
Tässäpä pitkästä aikaa asukuvamaisia otoksia. Tällaisen näköisenä menin yhtenä päivänä tällä viikolla yliopistolle – ja joo, huomaa että eletään vielä alkusyksyä, sillä lähempänä talvea kamppeet muuttuu farkuista collareihin ja sifonkipaidoista huppareihin… Tykkään kyllä oikeastaan tästä vuodenajasta, kun on sopivan viileää ja pystyy pitämään päällä esimerkiksi nahkatakkia ja pipoa.
Tällä viikolla oon päässyt aika kivasti opiskeluun mukaan. Erityisesti kandin kirjoittamisen suhteen monet jutut ovat selventyneet eikä koko projekti vaikuta enää niin epäselvältä, vaikealta ja pelottavalta kuin aikaisemmin. Mun aihe on muuten bloggaamiseen liittyvä, yllätys yllätys :D Päätin, ettei mun ole järkevää valita aihetta, josta en tiiä etukäteen mitään tai joka ei oikeasti kiinnosta mua yhtään. Aion siis tutkia blogipostauksissa esiintyviä sanavalintoja, ilmauksia ja lauserakenteita sponsoroidusta sisällöstä kerrottaessa, eli miten esimerkiksi ilmoitetaan, että tuote on saatu yhteistyön kautta. Aihetta tai aineistoa ei ole vielä rajattu kunnolla, mutta jotain tuon tyylistä aion kirjoitella! Kiinnostaisikohan teillä lukea oma postauksensa aiheesta? Onko siellä muita kandi-ihmisiä ja millaisia tutkimusaiheita teillä on?

♥ aamupuuro kanelilla ja jäisillä banaaneilla sekä aamukahvi
♥ säännöllinen treenaaminen ja terveellisten ruokien fiilistely

Harmittaa vähän, kun tällä hetkellä elämä tuntuu aika kiireiseltä eikä meinaa löytyä aikaa bloggaamiselle. Muhun on taas iskenyt innostus ja inspiraatio, mutta puuttuu se aika toteuttaa ideoita. Mulla myös tekisi kovasti mieli tehdä kunnon remontti blogin ulkoasuun, joka on fontteineen ja kuvineen jämähtänyt 2013-vuodelle – so last season, eww! Pitäisi vaan sille koodailullekin löytää aikaa, sillä miehän oon tässä ehtinyt jo unohtaa kaikki säälittävät pikku koodailutaidot, joita saatoin vahingossa oppia tätä blogia perustaessa.
Semmoista höpöttelyä tällä kertaa. Kuvista kunnia Tiinalle, pus. Kiitos ja heipat :)

