Mitä nyt kuuluu? ☁☂

26 elokuun, 2014

image

No hyvää.

Tällä hetkellä istun mun huoneessa naputtelemassa tätä teille, ja meän olkkarissa tytöt katsoo Salkkareita. Meillä on ihana kommuunimeininki taas täällä mun ja Maijan luona, sillä tässä kuussa Ouluun muuttava ja eilen opiskelut aloittanut Heisa asuu meillä tämän viikon – ja itse asiassa eilen meitä oli täällä yhteensä viisi ihmistä yötä :) Ihanaa seurata, miten noilla kahdella fuksivauvalla lähtee käyntiin elämä Oulussa ja opiskelu yliopistossa, tulee ihan mieleen oma muutto Ouluun pari vuotta sitten. Samalla tavalla ihan hukassa, haha. Noilla ei taida sentään mennä vuotta ennen kuin saa kuulla, että Tuirassa on ranta. Ja siis muutenkin mahtavaa viettää näin tiiviisti aikaa yhdessä, sillä me ei olla kuitenkaan useampaan vuoteen asuttu samassa kaupungissa Sofian ja Heisan kanssa.

Mie tulin tosiaan viime torstaina takaisin Ouluun sieltä Helsingistä, ja siitä lähtien oon ollut suurimman osan ajasta kotona. Tai no, mitä nyt eilen kävin keskustassa lääkärissä tämän selän takia. Kipua on jatkunut jo kaksi viikkoa, blää. Tällaiset jutut on vähän hankalia mulle, sillä vaikka kuinka valitan ja voivottelen, en kuitenkaan ikinä oo muka sitä mieltä, että vaiva pitäisi ottaa vakavasti. Ajan varaaminen lääkärille tuntuu aina jostain syystä ihan ylitsepääsemättömältä mulle, haha. ”Ei tämä nyt niin paha oo…” Kaikkihan alkoi niin että käveleminen, selän suoristaminen, kumartuminen, pään taivuttaminen alas sekä yleisesti liikkuminen sattui hulluna jonnekin syvälle alaselkään, ja mm. aivastaminen, nauraminen sekä yskiminen saattoi nostaa kyyneleet silmiin ihan kamalan kivun takia. Hain kivun alkamisen jälkeen heti seuraavana päivänä sairaslomaa, mutta selkää ei tutkittu oikeastaan ollenkaan. Helsingissä pysyin liikkeessä lääkkeiden voimalla ja viikon jälkeen tuntui siltä, että tila on reilusti paranemaan päin. Nyt sunnuntai-iltana tuli kuitenkin taas ihan kunnolla takapakkia: koitin tunnin makaamisen jälkeen nousta sohvalta seisomaan (nojasin käsillä sohvan selkänojaan), mutten pystynyt laittamaan painoa jaloille ihan helvetin kovan selkäkivun takia. Jalat vähän niin kuin petti alta kun sattui niin paljon, uudestaan ja uudestaan. Kyllä se selkä sitten taas tottui seisomiseen, ja pienen itkun jälkeen pystyin taas kävelemään. Seuraavana päivänä menin taas lääkäriin, jossa mulle määrättiin muutamat lääkkeet (kunnon cocktail, yäh), suositeltiin pysymään liikkeessä ja kehotettiin jatkamaan seuraavaksi esimerkiksi fysioterapeutin tai naprapaatin luo. Mulla on ollut aika huono olo näiden lääkkeiden takia, mutta kivut on kyllä vähentyneet! Ah ihanaa. Oon omasta mielestä jopa aika ketterä ja sulavaliikkeinen – ainakin jos ottaa huomioon, että pari viikkoa sitten poikaystävä talutti mua kuin vanhaa mummoa :D Saa nähdä milloin pääsee seuraavan kerran salille, varmaan vasta joskus parin viikon päästä.

Oon nyt siis vielä pari päivää vapaalla, mutta uskon että lähipäivinä alkaa helpottaan! Mulla olisi jo hirveä hinku osallistumaan kaikkiin yliopistojuttuihin näiden kahden fuksin aktiivisuuden takia, haha. Hävettää miten huonosti sitä itse on osallistunut kaikkiin opiskelijatapahtumiin viime vuonna! Nyt on onneksi hyvä syy skarpata. Ensi viikko on kuitenkin vielä vapaata niin juhlien kuin luentojenkin suhteen, sillä mun eka luento on vasta tiistaina 9.9. Huomisen ainoa suunnitelma on käydä Maijan kanssa Kärkkäisellä etsimässä peiliä ja lamppua mun huoneeseen (laitan teille sitten kuvia, kämppäpostaus vieläkin tekemättä), sekä lukea syksyn ensimmäiseen tenttiin, johon menin innostuspäissäni ilmoittautumaan :D Pakko saada opiskella jotain.

Tässä muuten tämän hetken raiskatuin syysbiisi meän porukassa: Marlon Roudette – When the beat drops out. Mitä mieltä ootte tuosta? Sopii jotenkin kivasti tähän alkusyksyyn hihi. Jännä miten onnellinen olo mulla on ollut näistä kivuista huolimatta: on rakkaita joka lähtöön, syksy vaikuttaa näillä näkymin ihan huipulta, bloggaaminen tuntuu niin mukavalta… Toivottavasti teilläkin menee hyvin <3

Ps. Aloitan huomenna vastauspostauksen kirjoittamisen, joten jos teillä on vielä jotain kysymyksiä mielessä, heittäkää niitä kysymyspostaukseen täällä!

18 Kommenttia

  • Reply Siri 26 elokuun, 2014 at 6:11 pm

    Täällä kärsitään kans selkävaivoista! Kävin viikko sitten näyttään lääkärille selkää ja sain lähetteen fysioterapeutille. Kerran oon vasta käynyt mutta sain hyvät jumppautusohjeet ja voi moro mikä olo! Ihanaa saada selkä taas kuntoon. :) Suosittelen erittäin lämpimästi Easymovea, se on Kuivasrannassa siinä Ideaparkin kans samassa rakennuksessa. Jos vain kiinnostaa niin kannattaa käydä :)

    • Reply Sita 26 elokuun, 2014 at 7:50 pm

      Kiitti paljon vinkistä, niitä tarvitaan :) ja ihana kuulla että sulla on parempi olo! Toivottavasti ei lähe myöskään ottaan takapakkia :)

  • Reply iina 26 elokuun, 2014 at 6:23 pm

    oi tuo on ihana biisi ♥ sun alkava arki kuulostaa aika mukavalta :* vaikka mua kyllä harmittaa sun selkäparka!! mun jumiselkä pääs eile vähä hierojalle, ai että :)

    • Reply Sita 26 elokuun, 2014 at 7:53 pm

      Eikö ookki :) ja ah mieki haluan hierojalleee pitäis mennä heti ku helpottaa tää kipu! Haleja <3

  • Reply siiipa 26 elokuun, 2014 at 7:41 pm

    oijoi ihan ultimatelempparibiisi tällä hetkellä <3 bongasin sut eilen keskustassa, just olit tainnu käydä hakemassa lääkecocktailit (toivottavasti kivut helpottaa pian!) :D teki ihan hirviänä mieli moikata, mutta meni pupu pöksyyn, tuntu niin hassulta ajatukselta häiritä oikeestaan täysin tuntematonta tyyppiä kesken arkisten puuhien :D pitänee nyt sitte kertoo tätä kautta terkut eli kiitos ihan huipusta blogista, ihan parasta, että oot taas päässy kunnolla bloggaamisen makuun :-)

    • Reply Sita 26 elokuun, 2014 at 8:02 pm

      Mua saa oikeasti tulla moikkaan, ei haittaa mittään :) ja mie tiiän tuon tunteen, mulla ihan sama jos näkee jotain bloggaajaa! Mutta voi ei mie olin itkeny kivusta siellä lääkärissä, saatoin näyttää vähä sotkuiselta :D ja hei pakko sanoa että kiitti itsellesi älyttömän kivasta kommentista, nää on niin tärkeitä <3

  • Reply Anonyymi 26 elokuun, 2014 at 7:43 pm

    Moikka! Mulla on neljännessä ja viidennessä nikamavälissä välilevyn pullistumat ja oireesi kuulostavat identtisiltä. Onneksi se ei mikään maailmanloppu ole, viikon tulehduskipulääkekuurin jälkeen hyvällä ergonomialla http://www.selkakanava.fi/selan-lepoasennot ja vesiliikunnalla itse ainakin olen aina päässyt yli pahimmista. Tsemppiä selän kanssa ja yritä välttää (tai ainakin hoitaa) stressiä, selkäkivuthan ovat tutkitusti myös psykosomaattisia oireita ja itselläni, kun selkä on valmiiksi rikki niin sillä helposti nykyään reagoin vatsan yms. tilalla. Onneksi sullakin vaikuttaa olevan hyvä pohjakunto, se auttaa kyllä kaikesta toipumisesta.

    • Reply Sita 26 elokuun, 2014 at 8:23 pm

      No huh nyt alko mietityttåä että mikähän tää mun homma on! Lääkäri sano sen pikaisen tutkimuksen jälkeen että luultavasti.. olikohan se "toiminnallinen" eli lihasperäinen häikkä, mutta ei se kyllä montaa juttua käskeny mun tehä. Sano että lihakset vetäny skolioosiin selän ku seisoin (se on silleen vähän toiselle puolelle kallistunu), ja sitte ku makasin pedillä nii totes että oho ku nosti mun jalkaa suorana ylös ja huusin kivusta. Sitte muuten kerroin vaan suullisesti mitä ollu. Mutta toivottavasti tää tästä :) ja toivottavasti sulla ei enåä mee pahemmaksi tuo!

