
Yhteistyössä 1bar.
Eilisestä väsynyt tamu tässä moi! Kuuntelen täällä gangsta-räppiä postausta kirjoittaessa, älkää siis ihmetelkö jos teksti muuttuu yhtäkkiä uhoavaksi, haha.
Eilen siis vietettiin Starry eyesin ja 1barin yhteispäivää, joka alkoi Blogilounaalla. Menin 1bariin joskus puoli yhden aikaan kokoamaan goodie bageja ja söin samalla yllä olevassa kuvassa näkyvän salaatin (L-koko possunniskalla, mmm). Jossain vaiheessa alkoi vähän jännittää, kun tajusin lahjakassien olevan vielä ihan vaiheessa, enkä ollut ehtinyt meikata yhtään. Pikku paineet päällä, kello varttia vaille kaksi ja mie meikkaan hirveää vauhtia kädet täristen vessassa jonon alkaessa kerääntyä 1barin oven taakse. Saatiin kuitenkin ovet auki tasalta ja alettiin päästää porukkaa sisään.



Kaikki osallistujat sai heti kättelyssä goodie bagin sekä 1barin tekemän terveysshotin. Mie en suostunut jakamaan noita, olin ihan varma että läikytän innostuspäissään nuo ihmisten päälle…



Pidettiin alussa pieni tervetuloesittely Blogilounaan sisällöstä 1barin Pekan kanssa, jonka jälkeen ohjelmassa oli vapaata hengailua ja halukkaille salaattilounas.

Oli ihanaa nähdä Katia ekaa kertaa! Tai no, ollaan me vissiin kerran tai pari törmätty Oulussa mutta nyt pääsin juttusille. Tytön blogi löytyy
täältä.







1barin salaattilistan voi käydä kurkkaamassa
täältä.
Blogilounaalla oli tosiaan paikalla myös Harri Rauhanummi, jonka kuvia oon käyttänyt tässä postauksessa. Onpa muuten virkistävää olla jossain tapatumassa ottamatta yhtään kuvia ja tehdä postaus ammattivalokuvaajan otoksista, ah. Tässä muutamat yhteiskuvat, joita otettiin lounaalla:



Minun Heisa, Emma ja Jaana :) Olisi ollut ihanaa saada kaikki meän tyttöporukasta paikalle, mutta onneksi edes nämä mussukat pääsivät tulemaan!

Blogilounaalla annettuun goodie bagiin kuului Lumenen meikkejä, koru Glitteriltä, Kofeiinikomppanian mansikka- tai raparperikermateetä, viikon jäsenyys Hukkaan, JC:n tarrarulla, herkkuja Punnitse&Säästä-myymälästä sekä Supermass
Prezon –näyte ja shaker Manniselta.
Tapahtumassa oli mukana myös Matti ja
Joogastudio Oulu. Me tutustuttiin alkusyksyllä NRJ Workoutissa, ja pyysin Matin Blogilounaalle kertomaan osallistujille uudesta yrityksestään. Blogilounaan arvonnassa jaettiin myös muutamalle onnekkaalle ilmaisia joogatunteja.Mulle jäi kyllä älyttömän kiva fiilis Blogilounaalta, toivottavasti myös teille osallistujille :) Mulla purkaantui kyllä kaikki kasaantuneet stressit heti tapahtuman jälkeen, hyppelehdin vaan onnellisena ympäriinsä enkä olisi malttanut odottaa iltayhdeksään, jolloin oli päivän toisen eventin aika. Black & White -bileistä tulee kuitenkin oma postaus vasta huomenissa! Laittelen jotain kuvia jo tänä iltana Instagramiin, käykää kurkkimassa siellä käyttäjää
@sitasalminen – tuli nimittäin ihan hullun siistejä niistä iltakuvistakin.
Ja hei bloggaajat: linkitelkäähän teän tekemiä postauksia kommentteihin, haluan lukea teänkin fiiliksiä tapahtumasta, hihi. Kiitos vielä kaikille osallistujille ja sponsoreille!