Uusi vuosi 2013 ja ultimate treenipostaus

14 tammikuun, 2013

Photobucket

Uusi vuosi alkoi ja mie oon palannut treenaamisen pariin! Ihanaa. Oon tosiaan ollut pari kuukautta liikuntakyvyttömänä marraskuussa paskaksi pamahtaneen polven ja ylitsepääsemättömän laiskuuden takia, ja omasta mielestä treenitauko sekä näkyi että tuntui. Olo on ollut vähän pullea (lähinnä siksi, että syön terveellisesti vain silloin, kun harrastan liikuntaa ja kun ollaan rappiolla, niin sitten ihan oikeasti ollaan), mutta enemmän oon ollut henkisesti huonona. Mulla liikunta kyllä oikeasti auttaa hillitsemään stressiä ja ahdistuneisuutta, ja mikä parasta, kaikkia tunteita pääsee tuulettamaan terveellä tavalla. Ei tarvitse lievittää surua suklaalla tai purkaa vihaa ja huonoa fiilistä juomisella. Kaikille siis hermosavujen sijaan hermo-Combat! :D

Haen siis liikunnasta hyvää fiilistä, mutta toki jumppailun motiivina toimii myös ne fyysiset puolet. On kivaa omata sellainen semihyvä kunto ja haastaa kroppaa – enkä voi väittää, etteikö olisi kiva olla ulkonäöllisestikin tikissä… Oon nuorempana harrastanut tennistä ja tanssia (ensin show- ja jazz-tanssia, myöhemmin pääsääntöisesti hip hoppia), ja kunto pysyi ihan hyvänä niiden ansiosta – vaikka oli lajeissa huonotkin puolensa. Mun lonkka meni vähän rikki kasiluokalla kun olin 14-vuotias, ja sitä on vihlonut säännöllisen epäsäännöllisesti siitä lähtien. Mutta joo, kun lukion ykkösellä lopetin tanssin ja tenniksen ajanpuutteen vuoksi, päädyin hankkimaan itelleni salikortin. Aloin siis reilu kolme vuotta sitten käymään ryhmäliikuntatunneilla, erityisesti Les Millssin jumpissa, joista lemppareiksi muodostuivat heti alussa Combat- ja Pump-tunnit. Mulla on itse asiassa HeiaHeiassa kolmen viime vuoden treenit kirjattuna ylös, ja päätin uuden vuoden kunniaksi vähän kattoa, mitä siellä näkyy. HeiaHeia on tosiaan nettisivu, jonne on helppo rekisteröityä ja parin klikkauksen jälkeen pääsee merkitsemään omia treenejä. Valikoimasta löytyy satoja urheilulajeja joista valita oma treeni (myös shoppailu ja leikkiminen…) ja siellä on myös mahdollisuus lisätä itselleen kavereita ja seurata heidän liikkumisiaan.

Photobucket

Tuo vuoden 2010 alku on siis mun lukion toisen vuoden kevät ja loppuvuosi on abisyksy. Hmm… Kylläpä huomaa, että tuona vuonna olin kesällä pari viikkoa tyttöporukalla Agia Napalla ja että täytin syksyllä 18 vuotta, haha. Aika hajanaista liikkumista. Muistan, kuinka keväällä aloin käymään kuntosalilla ensimmäistä kertaa elämässäni ja tykkäsin painojen nostelusta. Tuosta vihreästä ympyrästä voi tosin huomata, että BodyPump oli silti näköjään kuntosalia kivempaa hommaa – ja intohimoni kohde BodyCombat hyvänä kakkosena.

