Uusia treenivaatteita ja palkkarihommia

12 kesäkuun, 2015

image

Yhteistyössä Manninen Nutraceuticals.

Tänään alkoi Stadiumin alennusmyynnit, josta löytyy tuotteita puoleen hintaan. Voitte siis arvata, kuka oli heti kymmeneltä myymälässä pyörimässä Niken hyllyillä – ja voii, kolme aika kivaa juttua piti ostaa. Mun treenivaatteet on suurimmaksi osaksi pinkin, harmaan, mustan ja violetin sävyissä, mutta ajattelin hamstrata muutamia neonkeltaisia paitoja, joita voi sitten yhdistellä helposti keskenään. Oon koittanut just rajata treenivaatteiden ostamista silleen, että valkkaan vaan sellaisia vaatteita, jotka sopii keskenään yhteen, sillä muuten homma menee siihen, että kaapissa lojuu kaikissa sateenkaaren väreissä rättejä, joita ei sitten kuitenkaan tuu käytettyä. Esimerkiksi alesta saattaa ostaa halvalla jonkun topin, mutta loppujen lopuksi menee rahaa siihenkin, kun tulee hankittua topille myös jokin sopiva alaosa. Ainakin mun kohdalla näin!

Mutta tällä kertaa ostin tosiaan Niken juoksupaidan, avoselkäisen treenitopin sekä urheilurintsikat. Kaikki puoleen hintaan, eiii paha.

image

Nuo harmaat urheiluliivit taitaa muuten olla mun ensimmäiset Niken liivit. Enkä muuten todellakaan oo lähdössä lenkille tai jumppaan nuo päällä; jos urheilurintsikat on pään yli puettavat ja niissä ei oo minkäänlaisia hakasia takana, ne ei tue tarpeeksi hypätessä ja hölkätessä. Vissiin ikävä alusvaatemyyjän hommia heh, mutta pakko valistaa: siis urheilurintsikoissahan on sama homma kuin normiliiveissä, eli kuppiosan pitää olla tarpeeksi iso ja ympäryksen tarpeeksi pieni. Jos liivit on tuollaiset niin kuin kuvassa, niiden koko menee silloin vaatekoon mukaan, jolloin on melkein mahdotonta, että rintsikoissa olisi tarpeeksi napakka vyötärönympärys ja sopiva kuppi yhtä aikaa. Jos taas liiveistä löytyy hakaset takaa, ne mahdollista tiukan koon, koska liivin pystyy pukemaan päälle edestä eikä yläkautta.Siksi siis tuollaiset vain salille ja muuhun hypyttömään treeniin jos on vähänkään rintavampi muija! Ettäs tiiätte. (Nyt tuli muuten varmaan sellainen vaikutelma että mie teippaan tissit jesarilla kiinni ennen treeniä… #avautuminen)

image

Mie lupasin useampi viikko sitten myös kirjoittaa teille tuotereportin Mannisen palkkarista, jonka sain blogin kautta testattavaksi mun ja Manninen Nutraceuticals -yrityksen ryhdyttyä kaupalliseen yhteistyöhön. Tuote on siis Supermass Nutrition -sarjaan kuuluva Afterzone-palautusjuomajauhe, ja sarjaan kuuluu myös ennen treeniä nautittava Prezone sekä treenin aikana juotava Intrazone.Mie valitsin mustikan makuisen version, ja tein kyllä tosi hyvän valinnan. Tuon palkkarin parhaimpiin puoliin kuuluukin mun mielestä just maku: koostumus ei oo yhtään jauhoinen niin kuin itse sekoitettavat palautusjuomat yleensä, vaan maku muistuttaa oikeasti enemmänkin jotain hyvää mehua. Ei oo liian makea, vaan vähän jopa sellainen kirpeä.

Kun kävin hakemassa tuon pönikän Mannisen liikkeestä, kyselin Supermass-sarjan ominaisuuksista ja siitä, miksi mulle tarjottiin testattavaksi juuri sen sarjan tuotteita. Vastaus oli, että tuo palkkari on valikoiman parhaimpia, jos ei paras. Kaikki ominaisuudet on hiottu viimeiseen asti, ja nettikaupassa lukee näin: ”Uusi SUPERMASS NUTRITION -tuotesarja edustaa urheiluravinnemarkkinoiden terävintä kärkeä. Tuotesarjan taustalta löytyy Suomen kuuluisin kehonrakentaja Marko ”Supermassa” Savolainen, joka on henkilökohtaisesti suunnitellut tuotteet kovinta ja vaativinta harjoittelua silmällä pitäen.”

image

Afterzone sisältääkin tuoteselosteen mukaan vaikka minkälaisia aktiiviaineita, joista mie en humanistipohjalta tietenkään ymmärrä oikein mitään muuta kuin sen, että tehoa ja tuloksia pitäisi tulla. Yhdessä annoksessa on lisäksi noin 230 kcal, 33 g proteiinia, 24 g hiilareita ja 0 g rasvaa sekä natriumia, kalsiumia, magnesiumia ja kaliumia.Näin muutaman viikon testailun jälkeen ei voi sanoa muuta kuin että älyttömän hyvä palkkari, mutta kallishan tuo on! Hinta on 37,90 euroa ja pöntön koko on loppujen lopuksi aika pieni. Suosittelisin tuota ehkä sellaiseksi palkkariksi, jota käyttää vaan kovan treenin jälkeen, sillä ainakaan mie en raaskisi joka päivä sekoitella annoksia – kuluu muuten loppuun aika äkkiä. Vaikka toisaalta tuota menisi ihan hyvin välipalanakin, sen verran hyvänmakuinen tuo oikeasti on.

Niin ja se alekoodi! Jos joku haluaa tilata Mannisen nettikaupasta lisäravinteita, kannattaa käyttää koodia ”sitaspring15”, jolla saa -15 % alennusta Supermass-sarjasta sekä Mannisen omista tuotteista (eli niistä, joissa lukee Manninen Nutraceuticals).

image

17 Kommenttia

  • Reply Anonyymi 12 kesäkuun, 2015 at 12:35 pm

    Mitä liivejä suosittelisit hakasilla? En oo löytänyt mistään ! Mistä löytyy ja mitkä hyvät? :)

    • Reply 2cakesonaplate 13 kesäkuun, 2015 at 8:46 am

      Mun mielestä ehdottomasti parhaat on Panachen Sportit, joita löytyy esim. Lumingerie.fi valikoimista. Toisena lempparina on olleet oman työpaikan eli Changen urkkaliivit, mutta esim. isommat hypyt tuntuu kyllä niissä näillä H-kupin boobseilla :D Jos kiinnostaa niin täältä löydät ensiksi mainituista arvostelua:http://wp.me/p2RtIa-2gD ja http://wp.me/p2RtIa-1hP

      Sita: Ihanaa, että jaksat vieläki huolehtia, että ihmiset käyttää oikeanlaisia liivejä ;) toivottavasti sulla on ollu taas mukavaa hukassa <3 tekis niin mieli tulla itekki vähän shoppailemaan stadiumiin mutta yritän säästää elokuun Lontoon matkallekin jotain.

    • Reply Sita 15 kesäkuun, 2015 at 6:27 pm

      Mie kans tykkään Changen liiveistä ja Triumphin myös!

      Haha ihana Mette :)

  • Reply jennakaroliina 12 kesäkuun, 2015 at 1:20 pm

    Ihania sporttivaatteita!

    Oli muutenkin pakko tulle kommentoimaan, että voi vitsi sulla on kiva blogi! Satuin tänne saatumalta nyt ihan ensimmäistä kertaa ja kahlasin postauksia viime syksylle asti – ja jäin heti koukkuun! :) Blogistasi huokuu ihanan postiivinen asenne elämään ja se näkyy postauksissa :) Sait ehdottomasti yhden vakkarilukijan lisää! ;)

    • Reply Sita 15 kesäkuun, 2015 at 6:28 pm

      Voi vitsi, kiitti tosi paljon :)

  • Reply Anonyymi 12 kesäkuun, 2015 at 3:59 pm

    oih kiitos urheiluliivien valaistamisesta! onko sulla mitään suosituksia mistä voisi löytää tai mitään tiettyjä liivejä? entä miten on jos urheiluliivien alla olisi tavalliset liivit tukemassa?

    • Reply Sita 15 kesäkuun, 2015 at 6:33 pm

      Triumphin ja Changen liivejä oon ite käyttäny! Ja en kyllä missään nimessä suosittele tavallisia liivejä sinne alle, nehän hiertäis ja hiostais siellä ihan turhaan :)

  • Reply iina 13 kesäkuun, 2015 at 6:03 am

    Ihania nuo uuet treenikamppeet <3 Mullaki on enimmäkseen pinkkiä, mustaa ja harmaata ja haluaisin tosi paljon jonku keltasen treenipaidan! Pitää tulla aleshoppaileen ;-)

    • Reply Sita 15 kesäkuun, 2015 at 6:33 pm

      Pitää :) <3

  • Reply Noora 13 kesäkuun, 2015 at 7:02 am

    oi ompa ihania ostoksia! Paljon toi neonkeltainen paita maksoi ja onko tossa pitkät hihat? Mä haluan samanlaisen hah :-D
    Hyvä kun valaisit tosta urheilurintsikka asiasta, voisit tehdä vaikka jonkun postauksen jossa kertoisit vähän enemmän asiasta ja vinkkaisit joitain hyviä urreja? Millaisetkohaan liivit tukisivat tarpeeksi pienirintaista, normaalit urheilu'topit' eivät tue tarpeeksi, mutta aika monet kauppojen paremmin tukevat liivit ovat mulle liian isoja…

    • Reply Sita 15 kesäkuun, 2015 at 6:39 pm

      On pitkät hihat ja hinta oli 60e mutta -50% :) Noo esimerkiksi Changen urkkaliiveistä löytyy kyllä pieniäki kokoja, niitä kannattaa käydä kokeileen jos on liike kotikaupungissa! Mutta toisaalta sulle vois passata sellaiset joissa on vähän joustavampi kangas mutta ei kuppiosia, silloin se liivi tulee ehkä lähemmäs ihoa ja tukee pienempirintaista paremmin? Haha en tiiä saatko selvää :D

  • Reply Kati 13 kesäkuun, 2015 at 5:53 pm

    Oi ompa ihanan pirtsakoita reenivaatteita! Meinasin jo lähtä stadiumiin, mutta pitää yrittää nyt säästää…
    Mitä mieltä oot Shock Absorberin liiveistä? Ite omistan kyseiset urrit, mutta ostin alennushuumassa vääränkokoiset ja oon miettiny että hankkisin uudet ja oikeaa kokoa, haha :D
    ps. Ihana, ku sulta tulee nyt näitä postauksia tiuhaan tahtiin, tykkään♥

    • Reply Sita 15 kesäkuun, 2015 at 6:40 pm

      En oo ikinä kokeillu, pitäis kylä! Monet on kehunu :)

      Ja voi kiitti ihana! Huippua ku joku huomaa <3

  • Reply Anonyymi 17 kesäkuun, 2015 at 7:24 pm

    Nimenomaan! Kesä on mielentila, kun on vihreää, maailma on elossa ja ihmisillä on lomat. Ihan sama mikä ilma kun on kerrankin aikaa tehdä mitä haluaa niin sitä ei mitkään pikkusateet ja tuulet estä :)

    • Reply Sita 18 kesäkuun, 2015 at 7:08 am

      :)

  • Reply Emma 19 kesäkuun, 2015 at 7:43 pm

    Taustalla vilkkuu Jyskin ruokailuryhmä. Samaa olen silmäillyt verkkokaupasta omaan kotiin. Tuolit tiedän hyviksi, mutta entä pöytä? Ootko ollut tyytyväinen :)?

    • Reply Sita 24 kesäkuun, 2015 at 10:16 am

      Oon kyllä! Paitsi vääntelin ja kääntelin painavaa mikroa siinä päällä muuttopäivinä niin lohkes pikkuiset palat pinnasta, olin liian kovakourainen -> kannattaa käsitellä varovasti raskailla esineillä :D

    Vastaa käyttäjälle iina Peru vastaus