Oi elämää

29 toukokuun, 2014
image
 

Mooi.

Niin kuin kuvista huomaa, oon tällä hetkellä Rovaniemellä. Saavuin tänne maanantaina ja lähden takaisin Ouluun tänä iltana, mutta halusin uhrata viimeisestä päivästä tunnin pätkän teille jutskailemiseen. Tästä saattaa tulla vähän pidempi postaus, sillä mulla on pitkästä aikaa sellainen vapautunut olo blogiin kirjoittamisen suhteen. Tuntuu, kuin olisin jonkin uuden ja ihanan kynnyksellä – kesähän se tietenkin on, mutta oon samalla myös avaamassa uutta kautta blogin suhteen. Ehkä ne kulkeekin aika hyvin rinnakkain. Viime syksynähän mie aloin ottaa vähän omaa lomaa intensiivisestä bloggaamisesta (jota se oli esimerkiksi viime vuoden keväänä 2013, jolloin oikeasti melkein elin bloggaamiselle), ja tänä keväänä aattelin blogiportaaliin siirtymisen olevan ratkaisu lukkoihin. Eihän se suoranaisesti ollut, sillä mie huomasin ikävöiväni jo omaa ulkoasuakin niin paljon, ettei haluttanut hirveästi julkaista juttuja – mutta, en kadu kyllä hetkeäkään, että kokeilin Blogbookia. Tutustuin uusiin ihmisiin, opin uutta ja oli muutenkin siistiä olla mukana avaamassa kokonaan uutta sivustoa Suomen blogimaisemassa.
Kaikista tärkeintä kuitenkin oli, että kolmen kuukauden aikana tajusin, mitä haluan. Haluan pitää blogia, haluan pitää sitä omannäköisillä sivuillani, haluan tehdä sitä täysillä ja haluan tehdä sitä nyt.
Ja nyt onkin paras aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Viime vuonna pöydän sotkeminen eli pieni blogijumi alkoi kesällä, kun ensin mun elämässä tapahtui niitä kuuluisia isoja muutoksia. Kesää seurasi tietenkin syksy, jolloin aloitin yliopiston toisen opiskeluvuoden tietäen, että mun pitää paikata ensimmäisenä vuonna kesken jääneet kurssit, tentit ja työt. Opettelin opiskelemaan ja sietämään stressiä, kävin paljon salilla ja tein edelleen töitä Kempeleen Zeppelinissä (ja rakastuin), jolloin bloggaaminen jäi vähän taka-alalle. Keväällä blogiportaalissa aloittaminen vaikutti lupaavalta uudelta alulta, mutta kevät ei sitten kuitenkaan ollut hyvä aika uudistautua kaikkien kouluhommien keskellä.
Mutta nyt oon ensinnäkin saanut kaikki lukuvuoden opiskelujutut valmiiksi, yhtä uudelleen kirjoitettavaa esseetä ja tenttiä lukuunottamatta. Oon oikeastaan ihan ylpeä siitä, miten mun toka vuosi yliopistossa meni: sain paikattua melkein kaikki fuksivuoden laiskottelut ja luovuttamiset, opin oppimisesta ja siitä, miten mun kannattaa käydä kursseja. Jos saan nuo mun mainitsemat rästit hoidettua kesäkuun aikana, mulla on sitten 90 opintopistettä, eli oon suunnilleen oikeassa aikataulussa. Eikä tuo oo itsestään selvää viime vuoden takia, sillä luulin oikeasti jossain vaiheessa, etten ehdi enkä jaksa enää kiriä muiden tasolle. Kylläpä se vaatikin sen, että jostain oli pakko leikata, ja tässä tapauksessa se taisi olla blogiin panostaminen. (Kiinnostaisiko teillä muuten lukea joku pieni opiskelupostaus? Voisin vähän kertoilla, millaisia kursseja tuolla suomen kielessä on ja muita yliopistojuttuja.)
Mutta, on tämä kyllä ollut niin outoakin. Luin just viime keväisiä postauksia ja hämmästelin yksinäni, kuinka paljon ja tarkkaan oon kertonut kaikesta tänne – olin oikeastaan ihan unohtanut sen. Ja nyt viime päivinä, kun oon ilosta soikeana suunnitellut seuraavien viikkojen postauksia ja arvontoja ja mallaillut blogin ulkoasua, oon taas tajunnut rakastavani tätä hommaa. Hassua muuten, kuinka postauksia lukiessa palautuu mieleen kaikki vanhat ajatukset ja fiilikset elämästä, ja miten voi melkein nähdä itsessä tapahtuneet muutokset. Mie oon kyllä muuttunut vuodessa, huh huh. Ehkä merkittävin juttu on se yleinen olo, tasapaino. Ei sillä, ettei ne mielialat heittelisi (perkele mustelmilla aina), mutta ei heittele niin pahasti. Ahdistuneisuus on kadonnut melkein kokonaan tämän toisen opiskeluvuoden aikana, mikä on valtava valtava valtava ero siihen yliopiston ekaan vuoteen verrattuna. Siksi siitä ei ehkä halutakaan enää puhua blogin puolella niin kuin ennen, ei jaksa rypeä menneessä. Mutten myöskään halua olla mainitsematta asiasta sanallakaan, sillä joku voi vielä luulla vaikenemisen tarkoittavan päinvastaista :) Ei tarkoita, mie voin oikeasti niin hyvin nykyään. Se mun vanha avautumispostaus tuntuu jopa kaukaiselta tällä hetkellä.

 
image
 

Mie oon aina kova tyttö vannomaan, että ”Tästä tulee paras kesä/talvi/vuosi/reissu/minuutti ikinä!” ja totta kai oon taas päättänyt, että tästä kesästä tulee hienoin koskaan. Mutta nyt on oikeasti sellainen olo, ettei puheet jää puheiksi – eihän ne viime kesänäkään jääneet. Ja vaikka on vielä toukokuu, oon jo nyt päässyt nauttimaan kesäjutuista: keskiviikko-Kaarlesta, aamuöisestä majoneesipizzasta parvekkeella, rusketuksesta, farkkushortseista, t-paidassa lenkkeilystä, jäätelöstä, Keltaisessa Aitassa istumisesta ja ihanasta huolettomuudesta. Täällä Rovaniemelläkin on ollut ihan mukavaa, on saanut olla perheen kanssa ja painia meän Lila-collien kanssa. Oon myös käynyt jo kahdesti siltojen lenkin ilta-auringon paistaessa jokimaisemien yllä, oi. Haluttaisi kyllä jäädä tänne Rovaniemelle viikonlopuksi, koska osa meän tyttöporukan tytöistä tulee tänne valmistujaisiin. Aaaa olisi niin huippua päästä lakkiaisiin ja mennä illalla Tivoliin katsomaan Karri Koiraa, mutta mullapa on töitä huomenna. Ja pitää päästä kämpille järjestelemään paikkoja :)Asun nyt tosiaan sitten minun Maijan kanssa yhdessä, mutten oo vielä ehtinyt kovin montaa ns. tavallista yötä viettää meän kommuunisssa. Tytöt oli meillä yötä viime viikolla, osa ajasta on mennyt poikaystävän luona ja nyt oon ollut täällä reissussa. Mutta, onneksi meillä on vaikka kuinka paljon aikaa tottua yhdessä asumiseen ja lopulta varmasti kyllästyä toisen naamaan, haha. Nyt viikonloppuna mulla on tosiaan töitä, ja lisäksi suunnitelmissa on ottaa taas kuvia Harrin kanssa. Muutoin aion vaan nauttia, oikeasti, tästä kesästä joka hetkestä auringosta sateesta kaduista ihmisistä musiikista kuvaamisesta.

 
image
 

Apua, oon jotenkin aivan innoissaan kaikesta. Kesäkuu täynnä bloggailua, hengailua, reissailua ja vähän töitä. Ensi viikolla tuparit, vapaa juhannus, kesäkuun lopussa Sorafestit, heinäkuussa ehkä Helsinkiin ja elokuussa vielä Weekendit. Kesäkämppä Maijan kanssa, pyörä, kamera ja vähän taskurahaa – niillä saa jo paljon aikaan. Mie en malttaisi odottaa, että mun blogiyhteistyönä saatu muistivihko tulee postissa perille, sillä haluan äkkiä päästä tekemään to do -listoja tätä kesää varten. Spontaanit ideat ja teot on parhaita, mutta ehkä tuollaiset listat just auttaa varmistaan, että niitä spontaaneja juttuja tulee tehtyä. Ajattelin kuvata mun listan teillekin sitten ensi viikolla, ei varmaan haittaa :) Kesän fiilistely on ehkä parasta mitä on.

 

Ja sitten pikku välikommentti: ei hele tätä aivastelua! Mun allergialääkkeet on loppu, bä. Äiti tekee mulle just kuulemma jotain ruokaa, joka parantaa mun ”nuhan”. Thaimaassahan uskotaan vähän kaikkeen, esimerkiksi tiettyjen ruokien hoitavaan vaikutukseen, muttei näköjään allergiaan :D Äiti on tosiaan ollut Thaimaassa marraskuusta asti, ja nähtiin nyt ekaa kertaa puoleen vuoteen. Ihmettelen kyllä, miten eri kuvan uutiset on antaneet Thaimaan tilanteesta kuin mitä äiti selittää. Meän sukulaisetkin on käyneet Bangkokissa mielenosoituksissa, mutta enemmänkin päiväretkellä eväät mukana kuin kyyneleet silmissä taistelemassa. Onneksi esimerkiksi mun mummo asuu Chon burissa vähän kauempana, ei yllä tulvat ja rauhattomuudet yleensä sinne asti. Pitäisi kyllä päästä käymään siellä, viimeisin reissu oli mun välivuotena marraskuussa 2011. Tuntuu, etten osaa puhuakaan mittään äitille, ihan ruostunut thai äitin reissun aikana, hah.Kahdeltatoista meenkin sitten mun äitipuolen liikkeeseen ja mun tukka leikataan ja värjätään ekaa kertaa sitten… öö viime kesän? Pakko ottaa ihan kuvat tästä mun nykyisestä reuhkasta, ehkä pisimmillään ikinä! Kampaajan jälkeen mennään varmaankin Amarillon terassille syömään mun äitipuolen ja pikkusiskon kanssa, jonka jälkeen näen Nettaa, oi. Illalla sitten junaan ja Ouluun.

Jaksoikohan kukaan lukea tätä loppuun? Toivottavasti ootte löytäneet muuton jälkeen tienne tänne ja ootte yhtä valmiina tulevaan kesään kuin mie. Mukavaa Helatorstaita kaikille, nautiskelkaa muruset <3

28 Kommenttia

  • Reply Anni 29 toukokuun, 2014 at 8:35 am

    Ihana kun oot palannut bloggeriin ja ihanan kuuloinen kesä sulla tiedossa! Ootko muuten kokeillut nenähuuhtelukannua (vai mikä se nyt onkaan?) allergiaan? Mulla on ollut koko reili nenä tukossa, ja aattelin epätoivoisena kokeilla nenäkannua sitten kun pääsen Suomeen…

    Ja mua kyllä kiinnostaisi opiskelupostaus!

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:13 pm

      Jee eka kommentoija :) en oo kokeillu! Korvat multa on huuhdeltu ja se oli kamalaa :D hei opiskelupostaus tulee!

  • Reply Matte 29 toukokuun, 2014 at 8:36 am

    Minä jaksoin! Ollu vähän ikävä niitä viimekevään höpötyspostauksia, nyt kun mainitsit – mut eipä sitä aina voikaan blogata sata lasissa, elämä on elämistä varten ensisijasesti kumminki :D En tiiä miks, mutta mun mielestä Blogger on jotenkin.. tavallisempi. Tai että ei tuu sitä kauheen isoa kuilua lukijoiden ja bloggaajan välillä, mikä tuntuu olevan vähän ongelmana joissain blogiportaaleissa, varsinkin jos homma pelaa portaalin kutsulla, ei yleisellä rekisteröinnillä. Että bloggaaja ei nouse 'minijulkkikseks' vaan pysyy normaalina ihmisenä. En tiiä, on vapaapäivä ja kampaaja vasta iltapäivästä enkä ihan vielä jaksa palata CVn kirjotuksen pariin haha! Mua kyllä kiinnostais paljon kuulla, millasia kursseja sulla on ollu yliopistossa kun ite englannin kieltä ja kirjallisuutta englanniks opiskelevana ois hauska verrata jospa sieltä vaikka samankaltaisia löytyis. Kuulostaa kyllä huippukesältä, nauti :)

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:16 pm

      Ihanaa että jaksoit :) ja vielä kommentoidakki näin pitkästi! Joo oon samaa mieltä kyllä, jotenki läheisempi olo. Oi tuliko kiva tukka? Mulla ei hirveästi muuttunu mutta heti freshimpi olo ha. Joo pitää kyllä tehä, onkohan meillä mitään samaa :D no ainaki yleinen kielitiede!

    • Reply Sita 30 toukokuun, 2014 at 8:50 am

      Voi hani mie vahingossa poistin sun vastauksen! Ehdin lukea että kaveri tasoitti ja piti julkaista mutta painoinki poista :D anteeksi

    • Reply Matte 30 toukokuun, 2014 at 9:46 am

      Ahhaha voiei :D Enpä enää muista mitä höpötin (mitään tärkeetä pakkailen tässä telttailukamoja samalla), varmaan jotain siitä että ite pakenen kielitieteen kursseja kun vaan pystyy ja keskityn enemmän kirjallisuuteen mut kyllä murteet ja aksentit kiinnostaa, ne ku täällä Skotlannissa niin jotenki esillä koko ajan puheessaki :D voi sua :) x

  • Reply Veera 29 toukokuun, 2014 at 8:53 am

    Ihanaa lukea taas tekstejä täältä vanhasta ja tutusta bloggerista, tervetuloa takasin! Ehottomasti postaus yliopistojutuista kiinnoista :) Ihanaa kesää Sita sulle!

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:17 pm

      Hihii kiitos!! Samoin sulle <3 :)

  • Reply Anonyymi 29 toukokuun, 2014 at 8:53 am

    Sikaihana postaus!♥ Ihania kuvia, ihanaa kesän fiilistelyä ja tosi kiva kuulla että sulla menee hyvin :)

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:17 pm

      Maailman paras kommentti!! Tuliko vähän hyvä mieli hä

  • Reply Anonyymi 29 toukokuun, 2014 at 9:50 am

    ihana höpöttelypostaus! Ja opiskelupostaus olis ihan huippu, koska olen ehkä itse hakemassa kahden vuoden päästä lukemaan suomenkieltä ja olisi niin huippua kuulla sun kokemuksia siitä!
    Lisää vaan höpöttelyjä, näitä on ollut ikävä:) olet ihana <3

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:21 pm

      Oi ootko, siistiä :) pitää kyllä tehä se postaus! Ja itte oot ihana, kiitos tosi paljon kommentista <3

  • Reply Anonyymi 29 toukokuun, 2014 at 10:02 am

    Ois tosi mukava kuulla tuosta suomen kielen opiskelusta, varsinki Oulun yliopistossa! :)

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:22 pm

      Jes hyvä tietää että porukkaa kiinnostaa, mie lupaan tehä sen postauksen :)

  • Reply Anonyymi 29 toukokuun, 2014 at 11:16 am

    Ihana postaus <3 Näitä höpötyksiä on ollu niin ikävä ja ne on parhaita :)

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:23 pm

      Wadap mulla on ollu ikävä tällaisia ihania kommentteja <3 :)

  • Reply ida 29 toukokuun, 2014 at 12:37 pm

    sita oot parasihana

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:24 pm

      No apua itte!! Pidäppä huippu viikonloppu <3

  • Reply IraCassandra 29 toukokuun, 2014 at 3:00 pm

    Jee blogger, jee opiskelupostaus, jee kesä, jee Sita!! <3

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:24 pm

      Ja sinä se vasta paras ootki <3

  • Reply iina 29 toukokuun, 2014 at 5:46 pm

    kuulostaa ihanalta! ihan super. kesä ja suunnitelmat ja sinä ja kaikki <3 hymmyilyttää nyt vaan!

    • Reply Sita 29 toukokuun, 2014 at 7:25 pm

      Voi pikku emäntä <3 :)

  • Reply Henssi 30 toukokuun, 2014 at 5:34 am

    ihana höpöttelypostaus <3 nämä kelpaa aina!!

    • Reply Sita 30 toukokuun, 2014 at 8:39 am

      Ihana kuulla :))

  • Reply Minna 30 toukokuun, 2014 at 9:30 am

    Mua ainakin kiinnostais kuulla sun opiskeluista enemmän! :-) Pyrin itekin suomen kieleen tänne Helsinkiin, oli koe tossa tiistaina ja jännittää tulokset ihan hulluna… En tiiä uskallanko ees toivoa parasta! :-D
    Ja kiva että palasit bloggeriin, paljon kivempi tää ulkoasua :)

    • Reply Sita 31 toukokuun, 2014 at 6:07 pm

      Hei isot peukut täältä sulle!! Toivotaan että pääset :) muista tulla kertoon miten kävi!

  • Reply Anonyymi 2 kesäkuun, 2014 at 5:30 pm

    en voi sille mitään, että pisti silmään tää asia. onko sulla siis uusi poikaystävä? miten ihana juttu, kuulostat todella onnelliselta muutenkin juuri nyt! (:

    • Reply Sita 2 kesäkuun, 2014 at 7:13 pm

      On mulla :) eikä haittaa vaikka kysyy asiasta, en vaan oo halunnu mitenkään erikseen ilmoittaa :D

      Ps. Tuli hyvä mieli sun kommentista <3

    Vastaa käyttäjälle iina Peru vastaus