Photobucket

Seuraavana vuonna olikin abivuoden kevät sekä välivuoden syksy. Treenitunteja on kertynyt vuoden aikana vähän enemmän kuin vuonna 2010, ja pääpaino on selvästi syyskuukausina, jolloin mun välivuosi tavallaan alkoi ja oli paljon aikaa treenata. Erilaista edelliseen vuoteen verrattuna on se, että rakastuin lenkkeilyyn, ja oon käynytkin juoksemassa jopa useammin kuin BodyPumpissa. Oli kyllä ihanaa löytää lenkkeily, esimerkiksi koska olin marraskuun Thaimaassa sukulaisten luona ilman mahdollisuutta käydä salilla. Lenkillä käyminen oli ainoa laji jota saatoin harrastaa. Vaikka olikin ihan hemmetin kuuma… Okei, oma vika pikku sika kun lähdin aina aamupäivällä pahimman auringonpaisteen aikaan hölkyttelemään. Juokseminen tosin toi mukanaan ongelmia, ja mulla meni ensimmäisen kerran polvi tuossa syyskuun alussa.

Photobucket

Ja sitten viime vuosi! Eli 2012. Nyt kun tätä taulukkoa katsoo, oon kyllä ehdottomasti tosi tyytyväinen. Liikkuminen on ollut paljon tasaisempaa, eli oon päässyt irti siitä kaikki tai ei mitään -ajatusmallista. Lisäksi oon treenannut ajallisesti melkein tuplat vuoteen 2010 verrattuna. Itse asiassa se oli mun tavoite, päästä 280 tuntiin, mutta mulla meni tämä polvi marraskuun lopussa ja joulukuu menikin sitten täysin ilman liikuntaa. Viime vuonna mun lempparilaji on ollut BodyBalance, joka on kyllä ihana tunti. Rauhoittaa ja vahvistaa sekä kehoa että mieltä. Lisäksi aloitin joogassa käymisen, josta oon kans tykännyt hirveästi. On mukavaa olla notkea :) Toiseksi eniten oon käynyt Pumpissa ja kolmanneksi Combatissa, mikä ei oo yllätys – nuo on kyllä liikunnassa mun pyhä kolminaisuus!

Photobucket

Ja ah, viimeisenä ihanan tyhjä vuosi 2013. Mahdollisuuksia täynnä, ja kaikki on vaan itestä kiinni. Tulee niin hyvä fiilis kun tajuaa tuon! Menneisiin ei voi vaikuttaa, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen kyllä. Hehe. Mun tavoite tälle vuodelle on pitää yllä viime vuoden tahtia ja ehkä tehdä tuosta taulukosta vieläkin tasaisempi; annoin joulukuussa tälle polviangstille myöten ja oikeastaan luovutin ajatellen, että sama olla treenaamatta ollenkaan jos ei voi treenata niin kuin haluaa. Nyt oon tajunnut, että ihan tyhmää heittää kaikki läskiksi vaan tuon yhden nivelen takia. Jos en voi käydä lempparitunneilla niin ei voi mitään! Ei Combattia? No mennään sitten joogaan! Voin tehdä vaikka mitä muuta, ja pitää vaan löytää uusia tapoja treenata siksi aikaa, kun tuo koipi haluaa kiukutella. Melkein hävettää, kuinka paljon oon valittanut kun miettii, että jotkut on sokeita tai raajattomia. Pitää muistaa miettiä asioiden hyviä puolia ja yrittää tajuta, että hommat voisi aina olla huonomminkin. Oon myös näillä näkymin luopunut mun haaveista ryhtyä jumppaohjaajaksi (olisi ihana vetää Zumbaa ja muita tanssitunteja), sillä mun kroppa ei vaan oikein kestä – mutta toisaalta, oon kiitollinen huippukivasta blogiyhteistyöstä Hukan kanssa ja se riittää.

Tuon säännöllisyyden lisäksi en oo oikeastaan hirveästi muita tavoitteita asettanutkaan, sillä kaikki riippuu tästä polvesta. Aion nyt kevään käydä salilla ja lisätä jumppatunteja polven kunnon mukaan. Lupaan myös käydä Balancessa ja joogassa säännöllisesti koko vuoden ajan, sillä haluan olla sellanen tosi notkea! Unelmoin lisäksi kesästä ja lenkkeilystä ulkoilmassa, mutten uskalla haaveilla vielä liikaa. Sen näkee sitten!

Photobucket

Ja mites sitten treenit näkyy Starry Eyesin blogivuodessa? Ajattelin palata vanhaan tuttuun käytäntöön ja postailla teille liikuntapäiväkirjoja – mutta uudella ja mielenkiintoisemmalla tavalla :) Suunnittelin, että tekisin kerran viikossa tai joka toinen viikko treenipostauksen, jossa kertoisin vähän mitä oon jumppaillut ja millaisilla fiiliksillä – ja siis rehellisesti kerrottuna. En halua esittää, että treenaaminen olisi aina mahtavaa – joskus vaan haluttaa kebua Balancen aikana, ei sille voi mitään. Ajattelin myös liittää mukaan enemmän kuvia kuin ennen, esitellä ehkä sen hetken lemppari treenibiisejä, liittää mukaan motivoivia tekstejä, suositella nameja proteiinipatukoita ja muuta pientä extraa. Teen myös välillä teemapostauksia, esimerkiksi sen motivaatiopostauksen, jonka oon luvannut koota jo jokin aika sitten! Toivottavasti kelpaa :) Ja ne, jotka ei treenipostauksista tykkää: oon pahoillani, mutta muistakaa että näitä tulee korkeintaan kerran viikkoon! Eli blogin tyyli ei tuu edelleenkään muuttumaan mitenkään. En ole urheilija enkä sellaiseksi koita muuttua, hahha.

Miten teillä on lähtenyt uusi vuosi käyntiin? Ootteko esimerkiksi aloittaneet uusia lajeja? Löittekö itellenne lupauksia vai onko uuden vuoden into hömpötystä? Jos haluatte seurailla mun jumppailuja reaaliajassa, lisätkää mut HeiaHeiassa kaveriksi nimellä Sita Salminen.

Muistakaa myös, että tämän postauksen tarkoitus ei oo egoilla tai latistaa kenenkään fiilistä. Päin vastoin, ja jos jollakin on meneillään löhömättö-annasitäsuklaata-kausi, niin sitten on! Ei hätää. Se on ihan ookoo. Säästyypähän tammikuun ruuhkista kuntosaleilla :) Niin ja pieni juttu myös toiselle ääripäälle. Kaikki, jotka on luvanneet kuihduttaa itsensä kesään mennessä: äkkiä sellaset ajatukset pois! Ei mittään syömishäiriöhommia kellekään!! Jooko :) Jos tunsit omantunnonpistoksen, käy hakemassa keittiöstä pari keksiä ja hymyile omalle peilikuvalle. Tehdään tästä vuodesta onnellinen vuosi.

Huh, nyt loppuu tämä höpötys. Heipa.

46 Kommenttia

  • Reply annieveliina 15 tammikuun, 2013 at 12:09 am

    Huippua tekstiä! Ihanaa kun oot hirveän urheilullinen ja hyvässä kunnossa, muttet kuulu niihin joihin urheilu ja kaloreiden laskeminen on koko elämä ja siitä seuraava vaiva ja hankaluus on isompi osa kun siitä saatu ilo ja hyöty :) Tosi mielellään jään kyllä seuraileen jatkossaki! :)

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 10:30 am

      Haha en kai mie oo :) ja joo kyllä seki on koettu enkä halua enää siihen takasi! Just niin ku sanoit, isompi vaiva kuin hyöty :)

  • Reply -amp 15 tammikuun, 2013 at 12:17 am

    Hmh no vitsit miten ihana postaus. Ja tunnistan itteni niin tosta tekstistä. Varsinkin tosta "että syön terveellisesti vain silloin, kun harrastan liikuntaa ja kun ollaan rappiolla, niin sitten ihan oikeasti ollaan" ÄÄÄ siis ihan ku meikän suusta :D

    Terveisin Amppa sieltä hukasta ;)

    psychedeliccolours.blogspot.com

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 10:32 am

      Hei Amppasen Amppa :) haha ihana kuulla etten oo ainoa!

  • Reply Neea 15 tammikuun, 2013 at 5:49 am

    Pitikö kysyä että mites sun polvi, mut ilmeisesti vähän paremmin :) jeap, tekee sitä mitä pystyy, tärkeintä on että edes jotain. joskus tympiny oma laiskuus ja pelko ryhmäliikuntatunteja kohtaan ja välillä raivostuttanu ku aina ei aikataulut natsaa. mut näillä mennää :)

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 10:03 am

      Ei niitä tarvi pelätä vauva :) hihi nähään ehkä tänään!

  • Reply riina 15 tammikuun, 2013 at 6:08 am

    joooo treeni postauksia !!!

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 9:57 am

      Jjee!!! :)

  • Reply maria 15 tammikuun, 2013 at 6:22 am

    näistä sun liikunta-aiheisista postauksista saa vaan niin paljon motivaatiota liikuntaan! :)

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 9:58 am

      Oi kiva kuulla! Mulla tulee itellekki motivaatiota ku teen näitä teille :)

  • Reply iina 15 tammikuun, 2013 at 6:30 am

    Olipa huippu postaus! Kiva nähä tosta miten sun reenaaminen on kehittyny ja sitte tää melkein tyhjä edessä oleva vuos! :) nyt on just hyvä alottaa sillain puhtaalta pöyältä eikä tarvi enää murehtia entisiä:) mullaki nyt vähä harmittaa ku en pääse liikkumaan niinku haluaisin mutta pitää koittaa kehitellä jotain muuta sitte niinku nääki oot tehny ja toivoa että saisin sen samallailla sisäistettyä ku nää! kuulostaa kivalta sun suunnitelmat niin ite reenien ku postaustenkin suhteen!
    hih pus <3

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 10:35 am

      Kyllä me selvitään! Ja toivotaan että päästään kumpiki pian sellaseen kuntoon että voidaan tehä ihan kaikkea :) <3

  • Reply Pinja 15 tammikuun, 2013 at 6:57 am

    Ihana postaus Sita! Ja jee, jään ihan fiilareissa venaileen treenipostauksia! (:
    Oon itseasiassa tänään menos ekaa kertaa testaamaan sitä LesMills CXWorxia, oon jostain syystä hiivistäny sitä, mutta ehkei se olekaan niin huisia ku pelkään. :—-D Ja mun uudenvuodenlupaus on heivata kaikki einesruoat pois ja syödä pelkästään itsetehtyä ruokaa!

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 10:37 am

      Oo tuo valmisruokien heivaaminen pois olis kyllä mullekki hyvä! En mie nyt mitenkään hulluna niitä syö mutta vähentää vois :) ja hei tuu kertomaan mitä mieltä olit siitä! Ite en hirveästi tykänny cxworxistä mutta en ookaan käyny siinä kuin pari kertaa.

    • Reply Pinja 15 tammikuun, 2013 at 6:02 pm

      Joo en mäkään niitä hirmuna syö, mutta aattelin nyt kunnolla opetella tekemään ruokaa itse!(: Mulla meni kyllä tää elämäni eka crworx vähän ohi kun olin niin pihalla kaikista liikkeistä – tuntuu aina et mulla menee oma aika tajutessa miten ne liikkeet saa oikeesti tuntumaan etten vaan lepsuile siellä…

  • Reply piglet 15 tammikuun, 2013 at 7:11 am

    Mun tavote ois saada tähän syömiseen ja liikkumiseen joku tasapaino, tai että osais syödä hyvin ja terveellisesti pitkin viikkoo ja sitten vaikka yhtenä päivänä viikossa sais mätätä hyvällä omallatunnolla vähän enemmän. Ja liikkua säännöllisesti toki siihen lisäksi. Mutta jotenki en oikeen usko ikinä päätyväni tällasee tilanteesee, tykkään ruuasta ihan liikaa hahah.. :D Mutta toisaalta, ei ehkä pidä ottaa nii vakavasti näitä asioita, jos kuitenki jonkunlaisessa ruodussa pysyy!

    Pakko kyllä sanoo, että oli tosi motivoiva tää postaus kuitenki!:)

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 10:39 am

      Kuulostaa hyviltä tavoitteilta :) eikä niihin nyt heti tarvi yltääkään! Pikkuhiljaa :) ja tosi kiva kuulla että tykkäsit! Jee :)

  • Reply Sadelaulu 15 tammikuun, 2013 at 8:31 am

    Tarkoitus olisi vihdoinkin aloittaa uudet elämäntavat. Syömiset terveellisemmäksi ja kohtuulliseksi, ja säännöllisesti liikuntaa. Tavoitteena on myös laihduttaa koska ylipainoa on. En oo koskaan harrastanut säännöllisesti liikuntaa ja nyt yritän opetella tykkäämään siitä :D Aloitin blogin kirjottamisen, jotta saisin ajatuksia ym. konkreettisesti 'paperille'.

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 10:41 am

      Mie oon kyllä varma että löydät liikunnan ilon kunhan ensinnäki totut siihen, ja toiseksi kun löydät sen oman lajin josta tykkäät! Pelkästään ryhmäliikuntatuntejaki on niin paljon erilaisia nii rohkeasti vaan kokeileen niitä kaikkia nii tietää sitte että mikä tuo itelle parhaimmat fiilikset :) ja pitää käydä kattomassa sun blogi!

  • Reply Anonyymi 15 tammikuun, 2013 at 9:43 am

    Sita oot ihana ku oot niin aito! <3 Tuli niin hyvä mieli tuosta sun keksi jutusta, vaikka oon laihiksella! :D

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 9:56 am

      :) <3

  • Reply Anonyymi 15 tammikuun, 2013 at 9:44 am

    pakko kysyä oliko tuo agia napa maineensa mukainen biletyspaikka?;)ja minä vuodenaikana olitte siellä?

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 9:54 am

      Oli :D kamala paikka!! Oltiin kahdeksan hengen tyttöporukalla siellä, huh huh sitä rappion määrää. Päivät paahdettiin itteämme auringossa ja yöt juhlittiin aamuun saakka. Mutta yks neuvo!! Älkää menkö fantasy boatille!! Maksaa 50e ja sillä saa paskan ruoan ja kämäsen veneen jossa tulee ihan hullun huono olo, meän porukasta pari jopa vissiin oksensi sen jälkeen ku tuli niin pahat matkapahoinvoinnit :D

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 9:55 am

      Nii ja oltiin juhannuksen aikaan kaks viikkoa :)

    • Reply Anonyymi 21 tammikuun, 2013 at 8:14 pm

      missä hotellissä olitte? :)

    • Reply Sita 21 tammikuun, 2013 at 8:27 pm

      Öö mikähän se oli.. Iphigenia? Joku sellanen!

  • Reply Henri 15 tammikuun, 2013 at 9:47 am

    Sporttiset mimmit soitelkaa !! ;——–D

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 9:56 am

      Voi sinun kanssa..

  • Reply Aino 15 tammikuun, 2013 at 10:03 am

    Tuli niin hyvä fiilis tätä lukiessa! Oot huippu :) Mäki tykkään hulluna Balancesta ja toinen lemppari on sh'bam! :-)

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 10:34 am

      Sh'bam on kyllä kans kivaa! Haluttais sinne keikuttelemaan :)

  • Reply Anonyymi 15 tammikuun, 2013 at 11:22 am

    Ilmeisesti ihmiset on tehneet jotain uudenvuoden lupauksia -Hukka ainakin on ollut niin ahdistavan täynnä, että oon jopa alkanu harkita salin vaihtoa :( Alkaa olla liian ahdasta sekä salilla että tunneilla. Hukalla on isot tilat, mutta hitto on sinne ähdetty porukkaakin :D En ole treenipostausten suurin ystävä, mutta uudet suunnitelmat kuulostaa hyviltä! :)

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 11:32 am

      Vähän epäilen että kaikilla muillaki saleilla on täyttä :D ainaki mun entinen sali Rovaniemellä oli kans ihan täyteen ahdettu mutta heti helmikuun alussa se helpottaa. Kannattaa koittaa käydä päivätunneilla jos vaan ehtii, mieki oon nyt vältelly iltoja ku ne on pahimpia :D

