Korusetin arvonta ja vierailu Glitterissä

14 helmikuun, 2013

Photobucket

Yhteistyössä Glitter.
Kävin tänään Oulun keskustan Glitterissä tekemässä kaksi kivaa juttua! Liikkeen suloinen touhutyttö Julia  laittoi mulle viikko sitten sähköpostia ja kysyi, haluaisinko tulla valitsemaan sekä itelleni että teille koruja blogiyhteistyönä. Vastasin tietenkin kyllä, koruista kun tykkään – ja opiskelijana varsinkin sponssatuista sellaisista, haha.
Mie en oo ihan hirveän usein ostanut Glitteristä asusteita, mutta omaksi päätyneet tuotteet on kyllä olleet kovassa käytössä: hyvänä esimerkkinä ne mun kultaiset, kaulukseen laitettavat niittipinssit sekä useissa asuissa näkynyt puinen ristikoru, jonka ostin viime kesänä. Toinen juttu, joka mulla tulee Glitteristä mieleen, on kovasti apua tarjoavat ja pirteät myyjät. Joskus on sellainen epäsosiaalinen olo, ettei millään jaksaisi vastata myyjille edes sitä perus fraasia ”En mie tarvitse apua”, mutta toisaalta itsekin viisi vuotta vaateliikkeessä työskennelleenä arvostan kyllä Glitterin meininkiä. Esimerkiksi tänään oli oikeasti tosi mukavaa olla liikkeessä ammattitaitoisen myyjän kanssa, joka osasi heti ehdottaa kivoja koruyhdistelmiä ja kertoi enemmän kuin mielellään uusista mallistoista ja tuotteista muutenkin.

Photobucket
Photobucket

Kun kuulin, että saan valita liikkeestä mitä tahansa haluan, mie menin innostuksesta hämilleni! Niin paljon koruja, iix. Mulla on pukeutumisessa oikeastaan kaksi lempparilinjaa: ensimmäinen on naisellisia, rokahtavia ja rentoja piirteitä yhdistelevä tyyli, joka näkyy asuissa konkreettisesti korkokenkinä, niitteinä sekä kokonaisuutta pehmentävinä asusteina. Toinen on mun kesälemppari eli vähän inkkarivivahteita sisältävä tyyli, jota en kyllä hallitse vaikka kovasti aina hapsujen ja sulkien harmoniasta haaveilenkin :D Olin siis vähän hämilläni siitä, mitä valitsisin itelleni, sillä Glitteristä löytyi näitä kaikkia tyylejä naisellisista koruista niitteihin ja värikkäisiin sulkiin saakka.
Tunnin pyörimisen ja kassalla houkuttelevasti olleiden ystävänpäiväsuklaiden rouskuttamisen jälkeen mie sain valittua omaan pussukkaan sellaiset korut, joiden tietävän päätyvän kovaan käyttöön. Kultaa, niittejä, ristejä ja iso naisellinen kaulakoru – oon ehkä vähän ennalta-arvattava? Mutta eipähän jää hyllyn reunalle pölyttymään!

Photobucket
Photobucket

Laitan mun saamista koruista vielä erikseen kuvia, vaikka esimerkiksi tuo kaulakoru kyllä näkyy ihan hyvin ylläkin. Mie tykkään kovasti tuollaisista läpikuultavista kauluspaidoista – joita mulla on itse asiassa neljänä eri värinä – ja varsinkin tuollaisten isojen korujen kanssa, jotka tekee koko paidasta ihan eri näköisen. Nuo isot korut vaan tuppaa olemaan vähän hintavampia, joten mulla ei niitä oo hirveän montaa kappaletta. Oli siis tosi kiva saada yksi kokoelmaan lisää :)
Sitten siirryinkin valitsemaan arvonnan palkintoa! Halusin jonkun yhtenäisen kokonaisuuden kevään uutuuksista, ja pyörinkin vielä hetken ajan vanhojen tansseja panikoivien tyttöjen keskellä. Kunnes sopiva setti löytyi:

Photobucket

Teemana taitaa tällä kertaa olla mintunvihreä, kulta sekä graafiset kuviot. Palkintoon kuuluu siis ihana kolmiokoru, mustakultainen rannekoru (Diandralla oli muuten samanlainen Uuden musiikin illassa) sekä kolmet korvakorut, jotka sopivat kivasti setin väreihin, mutta joita voi helposti yhdistellä muihinkin asusteisiin.
Toivottavasti tämä on teille mieleinen, mie ainakin tykkään! Tällaiset korut on musta siksikin ihania, että niiden kanssa yksinkertainen vaatekappalekin riittää luomaan kivan kokonaisuuden. Esimerkiksi näiden kanssa mie varmaan kokeilisin ensimmäisenä ihan tavallista valkoista kauluspaitaa, pääsee nuo muodot ja värit esiin.

idkuva

Osallistu arvontaan:

1. Arvonta on tällä kertaa vain blogini mussukoille eli rekisteröityneille lukijoille, joten liitythän lukijaksi joko Bloggerin, Bloglovinin tai Blogilistan kautta.
2. Jätä kommenttiboxiin sähköpostiosoitteesi, että saan suhun yhteyden jos arpaonni suosii juuri sinua.
3. Valamis!

Ilmoitan voittajan maanantaiaamuna, joten osallistumisaikaa on sunnuntaihin 17.2. keskiyöhön saakka! Muistakaa siis laittaa kommentti viikonlopun aikana :)

Kiitos vielä oikeasti tosi paljon Glitterin porukalle ja varsinkin Julialle kivasta yhteistyöstä, mie oon iloinen että pyysitte mua tähän ja oon yhtä hymyä päivitetyn koruvaraston kanssa. Ootan innolla, että pääsen kuvaamaan teille lukijoille asuja uusien helyjen kanssa. Näihin meininkeihin päätän mun höpötykset ja toivotan vielä ihanaa ystävänpäivää kaikille <3

Ps. Joka blogissa on ystävänpäiväarvonta?? Haha :D

Pps. Jotkut kommentoi edelliseen asukuvaan, että oon ihan musta, niin laitoin nyt oikein teitä varten sinisen paidan :)

252 Kommenttia

  • Reply ida 14 helmikuun, 2013 at 9:55 pm

    mukana ollaan!! ü
    parsanorsu@hotmail.com

  • Reply annna 14 helmikuun, 2013 at 9:56 pm

    annan41@hotmail.com

  • Reply aaino 14 helmikuun, 2013 at 9:58 pm

    glitteri on nii ihana paikka että en meinaa pystyä ees käymää siellä ko tekis nii mieli ostaa kaikki ihanuuet!

    ainoqq@hotmail.com :)

  • Reply Maikku 14 helmikuun, 2013 at 9:58 pm

    Vähän hienoja koruja löysit ja osallistun! :)

    maikku_9@luukku.com

  • Reply Anonyymi 14 helmikuun, 2013 at 9:59 pm

    Haha, oon päivystäny koko illan ja tsekannu puolen tunnin välein että ootko jo kirjottanu.. Öh, ai miten niin innossaan? Miten niin eka blogiyhteistyö? Nyt ehkä rauhotun vähäsen.. :D ihana kirjotus! Toivottavasti nähhään pian uudestaan ja ois mukava kuvailla ja hengailla muutenkin niinku taisit ehdottaa! T. Touhutyttö ;)

    • Reply Sita 15 helmikuun, 2013 at 1:34 pm

      Haha söpö vauva <3

  • Reply nuppu 14 helmikuun, 2013 at 10:01 pm

    On muuten maailman täydellisin väri noissa koruissa! :)

    ruut1@hotmail.com

  • Reply Kataaa 14 helmikuun, 2013 at 10:02 pm

    Ihania koruja! KatariinaLa@hotmail.com

  • Reply hippu 14 helmikuun, 2013 at 10:03 pm

    osallistun! :)

    heiidddd@gmail.com

  • Reply tytta. 14 helmikuun, 2013 at 10:10 pm

    tuli kauhee himo mennä Glitteriin nyt, vaikka se ei paikkakunnan takia ole mahdollista :( ehkä pian!

    fiercetease(a)hotmail.com

  • Reply Heidi 14 helmikuun, 2013 at 10:11 pm

    Super, super ihana arvonta! Koruissa on niin mun suosikkivärit, erityisesti tuo mintunvihreä.

    Seuraan sinua bloggerin (+facebookin) kautta.

    facetomorrowtoday@gmail.com

  • Reply MARIA 14 helmikuun, 2013 at 10:15 pm

    Voi vitsi tosi kivoja koruja oot kyllä saanut! :) Hihi, mä voisin kokeilla arpaonneani ;)

    maria.kehusmaa@hotmail.fi

  • Reply Noora 14 helmikuun, 2013 at 10:16 pm

    mukana!
    noonatak@hotmail.com

  • Reply nnea 14 helmikuun, 2013 at 10:22 pm

    aivan ihanan värisiä!

    nea.nevala@luukku.com

  • Reply Saara 14 helmikuun, 2013 at 10:26 pm

    miten täydelliset korut, haluun!

    nipsulintu@hotmail.com

  • Reply kiitsu 14 helmikuun, 2013 at 10:38 pm

    cia.tuppurainen@gmail.com

  • Reply Nina 14 helmikuun, 2013 at 10:41 pm

    Mukana ollaan! :)
    ninamaaria@hotmail.com

  • Reply Niina 14 helmikuun, 2013 at 10:43 pm

    Just ihanan värisiä!

    niina.huhtaniska [at] gmail.com

  • Reply mirredirre 14 helmikuun, 2013 at 10:46 pm

    miira_suomalainen@hotmail.com :)

  • Reply Jonna 14 helmikuun, 2013 at 10:49 pm

    mukana ollaan :)

    jonna.haataja@hotmail.fi

  • Reply Paula 14 helmikuun, 2013 at 10:58 pm

    oiii mikä arvonta!!

    paula.grekela [at] gmail.com

  • Reply Marja 14 helmikuun, 2013 at 11:08 pm

    marja.torvinen@hotmail.fi

  • Reply Marja 14 helmikuun, 2013 at 11:08 pm

    marja.torvinen@hotmail.fi

  • Reply helikarita 14 helmikuun, 2013 at 11:13 pm

    hheli.hyttinen@gmail.com

  • Reply Sofia 14 helmikuun, 2013 at 11:15 pm

    mukana!
    sofiakar@luukku.com

  • Reply Sofia 14 helmikuun, 2013 at 11:16 pm

    mukana!
    sofiakar@luukku.com

  • Reply Heini Hirvonen 14 helmikuun, 2013 at 11:24 pm

    Osallistun :)

    Hepemau@gmail.com

  • Reply jasssi 14 helmikuun, 2013 at 11:29 pm

    jasmiinmustikkamaki@gmail.com

  • Reply Siiri 14 helmikuun, 2013 at 11:51 pm

    Mieki voisin kokeilla jos onnetar olis minu puolella :)

    sii.rii@hotmail.com

  • Reply anni 15 helmikuun, 2013 at 12:06 am

    Mukana! :) annimaaria@gmail.com

  • Reply Nadja 15 helmikuun, 2013 at 1:27 am

    Oi ihanaa!! Kivoja koruja!

    Mukana siis arvonnassa.