  • Reply Anonyymi 26 elokuun, 2014 at 8:01 pm

    Moi! Mitä sun kaverit alkaa opiskella täällä Oulussa? :)

    • Reply Sita 27 elokuun, 2014 at 11:28 am

      Toinen pääs kauppikseen ja toinen ruotsia :)

  • Reply Anonyymi 26 elokuun, 2014 at 8:03 pm

    Moi Sita! Halusin vaan tulla kertoon että oot tosi ihana ihminen ja toivon sulle kaikkee hyvää. Susta tulee vielä jotain suurta.

    • Reply Sita 27 elokuun, 2014 at 11:29 am

      No huh huh mikä kommentti, oon ihan häkeltyny! Kiitti ihanista sanoista <3 Kuka ikinä ootkin :)

  • Reply Anonyymi 27 elokuun, 2014 at 6:10 am

    Hei, mie kans mietin, että eihän sulla vain ole mitään välilevyn pullistumaa. Itellä oli muutama vuosi sitten, mulla meni jalat alta ja kauheat kivut. En edes lähteny millekään lääkekuurille (ne ei ainakaan tässä tapauksessa paranna kivun aiheuttajaa) vaan sain ajan fyssarilta, joka totesi tuon pullistuman. Lääkäri siis ei osannu sanoa mitään, kun sinne itteni sain hilattua kipujen kera. Sain jumppaohjeet ja pitkäjänteisen jumppaamisen tuloksena selkä parani (n. kolmessa kuukaudessa) ja kivut on ollu pois siitä asti. Suosittelen todella siis fyssarilla käyntiä, ne tietää paljon enemmän, entä peruslääkärit! :)

    • Reply Sita 27 elokuun, 2014 at 11:32 am

      Hmm voiskohan se olla. Mie oon nyt pari päivää syöny noita vahvempia lääkkeitä ja on paljon parempi olo, liikeradat on paljon isompia tai siis pystyn jo aika helposti laittaan sukat ja kengät jalkaan eikä kävelykään oo enää sellaista hassun näköistä. Aattelin just nämä pari päivää vielä kattoa tilannetta ja jos kivut tulee takaisin lääkkeiden lopettamisen jälkeen nii sitte pitää alkaa miettiin tosissaan sitäki vaihtoehtoa.. Kiitos tosi paljon kommentista ja neuvoista :)

  • Reply Milka Kosonen 27 elokuun, 2014 at 8:00 am

    Voi hele tuota sinun selkää!!! Nimimerkillä kokemusta on… Mun selkäkivut oli aikalailla samanlaisia kuin sulla, ja aluksi ajattelin että liikkuminen ym. tekisi sille vain huonoa. Kuitenkin selkälihasten vahvistaminen ja jumppaaminen auttoi ihan hirveästi, suosittelen aloittelemaan silleen varovasti kuitenkin, oman fiiliksen mukaan! Ootko miettinyt, että onko ne sellaisia noidannuolen tapaisia kipuja? Niihin vois auttaa jumppaamisen lisäksi ihan hierojalla käynti, ja pikku vinkkiviitosena heitän tähän vielä kalevalaisen jäsenkorjaajan!

    Heippa, osaatko kertoa mulle tästä rodusta? Mulla itselläni on Welshin Corgi, ja nyt meille molemmille on iskenyt pentukuume, haluttaiiins meidän corgille kaveri siis! Tää rotu kiinnostaa. Miten tulee muiden kanssa toimeen, millainen kouluttaa jne? :)
    http://milkainnamaaria.blogspot.fi/

    Milka

    • Reply Sita 27 elokuun, 2014 at 11:35 am

      Joo mieki oon huomannu että liikkeessä pysyminen auttaa oikeasti melkein enemmän ku lepo! On just noidannuolen tyylisiä – tai oli, varsinkin kun kumartu tai levon jälkeen kun käveli niin saattoi yhtäkkiä vetää koko selän lukkoon hirveän kivun kans. Joo se lääkäri mainitsi tuon kalevalahommankin, kuulostaa niin jännältä että melkein haluttais käydä siellä ihan mielenkiinnosta :D

  • Reply Eve H 27 elokuun, 2014 at 10:55 am

    voi apua mun parveke ja matto roikkuu tuolla!!! Mehän ollaan melkeen naapureita hahah!

    • Reply Sita 27 elokuun, 2014 at 11:35 am

      Haha onko! Vitsi oisit ollu vielä just käymässä parvekkeella ku otin tuon kuvan, olis ollu vielä parempi :D

    Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peru vastaus