Oululaisten bloggaajien illanistujaiset

5 lokakuun, 2014

image

En muista mistä idea lähti, mutta päätin muutama viikko sitten, että järjestän oululaisille blogi-ihmisille pienet kemut mun luona. Eilen ne iltamat sitten pidettiin, ja oli kyllä tosi mukavaa! Kokoonnuttiin peräti 25 bloggaajan kesken tutustumaan, syömään herkkuja ja juomaan. Mulla meinasi ennen tapaamista tulla pikku paniikki, kun olin päässyt töistä kolmelta ja kotona kaikki oli vielä ihan kesken: Tiina tuli mun luo muita aiemmin ennen puolta viittä ja taisin avata oven pelkkä t-paita päällä, ilman housuja, hiukset märkänä ja ilman meikkiä imuri kädessä :D Sain kuin sainkin kaikki paikat järjestykseen (tungin meän vaatehuoneeseen kaikki pyykit ja rojut), meikkasin kymmentä vaille viisi ja tasalta menin avaamaan alaoven isolle joukolle ihania ihmisiä.En tiiä miten muilla, mutta mulla kyllä jännitti nähdä kaikkia ja päästää niin paljon vieraita tyyppejä mun ja Maijan kotiin, iik. Tai oli sellainen mukava jännitys päällä, ei yhtään epämiellyttävä. Vaikka miekin tykkään paljon omasta rauhasta, enkä oikeastaan välttämättä porukassa pyri olemaan sellainen johtajahahmo, välillä pitää kuitenkin saada olla sosiaalinen höpöttäjä ja oli oikeastaan tosi kiva olla illan emäntänä pitämässä huolta muista. Vaikka emännöidessä joutuikin jättämään kameran sivuun. Voitte siis käydä katsomassa parempia kuvia muiden blogeista!

Järjestin meidän illalle kolme sponsoria, joista Cloetta lähetti meille uusia Sprinkle-suklaalevyjä sekä TV Mix -karkkipusseja. Sen lisäksi kaikki toi jotain pientä mukanaan, ja loppujen lopuksi illan tarjoiluina taisi olla pastasalaattia, suolaisia leivoksia, sushia, itse tehtyä guacamolea ja nachoja, pähkinöitä ja sipsejä, kahta eri suklaakakkua, raakasuklaapatukoita, vaahtokarkkeja ja mitähän muuta! Tosi paljon kaikkea hyvää, oii. Pakko sanoa Cloettan herkuista, että tykkäsin tosi paljon siitä Salted icecream waffel -suklaasta! Mint & crispy rain -makukin oli hyvä, mutta se pieni suolaisuus beigessä levyssä vei pisteet kotiin. Suosittelen maistamaan :) Illan mittaan siis syötiin, otettiin kuvia, käytiin esittäytymiskierros ja juteltiin niin blogijutuista kuin muistakin asioista. Jossain vaiheessa jaettiin illan toisen sponsorin eli Lumenen pienet tuotepaketit, joista jokainen sai valita mieleisensä. Tuli jotenkin hyvä mieli kun muut touhotti niiden pussukoiden ympärillä, kyllä kannatti hankkia pienet lahjukset piristämään muita. Ja oli muuten hauska huomata, miten jotkut tyypit tunnisti blogeista vasta parin tunnin hengailun jälkeen – lähinnä siis sellaisten, joiden sivuilla on käynyt vain kerran tai pari. Yhtäkkiä vaan hoksaa, että apua sinä oot sinä! Vissiin vähän hitaat aivot. Ja oli ihana huomata, miten jotkut tytöt oli vielä jotenkin… vielä lempeämpiä kasvokkain kuin mitä blogin perusteella olisi ehkä odottanut. Kaikille pystyi menemään juttelemaan :)
Illan kolmas yhteistyökumppani oli 1bar, jonne mentiin meiltä yhdeltätoista. Siellä ohjelmassa oli blogin mukaan suunnitellut kuohuviinipohjaiset drinkit! Oltiin siis sovittu aiemmin 1barin yhteistyöpalaverissa, että mie linkitän muutaman blogin ennen lauantaita läpi luettavaksi. Oli niin jännä kuulla, minkälaiset juomat kaikille oli tehty ja minkä takia. Mun Starry eyes -drinkki oli mangon makuinen, sillä 1barin äijät oli huomanneet postauksista, että hehkutan mangojogurttia ja -rahkaa :D Saatiin siis kaataa noihin laseihin itse kuohuviini ja katsoa, miten drinkki muodostui. Taneli myös maistatti meillä erilaisia kuohuviinipohjaisia klassikkodrinkkejä, kuten mimosaa ja absinttikuoharia, haha.
1barin jälkeen osa lähti kotiin, osa suuntasi Apolloon ja mie sekä Sweet vanity -blogin suloinen Sarianna mentiin Kaarleen. Kylläpä se blogi-ilta siis kesti lopulta kymmenen tuntia! Oon niin iloinen että täältä Oulusta löytyy näin paljon bloggaajia ja hyviä tyyppejä. Ei sitä tietenkään kaikkien kanssa ehtinyt syvemmin juttelemaan, mutta uusista tuttavuuksista esimerkiksi Vilma jäi niin vahvasti mieleen, että varmasti sovitaan näkemiset lähiaikoina! Ja niin monia oli ihana nähdä pitkästä aikaa, en kehtaa edes alkaa luettelemaan. Vitsi toivon että kaikilla oli mukavaa, kiitos vielä kun tulitte.Instagramissa meidän illan tunniste oli #oulunbloggaajat, siellä myös lisää kuvia. Laitan tähän loppuun vielä linkit kaikkien blogeihin kun pääsen kotikoneelle!

56 Kommenttia

  • Reply EMMI 5 lokakuun, 2014 at 3:04 pm

    Oli kyllä mukavat blogi-illanistujaiset! :) Kiitos kovasti vaivasta, kun jaksoit järjestää! :)

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 5:58 pm

      <3 :)

  • Reply Enni 5 lokakuun, 2014 at 3:07 pm

    Vau kommentoinkin sulle jo ig:ssä et oon ihan kadekadekade,
    Tykkään niiiin monen oululaisen blogista <3 hei situli, oleks tulos id:n blog awardseihin? :) jos, nii oispa ihanaa nähdä edes ohimennen <3

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:02 pm

      Tuun!! Varmasti nähään, mieki haluan ehdottomasti <3

    • Reply Enni 5 lokakuun, 2014 at 6:26 pm

      Oi ihanaa, pitää hei olla yhteyksissä <3

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:32 pm

      Joo!

  • Reply Nina 5 lokakuun, 2014 at 3:25 pm

    Huippu ilta oli ja vaikka aluksi vähän jänskätti niin loppujenlopuksi kaikille oli tosi helppo jutella ja kaikki oli niin mukavia :) Tommosia porukkatapaamisia pitää järkätä usiamminki!

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:03 pm

      Ihana kuulla ja todellaki, tästä pitää tulla tapa :)

  • Reply Jarno 5 lokakuun, 2014 at 3:32 pm

    Todellakin huippu ilta oli, kiitos! ♥ Kyllähän tuo pienesti jännitti kyllä, mutta hyvin meni :)

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:03 pm

      Sie pikku sulo <3

  • Reply Mella 5 lokakuun, 2014 at 3:34 pm

    Ihana postaus, hyvin tiivistit illan asiat! Olit tosi hyvä emännöitsijä ja sun kanssa oli ihana jutella. :) Kiitos illan järjestämisestä ja kiva kun itsekkin pääsin nyt tutustumaan muihin bloggaajiin Oulusta, niin odotan innolla mitä ryhmässä keksitään seuraavaksi!
    xoxo Mella

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:04 pm

      Jee kiitos ja oli huippua tutustua :) <3

  • Reply Kati 5 lokakuun, 2014 at 3:45 pm

    Oi kuulostaa niin ihanalta! <3

  • Reply Mia Maria 5 lokakuun, 2014 at 4:32 pm

    Mukavaa oli, kiitos ♥

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:07 pm

      Voi kiitos vielä lahjasta, mie otan kyllä kuvat niistä <3 :)

    • Reply Mia Maria 6 lokakuun, 2014 at 12:36 pm

      Kiva kun tykkäsit :) <3 Ajattelin yleisesti että kaikki tytöt tykkää pinkistä ;)

  • Reply Merja 5 lokakuun, 2014 at 4:42 pm

    Ihana oli niin ilta kuin illan emäntäkin! ♥

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:08 pm

      Hihi :)

  • Reply Jenny 5 lokakuun, 2014 at 4:49 pm

    Oi kuulostaapa ihanalta, teillä oli varmaan hauskaa! :)

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:09 pm

      Oli kyllä :)

  • Reply iina 5 lokakuun, 2014 at 4:56 pm

    onpa ollu paljon näkösesti porukkaa! ja asianmukaset tarjoilut :-) hihi ihana emäntä oot ♥

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:10 pm

      Mieki olin yllättyny kuinka paljon loppujen lopuksi tuli :) kiitos kommentista taas <3

  • Reply sarkku 5 lokakuun, 2014 at 5:18 pm

    Kiitti vielä illasta ja siitä että jaksoit raahata mua mukana baarissa :D ♥ Olin varmaan vähän väsynyttä seuraa, mutta ei malttanu lähtiä kotiakaan ku oli sen verran kivvaa kuitenki :'D

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:11 pm

      Haha oli kivaa, sulla oli huippuja ne vaihtarityypitki :D joskus uusiksi ( jossaki missä ei oo niin täyttä ja tunnin jono :D)

  • Reply Anni 5 lokakuun, 2014 at 5:47 pm

    Kiitos kun jaksoit järjestää meille tällaisen illan! Oli oikeesti ihana tavata blogeista tuttuja naamoja, kuten sinutkin, ihan livenä ja tutustua enemmän porukkaan. Hyvä ja ihanan iloinen emäntä olit :)

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:12 pm

      Voii kiitos itsellesi ku tulit :)

  • Reply Etna 5 lokakuun, 2014 at 6:18 pm

    :) Tuo se "selfie"-kuva on tosai kiva – vaikkei mua siinä näykään. Tai ehkä just siks. :D

    Kiitos vielä illasta ja järjestelyistä myös sulle!

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:33 pm

      Kiiitos itsellesi :)

  • Reply vilmarebecca 5 lokakuun, 2014 at 6:32 pm

    Oi mulla meni roska silmään kun luin noita viimeisimpiä lauseita, missä olit kirjottanu niin kauniisti minusta! Ihana sinä! :* Ja olin ihan samoilla fiiliksillä, kuin joku voi ymmärtää toista niin.. ihan niinku useampaan otteeseen päiviteltiin! Olit niin nöyrä, fiksu, suloinen ja ymmärtäväinen että olis silkkaa haaskiota olla tutustumatta sinuun enemmän. Nähdään pian, can't wait! ❤

    • Reply Sita 5 lokakuun, 2014 at 6:34 pm

      <3 I knowww :)

  • Reply Emilia 5 lokakuun, 2014 at 7:23 pm

    Oli kyllä niin ihana ilta :)<3 kiitos sita vielä kerran illan järjestämisestä <3
    Musta oli tänään vielä niin ihanaa jatkaa keskusteluita sun kanssa facebookissa, kun eilen ei keretty niin paljon jutustella kun ois halunnut :/ Nähdäänpä pian niinkö sovittiin :)<3

    • Reply Sita 6 lokakuun, 2014 at 7:18 am

      Eipä mittään! Ja joo ehdottomasti <3

  • Reply Iina Elo 5 lokakuun, 2014 at 9:07 pm

    Voi pääsispä itekin joskus tuollaiseen superiltaan :) Ehkä joku innostuu joskus Rovaniemelläkin järjestämään! :)

    • Reply Sita 6 lokakuun, 2014 at 7:18 am

      Järjestä sie Rovaniemellä! Mieki voisin tulla hehe :)

  • Reply EssiKa 6 lokakuun, 2014 at 4:58 am

    Kiitos mahtavasta illasta Sita! <3 Harmi ku oltiin paikalla vasta vähän myöhemmin, mut onneks päästiin perille kuitenkin ;-)

    • Reply Sita 6 lokakuun, 2014 at 7:18 am

      Hei sinun kans pitää kyllä myös päästä jutteleen enemmän! Vaikutit niin kivalta tytöltä ettäs tiiät :) <3