  • Reply Tiia 15 tammikuun, 2013 at 11:53 am

    Tosi kiva postaus. Varsinkin viiminen kappale oli niin kiva :–D Jään ootteleen treenipostauksia :)

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 12:39 pm

      Hahaa kiitti paljon :)

  • Reply Jenna 15 tammikuun, 2013 at 12:11 pm

    IHANA POSTAUS! Tää oli ihan parhautta, luin ihan innoissani, jeee! Tosi jees, että tulee lisää urheilupostauksia, oon niitä sulta kaipailluki, kun osaat väsätä niistä niin tsemppaavia:-) Oisit varmaan kyl asentees takia ihan huippuvetäjä, jos moiseks olisit ryhtyny!

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 12:40 pm

      Kiitti ihana Jenna!! <3

  • Reply Alessia 15 tammikuun, 2013 at 12:41 pm

    Voi kun aika riittäisi koulun ja työn/töiden ohella vielä salilla käymiseen. Viikonloputkin menee omien bisnesten tekemisessä! Urheilupostaukset on superkivoja, niitä voit useamminkin tehdä, mää luen niitä mielelläni!

  • Reply Anonyymi 15 tammikuun, 2013 at 1:30 pm

    Mahtava postaus jälleen kerran! :) Voisikkohan tehä tuleville ylioppilaille mekkokollaasin, jos riittää aikaa? =)

  • Reply Ella Ilona 15 tammikuun, 2013 at 3:44 pm

    Minkälaianen tuo bodycombat on? Yritin tutkia hukan sivuilta ja kattoa videoita mutta ei oikeen auennu..? En uskaltanu mennä sinne vielä tänään!:D hah

  • Reply Sara 15 tammikuun, 2013 at 5:30 pm

    Täällä ilmoittautuu toinen combat ja pumppi fani, viime vuodelta bodycombatia kertyi 80 kertaa ja pumppia 50 kertaa woops… :-D yhteensä tunteja sulla kuitenkin enemmän, mulla 210! Harmittaa vaan, että marraskuussa hajotin selkäni, näyttää vähän tyhjältä kun viimeisin liikuntasuoritus on tehty 23.11 :( Mutta toivotaan että molemmat näistä selistä ja polvista ja mistälie huolimatta päästään pian purkaan paineita combattiin eikös! Huippua ja tervettä uutta vuotta sulle Sita :-)

  • Reply Nella 15 tammikuun, 2013 at 6:02 pm

    Mitä ihmettä? Kun yritän tulla tänne sivulle niin siinä tulee varoitus että joku sivu on liitetty tähän blogii… Ja se sivu on kuulemma joku haittaohjelmien jakelija.

  • Reply Riina 15 tammikuun, 2013 at 6:25 pm

    JEE tulevat treenipostaukset kuulostaa ihan superkivoilta! Toi on tosi hyvä asenne, että teet sitä mihin pystyt ja oot kiitollinen, että voit sentään liikkua omilla jaloilla. Toivotaan kuitenkin, että sun polvi alkaa parantua pikkuhiljaa ja pääset tekemään täysillä sitä mitä rakastat! Mä ajattelin myös, että alan käydä säännöllisesti joogassa ja venyttelyssä, koska oon vasta viime aikoina alkanu tajuta noiden "pehmeämpien" tuntien merkityksen kropalle. Ei aina tarvii repiä täysillä ja hyppiä maksimisykkeellä, ne kuluttaa nopeesti loppuun jos unohtaa kehonhuollon :)

  • Reply Anonyymi 15 tammikuun, 2013 at 8:43 pm

    Palestran combat maratonit<3 eturivis on edelleen tyhjä paikka sinun kohdalla!

    • Reply Sita 15 tammikuun, 2013 at 8:45 pm

      :((( <333

  • Reply Anonyymi 15 tammikuun, 2013 at 9:46 pm

    hehee bongasin sut hukassa viimeviikolla! en viittiny keskeyttää sun sarjaa olisin muuten tullu sanoon heipat! :—)

    • Reply Sita 21 tammikuun, 2013 at 8:28 pm

      Haha ihana :) Olisit vaan tullu!

    Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peru vastaus