20 Kommenttia
Monennellako vuodella sä oot? Onnea kandin tekoon! ^.^
Mullakin se olisi nyt alla, aloitin just kolmannen vuoden. Hirveästi ei oo vielä meitä informoitu mutta ajattelin valita aiheeksi jotain geenimanipulaatioon liittyvää. :) Kun aihe kiinnostaa, siitä on helpompi kirjoittaa – fiksu veto tehdä kandi bloggauksesta! *peukkuhymiö*
Neljännellä jo, hups :D Oo kuulostaa siistiltä, tuuhan huutelemaan tänne väliaikatietoja ja jotaki tuloksia sitte ku niitä on tullu :)
Apua mun kandin aihe on sama! Katon vaan videoblogeja ja miten sponssatut videot eroo kieleltään yms brändin omasta somesta, sponssaamattomasta sisällöstä. Pieni maailma! Great minds think alike? mut hei hyvää syksyä ja tsemiä koulun suhteen, mä jo hukun lukemiseen täällä???
Hä, vähän hullua?!? :D Kiitti samoin, ja ihana ku kommentoit <3 Tulee aina niin hyvä mieli ku näkee sun nimen ja viestin kommenteissa :)
aivan ihania kuvia susta, sita! varsinki toi postauksen eka kuva on ihan tajuttoman upea!! vau *-* muutenki tää postaus oli jotenki tosi mukava, jäi ihana fiilis noista sydänkohdista ja muutenki höpötyksestä. kiitti huipusta blogista ihana sita!
No apua, kiitos hulluna! Mun mielestä tuo eka kuva ei ollu kovin onnistunu niin aivan ihana kuulla että joku sanoo noin :) Ja jes hyvä homma että jäi, sellaista mie yritinki saada aikaan <3 Kiitos kuule itellesi huipusta kommentista!
Parin vuoden takaisen kandin aiheena muoti- ja lifestyleblogien slangi ja nyt graduaiheena muoti- ja lifestyleblogien diskurssit. Että jos lähdemateriaaliapua tarvit, niin löytyy. :D
Hei mie kävin jo kurkkiin sun työtä tällä viikolla :D Hahaa >:)
tää postaus oli kyllä täydellinen aamunpiristys ja stressinhälventäjä, kiitos! hehee ei paniikkia kirjotuksista vissii :D ihanaa perjantaita <3
Voi ei tsemppiä, älä ressaa <3 Kiitos ja toivottavasti ollu ihana viikonloppu :)
Hei tuli mieleen tekisitkö postausta sun lemppari saliliikkeistä? Tää blogi on jotenki inspiroiva ja nyt ku sulla on menossa toi mikälie treeniruokaohjelma ja kirjottelet siittä niin se jotenki inspiroi muaki hyvinvoinnin saralla. :D Kiitos, kun kirjotat blogia! :)
Joo jos mie vaan uskallan! En oo mikään ekspertti niin tuntuu että osaanko mie sanoa mitään järkevää :D Mutta hei kiitos ehdotuksesta ja kommentista, tuli tosi hyvä fiilis <3
Oi ihania kuvia ja näissä on kiva tunnelma :)
jenzkusmile.blogspot.fi
Kiitti Jenni :)
meitsi kirjoitti kandin viime vuonna, aiheena idiomien kääntäminen englannista suomeen Nalle Puhissa :) se oli yllättäen aika mukavaa, aiheesta johtuen! eli kannattaa todellakin valita aihe joka itseä kiinnostaa niin motivaatio pysyy korkealla ja haluaa oikeasti tehdä töitä sen eteen, että saa tutkimustuloksia :)
Eikä, oikeasti kuulostaa niin kivalta! Kaikkea sitä ihmiset keksiiki aiheiksi :) Joo totta, mie just mietinki että turha mun on ottaa mitään murreanalyysia aiheeksi ku ei se sitten loppujen lopuksi hirveästi kiinnosta!
Niin totta tuo huomio yliopistomaailman tyyleistä, kyllä ne fuksit (ja vanhatkin) kohta kyllästyy laittautumaan luennolle, ja päästään takaisin vanssit+kollarit+neule/huppari-linjalle. Ihanasti hiukset muuten! :)
Kandisi kuulostaa mielenkiintoiselta ja hyvin rajatulta! Se rajaushan siinä on ihan kamalaa… mullakin alkoi semma pari viikkoa sitten. Opiskelen kv-suhteita, ja tutkin Barentsin alueen nuorten tulevaisuuskuvia eli asennetutkimus kyseessä. Siekin voisit vastata siihen hehe :D
Oi kiitos paljon :)
Ja joo nyt mulla tuntuu etten osaa päättää millaisista blogeista otan matskua ja millaisia postauksia valitsen, huh huh.. Yhteistöitäki on niin monenlaisia nykyään! No jospa se tästä, pitäis vaan raa'asti leikata ja päättää ennen ku tutkimussuunnitelman deadline tulee vastaan >:)
On kyllä tosi ajankohtainen ja kiinnostava aihe. Tsempit urakkaan!!
t. usein blogiasi lukeva, mutta harvoin mitään kommentoiva kävijä :)
Huippua ku kommentoit, ja kiitos tsempeistä :)