Treeni-inspisvideo

30 toukokuun, 2012

Ylläoleva video on yksi niistä pätkistä, joita tykkään kattoa ennen salille lähtöä. Kadoksissa oleva treeni-into tulee yllättävän vikkelään takaisin, kun näkee nuo ihanan voimakkaat ja itsevarmat naiset. Tällaisten videoiden lisäksi mun isoimmat motivaation lähteet on itsensä haastaminen (mikä näkyy erityisesti jossain painojen lisäilyssä), sen tuskansekaisen endorfiiniryöpyn saavuttaminen sekä ihan puhtaasti näyttämisenhalu, niin ohjaajalle ja muille treenaajille. Mie jaksan ja mie pystyn. Jaksatteko te? Koska mie en luovuta. Okei, aina ei jaksa ottaa asioita niin vakavasti, esimerkiksi jonkun Levin reissun jälkeen luovuttamista näkyy ensimmäissä jumpassa jo alkulämmittelyjenkin aikana, haha. Mutta välillä jaksaa panostaa!

Olin muuten eilen taas K-kuntokeskuksien ilmaisella vierailukäynnillä Turun M&M-salilla. Tällä kertaa tunti oli BodyPump, ja ei hele mikä fiilis! Ensinnäkin, rakastan M&M:n treenitiloja; pienet ja siksi intiimit salit on sellaisia rosoisia ja tunnelmallisia, puulattiat ja kiviseinät isoine ruutuikkunoineen tekee ilmapiiristä… voimakkaan. Sellaisen, että tänne tultiin treenaamaan. Ja hei, eilisessä Pumpissa yli puolet oli miehiä. Siis enemmän miehiä kuin naisia! Miten siistiä, olin ihan fiiliksissä, haha. Meidän salilla yhdem jumpan neljästäkymmenestä asiakkaasta korkeintaan kaksi on miehiä. En muuten ollu käyny Pumpissa pariin viikkoon (ja viime viikollakin harrastin liikuntaa tasan kerran – kiitti Helsingin terassikelit ja siitepöly) ja siksi aattelin laittaa vähän pienemmät painot kuin yleensä, mutta eihän sitä pystynyt himmailemaan kun oli loistava tunnelma ja älyttömän tsemppaava ohjaaja mukana. Uusi ohjelmakin oli mahtava, jäi hullun hyvä maku suuhun!

Minkälaisia treenifiiliksiä siellä on näin kesän alussa? Onko ihanat säät saaneet lenkkipolut tai  vetäneet puoleensa kuntosalia enemmän (niin kuin mulla)? Onko teillä jotain omia motivaatiojuttuja, jotka toimii aina? Ja käykö teidän ryhmäliikuntatunneilla miehiä, joille voi esitellä peppua Pumpin jalkakyykyissä?

25 Kommenttia

  • Reply Anonyymi 30 toukokuun, 2012 at 2:11 pm

    http://www.youtube.com/watch?v=KmFEo3GdDLw

    tää on kans aika hyvä!

    • Reply Sita 30 toukokuun, 2012 at 4:37 pm

      Wooooow mitä peppuja

  • Reply Laura 30 toukokuun, 2012 at 2:26 pm

    Kunnon tsemppivideo! mä vihaan lenkkeilyä, mutta nyt tänä keväänä oon löytänyt sen jotenkin(kiitos Adidkasen uusien lenkkareiden). Eli lenkki on vienyt voiton salitreenistä!

    Mä myös treenaan Bikram Joogaa. Se on tosi siistiä! jos mahdollisuus joskus kokeilla, niin suosittelen:)

    Tsemppiä treenailuun!

    • Reply Sita 30 toukokuun, 2012 at 4:38 pm

      Eikö! Ja mullakin on sellainen outo suhde lenkkeilyyn, tavallaan rakastan mutta tavallaan en tykkää :D Ja kiitti vinkistä, tuo jooga vois olla siistiä. Onko se jotenkin erilaista kuin normi jooga? Jos nyt on olemassa normijoogaa..

      Kiitti samoin :)

    • Reply Laura 30 toukokuun, 2012 at 9:54 pm

      Bikram Yoga on tosi erilaista kun astangajooga ns. sitä normijoogaa. Se on staattisempaa ja siinä ollaan 38 asteisessa salissa. Hikoilee siis kaikki pahat kuona-aineet pois! jos kiinnostaa tässä Helsingissä toimivan studion nettisivu:
      http://www.bikramyoga.fi/

      -Laura

    • Reply Sita 1 kesäkuun, 2012 at 6:04 am

      Aa niin oon ehkä kuullu tuosta! Tai ainakin tuo lämpöjuttu kuulostaa tutulta :) Kiitti linkistä ja vinkistä, alko oikeasti kiinnostaan!

  • Reply netta 30 toukokuun, 2012 at 2:41 pm

    Oon ikionnellinen et löysin tän blogin, oli pakko lukea kerralla läpi haha :)
    Tuli mielee et tuleeko sulle ollenkaa hatemailii vai jätätkö vaan julkasematta negatiivisemmat kommentit?