  • Reply Pepa/Story of My Life 6 lokakuun, 2014 at 12:36 pm

    Seurailin ihan innoissani instassa ja nyt kaikkien blogeissa näitä bloggaajaillan juttuja. Ihan superkivaa et järjestit tommosen rennon blogi-illan, ja kaikkee kivaa ohjelmaa! Vitsit kun tampereellakin järjestettäis joku vastaava tapahtuma :)

    • Reply sarkku 6 lokakuun, 2014 at 3:38 pm

      Tuu sää takas Ouluun :—-D

    • Reply Sita 7 lokakuun, 2014 at 7:33 pm

      Haha :D

  • Reply Anonyymi 6 lokakuun, 2014 at 4:23 pm

    Olis kiva ollut jos olisit laittanut kaikkien blogien nimet tuohon ketkä sinne on osallistunut. Niin pystys paremmin lukemaan ja kahteleen niitä kuvia niistäkin. Tokin voit lisätä tähän kommenttiin ne

    • Reply Sita 7 lokakuun, 2014 at 7:22 pm

      Ai nii mun pitää laittaa ne! Unohtunu :)

  • Reply Elisa 6 lokakuun, 2014 at 5:16 pm

    Vitsit oli kyllä ihan huippu ilta! Pakko vielä sanoo, että ihan mahtavaa kun pystyit kuttumaan näin monta tyyppiä sun kotia ja järjestäny kaikkee! <3 :)

    • Reply Sita 7 lokakuun, 2014 at 7:23 pm

      Voiii oli vaan ihanaa ku tulitte! :)

  • Reply Enni 7 lokakuun, 2014 at 9:06 am

    oli niin ihanaa nähä pitkästä aikaa, oli superkiva ilta. Kiitos <3

    • Reply Sita 7 lokakuun, 2014 at 7:23 pm

      Kiitos itsellesi muru <3

  • Reply Jenni 7 lokakuun, 2014 at 9:37 am

    Oi teidän ilta kuullosti kyllä ihanalta! Uusiin ihmisiin tutustuminen on kyllä kivaa ja vitsi teitä on ollut monta bloggaajaa saman katon alla, huippua! :) Hauska tuo drinkki-juttu!

    http://newlife-jnn.blogspot.fi/

    • Reply Sita 7 lokakuun, 2014 at 7:24 pm

      Joo kämppäki oli ihan kuuma ku niin paljon porukkaa :D

  • Reply Tiia Mäkelä 7 lokakuun, 2014 at 1:32 pm

    Oi katon näitä kuvia ja mietin, että pakko päästä ens kerralla itekki mukaan! :D En uskaltautunu vielä, ku tuntuu että oon ihan liian aloittelija tulemaan tämmösiin…. haha

    • Reply Sita 7 lokakuun, 2014 at 7:24 pm

      Ei oo kukaan liian aloittelija! Oikeasti :)

  • Reply jenna 8 lokakuun, 2014 at 6:01 pm

    Oli tosi huippu-ilta ja olit huippu emäntä. <3 Tosi rohkeaa kutsua näin iso joukko sun kotiin, mutta se oli sen arvoista. :) Kiitos myös minun puolesta, ilta oli onnistunut! :)

    • Reply Sita 8 lokakuun, 2014 at 6:52 pm

      Ihana tyty <3

  • Reply Heidi 8 lokakuun, 2014 at 6:02 pm

    Oli ihana nähdä lauantaina kunnolla ja kiitos kun uskalsit pyytää niin ison porukan luoksesi. <3 Illasta jäi niin iloinen mieli, vaikkenkaan baariin lähtenyt. Teillä näytti olevan loppuun asti tosi hauskaa :)

    • Reply Sita 8 lokakuun, 2014 at 6:52 pm

      Toivottavasti nähään pian vielä kunnolla! Saatais kunnolla raatailla :)

  • Reply Kristiina 9 lokakuun, 2014 at 1:35 pm

    HAha meitsi tuona iltana kateellisena päivitti IGtä 10min välein ku tykitit sinne kaikkee ihanaa :-D

    • Reply Sita 9 lokakuun, 2014 at 6:30 pm

      :D oot huippu <3 ps. mie näytin Jussille sinun kuvia että kato kuinka kaunis tuo tyttö on!!

    Jätä vastaus