Uudet hiukset

9 joulukuun, 2012

Photobucket

Siitä on melkein vuosi aikaa, kun oon viimeksi käynyt värjäämässä ja leikkaamassa tukkaa – mikä on tavallaan hassua, sillä mun äitipuoli on kampaaja. Suutarin lapsella ei oo kenkiä! Nyt kuitenkin sovittiin Virpin kanssa treffit saksien ja hiusvärin merkeissä, sillä oon just sopivasti käymässä Rovaniemellä.

Mentiin siis tänään heti aamupäivällä Kauneus & Hiussali Vaulaan.

Photobucket
Photobucket

Mun hiuksiahan ei ikinä värjätä kestoväreillä, vaan Virpi laittaa niihin aina kevytvärin, joka kuluu kuukaudessa tai parissa pois. Joskus mulle on kuitenkin laitettu vaaleita raitoja ja sen lisäksi auringossa mun hiusten sävy muuttuu aika radikaalisti, niin kuin tuosta kuvasta huomaa! Latvat on ihan eri väriset kuin tyvi. Mie halusin jonkun aika luonnollisen värin näihin, ja päätettiin laittaa aika vaalea ruskean sävy. Sen lisäksi leikattiin aika reilusti latvoja, sillä ne oli ihan ohuet ja kuivat. Mulle on laitettu vuosi sitten permanentti, ja se on vähän myös kuluttanut tukkaa.

Tässä kuva ennen värjäystä:

Photobucket
Photobucket

Ja tällainen siitä tuli! Ja tässä hiukset on tosiaan suoristettu suoristusraudalla, vuoden takainen permanentti on siis edelleen tallella loivien kiharoiden muodossa :)

Photobucket

Aika luonnollisen näköinen väri, mie tykkään kovasti. Kuvassa näyttää tosin ehkä vähän tummemmalta. Ja ihanasti tuli taas kiiltoa tukkaan! Mulla on vaan ihan kalju olo, kun on muka niin lyhyet hiukset, hehhe. Mitä te ootte mieltä :)

95 Kommenttia

  • Reply Neea 9 joulukuun, 2012 at 12:24 pm

    Tämä parturi-kampaaja sanoo täältä again, että hyvältä näyttää! :) tuli ihanan paksun näköset!

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:16 pm

      Joo ihan erilaiset kuin ne aiemmat haituvapäät :D

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 12:25 pm

    ihanat ! ♥
    Oot muutenki tositosi kaunis ! :-)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:16 pm

      Apua kiitos!

  • Reply Emilia 9 joulukuun, 2012 at 12:27 pm

    tulipa ihanat!:-)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:16 pm

      Jee :)

  • Reply ELLA 9 joulukuun, 2012 at 12:27 pm

    ohh miten upeat! sita oot mielettömän kaunis <3

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:17 pm

      Höppänä <3

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 12:27 pm

    jeee uus postaus! oon jokapäivä käyny kurkkimassa et oisko se sita nyt jo postannu ja tänää ku tulin nii olit! :) ihanat hiukset tuli! :)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:17 pm

      Oiii ihana kuulla että ees joku on kaivannu! Itestä nimittäin tuntunu tosi oudolta tää postaustauko :D Haleja <3

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 12:29 pm

    sinä se sitten olet aina yhtä suloinen ja söpö!

    terkuin anonyymi-S

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:20 pm

      Oho kiitos anonyymi ässä :)

  • Reply helzq 9 joulukuun, 2012 at 12:30 pm

    Aiva ihanat hiukset:))!

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:22 pm

      Hihi kiitti :)

  • Reply Maria 9 joulukuun, 2012 at 12:33 pm

    Ihanat kiiltävät hiukset!

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:28 pm

      Joo vitsi tuntuu ihanalta ku ei oo ihan sellaset sameat niin ku viimeiset puoli vuotta on ollu :D

  • Reply Senja 9 joulukuun, 2012 at 12:35 pm

    oiii aivan ihanat! sulle sopii suora tukka täydellisesti <3

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:29 pm

      Iik kiitos Senjaseni <3

  • Reply Ella 9 joulukuun, 2012 at 12:40 pm

    Ihanat hiukset Sitaa! <3

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:29 pm

      Vooi kiitos ihana Ella <3

  • Reply sofia 9 joulukuun, 2012 at 12:43 pm

    Tulipa ihanat! ♥ tulee mieleen sun hiuksista mun omat, kun noin tummat ja mullakin hiukset muuttuu auringossa rrradikaaaalisti!! :D :) ihana Sitaaa hihi moi ♥

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:30 pm

      Joo! Haha mikä sana tuo radikaali :D Moi <3

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 12:47 pm

    onks sulla ollu siis suoristuspermanentti?

  • Reply Riina 9 joulukuun, 2012 at 12:54 pm

    Rakastan sun hiuksia, haluan noin pitkät! :)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:31 pm

      Oho kiitos paljon :)

  • Reply Paulina 9 joulukuun, 2012 at 12:56 pm

    upeet noi hiukset!

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:32 pm

      Uu kiitos!

  • Reply minni forss 9 joulukuun, 2012 at 1:03 pm

    ihanat niistä tuli ! :)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:34 pm

      Kiva kuulla että oot tuota mieltä :)

  • Reply Julia 9 joulukuun, 2012 at 1:14 pm

    Aika hauska toi sun 'kalju olo' :D Sulla on aivan ihana pitkä tukka, oon super kade!

    http://js-heart.blogspot.fi/

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:34 pm

      Haha :D ja älä oo turhaan!

  • Reply Coba 9 joulukuun, 2012 at 1:26 pm

    ihanat hiuksethan sulla on kokoaika ollut, ja sama rata jatkuupi vain! enkä henk.kohtaisesti huomaa pituudessa radikaalia muutosta, sulle sopis varmasti lyhyemmätkin ;) !

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:34 pm

      Itestä vaan tuntuu että on tosi paljon lyhyempi >:) Ja kiitti paljon!

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 1:32 pm

    en huomaa eroa terveisin tyhmä ano

    • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 2:22 pm

      sama

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:32 pm

      Jos kattoo tuota ekaa kuvaa jossa näkyy nuo vaaleat latvat niin siitä ehkä huomaa! Eli nyt on koko tukka samaa väriä eikä tuollainen liukuvärjäys niin kuin ekassa kuvassa :)

  • Reply Nosy 9 joulukuun, 2012 at 1:35 pm

    Ui ihanat hiukset tuli! Näyttää freshiltä :-D

    Kivaa sunnuntai-iltaa :>

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:35 pm

      Haha edes jotain freshiä tässä rapulanaamassa :D Kiitti samoin pikkuinen <3

  • Reply Linda 9 joulukuun, 2012 at 1:43 pm

    ihaanat ja niin kiiltävät!

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:37 pm

      Supa shiny!! Haha kiitti Linda <3

  • Reply Sohvi 9 joulukuun, 2012 at 1:45 pm

    Sulla on kyllä hirmu kivat hiukset, oon vähän kade heh.. Miten sen permanentin kans, otitko ne loivimmat kiharat ja minkälainen siitä tuli? Oon miettiny, että ottaisin kans, kun meinaa vähän nää suorat välillä kyllästyttää :D

  • Reply Nina 9 joulukuun, 2012 at 1:51 pm

    Näyttääpä ihanille! :)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:39 pm

      Hihi kiitti Nina :)

  • Reply Jenni 9 joulukuun, 2012 at 1:52 pm

    aiiivan ihanat hiukset sulla!

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:49 pm

      Iiik kiitos paljon!

  • Reply Ilona 9 joulukuun, 2012 at 2:18 pm

    Sulla on aivan ihanat hiukset kun ne on noin paksut ja pitkätkin vielä !

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:49 pm

      Oho kiitos Ilona :)

  • Reply IraCassandra 9 joulukuun, 2012 at 2:22 pm

    Voiii miten ihanat, tosi nätti tukka tuli! :)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:52 pm

      IraCassandralle kiitokset ja halaukset :)

  • Reply Outi 9 joulukuun, 2012 at 2:28 pm

    Ai että, sulle sopii aivan ÄLYTTÖMÄN hyvin suoristettu tukka!! Aivan jumalaisen kauniilta näytät!! <3
    Ps. Mun edellisestä kampaajakäynnistä kulunut ehkä sellaset about viitisen vuotta LOL.

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:58 pm

      Kiitos ihan hirveästi söpö Outi <3 Ps. HÄ?

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 2:33 pm

    kauan oot kasvattanu noit ? :) Ihanat <3

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:51 pm

      Öö mie en oikein tiiä mikä lasketaan kasvattamiseksi mutta suunnilleen lukion ykkösestä lähtien oon antanu näiden kasvaa silleen ettei oo kampaamossa otettu paljoa pituudesta pois :)

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 3:02 pm

    ihanat hiukset! munkii kampisis käynnist on semmoset 3vuotta:-) mut se siinä onki ku ei oo löytyny entisen parhaan tilalle uutta yhtä hyvää! en uskalla mennä ku en osaa olla rento siinä tuolissa, nään silmissäni kui senttejä lähtee liikaa :c

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:59 pm

      Oho se on kyllä jo pitkä aika! Voi ei sun pitää kovasti sanoa että ei saa leikata yhtään liikaa :)

  • Reply Anna 9 joulukuun, 2012 at 3:03 pm

    Ei ole kaljut ko nätit! :)

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:51 pm

      :) Kiitti Anna!

  • Reply Pansy Paradise 9 joulukuun, 2012 at 3:34 pm

    voi eiii oot nii hellyyttävä ja söpö tuommone pikkunen tuitui!

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:50 pm

      Sie oot aina niin piristävä tapaus <3

  • Reply saara 9 joulukuun, 2012 at 4:43 pm

    Ei aaaaws ku oot vaihtanu sen tähden lumihiutaleeks tossa bannerissa :> en tiä kauan siit jo onkaan mut söpö se on joka tapauksessa!

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 4:50 pm

      !! Oot eka joka kommentoi sitä! Jee :D Vaihdoin sen alkuviikosta, joulun kunniaksi hihi :)

  • Reply Kristiina 9 joulukuun, 2012 at 5:23 pm

    Upee! Niin hyvinvoivan näköset ja kiiltävät :-)

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:53 am

      Hihi kiitti Kristiina :)

  • Reply emppu 9 joulukuun, 2012 at 6:03 pm

    Voi että, oot hiuksilla kuin hiuksilla uskomattoman kaunis :) Tuo värisävy sopii sulle todella hyvin!

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:53 am

      Aww kiitti! Ja ihana kuulla että sopii :)

  • Reply elina 9 joulukuun, 2012 at 6:07 pm

    kaunis sinä ja kauniit hiukset!:)

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:48 am

      Voi kiitos :)

  • Reply iina 9 joulukuun, 2012 at 6:08 pm

    ihana sinä ja ihana lumihiutale hihihii pieni ♥ kävin muute tänää zeppelinissä ja aattelin sua ku menin changen ohi :-)

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:49 am

      Söpö Iina! <3

  • Reply Kaisa 9 joulukuun, 2012 at 6:57 pm

    Voi _tukkageeni_ sun kanssas. Tuommosen piiskan kun sais! :)

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:49 am

      :D Ihana Kaisa <3

  • Reply Ira 9 joulukuun, 2012 at 7:38 pm

    Ooi varmaan yhet ihanimmista hiuksista mitä oon nähny! Saat olla ylpeä sun tukasta… :-) Itse yritän epätoivoisetsti kasvattaa ja tuntuu ettei ikinä kasva… :(

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:52 am

      Oho kiitti tosi paljon Ira!