    • Reply Sita 30 toukokuun, 2012 at 4:40 pm

      Oho hullu muija! Ihana :)

      Kaikki kommentit mitä mulle tulee näkyy täällä blogissa, mullahan ei oo kommentinvalvontaa ollenkaan käytössä. Eikä oo koskaan ollukaan itse asiassa. Eli suhteellisen vähän tulee, mikä on tietenkin ihan mahtava asia. Arvostan kun ihmiset jaksaa kirjoittaa asiallisesti :)

    • Reply Anonyymi 30 toukokuun, 2012 at 7:27 pm

      Eikä sun blogista kyllä mitenkää vääntämälläkää mitää ilkeetä susta tai blogistas keksis, starry eyes ja sie ootte perfectoja!

    • Reply Anonyymi 30 toukokuun, 2012 at 7:38 pm

      No feilasimpa oikei huolella ton lauseen :D haha

    • Reply Sita 1 kesäkuun, 2012 at 5:59 am

      :DD Ihana tuo alempi kommentti. Ei haittaa, tajusin pointin <3

  • Reply Anonyymi 30 toukokuun, 2012 at 2:44 pm

    Motivaatiota ja intoa lähteä treenaamaan on ihan KAUHEENA, mutta ku aika on ollu vähän tiukilla tässä kevään aikana. Onneksi kohta helpottaa ja pääsen viimeinkin salille ja lenkille! Just nyt en tarvi mitään motivaatio videoita, koska paras motivaationlähde on ollu tää pakkotauko treenaamisesta :)

    • Reply Sita 30 toukokuun, 2012 at 4:45 pm

      Tuo on ärsyttävää ku joutuu ittestä riippumattomista syistä oleen treenaamatta :( Haha tauon jälkeen kyllä maistuu lenkit, mullakin oikein himotti maanantaina Combattiin vaikka oli ollu vaan viikon tauko

  • Reply Mira 30 toukokuun, 2012 at 4:45 pm

    Onks mitään parempaa motivideoo ku tää: http://www.youtube.com/watch?v=8NjbGr2nk2c . ::DDD

    • Reply Sita 1 kesäkuun, 2012 at 6:02 am

      No ei kyllä oo!! Mulle tuli nälkäkin tuota katsoessa, vissiin haluttais haukata pala tuosta pepusta :DD

  • Reply H 30 toukokuun, 2012 at 5:16 pm

    Mä ja lenkkeily ollaan niin löydetty toisemme tän kevään ja alkukesän aikana! Aikasemmin oon vihannut juoksemista, mut kävelylenkit taas on ihan rakkautta. En oikein tiiä että mistä se lähti, mutta nyt oon ihan hulluna juoksuun! Ostin jopa Niken juoksukengät ja juoksutrikoot! Niin siistiä huomata aina että oikeesti jaksaa vetää sen lenkin minkä on suunnitellu ja sitä fiilistä lenkin jälkeen ei voi ees sanoin kuvailla!

  • Reply Anonyymi 30 toukokuun, 2012 at 6:00 pm

    Ensiksi kiitos ihanasta blogista!

    Haluaisitko kertoa vähän lisää näistä ryhmäliikuntatunneista missä käyt? :)
    Minkälaisia ovat? Miten eroavat esim. zumbasta?

    Terkuin,
    ulkona liikkuja :D

  • Reply Joanna 30 toukokuun, 2012 at 7:30 pm

    Tämä. http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=qX9FSZJu448 (Itkuvaroitus.)

    • Reply Sita 1 kesäkuun, 2012 at 6:04 am

      Voi ei uskallanko mie kattoa

    • Reply Sita 1 kesäkuun, 2012 at 6:28 am

      :((((((((((((((

      Kauhea itku tuli. Ihana video, kiitos kun laitoit sen tänne <3 Pakko pistää eteenpäin!

    • Reply Joanna 12 kesäkuun, 2012 at 9:32 pm

      <3

  • Reply Anonyymi 30 toukokuun, 2012 at 8:18 pm

    Huhhuh sulla on nykyään ihan huikee postaustahti, mikä on ihan superi juttu, koska rakastan sun blogias! Haluisitko kertoo noista "pumpeita" vähän enemmän. Esim, mitä siel tehään ja kui rankkaa se on.Oon reippaasti (hehheh) lenkkeilly koko vuoden ja nyt on valitettavasti juoksu into lopahtanu ihan täysin ja lenkille lähtö on ennenmminkin alkanut ahdistaa suunnattomasti, joten useimmiten on sitte oma sänky voittanut lenkkeilyn. Oon aatellu et jos kokeilisin tollasta "pumppia", et jos vaikka löytäisin uuden lajin johon voisin rakastua niinkuin aikoinaan rakastuin lenkkeilyyn. Olisin ihan mielettömän kiitollinen jos viitsisit tehdä tästä vaikka jonkin postauksen tai sit vaustauksessa vähä kerto et millasta se on :):) Anteeksi epäselvä teksti, mut silmäluomet painaa, koita saada selvää:D Paljon pusuja sulle ja hyvää kesää ! -AA

    • Reply Sita 1 kesäkuun, 2012 at 6:25 am

      Oi kiitos ensinnäkin paljon!

