Be my lover, my lady river

15 maaliskuun, 2012
  

Hassua miten tekisi mieli kirjoittaa tänne kaikista ajatuksista, hetkistä, tunteista hymyistä askelista lauluista, kaikesta, muttei kuitenkaan osaa. Tai voi. Tai kannata.

Tämä viikko on mennyt totutellessa, oon yrittänyt saada kiinni arjesta (jos tätä nyt arjeksi voi kutsua..), Oulun pääsykokeisiin lukemisesta ja treenaamisesta, ja ihan hyvin on tähän asti mennyt. Oon käynyt kirjastossakin, melko huonolla menestyksellä tosin; kalenterin koristelu kimallekynillä ja tarroilla sekä kirjaston ylestietokoneella ramppaaminen pitäisi jättää kokonaan.. Mulla ei kuitenkaan oo silleen paniikkia, onhan tässä vielä kaksi kuukautta aikaa ja nuo asiat on (minusta) kohtuu mielenkiintoisia, mikä tekee opiskelusta paljon helpompaa. Rakastan muuten taulukoiden yms. opettelua, essiivinä translatiiviksi illatiivissa illatiiviin -rimpsu saa aikaan nörttikiksejä, haha.

Oon muuten taas innostunut musiikista, keskitalvella oli sellainen vaihe etten uskaltanut kuunnella yhtään hitaampia kappaleita (kaamoksen aikaan sitä ei halua ottaa riskejä, muutenkin keskimääräistä alakuloisempi olo), mutta nyt tuntuu että ah, ei oo mitään parempaa kuin kuunnella kauniita biisejä. Esimerkiksi tämän postauksen kappale Big Jet Plane on kaunein mitä oon kuullut pitkään aikaan, hyvin pitkään aikaan oikeastaan. Miehän sanon joskus että tykkään musiikista jota voi hengittää – no tuo biisi on sellainen, jonka kautta vois vaikka elää. Voisi joku päivä kokeilla kirjoittamista, kerran tällainen fiilistelykin onnistuu! Mulla on ollut luvattoman pitkä writer’s block päällä, hirveä ikävä kauniita sanoja ja lauseita.

Hullua kyllä että kohta on kevät. Tiiän että seuraava puoli vuotta tulee olemaan aika merkityksellinen aika mun elämässä, muuton mukana on kuitenkin järjesteltävä asioita uuteen uskoon – en esimerkiksi oo yhtään ajatellut sitä, miltä tulee tuntumaan arki ilman pikkusiskoa? Nyt kuitenkin kuskaan ja oon Siljan kanssa suunnilleen joka päivä, niin ja Roosakin! Apua :D Toisaalta kyllä ihan älyttömän siistiä tehdä kunnon remontti elämään, tuntuu että oon jotenkin junnannut paikoillaan tosi kauan. Vähän niin kuin haluaisi löytää uusia puolia itsestä? Katotaan vaan niin se uusi puoli on sitten se etten osaa asua yksin ja itken joka ilta koti-ikävää..

Yleisesti ottaen on kyllä ihan hyvä fiilis taas elämästä! Pitää koittaa muistaa nauttia, asiat vois aina olla niin paljon huonomminkin (kattokaapa vaikka Millan ihana postaus Chris Medinasta, mua ainakin kosketti hulluna). Mitkä asiat on tällä hetkellä teidän elämässä sellaisia iloa tuovia? Saa kertoa ihan pieniäkin asioita, mullehan tunnetusti riittää että löydän jonkun hauskan koiravideon Youtubesta ja oon ihan happee.

Ps. Jos joku haluaa lisää kivoja biisejä, niin tässä pari: klik, klik, klik, klik. Ja nuo aukeaa välilehteen! Inhoan kun blogeissa on suora linkki, menee koko surffailu sekaisin..

