukka-postaukset/treenipostaukset on tosi vaisuja siihen nähden, että hyödyt niistä. en ymmärrä, miten hukka ei edellytä enempää esittelyä ja parempi kuvia, sellaisia joissa näkyy muutakin kuin muutama pukuhuoneen kaappi tai ulko-ovi :O

    • Reply Sita 22 helmikuun, 2013 at 2:00 pm

      Hassua, just kävin salilla ja Hukan Anna tuli vastaan ja kehu tätäki postausta :) älä sie siis ressaile turhaan näistä jutuista!

    • Reply Anonyymi 24 helmikuun, 2013 at 12:04 pm

      on näitä liikuntapostauksia kieltämättä aika vähän siihen nähden, että Hukka mainostaa sua "Hukan bloggaajana" :) tai liikuntapostauksia niinkin on, muttei ehkä Hukka-postauksia.

    • Reply Sita 24 helmikuun, 2013 at 12:24 pm

      Olis ihanaa tehdä vaikka millasia postauksia mutta mulla ei ihan oikeasti riitä aika kaikkeen kun on yliopisto, työt, treenaus, sosiaalinen elämä ja blogi siihen päälle :( Ei oo siis todellakaan kyse siitä ettei mulla huvittais. Lisäksi mulla ei oo ketään joka vois olla mulle kuvaajana Hukassa enkä oo nyt voinu muutenkaan kokeilla uusia tunteja ja kertoa niistä koska mun polvi hajalla. Plus kannattaa muistaa että tää blogi kertoo musta, ei Hukasta – musta on mielekkäämpää että kerron Hukasta itteni kautta, tai silleen en halua sellaisia postauksia, jotka tuntuu irrallisilta muuhun sisältöön liittyen :) toivottavasti ymmärsit!

    Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus