Eilen oli taas ihana kesäpäivä. Vaikka epäilin, ettei tämä nuhaisen kuumeinen olo voi johtua pelkästään allergiasta, lähdin aamupäivällä kunnon kesävaatteissa ulos ottamatta pitkähihaista mukaan. Kunnon ääliö, ihan niin kun ei olisi voinut ottaa puseroa mukaan edes varalta, haha. Meillä oli kahdentoista aikaan lounastreffit Matildan kanssa, ja olipa ihanaa nähdä pikkuista pitkästä aikaa! Ollaan tutustuttu joskus yli vuosi sitten kirjoittamisen kautta ja nähty viimeksi viime elokuun aikoihin. Käytiin Iguaanassa syömässä, Matilda otti kanasalaatin ja mie tietenkin lounasbuffetin.
Iltapäivällä hengailtiin muuten vaan keskustassa, ostettiin dippipehmikset, mie ihastelin Matildan hienoa iPhone-kuorta ja naurettiin huipulle hippinaiselle, joka meni randomista tanssimaan soittajien rumpuesityksen keskelle Kampin edessä. Jännä miten joidenkin kohdalla sitä unohtaa kaiken ylimääräisen ja tykästyy oikeasti vaan ihmisen luonteeseen, esimerkiksi Matildan kanssa en ikinä muista meidän isoa ikäeroa vaan oon vaan iloinen että pikkuinen on mun ystävä :)
27 Kommenttia
Minkä ikäinen Matilda on ? :)
16 vasta :)
haha itekki huomasin kyseisen hippinaisen :D oli muuten hauska näky!
Huippu haha :D
löysin sun blogin vasta vähän aikaa sitten! ihanasti kirjotat ja sulla on kiva tyyli:)
Tsemppiä pääsykokeisiin!
-Laura
http://lauradancelovesinglive.blogspot.com/
Kiitos kivasta kommentista :)
jos istuskelit tossa kampin pihalla vähän ennen viittä ni taisin nähä sut! :D ei hitto ku en ollu kyllä varma olitko sä ni en kehdannu tulla moikkaamaan haha :"D
Joo olin, odottelin että Mirella tulee :D
Ja oisit tullu!
Ääääää, sun postauksissa on aina niin ihania kuvia ! Niistä tulee aina tosi hyvälle tuulelle :))
Kiitos ihana! :))
Ihania kuvia :) Ja nätti asu! :)
Kiitos :)
Oi että mikä kesäfiilis näistä kuvista tuli (ja kamala nälkä myös)!
Kiva kuulla että tuli kiva fiilis :)
Oi oi sulla on ollut kyllä kiva reissu hesassa :)
On kyllä oikeasti <3
ei vitsit, ei tälläsiä ihania herkkukuvia <3 :)
ja muutenkin, mä olen totaalisesti rakastunut SUN hiuksiin :o♥
Hihi :)
muru ihana! mullaki oli helsingissä ihanaa hihi olin maanantaista keskiviikkoon! :) siellä oli niin kesä<3 puspus!
Hö olis voinu tavata ku olisit sanonu aikaisemmin! Haleja <3
oi ihana lounasbuffet iguanassa, en ees tiennyt! iguanan burritot on niin mun lemppareita, ah se juustokastike<3
Mie en oo maistanu, pitää ens kerralla! :)
pakko sanoo kyl et tuntuu et ite ku oli 16 ni et ei siit kauheesti oo enää muuttunu vaikka nyt oon kohta 19 :D:D rakastan sun blogia ja olet ihana ja tekstit on ihan huippuluettavaa aina! mut jotenki nyt oli vaan pakko sanoa, ku itest ainaki oli sillo joskus 16 vuotiaana niin rasittavaa ku 18-25-vuotiaat aina puhu kaveriporukassa et "nää meiän pikkuset" vaikka muutaman vuoden vanhemmat tuntu olevan kyl ihan samalla tasolla meidän 16-vuotiaiden kans :DD ähhh ei nyt ehkä ollu mainitsemisen arvonen asia, mut tulipahan sanottua :D
Mie oon kyllä omasta mielestä muuttunu! Kasvanu kuitenki henkisesti aika paljon. Mutta ymmärrän mitä tarkotat, ikärasismi on ärsyttävää :D
Voi vitalis miten hyvännäköstä jäätelöö, nami!
Ps. Käyhän kurkkaan minun blogiin, siellä sulle haaste :)
http://vivalahenni.blogspot.com/2012/05/haastetta-kehiin.html
Jee mie käyn ku ehdin :)