56 Kommenttia

  • Reply Kaisa 15 maaliskuun, 2012 at 4:18 pm

    Se Chrisin kappale on niiiin kaunis. Tykkäsin samaisesta tyypistä hurjan paljon silloin kun hän oli American Idolissa ja voiihh. Tarina on koskettava kuin mikä, tajuaa taas tätä omaa elämää arvostaa paljon enemmän..

    • Reply Sita 15 maaliskuun, 2012 at 7:49 pm

      Mie en oikeastaan enää ees voi kuunnella sitä ku kuulin tuon tarinan sanojen takana :( Alkaa heti itkettään, nössö haha. Mutta niimpä, ihan uskomaton ihminen ja vielä uskomattomampi avomies.

  • Reply Milena 15 maaliskuun, 2012 at 4:51 pm

    Ihana Sita. :)

    Iloa (ja vähän harmia myös) mulle tuo tuleva muutto myös hihi! ja iloa tuo todella se että ensi viikolla loppuu kirjotukset ja alkaa uus duuni! Ja se on iloa että on valoa ja tulee kevät ja sitten kesä. <3

    • Reply Sita 15 maaliskuun, 2012 at 7:51 pm

      Ah muistan sen päivän ku kirjotukset loppu, vedin vaan äänettömästi Mc Hammereita siinä kokeenpalautuspöydän luona ja opettajat suuttu mulle ku häiritsin muka muita oppilaita :D Tsemppaa vielä vähän niin sitten urakka on ohi <3

  • Reply Hanna 15 maaliskuun, 2012 at 4:54 pm

    Ihana postaus! Tykkään erityisesti tällasista missä on paljon tekstiä, mut ei silti mitää tylsää jaarittelua tai mitään. :)
    Ooh, tuntuu varmaan ihanalta muuttaa omaan kämppään. Itekin ootan sitä jo vaikka oon koht vasta 15! Tietty aluks tulee koti-ikävä, mut aina sen yli pääsee.
    Mullakin on ollu vähän sellanen paikoillaan junnaava fiilis. Haluis vaan päästä lukioon ja sit pois täältä pikku kaupungista. Silti tiiän jääväni kaipaamaan kaikkea tuttua kun se muutto ööö, 4 vuoden päästä tulee eteen. Kuitenki asunu samas kaupungis koko ikänsä.

    Ite tuun iloseks jo siitä et nään parhaat ystäväni, saan nukkua pitkään ja kun näkee lumen sulavan ja aamulla auringon sarastuksen. Ihana ajatella, että ihan kohta on jo kevät! Kouluakaan ei ole enää jäljellä kuin 11 viikkoa. :D

    • Reply Sita 15 maaliskuun, 2012 at 7:52 pm

      Kiitti, kiva kuulla että näitä jaksetaan lukea! Mie en itse asiassa oo oottanu omaan kämppään muuttamista ikinä, kotona on niin hyvä olla kun kaikki palkat menee omaan taskuun :D Ja muista että aika menee nopeaa, äkkiä se sieki lähdet maailmalle!

      Oi lumen sulaminen! True dat. Parasta ku asfaltti alkaa näkyä.

  • Reply boora 15 maaliskuun, 2012 at 6:50 pm

    miten sä saat aukee ne uusiin välilehtiin ! :0

    • Reply Sita 15 maaliskuun, 2012 at 7:54 pm

      Kun painat että "Linkki" ja aukeaa se ikkuna johon laitat osoitteen niin sen laatikon vasemmassa alareunassa on "Avaa tämä linkki uuteen ikkunaan" ja ei muuta ku rastia ruutuun!

  • Reply Tuuli 15 maaliskuun, 2012 at 6:50 pm

    Tervetuloa ouluun ;) varoitan – täällä ei oo _mitään_! Paitsi toripolliisi ja hassusti puhuvaa jengiä… Hah!

    • Reply Sita 15 maaliskuun, 2012 at 7:55 pm

      Haha on siellä vaikka mitä kuitenki! :) Toripoliisiki

  • Reply saara 15 maaliskuun, 2012 at 7:08 pm

    mä oon jo vähän aikaa lukenu sun blogias ja tykkään tooooosi paljon ! musta sun postaukset on ihania ja oonki miettiny että voisitko laittaa tänne blogin puolelle jotain sun kirjotuksias siis jos kirjotat kirjaa tai runoja ym. ? :) en oo ennemmin kommentoinu, mutta nyt kun kuuntelin ton sun vikan klikkauksen eli Taylor Swiftin Safe and Sound:in ja oon itekkin fiilistelly sitä jo monta päivää nii aattelin nyt kommenoida ku tuli tost biisit sellanen olo :D

  • Reply Linda 15 maaliskuun, 2012 at 8:05 pm

    Mullakin on tullu hirvee musiikinkuuntelu into, kaivoin puolenvuoden pölykätköistä mun ipodin ja latailin uutta musaa ;D

    • Reply Sita 15 maaliskuun, 2012 at 8:11 pm

      Oho et yhtään kauemmin oo pölyttäny :D haha hyvä tyttö, paras fiilis ku on iPodissa uusia biisejä joihin ei oo ehtiny vielä kyllästyä

  • Reply Anonyymi 15 maaliskuun, 2012 at 8:12 pm

    Paina ctrl samalla kun klikkaat niin aukeaa aina välilehteen :) Tai vaihtoehtoisesti voi painaa tolla hiiren rullalla.

    • Reply Sita 15 maaliskuun, 2012 at 8:13 pm

      Joo no mie yleensä painan hiiren oikealla puolella ja siitä avaa välilehteen, mutta kun olis paljon helpompaa ku kaikilla olis suoraan tuo asetus :p Oon vaativa

  • Reply Anonyymi 15 maaliskuun, 2012 at 8:21 pm

    Ps. Illatiiviin.

    • Reply Sita 15 maaliskuun, 2012 at 8:22 pm

      Haha arvasin että kusee ku yhen päivän jättää lukematta :D

  • Reply Night at Vogue 15 maaliskuun, 2012 at 11:34 pm

    Suloinen toi kuva!

    • Reply Sita 16 maaliskuun, 2012 at 9:46 am

      Oi kiitos paljon :)

  • Reply indie by heart 15 maaliskuun, 2012 at 11:42 pm

    Chris on aivan mahtava mies.:,> ♥

    ihana kuva ja kivoi biisei. jep, suorat linkit ärsyttää etenkin jos on ollut lukeminen / kommentti tms. kesken :D

    Satu
    – Indie by Heart

    ps. Synttäriarvonta.

    • Reply Sita 16 maaliskuun, 2012 at 9:47 am

      Kiitti! Kiva ku tykkäsit :)

  • Reply Senja 16 maaliskuun, 2012 at 6:39 am

    oot ihana<3

    • Reply Sita 16 maaliskuun, 2012 at 9:46 am

      Itse <3

  • Reply M 16 maaliskuun, 2012 at 2:13 pm

    Mä rakastuin tohon biisiin! Aivan ihana! Ja ihana uusi bändilöytö. Love it. Tässä myös yks mun ehdoton tän hetken lemppari:
    http://www.youtube.com/watch?v=-1zhCI8cpJQ
    Zola Jesus <3

    • Reply Sita 16 maaliskuun, 2012 at 2:32 pm

      Jee :) Miekään en oo tienny koko bändistä ennen! Ja oi ihana tääki, kiitti ku laitoit – näitä fiilistelybiisejä ei voi olla liikaa <3

  • Reply Anonyymi 16 maaliskuun, 2012 at 3:31 pm

    miten saat ton palkin tollaseks?:) kun mulla se tulee ihan erilailla jos vaan upotan

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 2:11 pm

      Eli kun upotat videon niin sen jälkeen meet HTML-kohtaan eli muutat sen postauksen HTML-muotoon (nappi löytyy muistaakseni vasemmasta yläkulmasta) ja sitten etsit sen videon koodin sieltä (tunnistaa youtuben osoitteesta) ja muutat <embed width="320" height="266" nuo numerot pienemmäksi tai isommaksi :)

  • Reply nuppu 16 maaliskuun, 2012 at 6:09 pm

    Tein uuden blogin, käy kurkkimassa :)

    ob-sessions.blogspot.com

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 2:11 pm

      Joo mie käyn! :)

  • Reply emmm 16 maaliskuun, 2012 at 7:10 pm

    Sie oot niin söppänä! :) ja toi biisi sulatti mun sydämen! Kumma kun en oo aikasemmin edes kuullut kyseistä kipaletta..

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 2:12 pm

      Eikö ookki ihana <3 Ah perfection

  • Reply Anonyymi 16 maaliskuun, 2012 at 8:57 pm

    Heii, jos haluaa keskittyä niin Rollossa kannattee käyä yliopiston kirjastossa lukemassa!

    Siellä on hiljaisia saleja missä voi olla omassa pikkukopissaan pänttäämässä, itelle ainakin toimi kun luin pääsykokeisiin :) siellä ei varmaan myöskään tietokoneille pääse ilman tunnuksia. Kaupungin kirjastolla oli itelle aina liian paljon kaikkea seurattavaa, juoppoja tuli jutteleen ynnä muuta mukavaa :D tsemppiä paljon!

    Annu

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 2:13 pm

      Muistan kun yo-kirjotuksia varten valmistautuessa meinasin mennä sinne mutten uskaltanu :D Ehkä oon nyt rohkeampi? Kaupungin kirjasto on kyllä vähän sellainen hälinäpaikka (ja mie oon osaksi syyllinen kyllä, ei sillä :D)

  • Reply Outi 17 maaliskuun, 2012 at 9:12 am

    Mulla on myös toi, etten todellisessa alakulon syövereissä voi kuunnella koskettavia itkubiisejä tai katsoa esim. leffoissa jotain synkähköä draamaa (vaikka molempia yli kaiken rakastankin). Oon nimittäin liian herkästi eläytyvää sorttia.
    Mutta kiva kuulla, että elämä näyttää tällä hetkellä mukavalta ja hurjasti tsemppiä luku-urakkaan Sita <3

    PS. Muutto ja elämänmuutokset yleensäkin saattaa aluksi tuntua oudolta ja ahdistavaltakin (sen lisäksi että niihin ristiriitaisesti samalla liittyy positiivisia fiiliksiä eteenpäin menemisestä niin kuin kuvailit) ja koti-/perhe-ikäväkin saattaa aluksi tuntua suunnattomalta mutta kyllä sitä vaan ajan kuluessa aina lopuksi kaikkeen tottuu. Trust me :]

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 2:14 pm

      Kiitti ihanasta kommentista <3 Totta, ja mie oon kyllä ihan hyvä tottumaan asioihin, se muutos vaan tuntuu muka niin kauhean pahalta :D Dramatisoin helposti siirtymiä elämäntilanteesta toiseen haha.

  • Reply Viivi 17 maaliskuun, 2012 at 9:47 am

    Pystyn niin samaistumaan sun fiiliksiis ja elämäntilanteesees! Itekki kärsin aina talvisin kunnon jumitus-olosta ja kaamosmasennustakin esiintyy. Jotenkin sitä ei vaan talvisin kykene nauttimaan kunnolla elämästä, kun on niin synkkää. Nyt auringon alkaessa paistaa tuntuu mustakin tosiaan siltä, että elää taas! Ja sekin vielä, et itekki oon ollu nyt osan vuotta ns. toimeettomana, kun jätin amk-opinnot kesken. Ja lisäksi mullaki on uusiin kouluihin haut, pääsykoeurakka ja osa-aikatyöt osana elämää tällä hetkellä. Ja syksyllä odottaa todennäköisesti uudelle paikkakunnalle muutto.

    Oon muuten seuraillu blogias ahkerasti jo jonkin aikaa, mut nyt vasta uskaltauduin kommentoimaan. Vaikutat tosi herttaiselta persoonalta ja tykkäilen tosi paljon sekä kuvista, mut erityisesti teksteistäs. Tsemppiä sielunsisko! Hymyile ja nauti elämästä! :)

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 2:18 pm

      Tsemppiä, tuossa on kyllä paljon hommaa! Onneksi kevät antaa voimaa hehe :) Kiitos kommentista ja ihanaa kun kommentoit, tykkään ja kiitän ja kaikkea.

  • Reply Anonyymi 17 maaliskuun, 2012 at 12:31 pm

    Heippa Sita! :)

    Olen seurannut blogiasi jonkin aikaa. Eksyin tänne aikoinaan Lauran blogin kautta, niin kuin varmaan moni muukin. Mielenkiintoni blogiasi kohtaan on herättänyt uskomattoman hienot kuvat ja samanlainen elämäntilanne kuin minulla (ikä, pääsykokeet, kotoa muuttaminen toiselle paikkakunnalle ja ahdistus ”oman” elämän rakentamisesta siellä). Blogistasi löytyy niin paljon kehuttavaa, etten jaksa kaikkea tähän luetella.

    Yhden asian, mikä minulla on vaivannut blogisi sävyssä, haluan kertoa sinulle rakentavana palautteena. Olen lukenut moniamonia blogeja jo vuosia ja ainakin yksi asia erottaa sinut niistä.

    Vaivaudut usein päivityksissäsi ”angstiin” ja alakuloisuuteen. On totta, että suomalaiset ovat masentunutta kansaa ja etenkin musiikissa melankolia uppoaa meihin. Mutta ihmisestä tekee kiinnostavan itsevarmuus, iloisuus ja energisyys. Sinulla vaikuttaa olevan mielenkiintoinen elämä, joten keskity sen ihanuuteen kirjoittaessasi. Se saa lukijasi jäämään paremmin koukkuun blogiisi kuin jatkuva huonojen päivien analysointi. En tarkoita, että sinun pitäsi alkaa teeskenteleväksi ja pinnalliseksi hehkuttajaksi, mutta sanomatta jättäminen on eri asia kuin valehtelu.

    Toivottavasti ymmärsit jotenkin mitä tarkoitin. En missään nimessä halua haukkua tai lytätä blogiasi. Halusin vain auttaa sinua blogisi kehittämisessä mielenkiintoisemmaksi ja suositummaksi.

    Kaikkea hyvää sinulle ja onnea pääsykokeisiin! Olet Ihana! :)

    • Reply emmm 17 maaliskuun, 2012 at 5:34 pm

      Sita ehkä haluaakin bloginsa tunnetummaksi, en tiedä, mutta mä ainakin nautin tällaisesta oikeasti LAATUblogista jolla on kaikista suurimpiin blogeihin verrattuna suhteellisen pieni lukijakunta. Yleensä just noissa kaikissa suosituimmissa blogeissa aiheet on tosi pinnallisia, mikä on tietenkin ihan ymmärrettävää..
      Kaikkien elämään kuitenkin kuuluu alakuloisuus ja sitten ne superhetket. Musta ois valitettavaa jos tässä blogissa näytettäis elämästä vaan yksi puoli! Mut tää on vaan mun mielipide :)

    • Reply Outi 17 maaliskuun, 2012 at 6:49 pm

      "Mutta ihmisestä tekee kiinnostavan itsevarmuus, iloisuus ja energisyys!"

      No eihän nyt ihan näinkään voi yleistää..Esimerkiksi mä itse en voisi olla tästä enempää eri mieltä. Mä taas koen (niin blogeissa kuin ihmisissä ylipäätään) jatkuvan iloisuuden ja energisyyden enemmän luotaantyöntävänä ja jopa hivenen epäilyttävänä. Eihän elämä ole sellaista. Sita on selkeästi ihminen, joka pohdiskelee paljon asioita ja on käynyt läpi rankkojakin elämänvaiheita ja fiiliksiä, joita monikaan ei välttämättä elämänsä aikana joudu koskaan kokemaan.
      Mun mielestä nimenomaan se, että Sita rohkenee näistä asioista ja omista fiiliksistään kirjoittaa niin raa'an rehellisesti, tekee tästä blogista loistavan. Jos vituttaa tai itkettää, niin en ymmärrä miksi sitä ei voisi sanoa ääneen yhtä lailla kuin jos on iloinen ja onnellinen. Eihän tämä blogi nyt mitään Sitan pelkää angstausta 24/7 ole, esimerkiksi viime aikojen postauksista on lähinnä paistanut läpi elämänilo :]

      No makuasioitahan nää on, ja tietysti joihinkin vetoaa enemmän ainainen ilopilleripositiivisuus ja tsemppimeininki, mutta kaikkien blogien ja ihmisten ei missään nimessä tarvitse tai pidä olla samasta puusta veistettyjä. Särähti vain korvaan tuo sun kommenttisi yleistävä sävy.

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 2:33 pm

      Anonyymi: Haha hmm mitähän tähän sanois. Ekana kiitän että oot vaivautunu pohtimaan ja jättämään palautetta! Kuitenkin se, että on mielipide, tarkoittaa sitä että blogi on herättänyt kunnolla ajatuksia ja se on aina kiva juttu.

      En kuitenkaan oikein pysty samaistumaan sinun ajatuksiin. Ensinnäkään en koe angstaavani täällä, ja alakuloisia postauksiakin on kohtuu harvoin – selasin oikeasti näitä sivuja taaksepäin ja etsin niitä :D Tuli vähän sellainen olo, että ootkohan sie nyt oikeasti seurannu tätä blogia vai et, mutta jos oot, niin se varmaan vaan sitten on niin että muiden bloggaajien tapa jättää huonot jutut kertomatta on sitten saanu sellaisen reaktion aikaan, että pienetkin maininnat ahdistuksesta tai muusta tuntuu sinusta isolta.

      Ootko muuten miettiny, kuinka tyhmältä tuntuu jollain tapaa esittää iloista, kun kuitenkin tosi monet mun tutut lukee tätä blogia? Nehän huomaa heti etten puhu totta ja/tai ihmettelee jos kertoilen vain iloisista asioista, vaikka olis sattunu jotain :D Mie jotenkin vaan haluan pitää tämän aitona, lähinnä koska mie itekin tykkään aidoista blogeista – makukysymyksiähän nämä on, eli kumpikaan ei oo väärässä. Tai ainakin toivon niin :) Lisäksi haluan todeta vielä sen, että mie en mitenkään vuoda tänne niitä huonoja juttuja; kerron loppujen lopuksi hyvin vähän murheista, esimerkiksi parisuhteesta en valita täällä ikinä, joten ei oo kyse siitä että jotenkin nauttisin blogiin itkemisestä, haha.

      Toivottavasti kuitenkin jatkat blogin seurailua jos yleisfiiliksestä tykkäät! Kyllähän ne valituspostaukset voi aina skipata :p

      emmm: Haha ihana kun tulit kommentoimaan tähän :D Oon vähän samaa mieltä, esimerkiksi indiedayssin blogit on superlaatublogeja kuvien ja tällaisten suhteen, mutta mullakin vähän häiritsee se, kuinka vähän suuren lukijakunnan omaavat bloggaajat voi/uskaltaa/haluaa loppujen lopuksi ees blogissaan kertoa.

      Outi: Kiitos sullekin kun oot tullu kertoon mielipitees. Haha mustakin oon ollu kohtuullisen happy viime aikoina, ihmettelen vähän tätä angstaus-mainintaa :D No tietenkin ymmärrän anonyymia siinä, että ei muut bloggaajat oikeastikaan kerro paljoa huonoista asioista – en vaan oo samaa mieltä siitä, että se on hyvä asia. (Sie oot kyllä muuten aika samanlainen tyttö kuin mie, tuli vaan mieleen kun tässä mietin sun kommentteja.)

    • Reply Outi 18 maaliskuun, 2012 at 7:45 pm

      Hehe, No siis sillon kun löysin MFF:n kautta sun blogiin niin huomasin heti, että sulla on paljon samanlaisia ajatuksia ja pystyin tosi helposti samaistumaan suhun. Tuli jotenkin kotoinen olo täällä :D Sä tavallaan puet usein sanoiksi sen mitä mä en ite osaa oikein ainakaan kirjallisesti ilmaista (ja muun muassa siks en kauheasti mielenliikkeistäni mun blogissa juuri jutustele) mutta kiva, että joku tekee sen mun puolesta haha :]

  • Reply kaisa 17 maaliskuun, 2012 at 4:53 pm

    Sulla on tosi tosi tosi kiva blogi! Monen blogin kohdalla vaan katson kuvat enkä jaksa lukee pitkii tekstei mut sun kirjotukset luen aina:) osaat kirjottaa ihan mielettömän hyvin ja sun blogin lukeminen saa lähes aina paremmalle tuulelle! (:

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 2:34 pm

      Kiitos paljon, aina niin ihanaa kun ihmiset lukee eikä pelkästään katso blogia :D

  • Reply Iltsu 17 maaliskuun, 2012 at 6:38 pm

    Ihana toi laukku! Ja toi paitakin on tosi kaunis :)

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 2:35 pm

      Kiitti :) Vanha paita, mutta vielä jaksaa käyttää!

  • Reply Enni 18 maaliskuun, 2012 at 5:23 pm

    Itekki haluaisin monesti kirjottaa vaikka mitä juttuja blogiini, mutta sitte ei uskalla. Jos sitä ei lukis tyyliin työkaverit seurakunnasta tai muita tuttuja tyyppejä, niin tulis varmaan avoimempaa tekstiä iteltä.. ja olis varmaan sen myötä mielenkiintosempi blogi. Sää kirjotat monesti tosi avoimesti ja kadehdin sitä. Tykkään kovasti sun blogista, oot niin aito ja sulonen! ja tsemppiä pääsykokeitten lukemiseen ja pääsykokeisiin! Jos pääset ouluun, niin tervetuloa tänne siis! :)

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 5:31 pm

      Kyllähän se avoimuus välillä ahdistaa ja tulee hullun vainoharhainen olo, mutta ei voi mithän. Parempihan se kuitenkin on kertoa liian vähän kuin liikaa. Kiitos kauheasti kehuista ja tsempeistä, oot ihana!

  • Reply Anonyymi 18 maaliskuun, 2012 at 6:45 pm

    Saako kysyy, että mille alalle aiot hakea opiskelemaan? :)

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 7:14 pm

      Suomen kieltä! Ja ehkä kirjallisuutta, katotaan jaksanko lukea kahteen kun viime vuonna tuntu se kirjallisuus välillä vähän ärsyttävältä :D

    • Reply Anonyymi 18 maaliskuun, 2012 at 8:34 pm

      Oulussa kirjallisuus on ainakin opettajaksi haluaville suomen opiskelijoille periaatteessa pakollinen sivuaine. :)

    • Reply Sita 18 maaliskuun, 2012 at 9:32 pm

      En halua opettajaksi! Missään nimessä :D Haha

  • Reply Anni 26 maaliskuun, 2012 at 5:10 pm

    Hitsi! Vaikutat tosi symppis tyypiltä, ja ihanaa tekstiä :)

    • Reply Sita 26 maaliskuun, 2012 at 6:18 pm

      Olipas ihana kommentti, kiitos <3

    Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus