Koskikatu ja kamala treenipäivä

Eilen tuntui olevan Rovaniemen ensimmäinen kesäpäivä. Oli lämmin, aurinko paistoi ja terassin pöydillä laseissa kupli kuohuviiniä. Meinasin itekin liittyä päiväkänniposseen, mutta päätin sitten pysyä limsalinjalla ettei tarvi mennä päissään Combattiin :D Säästyipähän rahaa, jota nimittäin ainakin mulla kuluu kesällä huomaamatta vaikka kuinka paljon. Oli kyllä ihana nähdä tyttöjen lisäksi Oskua ja Tonia, jotka palasi vihdoin Suomeen Australiasta, jossa ne oli yhdeksän kuukautta. Ei tullut yhtään kateellinen olo kun kuunteli niiden juttuja surffirannoilta ja road tripeiltä, ei…

Mutta siitä kamalasta treenistä! Huoh sattana, pakko avautua ihan vaan sen takia, ettei huonoista liikuntafiiliksistä yleensä kirjoiteta; blogeissa treenaaminen on aina muka niin ihanaa ja energistä ja huippua  – paskat, mulla ainakin tuntui eilen että vihaan jokaikistä hikipisaraa, jonka väkisin pusersin Combatissa. Ensinnäkin, en olisi millään jaksanut mennä sinne salille tuolta terassilta. Kun kuitenkin raahasin peppuni Palestraan, muistin, että olin unohtanut urheilurintsikat kotiin. Joo, 70E kokoisten tissien ja push up -rintaliivien yhdistelmällä on tosi kiva tehdä hyppypotkuja ja juosta… Kolmanneksi, aurinkoinen ilma tuntui kuntosalilla huonona ilmanvaihtona, tai sitten mun kunto on vaan laskenut supernopeaa viimeisten viikkojen aikana; hikoilin kuin pieni possu eikä ollut yhtään motivaatiota painaa biisejä täysillä loppuun asti niin kuin normaalisti. Neljänneksi, ohjaajia oli kaksi, minkä takia mulla oli jotenkin vähän tilaa omalla paikalla ja ahdisti kun se toinen ohjaaja oli niin lähellä edessä (ja perus mie, en suostunut kuitenkaan vaihtamaan paikkaa, haha). Viidenneksi, jäin Combatin jälkeen seuran takia Sh’Bamiin vaikken olisi yhtään jaksanut, ja sen myös huomasi. Ei jaksanut irrotella niin kuin yleensä, mutta väsymyksen lisäksi tuntui, että liian helppo ohjelma laski fiilistä. Ohjaajat oli kyllä ihania, mutta kyllä tanssitaustan väkisinkin huomaa tuollaisilla tanssillisilla ryhmäliikuntatunneilla – sitä ihan vilpittömästi vaan kaipaa haastetta.

Jumppien jälkeen pyöräilin kaupan kautta kotiin ja vedin kalakeittoa, ruisleipää sekä maitoa naamaan – ja vihdoinkin tuli vähän parempi mieli. Onneksi tuskainen tunnelma muuttuu aina loppujen lopuksi ylpeydeksi, että jes hyvä kun jaksoin mennä sinne salille. Ja toivottavasti eilinen johtui vaan Helsingin reissusta, ja treeni-into palaa takaisin heti kun kroppa taas tottuu liikkumiseen.