oma blogi

Moikka kaikki! Mie teen tällaisen pienen hätäpöksypäivityksen teille, koska kuten huomaatte, blogin kuvat on jälleen vähän päin piippuraa. Tämä johtuu siis siitä, että mie lataan nykyään mun postausten kuvat ilmaiseksi Photobucket-sivuston kautta (eli käytännössä lataan kuvat sinne ja linkitän sitten html-koodin postaukseen, koska Bloggerin oma kuvapankki tuli vuosi sitten täyteen). Photobucket kuitenkin heittää homman läskiksi, jos kuvilla on liian paljon näyttöjä (eli täällä blogissa on ollut niin paljon vierailijoita). Ratkaisu olisi alkaa maksaa tästä Photobucketin käytöstä, jolloin ladatuilla sivuilla on rajaton määrä näyttöjä, ja luultavasti mun pitääkin alkaa tekemään niin. Tällä hetkellä en kuitenkaan voi asialle mitään, joten ainoat blogissa näkyvät kuvat on näitä vanhoja, Bloggeriin ja Flickriin ladattuja kuvia (myös Flickrissa mulla tuli se ilmainen tila täyteen).

Mutta älkää siis huoliko, kuvat tulee bäkkii äkkii ja sillä aikaa voitte vaikka käydä kurkkimassa viime kesän postauksia >:)

Ps. Alko eilen illalla ahdistaan ja lähdin klo 22 juoksemaan tunniksi sateeseen Pinkin So what -biisi korvissa ja kyyneleet poskilla. Nyt en sitten tietenkään pysty kävelemään näyttämättä ankanpoikaselta (oon juossut edellisen lenkin yli puoli vuotta sitten eli silloin, kun tämä koipi oli kunnossa) – mutta ilouutisia: polveen ei sattunut yhtään?! Eikä satu vieläkään? Olisko tämä kahden viikon treenitauko tehnyt näin ihania ihmeitä? <3

Mooi. Tänään on sunnuntai. Kävin Maijalla. Söin Ristoranten mozzarellapizzan (tuli ihan lukioajat mieleen), tutustuin Mignon-suklaamunaan ja melkein nukahdin Maijan olohuoneen lattialle. Nyt tulin kotiin ja syön Fazerinaa. Ihana olo, rento ja huoleton ja kaikki tuntuu hassulta.

Havahduin äsken siihen, miten paljon tämä mun bloggaaminen on muuttunut yhden ja puolen vuoden aikana. Muistan niin hyvin kun perustin Starry eyesin, valitsin tuon jäätävän huonon osoitteen enkä tiennyt bloggaamisesta yhtään mitään. Jotenkin tajusin äsken että mitä hittoa, mulla on tälläkin hetkellä pari vip-kutsua baareihin ja blogiyhteistyökumppanin paketit odottamassa noutoa postissa, vieraat ihmiset sekä inhoaa mua että myös tykkää musta ja haluaa mut nähdessään tulla moikkaamaan ja kertoa, että lukevat Starry eyesia. Tai siis, eihän sitä julkkiksia olla tai pyöritä missään Indiedayssissa – mutta silti, miten tässä näin kävi? Ihan hullua, en olisi ikinä osannut kuvitella tätä pari vuotta sitten – vaikka kyllä kateellisena haaveilin tästä ja jotenkin kuvittelin, että muutama ilmainen tavara tekisi mut tosi onnelliseksi. Siksi on ollutkin hassua huomata, ettei se oo niin. Samalla tavalla mie nautin arjen pienistä, tyhmistä asioista kuin ennen, samalla tavalla kärsin ahdistuneisuudesta ja olen onnellisimmillani läheisten lähellä. (Vaikka onhan tämä nyt ihan mahtavaa hommaa kaikista inhottavista kommenteista huolimatta, ja mie oon oikeasti tosi kiitollinen kaikesta mitä oon saanut kokea.) Toisaalta tuntuu, että kaikki on muuttunut, mutta toisaalta taas ei, koska tunnen olevani se sama kömpelö, merkkivaatteet ignooraava Situli, joka vuonna 2011 pohti blogille nimeä, kun iTunes pyöräytti sattumalta Ellie Gouldingin Starry eyedin soimaan.

Jaa, kevyt filosofiadarra! Haufkaa. Ette muuten tiiäkään, miten vaikeaa tuon pätkän kirjoittaminen oli tässä olossa. Meni yli kaksi tuntia, oikeasti.