
Mulla on onnellinen olo. Viime päivinä on tapahtunut kaikkea pientä kivaa, ja oon jotenkin usein löytänyt itseni tilanteesta, jossa hymyilen ja mietin, että on hyvä olla. On ollut sekä pinnallisia että vähän järkevämpiä syitä pikku onneen, ajattelin kertoa niistä teille.
♥ Näissä postauksen kuvissa mulla on hyvä mieli, koska oon pitkästä aikaa Tiinan ja Sarkun kanssa. Niiden kanssa on hyvä olla, ja tykkään niin höpötellä ja avautua kaikesta tyttöjen kanssa.
♥ Lisäksi kuvissa mua hymyilyttää yksi tämän hetken lempiasuista. Korkeavyötäröiset mustat farkut, valkoinen minitoppi, uusi ihana neule Ginasta, vanha laukku ja alesandaalit Stadiumilta. Oon tänä vuonna myynyt tosi paljon kampetta pois kirppareilla, ja oon sopinut itseni kanssa, etten enää osta turhia vaatteita yhtä paljon kuin ennen. Turhalla tarkoitan sellaisia vaatteita, jotka tulee ostettua vain esimerkiksi alehinnan takia ja jotka ei sovi yhteen mun muiden vaatteiden kanssa. Ei enää random mekkoja, joita ”voin sitten joskus käyttää, jos joku sattuu pitämään bileet teemalla neonväriset neuleet” tai paitoja, jotka ei sovi yhteen yhtienkään farkkujen kanssa. Ah. Tuon neuleen esimerkiksi ostin, koska se sopii niin farkkushortsien kuin pitkien housujen kanssa ja sen alle voi pukea vuodenajan mukaan joko topin tai pitkähihaisen paidan. Jes.
♥ Jussi on tällä hetkellä vajaan viikon mittaisella reissulla Lapissa, ja ikävästä huolimatta on ollut myös ihan mukavaa olla yksin kotona. Kokkailla omia kasvislemppareita, kuunnella noloa musiikkia, järjestellä tavaroita, katsoa Fitnesspäiväkirjoja ja venytellä rauhassa…
♥ …mutta kyllä mie vaan niin odotan huomistakin :) Oon tästä meän jutusta ehkä kiitollisempi kuin mistää muusta koko maailmassa.
♥ Tänään olin yllättävän onnellinen siitä, kun sain ottaa päivällä aurinkoa parvekkeella hikoillen kuin pieni thaimaalainen possu. En oo tuota tänihommaa jaksanut harrastaa melkein koko kesänä, mutta tänään laitoin vähän hyväntuoksuista kookosöljyä iholle ja löllöttelin aurinkotuolilla pari tuntia – tuntui melkein kuin olisi ollut ulkomailla.
♥ Oon niin onnellinen meän kämpästä. Tämä on niin kiva, ettei parempaa voisi toivoa.
♥ Yhtenä päivänä muistin olla monta tuntia kiitollinen siitä, että pystyn näkemään, kuulemaan ja kävelemään. Eihän sitä normaalisti pysty eikä tarvitse olla jatkuvasti iloinen kaikesta hyvästä, mitä omaan elämään kuuluu, mutta satuin silloin näkemään kaupungilla ihmisen, jonka liikkumista ja ihmisten kanssa kommunikointia rajoitti useampikin asia ja tuntui ihan naurettavalta, mistä kaikesta olin sinä päivänä ehtinyt valittaa.
♥ Eilen aamulla taas oli mahtava fiilis, kun olin BodyAttackissa ekaa kertaa pariin kuukauteen. Pohkeet ja pylly petti jo parin biisin jälkeen (meinasi krampata, meni ihan lukkoon hah), mutta oli silti ihan huippua käydä ohjaajan vetämässä kunnon hikijumpassa.
♥ Oon hymyillyt viime päivinä teän kommenteille. Toivottavasti tiiätte, että yhä edelleen, neljän(!) vuoden jälkeen mie arvostan jokaista hetkeä, jonka ootte käyttäneet mulle kirjoittamiseen :)
♥ Lauantai-iltana juttelin muutaman lauseen verran kahden eri tytön kanssa Jumprun patiolla, ja vaikkei puhuttu mistään erikoisesta, mulle tuli jotenkin kiva olo ja hyvä mieli niistä parista minuutista. Silleen… että maailmassa on ihan hulluna hyviä tyyppejä, ja vaikkei sitä aina tajua, niitä seisoo ihan siinä olan takana valmiina tarjoamaan purkkaa tai kehumaan sun paitaa.
♥ Aamukahvi, smoothie ja aurinko. Valoisa hiljaisuus asunnon seinillä, radiosta päivän ensimmäinen biisi.
♥ Tälläkin hetkellä on sellainen hyvä ja raukea olo. Pötkötän sängyllä läppäri sylissä, avoimesta ikkunasta kuuluu ulkona pimeässä tanssiva sade. Syksy tulee.
25 Kommenttia
<3
Ihana Enni <3
Oi vähänkö ihana postaus! Eihän tässä voi muuten kuin hyvin päivä alkaa, kun tän ekana aamusta luen. :) <3
Picture Me
Ää kiitti Marianne! Niin kiva kuulla :)
Olipa taas ihanan positiivinen postaus! :)
Kiitos paljon Miia :)
Ihana neuletakki! <3
Eikö ookki! Piti ostaa mustaki voieii
Vitsi sää näytät upealta näissä! Passaa tosi hyvin hiukset noin :) Ja tuo neule!! JA hhaha tuo on iha hirveetä käyä jossain ryhmäliikunnassa pitkästä aikaa kun on ihan kuollu, muttei vaa viiti höllätä…
Ihana Anni kiitti! Joo huh mulla on vieläki pohkeet jumissa siitä maanantain jumpasta :D
Ihana postaus! :) Mulla kans kerran kävi silleen että baarissa pari mukavaa tyttöä tuli jutteleen ja kehumaan tanssityyliä… jotenki ku harvemmin baarissa tulee tytöt juttelee, yleensä ne on niitä jätkiä jotka tulee iskee :D tuli hyvä mieli ja just tollane fiilis että huippuja tyyppejä on aina ympärillä!
Joo pitäis olla enemmän niin, samaa mieltä! Just huippuja ku tuli :)
Ihana asu!
Kiitti paljon Pauliina :)
Ihana Sitaaaa ! Alakaa itteäki hymyilyttää ko kattoo näitä kuvia :D <3
Haha kiitos! Mulla naurattaa mun eiliset väsyneet viestit :D hahah
Oot tosi söpö! Ja ihania positiivisia juttuja, tuli itsellekin tosi hyvä mieli, kun samaistui moneen. Pusspuss
Itte oot <3
Ihana postaus! Tämmöisiä positiivisuus ja onnellisuus juttuja lukiessa tulee itsellekin hyvä mieli :)
Wiiii kiitos paljon :)
Ootko miettiny hiusten lyhentämistä? Sopisi todella hyvin kun hieman ottas pituutta pois noista :)
No oon! Mutta käyn noin kerran vuodessa kampaajalla nii sitte aina ku uskallan leikata pituutta pois niin se ehtii kasvaa tällaiseksi hiirenhännäksi myöhemmin :D Ehkä ens kerralla vois muuttaa mallia, saa nähä raaskiiko >:)
oot niiin söpö!! <3 ihana lukea tämmösiä hyvän mielen juttuja, tulee itellekin onnellinen olo kun alkaa miettiä mitkä asiat omassa elämässä saa hymyileen just nyt (ja niitä juttui tuli mieleen aika monta) :) elämä on aika kivaa. superhaleja ♥
Oi niin ihana kuulla, kiitos Iina <3 Samoin sinne!! :)
Ihana positiivinen postaus! Olen muuttamassa Savosta Ouluun muutaman viikon päästä ja sillä tämän bloginkin hetki sitten löysin. Pari Oulu-vinkkiä olenkin jo bongannut, kiitos niistä :)