Eilen tuntui olevan Rovaniemen ensimmäinen kesäpäivä. Oli lämmin, aurinko paistoi ja terassin pöydillä laseissa kupli kuohuviiniä. Meinasin itekin liittyä päiväkänniposseen, mutta päätin sitten pysyä limsalinjalla ettei tarvi mennä päissään Combattiin :D Säästyipähän rahaa, jota nimittäin ainakin mulla kuluu kesällä huomaamatta vaikka kuinka paljon. Oli kyllä ihana nähdä tyttöjen lisäksi Oskua ja Tonia, jotka palasi vihdoin Suomeen Australiasta, jossa ne oli yhdeksän kuukautta. Ei tullut yhtään kateellinen olo kun kuunteli niiden juttuja surffirannoilta ja road tripeiltä, ei…
Mutta siitä kamalasta treenistä! Huoh sattana, pakko avautua ihan vaan sen takia, ettei huonoista liikuntafiiliksistä yleensä kirjoiteta; blogeissa treenaaminen on aina muka niin ihanaa ja energistä ja huippua – paskat, mulla ainakin tuntui eilen että vihaan jokaikistä hikipisaraa, jonka väkisin pusersin Combatissa. Ensinnäkin, en olisi millään jaksanut mennä sinne salille tuolta terassilta. Kun kuitenkin raahasin peppuni Palestraan, muistin, että olin unohtanut urheilurintsikat kotiin. Joo, 70E kokoisten tissien ja push up -rintaliivien yhdistelmällä on tosi kiva tehdä hyppypotkuja ja juosta… Kolmanneksi, aurinkoinen ilma tuntui kuntosalilla huonona ilmanvaihtona, tai sitten mun kunto on vaan laskenut supernopeaa viimeisten viikkojen aikana; hikoilin kuin pieni possu eikä ollut yhtään motivaatiota painaa biisejä täysillä loppuun asti niin kuin normaalisti. Neljänneksi, ohjaajia oli kaksi, minkä takia mulla oli jotenkin vähän tilaa omalla paikalla ja ahdisti kun se toinen ohjaaja oli niin lähellä edessä (ja perus mie, en suostunut kuitenkaan vaihtamaan paikkaa, haha). Viidenneksi, jäin Combatin jälkeen seuran takia Sh’Bamiin vaikken olisi yhtään jaksanut, ja sen myös huomasi. Ei jaksanut irrotella niin kuin yleensä, mutta väsymyksen lisäksi tuntui, että liian helppo ohjelma laski fiilistä. Ohjaajat oli kyllä ihania, mutta kyllä tanssitaustan väkisinkin huomaa tuollaisilla tanssillisilla ryhmäliikuntatunneilla – sitä ihan vilpittömästi vaan kaipaa haastetta.
Jumppien jälkeen pyöräilin kaupan kautta kotiin ja vedin kalakeittoa, ruisleipää sekä maitoa naamaan – ja vihdoinkin tuli vähän parempi mieli. Onneksi tuskainen tunnelma muuttuu aina loppujen lopuksi ylpeydeksi, että jes hyvä kun jaksoin mennä sinne salille. Ja toivottavasti eilinen johtui vaan Helsingin reissusta, ja treeni-into palaa takaisin heti kun kroppa taas tottuu liikkumiseen.
16 Kommenttia
ouuu sua ressua :( missä lie munki reeni-into, lähteny varmaa jo kesälomalle! haha oon käyny jumpassa viimeks kaks viikkoa sitten ja salikortti on kesäkuun loppuun vaan voimassa.. pitäs jaksaa loppuun asti käyä.
ja aawww ootpa ihana tuossa kuvassa!<3
Haha joo se vissiin voi mennä kesälomallakin :D No nyt aletaan tsemppaamaan!
Mua välillä ärsyttää just se, et blogeissa aina hehkutetaan kuinka ihanaa urheilu on ja niin hyvä fiilis ja ai että. Vitut suoraan sanottuna! :D välillä on just sellane päivä et kaikki menee huonosti ja se "liikunnan jälkeinen hyvä olo" tulee vasta sillon kuntaa hyvää ruokaa kurkusta alas. Eli siis ihanaa et jollain muullakin on ( tai joku pystyy myöntämään ) että ei se aina niin hyvältä tunnu ja tekis mieli olla mielummin terassilla :D
Joo niimpä :D Haha hyvä että on muita samanlaisia
moikka! onko sulla ihan kuukausikortti palestraan vai käytätkö jotain kertalippuja? mie oon miettinyt et alkaisin siellä käymään,suositteletko paikkaa? :))
Eikun ihan jäsenyys, tulis muuten aika kalliiksi :D Suosittelen mie, vaikka Kunnon Paikkakin on kyllä hyvä ryhmäliikuntasali (vähemmän tunteja mutta halvempi). Tästä näkee kummankin paikan kalenterin, niin saa vähän osviittaa millaista meininkiä kaipaa enemmän: https://kuntokaruselli.bypolar.fi/web/2/webPage.html
http://www.kunnon-paikka.com/index.php?name=Content&nodeIDX=22763
Kummassakin on tosin nyt voimassa kesäkalenteri, eli normaalisti tunteja on enemmän kuin tuossa!
Oon lukenut sun blogia jo hetken, mutta päätin nyt vasta kommentoida :) ihana kuulla, että sullakin on tollasia päiviä joskus, meinaan ittelläni kävi just noin tänään. olin koko päivän vinkunut etten jaksa mennä salille ja otin kuitenki itteeni niskasta kiinni ja menin. ja ei, ei olis kannattanut. en jaksanu tehä mitään täysillä ja treenimäärä jäi onnettoman pieneksi.. :D no ens kerralla menee toivottavasti paremmin.
Hihi kiva että päätit kommentoida. Ja joo, yleensä se on ainakin mulla niin päin että salilla fiilis paranee, mutta nyt ei millään :D Jep ens kerralla mietitään toisiamme ja painetaan täysillä!
Miten ihminen voi olla noin kaunis <!3
Höpsistä, kuvissa korkeintaan näyttää!
Hhaha, no oo kuules vaan ilonen että ylipäätään tunnille jaksoit raahautua. Eräs laiskimusmaximus nimittäin täällä päättikin viime hetkellä skipata combatin ja jäädä sen sijaan kannustamaan Portugalia futiksessa… No huomenna on taas uusi päivä ja uusi yritys.
Niin ja joo mäkin pidin sitä uutta Sh'bam ohjelmaa jotenkin vähän laimeena…alkaa vähä jo kyllästyttämään ne samat perusliikkeet jotka kiertää kaikis ohjelmissa. Bodyjam on kyllä kivempaa ja siinä on myös pikkasen enemmän haastetta!
Laiskimusmaximus :DD Hahahha. Aina on uus päivä!! Oho mie oon vähän kännissä.. Joo miekään en tykänny siitä, tosi paljon toistoa jotenki??
Haleja hani
Hyvä, että jollaki muullaki on ollu huono treenipäivä. Mulla on ollu ihan helvetinmoinen treeniputki menossa, mutta tänää alko jo näyttää siltä että seinä tulee vastaan. Ku se rauta ei vaan nouse salilla, nii se ei nouse! Päätin, että huomenna on lepopäivä ja loppuviikko saa mennä vähän puoliteholla…katotaan ens viikolla uuestaa :)
Lepopäiviäkin kaipaa :) Ja niimpä, keräilet voimia niin sitte jaksaa taas!
haha, ihanaa että joku viittii myöntää julkisesti, että joskus se salille meneminen tai tunnilla oleminen on yhtä tuskaa:-D montakohan kertaa mun on tehny mieli kääntyä salin ovelta terassille tai johonkin syömään… :-D
Joo :D Perus oikeasti, ei kellään voi olla niin täydellinen treenimotivaatio etteikö ikinä olis tollasta!