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 7:41 pm

    kivat on hiukset!:) kerros nuista housuista, niin ovatko olleet sen 60e:n arvoiset? ite oon haaveillu niistä jo sen yli puoli vuotta ainakin ja joka kerta kun menen ginaan niin mietin, että ostaisko nyt :D pelkään lähinnä sitä, että menevät rikki. Nimimerkillä kokemusta on halppis nahkahousuista -.-

    • Reply Sita 9 joulukuun, 2012 at 7:58 pm

      Siis nuohan on tokat tuollaiset housut jotka oon ostanu!! Eli rakastan niitä :D Edelliset ostin keväällä ja käytin ne melkein puhki – lopullinen puhkeaminen tapahtui kuukausi sitten kun kaaduin pyörällä ja kangas repesi polvesta niin pahasti, ettei niitä voinut enää käyttää. Nyt ostin uudet vaikka nuo maksaakin niin paljon, koska tiiän että ne on hintansa arvoiset ainakin mun käytössä :D

    • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 9:13 pm

      ahaa.. ovatko ne muuten pientä kokoa vai isoa? tai siis onko sulla niissä sun normikoko niin ku yleensä housuissa? hitto pitäisköhä se itekki vaa uskaltautua ostamaan :D 60e on kyllä siinä mielessä aika paljon, muttamutta. Leimakortista puuttuu enää yks leima niin jos sit ostais ku saa 15e alennusta ;)

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:37 am

      Öö mulla on niistä 27! En tiiä mikä on muissa housuissa :D Mutta kannattaa kokeilla ja ottaa ne jotka just ja just menee jalkaan, ne antaa äkkiä periksi!

    • Reply Anonyymi 10 joulukuun, 2012 at 5:43 pm

      kävin kokeilee niin aivan ihanat jalas! jotenki kivan pehmeät ja joustivat hyvin :) sitä vielä kysyisin et lörpöstyykö ne käytössä?

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 6:34 pm

      Antaa ne periksi niin kuin sanoin, muttei mitenkään liikaa!

  • Reply Sira 9 joulukuun, 2012 at 7:49 pm

    Oooi aivan ihanat hiukset! Superpaljon paksumman ja terveemmän näköiset nytten :-)Voi jumpe kun olis oma tukka tuommoinen!

    http://ssirau.blogspot.fi

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:46 am

      Ihana kommentti, kiitti!

  • Reply Nea 9 joulukuun, 2012 at 7:58 pm

    Tosi kivan näköset hiukset!:))

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:38 am

      Kiittisen kiitti :)

  • Reply Anonyymi 9 joulukuun, 2012 at 9:19 pm

    oliko minkälainen viikonloppu rovaniemellä? :) meinasitko pitkäänkin viipyä siellä?

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 10:36 am

      Lähen täältä varmaan ylihuomenna eli keskiviikkona Ouluun :)

    • Reply Anonyymi 10 joulukuun, 2012 at 6:23 pm

      tulleeko postausta vlopusta?? :)

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 6:33 pm

      Tulee!! Koitan tänään tai huomenna muokata kuvat :)

  • Reply vilma 10 joulukuun, 2012 at 7:36 pm

    Kävin Vaulassa tässä yks päivä ja Virpi laittoi mun hiukset. Se kertoi, että sen miehen tytär valmistui pari vuotta sitten samasta lukiosta kuin mie ja opiskelee nykyään Oulussa suomen kieltä ja mietin, että ootkohan se sinä mutten tajunnu kysyä :D Mutta ilmeisesti!
    Terkkui,
    turkkis

    • Reply Sita 10 joulukuun, 2012 at 8:06 pm

      Haa joo! Miehän se :) Terkkuja takaisin pitkästä aikaa :)

    • Reply Sita 11 joulukuun, 2012 at 8:08 pm

      Hihi <3

  • Reply Jenna 11 joulukuun, 2012 at 7:27 pm

    IHANAT! Aaaah, rakastan sun hiuksia niiiin kovasti:–)

    http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/

    • Reply Sita 11 joulukuun, 2012 at 8:09 pm

      Haha ihana sie :)

    Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus