Moi!
Tässä kuvassa ollaan Maijun kanssa Helsingissä, mutta oikeasti istun tällä hetkellä hotellissa Turun keskustassa. Muutaman tunnin päästä pitäisi olla suuntaamassa kohti Ruissaloa, mutta ajattelin kirjoittaa teille tällaisen pikku postauksen ennen sitä. Ei teemaa, ei aihetta, vähän kuulumisia vain kunnon old school -blogityylillä.
Festarit alkaa siis virallisesti vasta tänään, mutta me tultiin jo eilen eli torstaina tänne Turkuun. Päivällä mie olin mukana Ruissin kuvauksissa, jossa tehtiin festarilavojen screeneille sellaiset ohjeistusvideot. Niissä mie ja Youtubesta tuttu Tume kehotetaan tyyliin lajittelemaan roskat ja pitämään hauskaa. Jos meette Ruissiin, saatatte bongata mut ennen keikkaa niiltä isoilta näytöiltä!
Kuvauksien jälkeen alkoi toisenlainen ohjelma. Ruisrock ja sen yhteistyökumppanit halusivat tarjota pienelle vaikuttajaporukalle turkulaiset etkot: ajeltiin Aurajokea pitkin ja syötiin herkkumenu ravintola Nooassa. Ruissi tekee siis yhteistyötä joidenkin bloggaajien, vloggaajien ja muiden somettajien kanssa, ja päästiin Jussin kanssa (mun oma super-vaikuttaja, haha) tänäkin vuonna tähän porukkaan, joille tarjotaan festariliput ja majoitukset yhteistyönä. Tää on kyllä niin luksusta – mulle tyypilliseen tapaan mulla tulee melkein huono omatunto, kun kaikki on järjestetty niin kivasti meitä varten.
Eilisillan ohjelman jälkeen tultiin takaisin hotellille ja katsottiin vielä pari jaksoa Westworldin kakkoskautta. Mulla on vähän ristiriitainen olo siitä sarjasta, tavallaan rakastan sitä ja tavallaan pidän sitä ärsyttävänä. Tuntuu, että se perusidea on jo niin hyvä, ettei niiden olisi tarvinnut väkisin vääntää siitä niin monimutkaista. Onko tuo sarja tuttu teille?
Tänään syötiin myöhäinen aamiainen Miisan ja Tomaksen kanssa, jotka on majoitettu samaan hotelliin, ja seuraavaksi pitäisi suunnata suihkuun. Me mennään varmaan vasta viiden-kuuden aikaan alueelle, mutta mie harkitsen hiuksien kihartamista ja siihen pitää aina varata se pari tuntia… On kyllä hyvä fiilis! Ja hei vastailin just edellisen postauksen kommentteihin – en saanut vielä hommaa loppuun, mutta haluan jo nyt kiittää kaikkia, jotka on sinne raapustaneet jotain. Välillä mietin, onkohan tää bloggaaminen vähän turhaa videoiden rinnalla, joten teän kommentit kannustaa mua ihan hirveästi aina :)
Onko siellä ketään, jotka on Ruississa viikonloppuna? Vai käyttekö jossain muilla festareillä tänä kesänä? Entä kiinnostaisiko teillä lukea pikku postaus Ruissista?
Postauksen kuvat: Annieveliina
9 Kommenttia
Ihana postaus taas! Miten saat aina yhtä ihanat kuvat? ?
Älä kuvittelekaan että tämä blogi ois turha! En ennen ees tienny että sulla on myös blogi mutta löysin tämän vähän aikaa sitte. Ite ku oon kirjottaja- lukijatyyppiä nii tykkään ehkä jopa enemmän lukea sinun blogia ku kattoa videoita. Oot ihana ja se näkyy niin blogissa ku youtuben puolellaki! Jos tykkäät itekki tehä nii jatka blogikirjotuksia, vaikkei ne saiskaan yhtä paljoa seuraajia ku videot ❤
…liian monesti kirjotin sanan blogi ?
Haha ihana sie! Kiitos paljon kommentista ja palautteesta ❤
Harmi että mä en pääse ruissiin tänä vuonna, mutta täältä Rovaniemeltä on vähän turhan pitkä matka Turkuun. Simerockiin kuitenkin pääsen<3
Uu Simerock! Paljon muistoja sieltä ?
Näitä on aina kiva lukea ja mukavaa vaihtelua videoiden rinnalle. Itse en ruississa ole tänä vuonna mutta tammerfestiteille ois tarkoitus mennä. ❤️
Kiitos Henna ❤
Moikka!
Musta on ihanaa että sä bloggaat videoiden lisäksi! En ole ennen lukenut paljoo blogeja, mutta tykkään tästä sun blogista ihan tosi paljon. On kiva, että somessa on sun kaltaisia aitoja ihmisiä. Itseasiassa olit yksi suuri inspiraatio mulle oman blogin aloittamisessa. Rakastan ottaa kuvia ja kirjoittaa, joten oman blogin luominen oli lähes väistämätöntä. Tunnetusti aloittaminen on kuitenkin aina vaikeaa, mutta onnistuin. Nyt vaan odottelen lukijoita, mutten aio luovuttaa. Jostainhan se on alotettava. Ihanaa loppukesää sulle ja jatka bloggaamista! ♥
Vitsi miten kiva kommentti! Kiitos ja tsemppiä sullekin bloggailuun ❤