      Eli BodyPump on yks Les Millssin lisenssitunneista, joihin kuuluu myös BodyCombat, BodyStep, BodyBalance jne. Kaikki tunnit kestää sen 60 min, ja ne koostuu n. kymmenestä kappaleesta. Ohjelmat vaihtuu kolmen kuukauden välein, mutta tuntien rakenne pysyy samana – vain kappaleiden musiikit ja liikkeet muuttuu uusiksi, mutta esimerkiksi alkulämmittely on aina alkulämmittely ja jalkalihaksia treenaava biisi on aina jalkoihin keskittyvä biisi. Ohjelmat on täsmälleen samat ympäri maailman, ja Les Mills on kohtuu tarkka tuntiensa laadusta – eli missä tahansa menet BodyPumppiin, sen pitäisi olla ns. hyvä tunti ohjauksenkin suhteen.

      BodyPumpissa treenataan kevyen levytangon ja sen päihin laitettavien painojen kanssa. Lisäksi mukana on käsipainot esimerkiksi hartiakappaletta varten (joissakin ohjelmissa myös ojentajia on treenattu käsipainoilla) sekä steppilauta, jonka päälle esimerkiksi mennään makaamaan selälleen rintalihasbiisin penkkipunnerrusten ajaksi. Pumppi alkaa alkulämmittelyllä, jossa tehdään muutama liike jokaista tunnin aikana treenattavaa lihasryhmää kohden, sitten tulee jalkakyykyt, penkkipunnerrukset, selkälihakset, ojentajat, hauikset, askelkyykyt, hartiat sekä vatsalihakset ja lopuksi venyttelykappale. Biisin aikana tehdään siis vaan yhden lihasryhmän liikkeitä, ja treeni on enimmäkseen kestävyyttä kehittävää (eli tässä lihasten kokoa ei varsinaisesti kasvateta niin kuin salilla voimatreeniä tehdessä, vaan keskitytään kuntoon – vaikka tietenkin treeni kuin treeni voi näkyä lihaksissa).

      Pumpissa parasta on minusta itsensä haastaminen, voi aina muutaman kuukauden jälkeen nostaa painoja ja kattoa että jaksaako :) Biisit on usein hyviä, Pumpissa on sekä uusia hittibiisejä, rokkia sekä sellaisia klassikoiksi luettavia kappaleita. Ohjaajan tsemppi on myös iso osa ainakin mun treeniä, meen aina lempparityypin tunneille kun tietää että sen kanssa jaksaa painaa :)

      Jos meet ekaa kertaa Pumppiin, älä säikähdä jos meet tosi jumiin sen jälkeen; eka kerta on aina se pahin, jonka jälkeen lihakset kyllä tottuu äkkiä. Kevyt alkulämmittely ennen tuntia juoksumatolla tai kuntopyörällä ja palauttava kävely illalla voi tietenkin auttaa (mie tykkään varsinkin tuosta alkulämmittelystä, jaksaa nostaa enemmän painoja kun on kunnolla lämpöä lihaksissa). Jos sattuu, että ohjaaja ei neuvo sulle painoja tunnin aikana (joskus ne auttaa painojen kanssa jos huomaa että on ekakertalainen), niin tässä vois olla suuntaa antavat ekalle kerralle; alkulämppä 2×2,5kg, jalkakyykyt 2x5kg, penkkipunnerrus 2×3,5kg, selkälihakset 2×4,5kg, ojentajat 2×2,5kg, hauikset 2×2,5kg, askelkyykky 2×3,5kg, hartiat 2kg käsipainot. Ja nuo 2x tarkoittaa siis sitä, että kumpaankin päähän tuo sama kilomäärä. Painoja on 1kg, 2,5kg sekä 5kg kiekkoina, eli 4,5kg tehdään niin että kaks ykkösen painoa ja yks 2,5kg niin kuin varmaan tajusitkin :D

      Toivottavasti tästä oli jotain apua :) Kysy lisää jos tulee jotain mieleen ja tuu laittaan heti kommenttia jos käyt kokeileen!

      Ps. Tästä videosta saa jonkinlaisen kuvan, aika huonon sellaisen mutta kuitenkin :DD http://www.youtube.com/watch?v=XUjOIEKJQ94

  • Reply Ilona 30 toukokuun, 2012 at 8:29 pm

    Innostuin tästä postauksestasi niin, että teimpäs itekin aiheesta postauksen :D Aaivan ihana blogi sulla muutenkin, vaikka vasta vähän aikaa olen seuraillut! :)

    Jos haluat käydä kurkkaamassa, niin osoite on http://dreamstravellingheels.blogspot.com/ :-)

    • Reply Sita 1 kesäkuun, 2012 at 6:27 am

      Jee kiitos ja käyn tsekkaileen!

    Jätä vastaus