Kesä-Helsinki, ihanaa ruokaa & suloinen Senja

22 toukokuun, 2012
 

Moikka :) Tänään päivän alku oli harmaa, sekä sateisen sään että fiiliksen suhteen. Tai no, en mie nyt mitenkään allapäin ollu, mutta mulla oli hirveän kipeä olo. Heräilin yöllä monta kertaa, koska en pystynyt hengittään; nokka ihan tukossa, aivastelua ja kurkkukin kipeä. Aamulla olo oli jopa kuumeinen – onko kellään muulla allergikolla ollu tällaista? Niin ja mulla oli ne yliopiston pääsykokeet. Aika penkin alle meni, eikä pelkästään kipeän olon takia. Siinä vaiheessa, kun piti alkaa kääntämään erilaisia suomalaisia lausekkeita jollekin suomalais-ugrilaiselle kielelle niin luovutin, haha.

Kokeen jälkeen kuitenkin alkoi aurinko pilkistämään sadepilvien takaa, ja mie tapasin bloggaaja-Senjan ekaa kertaa! Ollaan luettu toistemme blogeja viime elokuusta asti ja vihdoinkin nähtiin toisiamme livenä. Ja vitsi, se on niin siistiä kun synkkaa heti jonkun kanssa ihan täysin, mulla oli alusta asti tosi rento ja kiva fiilis Senjan seurassa. Sellaisen aidon ja iloisen olemuksen lisäksi Senjasta tuli jännästi mieleen thaimaalainen kulttuuri, toinen oli sellainen huolehtivainen ja ihanalla tavalla isosiskomainen – kuulostaapa hassulta, haha. Mentiin kuitenkin ekana Teatteriin lounaalle.
 

Mulle mangomarinoitua kanaa, vuohenjuustoa ja parmesaania – ja Strongbow, hehe.

 Bloggaajathan ei syö ennen kuin annoksesta on otettu kuva..

 

 

Oli ihanaa nautiskella hyvää ruokaa ja jutella auringon lämmittäessä ihoa. Jännä miten tuntui, kuin olis jo entuudestaan oikeasti tuntenu Senjan (blogin takia, tietenkin), mutta samalla oli jotenkin mielenkiintoista ja kivaa tutustua uuteen ihmiseen. Naurettiin sitä kuinka yllättävän henkilökohtaisissakin aiheissa käytiin jo tunnin sisällä tapaamisesta, yhden lounaan aikana ehtii puida kaikenlaista kun sattuu oikeanlainen seura <3

Syömisen jälkeen käppäiltiin Espalla (? en tiiä näitä paikkoja haha), käytiin parissa kaupassa ja päädyttiin vielä Kampin eteen jäätelölle. 

 

Senjan kanssa miittailun jälkeen hengailin vähän aikaa yksin kaupoissa ja kävin istuskelemassa vielä yhden siiderin verran terassilla. (Ja kuvassa vielä todiste Tuukalle: ei ranskalaisia miehiä!) Oli jotenkin niin rento fiilis, puolet pääsykokeista ohi, aurinko paistaa, ympärillä on ihmisiä ja saa kaiken sen elämän ja kuhinan keskellä olla yksin omien ajatusten kanssa (olematta silti yhtään yksinäinen).

Nyt oon takaisin Taijan luona, väsyttää! Mukava hiplailla tämän päivän ostoksia kun ei jaksa tehdä muutakaan. Paitsi että hitto, ostin väärät housut Ginasta. Mulla oli kahdet sovitteilla ja vein just ne hyvät hyllyyn ja huonot ostin. Hyvä syy mennä huomennakin kauppoihin, niin siis palauttamaan noita housuja vaan.. Saa nähdä käydäänkö enää tänään Taijan kanssa lenkillä, en oo kyllä jumissa eilisestä (paitsi lähentäjissä vähän tuntuu) mutten tiiä kannattaako tällaisen pienenkään juomisen jälkeen enää lähteä hölkytteleen. Ja sain kyllä eilisellä lenkillä sellaisen annoksen siitepölyä että huh huh, ainakin yöllisen olotilan perusteella.

Nyt lopetan tämän kilometripostauksen. Toivottavasti tykkäsitte ja kertokaa mielipiteitä asusta ja maxihameesta! Senjan blogiin tosiaan pääsee tästä klikkaamalla, kannattaa käydä tutustumassa :) Kivaa tiistai-iltaa kaikille hih,

30 Kommenttia

  • Reply Krista 22 toukokuun, 2012 at 6:27 pm

    Toi asu on aivan upea! Varmasti katseita kääntävä, noin upea naikkonen tepastelee pitkin Helsingin katuja ;)

    • Reply Sita 22 toukokuun, 2012 at 6:29 pm

      Ootpas ihana, kiitti! :) Tuli hyvä mieli

  • Reply Kaisa 22 toukokuun, 2012 at 6:29 pm

    Kiva päivä ollut teillä! :)) Ihana postaus!

    • Reply Sita 22 toukokuun, 2012 at 6:30 pm

      Harmi ku me ei vielä nähty :(

    • Reply Kaisa 22 toukokuun, 2012 at 6:56 pm

      To sitten tämänkin illan edestä…

    • Reply Sita 22 toukokuun, 2012 at 7:28 pm

      ;)

  • Reply Khaija 22 toukokuun, 2012 at 6:37 pm

    On kyllä huippuihana hamonen! Mistä mahtaa olla? Vitsit kun en malta odottaa, että pääsen itsekkin kohta Helsinkiin viettämään kesää! Ihanat fiilikset tulee näistä kuvista. Ja nälkäkin vielä! Pitääpi vissiinkin mennä tyhjentämään kaappia.

    Mutta toivottavasti sulla on turhaan huonot fiilikset pääsykokeista. Tai sitten, että muutkin ovat mokailleet :-D

    • Reply Sita 22 toukokuun, 2012 at 6:39 pm

      Se on Cubuksen alennuksesta ostettu talvella :) Helsinki on kyllä ihana paikka kesällä, nautin joka hetkestä. Haha raasu nälkäki!

      Ja siis mie jätin yli puolet tehtävistä tyhjäksi :D Ei se ollu ees mokailua ku en jaksanu ees yrittää, laiskotti.

  • Reply Henje 22 toukokuun, 2012 at 6:37 pm

    Aivan ihana hame! Oot ollu nättinä :) Ja tänään oli niin nätti päivä täällä ahh tai no itse nautin siitä vasta iltasella, päivällä toimiston ikkunoiden läpi……….. Mut kavereiden facebook jutuista päätellen jengi oli päivällä ihan bikineissä ottamassa aurinkoa!

    • Reply Sita 22 toukokuun, 2012 at 6:40 pm

      Aw kiitti <3 Joo ei ihme vaikka olis ollukki, oli kyllä tosi lämmin – mulle tuli vähän rusketusrajojaki!

  • Reply Matte 22 toukokuun, 2012 at 6:42 pm

    Ai että mikä salaatti, nyt tiiän minne yritän puhuu kaverin syömään huomenna! (Meen henkiseks tueks sitä vastaan Kumpulaan kun silläkin on pääsykokeet. Lounaspaikka oli auki vielä, mietittiin yhtä Foorumin alakerran kiinalaisbuffettia mut jos sää jatkuu näin kivana niin todellakin mieluummin ulos – varsinki ku tää Teatteri näyttää aikas tosikivalta!) Ja näyttää et teillä oli mahtipäivä:) Mulla on maksimekko lakkiaisissa ja täytyy sanoa, alan lämmetä niille ihan toden teolla – toi sunkin hame on aivan ihana, toi halkio ah nam! Nyt lopetan tän adjektiivien täyteisen kommentin, tshih xx

    • Reply Sita 22 toukokuun, 2012 at 6:48 pm

      Teatterin salaatti oli joku reilu 9e kahdella täytteellä :) Oli tosi kivaa kyllä! Siinä muuten ei itse asiassa oo halkio vaan vedin vaan suikaileen vyötärölle hihi

    • Reply Matte 22 toukokuun, 2012 at 6:52 pm

      No ei paha, näyttää kuitenki ihan kivan kokoselta! Nimimerkillä en enää ikinä ota Rossossa salaattia, hinta-laatu-suhteesta kuultukaa siellä. Ei halkio? Omg silti, vähän näppärä idea silti! :D

    • Reply Sita 22 toukokuun, 2012 at 6:54 pm

      Oli se täyttävä ku sai täysjyväpatonkiakin palasen :) Ja joo, ei oo niin raskaan näköinen ku laittaa noin!

  • Reply Senja 22 toukokuun, 2012 at 8:01 pm

    oot ihana, voi että miten hyvä mieli tuli tän luettua<3
    sunnuntaina toivottavasti uusiks, ja infoo mua siitä torstaista baby!!

    • Reply Sita 23 toukokuun, 2012 at 7:37 am

      :) Joo!

  • Reply Ella 22 toukokuun, 2012 at 8:47 pm

    Wau toi sun asu!! Oon just himoinnut tommosta hametta :)

    • Reply Sita 23 toukokuun, 2012 at 7:37 am

      Oi kiitos Ella <3

  • Reply Ninnisi 23 toukokuun, 2012 at 7:22 am

    mulla on aina paha tapa unohtaa se kuvan ottaminen annoksesta ja sit muistan sen ku oon syöny :–D

    • Reply Sita 23 toukokuun, 2012 at 7:37 am

      Haha mullaki ennen, nyt jo muodostunu rutiiniksi :D

  • Reply Maukku 23 toukokuun, 2012 at 5:37 pm

    Ööööh…nyt oon tosi dorka, koska tulin vaan kysymään et mistä hemmetin paikasta saa tollasia ihania sipsin näköisiä ranskalasia??? :–D

    • Reply Sita 23 toukokuun, 2012 at 8:47 pm

      Memphis! :)

  • Reply kaisa 23 toukokuun, 2012 at 5:52 pm

    Waaaaaaaaau ihana asu! Hame looks very good ;) Hassua nähä susta kuvia täällä Helsingissä etelässä (hahaha) kun oon aina aatellu että sä oot jossain supersuper kaukana:D:D

    • Reply Sita 24 toukokuun, 2012 at 8:48 am

      Hihi kiitti Kaisa <3 Ja joo tiiän tunteen, musta itestäki on outoa :D

  • Reply Emilia 23 toukokuun, 2012 at 6:58 pm

    Hei toi on niin totta -> "Bloggaajathan ei syö ennen kuin annoksesta on otettu kuva.."
    mut anyway, ihania kuvia <3

    http://avoir-du-chic.blogspot.com/

    • Reply Sita 24 toukokuun, 2012 at 8:56 am

      Joo niimpä :D Ja kiitti!

  • Reply AINO 24 toukokuun, 2012 at 5:29 pm

    Kovin on soma asu! Ja tuli kamala ravintolaherkkujen himotus kun näitä kuvia katsoi… :D

    • Reply Sita 26 toukokuun, 2012 at 4:47 pm

      Haha joo mulla on aina liikaa ruokakuvia :D Ja kiitos!

  • Reply Noora 26 toukokuun, 2012 at 4:43 pm

    Täällä allekirjottaa yks jolla on ihan samanlaisia allergia oireita! Kokoajan tuntuu, kun ois kipee ja ihan uupunut olo :( En muista millon viimeksi ois ollu näin kamalat allergiat.
    Mutta asiasta toiseen! Noi teatterin annokset näyttää niiin super hyviltä, että tekis ihan niitten takia mieli lähtee stadiin asti :D

    • Reply Sita 26 toukokuun, 2012 at 4:48 pm

      Joo sama, hullua miten joku siitepöly voi vaikuttaa näin paljon! Ootko syöny lääkkeitä ja mitä merkkiä?

      Haha kevyt ruoanhakureissu :D

    Vastaa käyttäjälle Kaisa Peru vastaus