Viikonloppu

17 kesäkuun, 2012

Mooi ja hehkeän freshit sunnuntaiterkut kaikille. En oo ehtinyt päivitellä tänne sen kummemmin mitään perjantain jälkeen, koska oon ollut päivät töissä ja iltaisin harrastanut vähän sosiaalista kanssakäymistä. Tässä kuitenkin muutama kuva ja sepustusta.

Perjantai-iltana pääsin töistä kahdeksalta, ja ostin hulluna kaikkia grilliruokia, herkkuja ja juotavaa mulle ja herralle. Sinihome- tai Musta Pekka -juustolla täytetyt pekoni-herkkusienet on kyllä nannaa! Ja Garage,namii. Grillailun jälkeen käytiin saunassa ja nautiskeltiin kauniista kesäillasta.

Lauantaina olin myös töissä. Illalla meillä oli Sonjan tuparit, jonka jälkeen mentiin Zoomitin terassille parin euron kuoharilaseille. Loppuillasta hikistä tanssimista ja pari mustelmaa polvessa. Pitää tästä lähtien laittaa aina nuo nahkashortsit päälle kun lähtee baariin; mulle tarjottiin eilen kaksi juomaa ja lisäksi yksi mies pyysi mua vaimoksi ja purjehtiin sen kanssa Kanarialle :D Okei Mäkkärin jonossa tuli kuitenkin joltain sankarilta illan paras oivallus, ”Sulla on jäänyt lahkeet kotiin”.

Tänään ollaan taas grillailtu ja maattu väsyneinä sohvalla. Keksittiin ajankuluksi uusia älyvapaita iskurepliikkejä:
Voinko pursottaa majoneesia sun hampparin pihvien väliin?
Haluaisitko katkaravun sun pizzaan?
Sopisko mun makkara sun grilliin?
Saanko työntää mun Topsi-puikon sun korvaan?
Mahtuisko mun rööki sun askiin?

Näillä mennään! Ihana darra. Toivottavasti kaikilla on ollut kiva viikonloppu, nautiskelkaahan sunnuntaista <3

30 Kommenttia

  • Reply Jenna 17 kesäkuun, 2012 at 3:24 pm

    Miks musta tuntuu, että aina on näitä ihania ja herkullisia ruokakuvia tai jotain siihen viittaava, että oikein tulee nälkä ja tekee mieli lähtee, vaikka vesisateella kauppaan :D ?
    Mutta olet niin kaunis, tykkään sun hiuksista ihan liikaa ♥ :)

    • Reply Sita 17 kesäkuun, 2012 at 6:47 pm

      Haha perus, täällä on aina vaan ruokakuvia :p Kiitti kommentista pikkuinen!

  • Reply iina 17 kesäkuun, 2012 at 3:35 pm

    ahhh ei mitä iskulauseita :DDDD oot paras<3

    • Reply Sita 18 kesäkuun, 2012 at 8:16 am

      :P Tuukkaki keksi

  • Reply IraCassandra 17 kesäkuun, 2012 at 3:44 pm

    Hahh, hauskoja nuo iskulauseet :DD Ja oot niin kaunis noissa kuvissa! <3 Täälläkin vähän krapualainen sunnuntai kaverin häitten jäljiltä, ja koulun kesäkurssin tehtävää pitäisi raapustella.. As if! ;)

    • Reply IraCassandra 17 kesäkuun, 2012 at 3:44 pm

      Krapualainen.. Joooo, siis krapulainen :D

    • Reply Sita 18 kesäkuun, 2012 at 8:16 am

      Haha krapualainen, se on darran uus taso :D

  • Reply inssi 17 kesäkuun, 2012 at 3:46 pm

    Vois testaa toimisko noi replat! Aika mahtavia! :D

    • Reply Sita 18 kesäkuun, 2012 at 8:17 am

      Haha ilman muuta ;)

  • Reply piglet 17 kesäkuun, 2012 at 4:23 pm

    Ahahhh mitä iskulauseita :DDDDD Ja nää ruuat mmmmm, uppois tähänki lärvii aika mielellää!

    • Reply Sita 18 kesäkuun, 2012 at 8:17 am

      Joo vitsi mullaki haluttais nyt noita croisantteja! En uskalla mennä keittiöön ku tiiän että alan itkeen tyhjää jääkaappia :D

  • Reply Anonyymi 17 kesäkuun, 2012 at 6:10 pm

    Topsipuikko :D::D:DD sulla on täydelliset kulmakarvat :3

    • Reply Sita 18 kesäkuun, 2012 at 8:18 am

      :D Hhaha. Ja voi kiitos pieni

  • Reply Sensaatio 17 kesäkuun, 2012 at 8:57 pm

    Aaah mitä ruokakuvia, tulee nälkä! :D

    • Reply Sita 18 kesäkuun, 2012 at 8:18 am

      :p

  • Reply emppu 18 kesäkuun, 2012 at 7:54 am

    Sulla on upea hymy (:

    • Reply Sita 18 kesäkuun, 2012 at 8:19 am

      Oho, kiitos!

  • Reply Aada 18 kesäkuun, 2012 at 11:48 am

    Jösses mitä harkkuja!! Nam! Ja vitsit mitä iskulauseita! Hah! :D

    • Reply Sita 18 kesäkuun, 2012 at 11:50 am

      Joo kevyt setti kahdelle ihmiselle :D No oli ne onneksi kahdelle päivälle, haha

  • Reply Qtja 18 kesäkuun, 2012 at 6:47 pm

    Voii miten suloinen tyttö olet, vaikutat hurjan sympaattiselta tyypiltä. Luin blogias monta postausta taaksepäin! Ja ah nam mitä herkkuja tässä tarjolla, ei pitäs nälkäsenä tämmösiä kuvia katella…

    • Reply Sita 19 kesäkuun, 2012 at 6:21 am

      Itsekin, ja samoin mullakin halutti sun ruokapäiväkirjan kuvien herkkuja :D Kiitti kommentista!

  • Reply karoliina 19 kesäkuun, 2012 at 10:33 am

    Onko sulla formspring tunnusta =)? Ois kiva seurailla sua siellä!

    • Reply Sita 20 kesäkuun, 2012 at 8:37 pm

      On mulla itse asiassa, mutten oo opetellu käyttään sitä sivua! Voin ottaa juhannusprojektiksi :)

    • Reply karoliina 25 kesäkuun, 2012 at 9:11 am

      Jees kiva! =) Ilmoile sitten jos innostut siitä =)

  • Reply hanna 19 kesäkuun, 2012 at 11:54 am

    Sun postaukset ei kannata lukea, kun jääkaappi sekä maha on tyhjät, ja ulkona on kylymä. :D

    • Reply Sita 20 kesäkuun, 2012 at 8:38 pm

      Hahaa voi ei, alkaako masentaan :D

  • Reply Saara 12 heinäkuun, 2012 at 1:08 pm

    Sulla on aivan upeen näköiset hiukset!=) Ja kiva blogi muutenkin

    • Reply Sita 12 heinäkuun, 2012 at 5:12 pm

      Voi kiitos paljon :)

  • Reply Anonyymi 17 heinäkuun, 2012 at 10:14 pm

    mitä puet yleensä baariin? mitä juot yleensä siellä?

    • Reply Sita 18 heinäkuun, 2012 at 5:39 am

      Haha ihana kysymys :D Öö no joko Converset tai sitten ne mun Lordi-kengät, shortsit tai housut ja sitten joku toppi tai lyhythihainen paita ettei tuu kuuma ku tanssii. Harvoin käytän mekkoja tai hameita, ne ei tunnu niin rennoilta. Ja öö juon yleensä Crowmooria, valkovenäläistä ja Garagea, joskus ehkä salmaria tai pehmisshotteja hehe

    Vastaa käyttäjälle Aada Peru vastaus