Ruisrock kertaa kuusi

11 heinäkuun, 2018

 

1. Vietettiin Jussin kanssa suurin osa festareista Hermannin, Johanneksen ja Veronican seurassa. Oli extrakivaa tutustua Johannekseen paremmin – ei voi olla mitään muuta kuin mahtava tyyppi, jos suostuu vetämään mun kanssa duck walkia uudestaan ja uudestaan ympäri festarialuetta, haha.

2. Aloitettiin Ruisrock Sannin keikalla perjantaina klo 19:15. Muistan kellonajan erityisen tarkasti siksi, että Miisa juonsi Sannin lavalle ja olin lupautunut kuvaamaan tilanteen yleisöstä. Vesibussijono Turun keskustassa oli ollut niin pitkä, että mie pelkäsin koko venematkan myöhästyväni. Mutta kaikki meni hyvin ja Miisa veti homman kotiin kuin vanha tekijä!

3. Musta oli jotenkin erityisen ihanaa tavata kaikkia tilaajia (/seuraajia?). Okei, välillä ei ehtinyt kuin hymyillä takaisin, mutta muutaman kanssa päästiin juttelemaan ja se merkkasi paljon. Aina sen vaan onnistuu unohtamaan, että mun sisältöjä katsoo ihan uskomaton määrä hyväntahtoisia ja kannustavia ihmisiä.

4. Ruissin parhaimmat keikat oli ehkä JVG, Clean bandit, Years & Years, Dua Lipa sekä Marshmellow (viimeisin tosin siksi, että meillä oli niin kova vauhti päällä – en edes muista, oliko show oikeasti hyvä). N.E.R.D oli ollut mun listalla ykkösenä, mutta yllättäen en ehkä saanut niiden keikasta niin paljon irti. Johtuu ehkä siitä, että alussa soitettiin enemmän mulle tuntemattomia biisejä, ja tutut biitit pärähti ilmoille kun oltiin tekemässä lähtöä.

5. Artisteja, jotka oisin halunnut nähdä, mutta jotka missasin: Kaija Koo, Gasellit ja Kauriinmetsästäjät.

6. Missattiin osa keikoista siksi, että viihdyttiin vähän liian hyvin mm. Rantavipin ruokailualueen pöydässä – mutta vitsi, nuokin oli niin kivoja hetkiä, että ei haittaa yhtään. En itse jaksa festareilla stressata aikatauluista, joten jos jossain juttua riittää ja meno on hyvä, jään mielelläni just siihen paikkaan. Parasta tämän vuoden Ruisrockissa olikin fiilis ja ihmiset; kiitos kaikille, jotka tulivat moikkaamaan tai viettivät meän kanssa aikaa.

 

Ps. Ruissi-vlogi tulossa pian Youtubeen! Festariliput ja majoitus saatu yhteistyönä.

8 Kommenttia

  • Reply Hemppe 11 heinäkuun, 2018 at 4:04 pm

    Ruissi oli kyllä mahtava, taas kerran! <3 En nähnyt sua missään, mut oisin ehdottomasti tullut nykäsee hihasta jos oisin nähny! Ja Kaija Koo oli muuten super, eturivin paikoilta varsinkin. :P

    • Reply Sita Salminen 13 heinäkuun, 2018 at 11:20 am

      Oispa ollu hauska nähdä! Ihana kuulla, että sulla oli kivaa :) Ja äää oon kade Kaija Koosta

  • Reply Sini 11 heinäkuun, 2018 at 4:36 pm

    Ruissi vaikuttaa niin mahtavalta festarilta♥ Noi missatut artistit ei haittaa yhtään, hyvä on jättää jotain myös ensi kertaan! :)

    • Reply Sita Salminen 13 heinäkuun, 2018 at 11:55 am

      Haha totta! Kiitos kommentista ihana♥

  • Reply Nimetön 11 heinäkuun, 2018 at 10:48 pm

    wau, tulin ekaa kertaa sun blogiin ihan tietokoneella ja tää ulkonäkö on tosi siistin näkönen, näppärän yksinkertanen mut silti omalaatunen :) sun blogi on ihana ja tekstit aina yhtä kivaa luettavaa!

    • Reply Sita Salminen 13 heinäkuun, 2018 at 11:56 am

      Jee kiitos ihan hirveästi! Säädin tämän kanssa silloin talvella monta päivää, kiva kuulla että ei mennyt hukkaan ♥

  • Reply laa laa 13 heinäkuun, 2018 at 1:53 pm

    Kesän kohokohta! Nähtiinkin siellä ja sunnuntaina se hetki mitä ehdittiin jutella merkkasi ihan älyttömästi ja sun sanat ja halaukset tuli jotenkin hyvään kohtaan haha ♥ Kiva kuulla että teillä oli hauskaa!

    • Reply Sita Salminen 13 heinäkuun, 2018 at 5:51 pm

      Jos osaan arvata kuka oot niin vitsi olit ihana! Terkkuja ❤

    Vastaa käyttäjälle Nimetön Peru vastaus