Haluaisin taas kirjoittaa.
Joskus piirsin siluetteja – i:n piste oli tähti ja sen alla valui unettomat aamuyöt.
Haluaisin taas kirjoittaa, mutta sanoissani asuu melankolia ja joskus minä pelkään niiden kasvua.
mistä ne tulevat
Rakastin niitä. Rakastin ja elin ja hengitin enkä voinut kuvitellakaan elämääni ilman. Kai se oli syy, miksi käänsin katseeni. Liian tiukassa kiinni, kun olisi pitänyt astella taivaalle. Pilvet tuntuivat niin kevyiltä silloin. Ja silti ne kantoivat.
Haluaisin taas kirjoittaa, punoa ajatusteni sävyjä valkoiselle; tehdä helposta selittämätöntä ja vaikeasta kaunista. Kun hiljaisuus ei kohoa pimeitä seiniä pitkin vaan tanssii pyörähdellen aamuyötä vasten, ehkä joskus jonkun silmille ja ehkä joskus joku juuri ymmärtää. Tuntee ne sanat, kylmän lattian polvien alla.
Päiviä ja vuosia.
Kyllähän se sattui – kyllähän se sattuu, mutta onko siinä juuri syy miksi pitäisi? Mennä takaisin tai palata tai aloittaa alusta, tyhjentää sivut ja pysähtyä. Tarinoita, joiden aluissa on loppu. Jotta muidenkin taruista tulisi totta.
Haluaisin taas kirjoittaa.
Ja niin aion tehdä.