Viikonlopun aikana oon…

17 maaliskuun, 2014
er3

♥ nauttinut auringonpaisteesta!

♥ käynyt hipelöimässä Stockan pääsiäispöytiä, jotka notkuu suklaasta sekä söpöistä pupuista ja tipuista.

♥ tehnyt kerrankin eväät töihin, pestopastaa vauvapinaatilla ja munakkaalla.

♥ ostanut Prismasta toisen täydelllisen Muumi-lusikan – nyt mulla on noita kaksi, ah vihdoinkin. Käytän noita joka päivä, ne on niin täydellisen kokoiset ja muotoiset, haha.

♥ ilahtunut kutsusta Aussie Blog Awardseihin ja vähän ajan päästä surahtanut siitä, etten luultavasti pääse sinne töiden takia :(

♥ haaveillut uudesta kamerasta, vitsii. Onneksi uusi objektiivi on tilauksessa ja matkalla mun rikottavaksi!

er2

♥ käynyt teatterissa katsomassa Housut pois -musikaalinäytelmää. Vähän viiniä ja kivaa treffiseuraa, mikäs parempaa :)

♥ tajunnut, että mulla on ikävä tanssimista ja esiintymistä.

♥ syönyt kirsikka-suklaakakkua. Pitäisi käydä kakulla useammin.

♥ tuskaillut kouluhommien parissa.

♥ pitänyt perjantaina ja sunnuntaina kunnon välipäivät, ja oi on niin hyvä olo kun on antanut kropan vähän levätä.

♥ maistanut uutta valkoista Kinder Bueno -suklaapatukkaa ja todennut sen aika hyväksi!

er1

♥ ihmetellyt Toripakan bussipysäkillä vastapäisen rakennuksen ikkunassa möllöttävää isoa ja outoa pehmolelua.

♥ muka kokkaillut pestopastaa ja kanaa.

♥ tassutellut lumisateessa.

♥ saanut allergiakohtauksen porkkanasta ja muutenkin niiskutellut menemään.

♥ tykännyt erityisen paljon olla töissä, mukavia päiviä :)

♥ jännittänyt yhden kurssin läpipääsemistä niin paljon, että oon käynyt katsomassa netissä tuloksia joskus kahdeltatoista yöllä – varmaan kukaan luennoitsija päivittääkin opiskelijoiden opintopisteitä viikonloppuna, puhumattakaan lauantaiyöstä :D

♥ päättänyt aloittaa tulevan viikon hyvällä tsempillä…

…ja tässä sitä juodaan kahvia aamuauringon paistaessa ikkunoiden takana. Kohta Maijan Combattiin mars! Ihan parasta, keväistä alkavaa viikkoa kaikille <3 Ihanaa että ootte osallistuneet arvontaan suurin joukoin, saa laitella kommenttia tähänkin postaukseen :) Moiks moiks.

8 Kommenttia

  • Reply iina 17 maaliskuun, 2014 at 1:13 pm

    ihanan söpöä <3 tuikkivaa maaliskuista viikkoa Sita! ★

  • Reply henssi 17 maaliskuun, 2014 at 4:31 pm

    oi kuulostaa niin ihanalta ja rennolta! ja aivan ihanan näkösiä nuo kaikki ruuat, nam… just niin parasta ku aurinko paistaa! <3 vois itekki yrittää alottaa tän viikon hyvällä tsempillä, se auttais varmaan paljon ihan opiskelunki kannalta.. :D

  • Reply Hanna 17 maaliskuun, 2014 at 8:44 pm

    Tästä tuli hyvä mieli, kiitos siitä :)

  • Reply Sita Salminen 17 maaliskuun, 2014 at 11:03 pm

    Oi kiitos itsellesi <3

  • Reply Sita Salminen 17 maaliskuun, 2014 at 11:04 pm

    :))

  • Reply Sita Salminen 17 maaliskuun, 2014 at 11:04 pm

    Oi mikä toivotus <3 Samoin :)

  • Reply Julle 18 maaliskuun, 2014 at 12:33 am

    oli pakko tulla kommentoimaan tänne! tuli tää sun Starryeyes blogi yhtäkkiä mieleen ku olin tupakilla ja oli täyskuu ja tähtitaivas★ tykkään tästä sun blogista tosi paljon, jatka samaa rataa ja hyvää huomista päivää terveisin muija täältä oulun tähtitaivaan alta! hahaa saimpa tän kuulostaan oudolta

  • Reply Sita Salminen 18 maaliskuun, 2014 at 10:24 am

    Voi mikä kommentti, ääää <3 Ihana muija, kiitos paljon ku tulit piristään mua ja haha mullaki tulee joskus oudoista jutuista mieleen random ihmiset :D

  • Jätä vastaus