Sauna-fresh

12 heinäkuun, 2018

Ruisrockin jälkeen teki aika terää tulla mökille.

Maanantaiaamuna, kun oltiin herätty Juspan kanssa edellisillan rientojen jälkeen, pakattiin kamat ja lähdettiin hotellin check-outin jälkeen kohti Laitilaa. Pysähdyttiin siellä mun isovanhempien luona ja jatkettiin sitten Uuteenkaupunkiin, jonka läheisyydessä mun suvun mökki on. Ja vitsi tää on kiva paikka; oma pikku saari, jossa on erilaisia rakennuksia (päämökki, saunarakennus, vierasmökki) ja mm. ihana kesäkeittiö ulkona kokkailua varten. Lapsena tuli vietettyä täällä enemmänkin aikaa, ja muistan miten tein muka kaikkia taikoja täällä juhannuksena. Mun unelma-ammatit oli ennen kirjailijaa agentti ja noita, haha. Olin ihan varma, että mulla on taikavoimia.

Ollaan oltu täällä siis maanantaista asti, eli kolme yötä. Näiden päivien aikana ollaan vietetty aikaa mun isovanhempien sekä mun serkkujen kanssa (meitä on kuusi serkusta, joista mie oon reilusti vanhin – loput on max yläasteikäisiä), saunottu, grillailtu, yritetty vesihiihtoa (perkele kun ärsytti, etten onnistunut) ja katsottu tietenkin jalkapallon MM-kisoja… Ihanaa. Kyllähän mie pidän pienet juhlat, kun kisat on ohi! No ei, oon mie välillä ihan tykännytkin katsoa pelejä, mutta pikku hiljaa alkaa tulla kiintiö täyteen, hah.

Aika on kyllä mennyt tosi äkkiä: olin maalaillut mielessä kuvia hitaista zen-aamupäivistä, kirjoittamisesta ja olemisesta, mutta tuntuu, että päivät vaan vierähtivät ruokaa laittaessa ja touhuillessa. Haluttaisi jäädä tänne pidemmäksi aikaa, mutta me lähdetään tänään takaisin Helsinkiin. Mennään viikonlopuksi Joensuuhun Jussin sukulaisten luo, ensi viikolla taas hetkeksi Helsinkiin ja sen jälkeen Rovaniemelle sekä Ouluun. Siinäpä se heinäkuu sitten meneekin! Vitsi, meinaa jo tulla paniikki syksyn lähestymisestä.

Pitää nauttia oikeasti joka päivä. Kesä on nyt.

 

9 Kommenttia

  • Reply Anna 12 heinäkuun, 2018 at 4:48 pm

    Mulla se mökkeily vasta alkaakin. Kaveri lähti täältä tänään pois ja jäin tänne yksin vielä täksi ja huomiseksi päiväksi. Mukava lukea tällasia postauksia. Toivottavasti oli rentouttava reissu! Mää ainakin nautin niin paljon täällä olosta!❤

  • Reply Kanssafennisti 12 heinäkuun, 2018 at 6:50 pm

    Mä taas odotan vaan syksyä ja pimeneviä iltoja, ensimmäisiä viileitä syystuulia, yliopiston jatkumista, säännöllistä ystävien näkemistä, ruskaa ja rankkojen kesätöiden loppumista. Ja elokuuta, parin viikon kesälomaa ennen yliopistoa. Pääsispä jo möksälle, mökki on parasta. <3
    Kuumuus ja kesä on vaan tuskaa. :D
    Hassua miten toiset rakastaa lämpöä ja itsellä vaan tuskainen olo.

    • Reply Sita Salminen 13 heinäkuun, 2018 at 11:58 am

      No vitsi, nyt kun fiilistelit tuolleen niin tuli itellekin ikävä syksyä, haha! Kiitos paljon kommentista, nää merkkaa mulle paljon ♥

  • Reply Elina 14 heinäkuun, 2018 at 6:30 pm

    Itellä meinaa kans jo syksy ruveta stressaan, vaikka pitäs nauttia vielä lomasta…

    • Reply Sita Salminen 15 heinäkuun, 2018 at 11:29 am

      Voi ei, mikä syksyssä mietityttää?

  • Reply Miia 15 heinäkuun, 2018 at 9:18 pm

    Pitää tosiaan nauttia hetkestä ja yrittää olla miettimättä vielä syksyä. Kivalta kuulostaa sun mökkitouhut. Itsekin odottelen jo innolla mökille pääsyä, järveen pulahtamista sekä kotimaan matkailua. Vielä pakko kysyä postaukseen liittymätön kysymys. Oon viime aikoina kiinnittänyt huomiota sun nätteihin hiuksiin ja pohtinut, että mitähän hiustuotteita käytät? Jotenkin näyttää niin kivoilta :) Ihanaa heinäkuun jatkoa ja iloisia kesäpäiviä sinulle!

  • Reply Judi 16 heinäkuun, 2018 at 8:28 pm

    Olipa ihanaaaaa lukea sulta kolme uutta postausta peräkkäin! Mukavaa että intoa riittää (tai ehkä mää en oo vaan käyny täällä pitkään aikaan)… Ois mukava lukea sulta taas jotain taiteellisempaa tekstiä, eli jos inspiraatiota on nii tänne vaan niitä!

  • Reply lll 18 heinäkuun, 2018 at 5:27 pm

    Sulla on niin ihanat youtubetilit ja blogi <3 Asmr-tilisi on myös ehdoton lempparini asmr-tileistä. Itse asiassa sen kautta löysin koko jutun!

    Pakko oli tulla kommentoimaan, kun nauroin itsekseni, kun lukihöröissäni luin väärin uusimman asmr-videosi nimen. Tyttökaveri roleplay muuttui työkaveri roleplayksi. Olin ihan, että tääähhhhh, voiko töistä tehdä koskaan ihanan rentouttavaa roleplaytä :D Mutta toisaalta…. Miksei… Jos se työkaveri olisikin sellainen työkaveri, joka vaan koko ajan kertoo, kuinka hyvin teet kaiken. Avokonttorissahan on myös aina kaikenmaailman ääniä, joten meillä on miltei aina asmr meneillään siellä :D Että miksei. Mutta ehkä tämä sinun on parempi.

    Olen muuten erityisesti tykännyt kuunnella asmr-äänivideoita samalla kun teen töitä! Vie pois sen työn stressaavuuden ja tylsät hommat sujuu jouhevammin :) Kannattaa kokeilla!

  • Vastaa käyttäjälle Elina Peru vastaus