    Nadjavanninen@gmail.com

  • Reply elina 15 helmikuun, 2013 at 4:21 am

    oi vitsi mitkä ihanuudet,

    meaow__@hotmail.com

  • Reply Laurspa 15 helmikuun, 2013 at 4:26 am

    Oi, ihana setti !

    llayra-@hotmail.com

  • Reply Jenni 15 helmikuun, 2013 at 4:28 am

    Osallistun!:) jennik.sillanpaa@gmail.com

  • Reply janiina.pullinen 15 helmikuun, 2013 at 4:37 am

    mukana! (:

    aniinaj@yahoo.fi

  • Reply ida 15 helmikuun, 2013 at 4:51 am

    idaemiliaa@hotmail.com

  • Reply Jen ni 15 helmikuun, 2013 at 4:53 am

    Voi miten ihanat korut, wää! :)

  • Reply Jen ni 15 helmikuun, 2013 at 4:54 am

    Ainii: ienmi@hotmail.com :D

  • Reply Laura 15 helmikuun, 2013 at 5:14 am

    mukana ollaan :-)

    laura.kontu@luukku.com

  • Reply Tiia 15 helmikuun, 2013 at 5:22 am

    tiia.lai@windowslive.com

  • Reply Iitu 15 helmikuun, 2013 at 5:30 am

    iitukkavalokuvailee@luukku.com

    Upeita noi korut! :)

  • Reply Jenna 15 helmikuun, 2013 at 5:32 am

    ihania koruja :) mukana ollaan siis! :)
    j-ensu@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 5:44 am

    kristakatainen@gmail.com

  • Reply Julia 15 helmikuun, 2013 at 5:45 am

    Vitsit oot kyllä ihana tyttö Sita! :) Ja paljon kiitoskia arvonnasta!

    ylinen.julia@gmail.com

    • Reply Sita 15 helmikuun, 2013 at 1:33 pm

      Kiitos itsellesi :)

  • Reply Tiia 15 helmikuun, 2013 at 5:59 am

    Ihania koruja<3
    limuge@hotmail.com

  • Reply Janika Männikkö 15 helmikuun, 2013 at 5:59 am

    janikam@hotmail.fi

  • Reply Tiia 15 helmikuun, 2013 at 5:59 am

    Ihania koruja<3
    limuge@hotmail.com

  • Reply Niina 15 helmikuun, 2013 at 6:02 am

    mukana ollaan:-)

    niina.kinnunen@luukku.com

  • Reply Niina 15 helmikuun, 2013 at 6:09 am

    alatalo.niina@gmail.com

  • Reply Iiris 15 helmikuun, 2013 at 6:09 am

    toi kaulakoru on kyllä tosi siisti, ja sopii sulle! :) i like it!
    tosiaan, arvonnassa mukana, jos vaikka arpaonni suosis näin ystävänpäivän aikaan :)
    loljokuiiris@hotmail.fi

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 6:14 am

    sonja_ojala@hotmail.com :-)

  • Reply AINO 15 helmikuun, 2013 at 6:20 am

    aino.korkeasalo@hotmail.com

    toi mintunvihreä koru on kyllä aivan ihana! :)

  • Reply linnea 15 helmikuun, 2013 at 6:26 am

    linnea_ho@hotmail.com

  • Reply heidi 15 helmikuun, 2013 at 6:29 am

    heiskasi@hotmail.com :-)

  • Reply laura 15 helmikuun, 2013 at 6:31 am

    ihana arvonta !

    laurrraaaa@hotmail.com

  • Reply Anniina Räihä 15 helmikuun, 2013 at 6:40 am

    anniina.raiha@luukku.com :)

  • Reply Karma 15 helmikuun, 2013 at 6:48 am

    pauliina.haapasalo@suomi24.fi

  • Reply Vilma 15 helmikuun, 2013 at 6:51 am

    vilmi97@gmail.com

  • Reply niipu 15 helmikuun, 2013 at 6:52 am

    ninnuli_m@hotmail.com :)

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 6:55 am

    Ei voi olla, olen käynyt hipelöimässä tuota sinun matkaan päätynyttä mustaa kaulakorua jo useammankin paikkakunnan glitterissä mutta jostain syystä aina jättänyt sen sinne hyllylle. Nyt tuli sellainen tunne että pakko käydä hakemassa se kotiin sieltä, sen verran kivalta näyttää! Job well done :D

  • Reply Riikka Saaristo 15 helmikuun, 2013 at 6:55 am

    riikkasss@hotmail.com

  • Reply Riikka Saaristo 15 helmikuun, 2013 at 6:56 am

    riikkasss@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 6:57 am

    Ihana paita! Mistä se on?:)

  • Reply eve 15 helmikuun, 2013 at 6:58 am

    eveddd@gmail.com

  • Reply Anna 15 helmikuun, 2013 at 7:02 am

    kissojenvaltakunnassa@gmail.com

  • Reply Essi 15 helmikuun, 2013 at 7:04 am

    voii, olet taas niin suloinen! <3 ps. olen mukana tässä :)

    effi92@hotmail.com

  • Reply Elena 15 helmikuun, 2013 at 7:12 am

    Mukana, luen blogiasi Blogilistan kautta, mutta voin kotiin tietokoneen ääreen päästyäni liittyä blogisi lukijoihin myös Bloggerin kautta :) Ihana palkinto!
    3lenanblog1@gmail.com

  • Reply Coba 15 helmikuun, 2013 at 7:22 am

    lallabea@hotmail.com

    apua ihanat korut valitsit! mulla olisi iskenyt se paljon puhuttu valinnanvaikeus!

  • Reply Krista 15 helmikuun, 2013 at 7:22 am

    jee,mukana!! :)
    luoma.krista@gmail.com

  • Reply Senja 15 helmikuun, 2013 at 7:24 am

    hihh en yleensä jaksa osallistua mutta nyt on pakko! :D

    senja.assinen@hotmail.com

  • Reply Iina 15 helmikuun, 2013 at 7:39 am

    manniiii@hotmail.com

  • Reply tulppu 15 helmikuun, 2013 at 7:40 am

    tupuna97@hotmail.com

  • Reply Jenni 15 helmikuun, 2013 at 7:56 am

    Ihania koruja olet valinnut! :)

    jensku_7@msn.com

  • Reply maidelin 15 helmikuun, 2013 at 8:01 am

    Osallistun!:]

    maijapyl@paju.oulu.fi

  • Reply elmo 15 helmikuun, 2013 at 8:17 am

    elinatamminen@hotmail.com

  • Reply Maria 15 helmikuun, 2013 at 8:20 am

    Osallistun tottakai! Ihan bloggerin kautta lueskelen..
    maria_9403@hotmail.com

  • Reply emilia 15 helmikuun, 2013 at 8:25 am

    mukana arvonnassa :)

    lulue@luukku.com

  • Reply Mia 15 helmikuun, 2013 at 8:41 am

    mia.harjumaki@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 8:43 am

    IHANA TUO musta kaulakoru situli!! jaiksss. t. sozzu. megalol oli pakko kommentoida, käyn ostaan samanlaisen ………maybe jos annat luvan

    • Reply Sita 15 helmikuun, 2013 at 8:57 am

      Haha annan <3 ikävä!! Kahen viikon päästä nähään

  • Reply Jewwi 15 helmikuun, 2013 at 8:56 am

    jewwi95@gmail.com

  • Reply Tuuli K 15 helmikuun, 2013 at 8:59 am

    tuuli.tiuku@luukku.com

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 9:14 am

    Tosi ihania koruja! :) t.kynsilehto@luukku.com

  • Reply ida pessi 15 helmikuun, 2013 at 9:15 am

    ida.pessi@luukku.com :)

  • Reply Moona 15 helmikuun, 2013 at 9:17 am

    awn ihania koruja oot löytäny!
    moona_marttinen@hotmail.com

  • Reply Outi 15 helmikuun, 2013 at 9:22 am

    OOOOOH rrrakastan tota itelles valkaamaa kaulakorua!! Ja muutenkin kivat valinnat molmepiin setteihin :]
    Vähän näin asian vierestä mutta ketä sä kannatit UMK-finaalissa? Oletan siis että katoit kun tiiät millasia koruja Didillä oli xD Olin siellä paikan päällä kattomassa ja äänestin sata kertaa Mikaelia mutta eipä auttanut :/ En oo kovin hulluna siihen Kristan biisiin mutta voihan se viisuissa toimiakin jos vaan ei oo sataa (parempaa) samantyylistä…:)

    • Reply Sita 15 helmikuun, 2013 at 9:47 am

      En kattonu, Glitterin myyjä kerto :D

  • Reply Milla 15 helmikuun, 2013 at 9:43 am

    Mukana oon! Luen blogias Bloglovinin kautta (mut voisin itseasiassa siirtyä lukemaan Bloggerin kautta). :)

    millamainenblogi(at)gmail.com

  • Reply Tiina 15 helmikuun, 2013 at 9:44 am

    Suosiskohan onni mua tällä kertaa? :D Ja sulla onki jo mun yhteystiedot valmiina!

  • Reply Mette 15 helmikuun, 2013 at 9:57 am

    ihana arvonta! bloggerin kautta oon lukijana :)
    vuoristorata@hotmail.com

  • Reply katja 15 helmikuun, 2013 at 9:59 am

    Osallistun! ::)

    tousleskatja(at)hotmail.com

  • Reply Enni 15 helmikuun, 2013 at 10:09 am

    Mää aina sekoan glitterissä, kun siellä on niiiin paljon kaikkee! Ihania koruja oot valinnut!

    enni.ravander@evl.fi

  • Reply Miera 15 helmikuun, 2013 at 10:15 am

    mierraa-@hotmail.com
    :)

  • Reply Mai 15 helmikuun, 2013 at 10:35 am

    Mukana :)
    maria.andersen@kolumbus.fi

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 10:46 am

    Ekaa kertaa taidan sulle kommentoida, mut oli pakko tulla sanomaan että wau mitkä jalat! :D t. hullu jalkareenaaja

    • Reply Sita 15 helmikuun, 2013 at 1:31 pm

      Mie en oo reenannu jalkoja lokakuun jälkeen ku meni polvi paskaksi :D eli hämäystä! Johtuisko nahkahousuista? Ja kiitos kuitenki haha :)

  • Reply Anniina Lehtomaa 15 helmikuun, 2013 at 10:56 am

    Peppu!!! (en ossaa päättää että onko toi sun paita sininen vai violetti…)

    Ite ostan glitterin tyhjäksi kaikista niiteistä ja pääkallokoruista… En ossaa muute enää ees käyttää tommosta isoa kaulan lähelle tulevaa kaulakorua millasen itelles ostit, tulee jotenki ahistava olo, mutta sulle toi passaa hyvin! ^^ Etkä oo ainut joka tykkää läpikuultavista kauluspaidoista. Muutama kuukaus sitten en ymmärtänyt itsensäpaljastelu-muotia lainkaan, kunnes puin läpikuultavan paitapuseron päälle.

    Damn,I'm busted.

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 10:58 am

    Ehdottomasti mukana! =)

    emmi_1991@hotmail.com

  • Reply Janika 15 helmikuun, 2013 at 11:01 am

    Osallistun! :)

    janikati(at)hotmail.com

  • Reply röspe 15 helmikuun, 2013 at 11:05 am

    voi ei, ihanat noi korut! Mulla on hieeeman samantapainen kaulakoru, ja yhdistän sen just aina valkoiseen kauluspaitaan :-D Hyvä et joku muukin yhdistäis niin! Osallistun kisaaan kans :)

    roosa-n@luukku.com

  • Reply all my feelings 15 helmikuun, 2013 at 11:08 am

    mukana ! :)

    janikaa93(at)suomi24.fi

  • Reply E 15 helmikuun, 2013 at 11:09 am

    epartanen96@gmail.com

  • Reply Suvi 15 helmikuun, 2013 at 11:19 am

    Osallistun myös!

    nakkisuvikki@hotmail.com

  • Reply Ida Karoliina 15 helmikuun, 2013 at 11:24 am

    Messissä! ;D
    idajääskeläinen@hotmail.fi

  • Reply Karoliina 15 helmikuun, 2013 at 11:29 am

    Nätit korut valitsit! :)

    tigru_32@hotmail.com

  • Reply Mirella 15 helmikuun, 2013 at 11:40 am

    osallistun ehdottomasti!

    mirella_.97@hotmail.com

  • Reply pihla 15 helmikuun, 2013 at 11:45 am

    mukana :-)

    pihla.koski@luukku.com

  • Reply Aada 15 helmikuun, 2013 at 12:00 pm

    Ehdottomasti mukana!! :)

    aadanpostilaatikko@gmail.com

  • Reply Suvi 15 helmikuun, 2013 at 12:01 pm

    I'm in :)!

    ihantavallisetvillasukat@hotmail.com

  • Reply Nora 15 helmikuun, 2013 at 12:05 pm

    Mukana ! (:

    norauokkola@hotmail.com

  • Reply Suvi 15 helmikuun, 2013 at 12:10 pm

    Apuaa, rakastuin sekä tohon sun kaulakoruun että noihin arvonnan koruihin! Ihania! Glitterissä tulee harvemmin käytyä, en oikein tiedä miksi..

    suvilainen_@hotmail.com

  • Reply riina 15 helmikuun, 2013 at 12:14 pm

    mukana :)) !

    rimbee@hotmail.com

  • Reply karoliina 15 helmikuun, 2013 at 12:18 pm

    mukana :)

    karozeewa@hotmai.com

  • Reply Linda 15 helmikuun, 2013 at 12:21 pm

    Hirmu kivoja koruja valitsit kyllä! Mukana ollaan :-)

    linda.lauri@luukku.com

  • Reply Nanna O 15 helmikuun, 2013 at 12:42 pm

    mukana lukijana(:
    mytty97@gmail.com

  • Reply inka 15 helmikuun, 2013 at 12:47 pm

    ehottomasti mukana!!

    man.inka@elisanet.fi

  • Reply Liisa 15 helmikuun, 2013 at 12:54 pm

    :–)

    liisamankinen@windowslive.com

  • Reply ea 15 helmikuun, 2013 at 12:54 pm

    mukana :) Seurailen sua bloglovinin kautta

    eemiliii@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 12:57 pm

    mukana!
    majika@netti.fi
    ja hei mistä toi sun kauluspaita on? näyttää hyvältä!

    • Reply Sita 15 helmikuun, 2013 at 1:31 pm

      Ginasta ostettu vuosi sitten :)

  • Reply ainooop 15 helmikuun, 2013 at 1:07 pm

    mukana ollaan ! :-)
    ainooop@gmail.com

  • Reply Jonna 15 helmikuun, 2013 at 1:08 pm

    Todellakin mukana!! :))

    jonkkuli60@gmail.com

  • Reply Johnny 15 helmikuun, 2013 at 1:12 pm

    Yleensä en, mutta… mutta… Glitter. ;__; ♥

    epikfeil@hotmail.com

  • Reply Suvi 15 helmikuun, 2013 at 1:13 pm

    Ihania koruja! :)

    likealady@windowslive.com

  • Reply Jaana Sverloff 15 helmikuun, 2013 at 1:15 pm

    jaana.sverloff@hotmail.com :)

  • Reply Kata 15 helmikuun, 2013 at 1:17 pm

    Onpa kiva arvonta! mukana ollaan (:

    katariina.ruhanen@gmail.com

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 1:18 pm

    Tarvisin jonkun kivan statement-korun, Glitteristä varmasti löytyisi, joten olen mukana kisassa :)

    iituemilia9@hotmail.com

    • Reply Sita 15 helmikuun, 2013 at 1:29 pm

      Hani tää ei oo lahjakorttiarvonta :)

  • Reply Kätlin 15 helmikuun, 2013 at 1:19 pm

    Osallistun! :)

    k2tuu_@hotmail.com

  • Reply Riina 15 helmikuun, 2013 at 1:20 pm

    Ihanat korut! : ) & Mukana.

    riina@tutka.net

  • Reply helzq 15 helmikuun, 2013 at 1:24 pm

    Heei! Arvasin, että sulla on joku tollanen arvonta meneilläänn, kun olit samaan aikaan glitterissä kun kävin siellä. Oisin tullut juttelee, mutta oli kiire penkkariajelua kattomaan. :)
    Mukana ollaan (::

    heli.heinola00@gmail.com

  • Reply `IDDA 15 helmikuun, 2013 at 1:31 pm

    Mukana ollaan! :) Tosi kivannäköinen setti!

    iial@suomi24.fi

  • Reply emmA- 15 helmikuun, 2013 at 1:32 pm

    Rakastan sun tyyliä!

    emma.jauho@hotmail.com

  • Reply Riikka 15 helmikuun, 2013 at 1:37 pm

    Kelpais tuo setti kyllä :)

    riesapelle@hotmail.com

  • Reply Justiina 15 helmikuun, 2013 at 1:38 pm

    justiina.mattila@mail.suomi.net

  • Reply Minttu 15 helmikuun, 2013 at 1:43 pm

    minttu.mehtomaa@luukku.com :)

  • Reply Senni 15 helmikuun, 2013 at 1:46 pm

    aww ihanat nuo korut :3 mukana!

    senni.niskanen00@gmail.com

  • Reply nipee 15 helmikuun, 2013 at 1:57 pm

    jeij :)! mukana :)

    ilkee_lammas@hotmail.com

  • Reply Jenna 15 helmikuun, 2013 at 1:59 pm

    jenna.virkkunen@hotmail.com :)

  • Reply Roosa 15 helmikuun, 2013 at 1:59 pm

    Mukana ollaan, ihania koruja niin pakkohan se on yrittää!:)

    roosa.n-@hotmail.com

  • Reply Mirka 15 helmikuun, 2013 at 2:12 pm

    Yhdyn kyllä täysin edelliseen, tyylis on ihana ja oot ainaki minun inspiraation lähde huonoina vaatepäivinä! :)

    jarvinen.mirka@gmail.com

    (http://cheapfashionwithmirka.blogspot.fi/)

  • Reply Milja 15 helmikuun, 2013 at 2:18 pm

    Mukana ollaan, noi korut on aivan ihania ! :)

    billonhot97@hotmail.com

  • Reply Essi 15 helmikuun, 2013 at 2:19 pm

    mukana :) !

    essi.toropainen@gmail.com

  • Reply Rosa 15 helmikuun, 2013 at 2:27 pm

    JEE! :D

    rosa.niemi1996@hotmail.com

  • Reply jennaa 15 helmikuun, 2013 at 2:28 pm

    Mukana! :)

    jenspajensku@gmail.com

  • Reply _outolintu 15 helmikuun, 2013 at 3:03 pm

    ihanat korut valitsit itsellesi ja arvontaan!:)
    outolintu95@gmail.com

  • Reply andreaa 15 helmikuun, 2013 at 3:05 pm

    mukana!:-)

    andreaviitala@hotmail.com

  • Reply Mija 15 helmikuun, 2013 at 3:12 pm

    mija@live.fi :)

  • Reply tilda 15 helmikuun, 2013 at 3:14 pm

    Oih ihania!

    tldaa@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 3:22 pm

    hahah luin ensin, että korsetin arvonta :DD

    • Reply Sita 15 helmikuun, 2013 at 3:51 pm

      Viisi vuotta myyny tissiliivejä työkseen nii ehkä vois olla sellasenki aika! :D

  • Reply Jenna 15 helmikuun, 2013 at 3:30 pm

    jensku.hokkanen@hotmail.com

  • Reply Vilmäöä 15 helmikuun, 2013 at 3:55 pm

    vilmamoi@hotmail.fi

  • Reply boora 15 helmikuun, 2013 at 4:02 pm

    Osallistun arvontaan! :)
    noora_rissanen@hotmail.com

  • Reply Kirsi 15 helmikuun, 2013 at 4:37 pm

    kirsi.paaso@windowslive.com

    :)

  • Reply ssarajauu 15 helmikuun, 2013 at 4:41 pm

    mukana ollaan! :)

    sarasohvi@hotmail.com

  • Reply Suvi 15 helmikuun, 2013 at 4:53 pm

    suvikoivunen@hotmail.com :)

  • Reply Alexandra 15 helmikuun, 2013 at 5:06 pm

    Im on it!!!!

    keywordfashion@gmail.com

  • Reply Katjaaws 15 helmikuun, 2013 at 5:16 pm

    katja.konga@hotmail.com:)

  • Reply kati 15 helmikuun, 2013 at 5:33 pm

    kati.korteniemi@hotmail.com

  • Reply pipsa 15 helmikuun, 2013 at 5:39 pm

    rockyy@wippies.com

    uiii 8)

  • Reply ida 15 helmikuun, 2013 at 5:43 pm

    hihii vähänkö kivaa!

    i_dalina@hotmail.com

  • Reply Pansy Paradise 15 helmikuun, 2013 at 6:04 pm

    voii mite oot ihana! tuo kaulakoru on upee! :3

    neitiparadise@gmail.com

    ps. hyvää myöhäistä ystävänpäivää
    http://data.whicdn.com/images/50965162/tumblr_mheb9lyWgQ1s497two1_400_large.gif

  • Reply Anna 15 helmikuun, 2013 at 6:07 pm

    ihana arvonta :)
    anna_triantafillou@hotmail.com

  • Reply miisan 15 helmikuun, 2013 at 6:14 pm

    meri.m@hotmail.fi

  • Reply wilmabcd 15 helmikuun, 2013 at 6:24 pm

    wilma.mantynen@windowslive.com

    :)

  • Reply laura 15 helmikuun, 2013 at 6:27 pm

    laura.himanka@hotmail.com

  • Reply Ninni 15 helmikuun, 2013 at 6:34 pm

    upea asu! niin ja pakkohan tuohon arvontaan on osallistua kun noin kauniit korut vois ehkä tullakkin mun postilootaan ;)

    ninni.urpunen@luukku.com

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 6:38 pm

    Tosi kivan setin oot valinnu!
    veera.hanninen@hotmail.com

  • Reply Saana 15 helmikuun, 2013 at 6:44 pm

    mukana ollaan täälläkin! ;D
    sit-ruuna@windowslive.com

  • Reply iida 15 helmikuun, 2013 at 6:57 pm

    Ihania koruja ! :)

    Iida.pesonen_@hotmail.com

  • Reply Hanna R. 15 helmikuun, 2013 at 6:57 pm

    mukana !!

    hannas.things@gmail.com

    http://thingsbyhanna.blogspot.fi/ :)

  • Reply anniiina 15 helmikuun, 2013 at 7:04 pm

    anniina.kaistola@gmail.com

  • Reply ikuus 15 helmikuun, 2013 at 7:27 pm

    Mukana! :)
    koivuniemi.lotta@gmail.com

  • Reply Anonyymi 15 helmikuun, 2013 at 7:31 pm

    Osallistun jee!:)
    Maiju_katariina@windowslive.com

  • Reply Siri 15 helmikuun, 2013 at 7:42 pm

    Mukana ollaan! :)

    sirir@luukku.com

  • Reply Henssi 15 helmikuun, 2013 at 7:58 pm

    nää arvonnat on aina niin kivoja :) jee, matkassa ollaan! toivottavasti arpaonni suosii kerrankin :D

    hensu_h@hotmail.com

  • Reply Netta 15 helmikuun, 2013 at 8:00 pm

    Jee kiva arvonta:)

    netta.elomaa@dnainternet.net

  • Reply inkawr 15 helmikuun, 2013 at 8:15 pm

    Mukana ollaan ehdottomasti :)

    inksu13@hotmail.com

  • Reply aura 15 helmikuun, 2013 at 8:28 pm

    aura-96@hotmail.com

  • Reply Sissa 15 helmikuun, 2013 at 9:40 pm

    loude-loude@hotmail.com

    Jos arpaonni sattuis suosimaan mua, niin ehkä saisin vihdoinkin hankittua ne reiät korviinkin… :D

  • Reply eveliina 15 helmikuun, 2013 at 10:34 pm

    mukana ollaan! ihana blogi sulla:)
    eveliina–@hotmail.com

  • Reply Marianne 15 helmikuun, 2013 at 10:53 pm

    mariann_nne@hotmail.com

  • Reply ida 15 helmikuun, 2013 at 10:54 pm

    ihanan pirtee toi arvonnan kaulakoru samoin kun sinä:)

    ida-niemi@hotmail.com

  • Reply Anonyymi 16 helmikuun, 2013 at 12:09 am

    elina.estola@hotmail.com

  • Reply Eveliina 16 helmikuun, 2013 at 12:52 am

    evu.r@hotmail.com

  • Reply Eveliina 16 helmikuun, 2013 at 12:52 am

    evu.r@hotmail.com

  • Reply Katri 16 helmikuun, 2013 at 1:03 am

    Aa mietin pitkään etten osallistu, kun en itse käyttäisi tuon värisiä koruja vaikka kivoja ovatkin, mutta kun ne on ihan mun siskon näköisiä, niin on pakko osallistua hänen puolesta! Jos vaikka onni suosisi :)

    Ja öö luen sun blogia bloglovinin kautta, mutta lisäsin blogisi nyt bloggeriinikin sitten. Näkyy ainaski!

  • Reply Viivi 16 helmikuun, 2013 at 1:04 am

    viivi.korpela@hotmail.com

    Ihana arvonta! :)

  • Reply Aliisa 16 helmikuun, 2013 at 7:52 am

    Noihan on ihan täydellisiä!!
    alluuu-@hotmail.com

  • Reply Laura 16 helmikuun, 2013 at 7:57 am

    Luen sun blogia Bloggerin kautta. :) Ihana arvonta!

    laura.leppajarvi@gmail.com

  • Reply ansku 16 helmikuun, 2013 at 8:02 am

    fruitella@hotmail.fi
    ompas ihana arvonta! ja tykkään hirveesti tosta sun paidan ja korun yhdistelmästä:)!

  • Reply nyna 16 helmikuun, 2013 at 9:29 am

    nin–a@hotmail.com

    :3

  • Reply with blue nails. 16 helmikuun, 2013 at 10:47 am

    hhelmib@gmail.com
    :)

  • Reply Esme 16 helmikuun, 2013 at 11:25 am

    Uuh, ihanat korut, ma tykkään. Piristäis kyllä kivasti tän opiskelijan asuja arkena!

    essi.maenpaa@gmail.com

  • Reply Esme 16 helmikuun, 2013 at 11:26 am

    Uuh, ihanat korut, ma tykkään. Nuo korut kyllä piristäis tän opiskelijan arkiasua mainiosti! :)

    http://life-is-a-beautiful-mess.blogspot.fi/

  • Reply Krissu 16 helmikuun, 2013 at 12:10 pm

    Bloggerin kautta lueskelen. :) Glitter on mun lempparikauppa!

    feonina@hotmail.com :3

  • Reply Mia 16 helmikuun, 2013 at 12:17 pm

    mia.peltoniemi@gmail.com
    xx

  • Reply Anonyymi 16 helmikuun, 2013 at 12:34 pm

    pikkumyy17@gmail.com :)

  • Reply Anonyymi 16 helmikuun, 2013 at 12:40 pm

    lisään bloggeriin tänään, kun pääsen nettiin muutenkin kun puhelimella:D
    kinja.pakarinen@gmail.com

    :)

  • Reply Jenni 16 helmikuun, 2013 at 12:55 pm

    Ihana korukokonaisuus!! esteri.karen@gmail.com

  • Reply Anonyymi 16 helmikuun, 2013 at 1:25 pm

    jee hyvä rollo!!!! neareetta.koivumaa@gmail.com

  • Reply alice 16 helmikuun, 2013 at 1:26 pm

    alisah@windowslive.com

  • Reply Elisa 16 helmikuun, 2013 at 2:22 pm

    komulainen.elisa@gmail.com
    :)

  • Reply liisa 16 helmikuun, 2013 at 2:26 pm

    liisa.tervo@luukku.com
    :)

  • Reply Sonja 16 helmikuun, 2013 at 2:26 pm

    somppuu@hotmail.com :)

  • Reply Siara 16 helmikuun, 2013 at 2:30 pm

    Mukana arvonnassa! Blogilistan kautta sua seurailen. :)

    zaara89@netti.fi

  • Reply äveera 16 helmikuun, 2013 at 2:58 pm

    veeravalimaa@hotmail.com

  • Reply Natalie 16 helmikuun, 2013 at 4:04 pm

    natalie.koivunen@hotmail.com :)

  • Reply Johanna 16 helmikuun, 2013 at 4:22 pm

    Aww mitä koruja, mukana ollaan! :)

    johanna.junnila@gmail.com

  • Reply Anonyymi 16 helmikuun, 2013 at 4:55 pm

    ihania koruja!!
    anna.marila95@gmail.com

  • Reply Joona Van de Kamp 16 helmikuun, 2013 at 6:06 pm

    kameliheppa@gmail.com

  • Reply Petra 16 helmikuun, 2013 at 6:09 pm

    petra.soininen@hotmail.com

  • Reply inka 16 helmikuun, 2013 at 6:47 pm

    ihania koruja!
    inkapietila@gmail.com

  • Reply jonna 16 helmikuun, 2013 at 7:11 pm

    :)

    jonna–@hotmail.fi

  • Reply Veronica 16 helmikuun, 2013 at 8:01 pm

    Moi.

    Wow, todella hienoo arvoonta. ^^

    cyraleeloo@gmail.com

    mä luen blogerin kautta ja bloglovìn´ myös.

    ^^

  • Reply kiiajasmiina 16 helmikuun, 2013 at 8:03 pm

    kiia.mehtala@gmail.com

  • Reply lanttu 16 helmikuun, 2013 at 9:43 pm

    laurapa–@hotmail.com :-)

  • Reply Josoki 16 helmikuun, 2013 at 11:57 pm

    joszu94@hotmail.com

  • Reply Misu 17 helmikuun, 2013 at 9:17 am

    Bloglovin'in kautta seurailen ihanaa blogiasi :3
    matta_raparperi@hotmail.com

  • Reply riia juu 17 helmikuun, 2013 at 9:55 am

    riiajuu@hotmail.fi
    ps oot ihana<3

  • Reply Jazuchu 17 helmikuun, 2013 at 10:04 am

    Mukana ollaan :))

    janitaa.95@hotmail.com

  • Reply Henna 17 helmikuun, 2013 at 3:23 pm

    henna.luttinen4@gmail.com

  • Reply emma 17 helmikuun, 2013 at 3:43 pm

    emma.kurki19@gmail.com

  • Reply hanna 17 helmikuun, 2013 at 4:24 pm

    oot kaunis :3
    jaja.. mukana !
    http://juststaaaystrong.blogspot.fi/
    hanna.ho.lopainen@hotmail.com

  • Reply laura 17 helmikuun, 2013 at 4:27 pm

    lau@hotmail.fi

  • Reply Sofia 17 helmikuun, 2013 at 4:27 pm

    Hey joo mahtavaa (:

    connari@gmail.com

    olin luullu et olinkin jo jäsen tälläkin puolella, mutta ilmeisesti tykkäys ylsi vain faboon asti, whut. No nyt asia samalla korjattu!

  • Reply Tiia 17 helmikuun, 2013 at 4:29 pm

    tiiah@hotmail.com :)

  • Reply Sonja 17 helmikuun, 2013 at 4:37 pm

    Somppuu@hotmail.com

  • Reply Saara 17 helmikuun, 2013 at 4:38 pm

    ihania koruja!

    Bloggerin kautta luen:)

    saaraaira@gmail.com

  • Reply Saara 17 helmikuun, 2013 at 4:40 pm

    ihania koruja!

    Bloggerin kautta luen:)

    saaraaira@gmail.com

  • Reply Satu 17 helmikuun, 2013 at 4:44 pm

    i'm in!
    utriainen.satu@gmail.com

  • Reply maisa 17 helmikuun, 2013 at 4:45 pm

    mukana!! :)

    maisa.valento@hotmail.com

  • Reply sanni 17 helmikuun, 2013 at 4:45 pm

    sannikaarre@hotmail.com (:

  • Reply sanni 17 helmikuun, 2013 at 4:46 pm

    sannikaarre@hotmail.com (:

  • Reply Janina 17 helmikuun, 2013 at 4:52 pm

    i.janina@hotmail.com

  • Reply unicorn 17 helmikuun, 2013 at 4:59 pm

    ihania tuotteita oot valinnu! :) ♥
    ibeliveunicorns@gmail.com

  • Reply ida 17 helmikuun, 2013 at 5:06 pm

    ida.raudaskoski@gmail.com

  • Reply Jenni 17 helmikuun, 2013 at 5:06 pm

    mukana ;)

    jennurax@hotmail.com

  • Reply Rafaella Amanda 17 helmikuun, 2013 at 5:08 pm

    Ihanan värisiä koruja! <3
    ellakanelli@hotmail.com

  • Reply sanna 17 helmikuun, 2013 at 5:12 pm

    osallistun :—)

    sanna.suominen2@luukku.com

  • Reply vilma 17 helmikuun, 2013 at 5:29 pm

    vilma-emilia@hotmail.com

  • Reply Pauliina 17 helmikuun, 2013 at 5:38 pm

    Mukana! Seuraan Bloggerin kautta :)

    arrogant.alice@hotmail.com

  • Reply Heidi 17 helmikuun, 2013 at 7:20 pm

    Bloggerin kautta luen :)

    auvinen.heidi@gmail.com

  • Reply Essi 17 helmikuun, 2013 at 7:36 pm

    essileppanen@gmail.com :3

  • Reply barbeeh 17 helmikuun, 2013 at 9:04 pm

    aalmmma@hotmail.com

  • Reply Nanna 17 helmikuun, 2013 at 9:18 pm

    nanna.gisselberg(at)gmail.com

  • Reply julia 17 helmikuun, 2013 at 9:32 pm

    blogilistan kautta luen! :)

    moioon_julia@hotmail.com

  • Reply Riikka 18 helmikuun, 2013 at 9:14 am

    riikka97@hotmail.com :)

    tää ois kyllä mahtava voittaa, en omista yhtään turkoosia korua vaikka se on yks mun lempiväreistä ! :D pitäis ottaa itteä niskasta kii ja käydä shoppailee vähän koruboxiin täytettä. :)
    p.s. Sita oot kaunein ihminen maanpäällä ! <3

  • Reply London 18 helmikuun, 2013 at 9:20 am

    Blogilistalla olen seuraillut jo kauan. En ikinä oikein ole oppinut käyttämään bloggeria :D Pidän sormia ristissä että arpa osuisi.

    heroinsixx@hotmail.com

  • Reply SARA 18 helmikuun, 2013 at 12:42 pm

    osallistun!
    punkanderson@hotmail.com

  • Vastaa käyttäjälle ansku Peru vastaus