Morning comes in Paradise, morning comes in light

Maanantaimoikat kaikille! Wadap? Vitsi mulla on ollut jotenkin kiva fiilis elämästä tänään, kaikki asiat on kohtuullisen hyvässä järjestyksessä ja päivän aikana on tapahtunut kaikkia pieniä mutta kivoja juttuja, jotka on kohottanut mielialaa.

Ensinnäkin, aamulla oli ihana herätä ilman herätyskelloa kymmenen jälkeen (kävin kyllä klo 5:20 viemässä isän töihin että saan auton käyttöön, mutta menin sen jälkeen takaisin nukkumaan) ja vieläpä ilman sen kummempia suunnitelmia aamupäivälle. Ja vaikka aamupalaksi ei ollut kuin kuivaa leipää, sain sen kaveriksi kuitenkin kylmää maitokaakaota, joka on tietenkin ihan parasta. Iltapäivällä käytiin Prismassa ja näin kaupan pihalla raasun papan – no okei, en tiedä oliko tuo yksi niistä kivoista jutuista, koska meinasin alkaa itkemään. Vanhat papat vaan on niin suloisia ja raukkoja. Prismassa ostin tuolle yhdelle kaikkea ruokaa ja vähän herkkujakin, ihan vaan koska mulla on jotenkin ruoan suhteen sellainen erityisen voimakas antamisen ilo. Lämmittää sydäntä kun miettii että toinen syö niitä ruokia, haha. Oli myös kivaa tehdä Tuukalle ylläri tiskaamalla pois se järkyttävä tiskivuori, joka oli vallannut keittiön. Katotaan kauanko kestää ennen kuin siellä on taas samanlainen pystyssä.. Iltapäivällä tulin Vennivaaraan porukoille eli oikeaan kotiin, ja huomasin kaksi mukavaa juttua: kuukauden palkkakuitista kävi ilmi, että mulle tuleekin vähän enemmän palkkaa kuin mitä luulin ja jääkaapissa taas oli valmiiksi ruokaa eli ei tarvinut itse alkaa väsäämään mitään pikkusiskolle.

Illalla menin Maijan, Netan, Even ja Markkiksen kanssa (niin ja oli äitikin siellä) Palestran BodyBalance-maratonille. Kaksi tuntia oman kehon huoltoa, ihania biisejä, syvävenytyksiä ja unen rajamaille leijuttava loppurentoutus. Onko parempaa? Joulukuussa pidetty ensimmäinen Balance-maraton oli vähän erilainen kuin nyt, siinä oli kaksi ohjelmaa ja aina samat kappaleet pidettiin peräkkäin (tunti alkoi kahdella tai chi -lämmittelyllä, jatkui kahdella aurinkotervehdys-biisillä, seuraavaksi kaksi ”jalkojen voimaa” ja niin edelleen), mutta nyt eri osuudet oli enemmän sekaisin eikä lihaskuntokappaleita ollut kuin yksi per lihasryhmä. Rauhallisimmat jutut, kuten takareisien venytykset ja rangan kierrot oli kuitenkin sijoitettu erityisesti maratonin loppuosaan, ja maratonin rakenne olikin musta tosi toimiva. Ja mikä loppurentoutus! Kesti varmaan 20 minuuttia. Oli niin mukava heräilläkin, kun viereen oli ilmestyny Royal-suklaakonvehti :)

Balance-maratonilla soi muuten parin vuoden takaisesta ohjelmasta eräs kappale, joka vei mun sydämen uudestaan. Biisin alkaessa soimaan aloin ensin hymyilemään, tuntui että musiikki pyörteili ihan lähellä vartaloa, kietoi sanoja ympärille ja kohotti hetkeksi jopa ilmaankin, mutta toisaalta se kaikui kaukana, kuin antaen tilaa ajatuksille ja tunteille ja muistoille. Yleensä jonkun tutun kappaleen alkessa soimaan kylmiä väreitä ilmestyy iholle vain ensimmäisten sekuntien aikana, mutta nyt niitä tuli vähän väliä yhä uudestaan. Kappaleen lopussa, koreografian viimeisten asentojen aikana, mun hymy kuitenkin yhtäkkiä hyytyi, kyyneleet nousi silmiin ja meinasin alkaa itkemään. Enkä edes oo katsonut O.C:ta! Tiedättekö tämän biisin?

Balancen jälkeen tulin takaisin Vennivaaran kotiin. Päivän päätteen pienet ilot sain kurkkuvoileivistä, toffeentuoksuisesta suihkusaippuasta sekä siitä, että löysin uuden ihmisen, joka jakaa mun rakkauden minikokoisia asioita kohtaan (huomenna on pakko mennä kauppaan etsimään uusia minikokoisia Paula-vanukkaita). Niin ja Roosa-vauvahauva tulee mun viekkuun yöksi. Toivottavasti teilläkin lähti viikko hyvin käyntiin <3