There’s a crack in everything; that’s how the light gets in

12 joulukuun, 2013

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 

Oon miettinyt puolitosissaan monta vuotta, pitäisikö mun ottaa tatuointi ja peittää sillä parit arvet, jotka välillä ehkä vähän häiritsevät mua olemassaolollaan. Oon harkinnut erilaisia tekstejä, selaillut kuvia ja pohtinut, mikä symboli voisi kuvastaa mua tai minun ajatusmaailmaa. Täydellistä ja ihanaa tatuointia ei oo löytynyt, ei oikeastaan lähellekään: kuvien kohdalla tuntuu, että kaikkiin kyllästyisi jossain vaiheessa, ja tekstien ongelmana on ehkä se, etten mie halua luokitella itelleni mitään yhtä mottoa. Minun asenne elämää, rakkautta, ihmisiä ja itseäni kohtaan pyörteilee kietoutuneena niin moniin vuosiin, pakkasöihin, nauruihin, auringonlaskuihin ja hiljaisuuteen, että mulla olisi kädet olkapäihin saakka täynnä tekstiä, jos haluaisin tatuoida ne oleellisimmat asiat. Miten voi tiivistää sen, kuinka kaunis maailma on? Mutta sitten toisaalta musta tuntuu, etten välillä halua tietää elämästä yhtään mitään, en miettiä korulauseita tai uppoutua niihin syvällisyyksiin – siellä ei aina saa henkeä joten tyhjyys ja paljas iho voisivat kuvastaa sitäkin puolta minussa. (Tai ainakin melkein paljas.)

Välillä kuitenkin kuulen tai näen sellaisia ajatuksia ja lauseita, jotka jää pyörimään mieleen. Viimeisin on tuo otsikon rimpsu, joka oli yhden elokuvan trailerissa: There is a crack in everything. That’s how the light gets in. Hassua, miten tuo voisi olla aihe tatuoinnille, mutta samalla tuo mietelause on muuttunut mun mielessä sellaiseksi ohjeeksi olla ottamatta tatuointeja: ne säröt saa olla missä on. Onneksi tässä ei oo mikään kiire tehdä päätöksiä, voihan sitä laittaa tatuointeja vaikka mummelinakin :) Ehkä sitä on silloin jo niin viisaskin, että keksii itse omat mietelauseensa ihoon naputettavaksi.

Tämä viikko on kyllä ollut aika jees. Oon ostanut pähkinäsuklaan makuista joulukahvia, paketoinut yhden lahjan, unelmoinut jouluruuista (ja myös saanut niitä je), hengaillut jumpsuitti päällä kotona, nähnyt pitkästä aikaa Paukkua ja Eveä sekä poltellut tuoksukynttilöitä aamusta iltaan. No joo, oon mie myös ollut luennolla, lukenut tenttiin, käynyt töissä ja rämpinyt loskassa varpaat jäässä. Ei sentään pelkkää jouluihanaa :D Jota muuten on ollut vissiin taas joka postauksessa – hirveä jouluintoilija! Toivottavasti siellä ei oo jo ihan jouluun kyllästyneitä tyyppejä lukemassa. Jospa seuraavassa julukaisussa jotain muuta – tai sitten ei >:)

Postauksen kuvat © www.harrirauhanummi.com

33 Kommenttia

  • Reply Roosa Mikkonen 12 joulukuun, 2013 at 11:43 am

    Ihana sita<3 dats true!!

    • Reply Sita 13 joulukuun, 2013 at 9:45 am

      Puspus ihana :)

  • Reply Jenna 12 joulukuun, 2013 at 11:44 am

    Kirjotat aina niin ihanasti! Sun syvällisemmät postaukset on aina mun ihan lemppareita :)

    http://j-ennas.blogspot.fi/

    • Reply Sita 13 joulukuun, 2013 at 9:45 am

      Oi kiitti paljon!

  • Reply Ella 12 joulukuun, 2013 at 12:16 pm

    Oon miettinyt vähän samalta kantilta itteni tatuoimista – en koe tarpeelliseksi koittaa keksiä mitään "iskulausetta" kuvaamaan elämääni tai ajatusmaailmaani, vaan paljas ja "puhdas" iho on enemmän mua :D Muotoilit ton koko jutun vaan niin ihanasti!

    • Reply Sita 13 joulukuun, 2013 at 9:45 am

      Joo just sama!! Oot ihana <3

  • Reply Anonyymi 12 joulukuun, 2013 at 1:17 pm

    Ihania kuvia, oot tosi kaunis :) kehotan kyllä miettimään kunnolla ennen tatuoimista, ettei tarvitse katua myöhemmin. Kirjotat tosi hyvin :)

    • Reply Sita 13 joulukuun, 2013 at 9:46 am

      Oho kiitos :) Ja jep niimpä, pelkään hulluna sitä että alkaa kaduttaa!

  • Reply Susanna 12 joulukuun, 2013 at 2:36 pm

    Sä olet vaan niin ihana! Hih, ei mulla muuta::)

    • Reply Sita 13 joulukuun, 2013 at 9:47 am

      Vooi <3 Mie hymyilen täällä :)

  • Reply Aino 12 joulukuun, 2013 at 3:07 pm

    Ooo mistä tommosta joulukahvia saa? Kuulostaa ihanalta!

  • Reply Meri 12 joulukuun, 2013 at 4:16 pm

    Katoin tänään Ellen Degeneresiä ja hän totesi vieraalleen Lea Michelelle että "When you have cracks in your heart, it lets the light in", hauska sattuma että juuri tänään sä kirjoitit myös samasta aiheesta varsinkin kun itse tykästyin tohon lauseeseen tosi paljon myös! :)
    Mä harvoin kommentoin mihinkään, mutta halusin kiittää sua sun postauksista ja varsinkin kaikki oulu-vinkit on tullut tarpeeseen kun ite muutin tänne kesällä ;) Kiitos siis ja ihanaa joulun odotusta.<3

    • Reply Sita 13 joulukuun, 2013 at 9:49 am

      Oho vähä hassua :) Nuo sattumat monesti pysäyttää vaikkei isoja juttuja ookaan! Oi kiitos paljon itsellesi, mie koitan kirjotella lisää Oulu-juttuja sulle :) <3

  • Reply Tiia Kynsilehto 12 joulukuun, 2013 at 4:20 pm

    Haha, joulu on kyllä niin ihana ettei yhtää haittaa vaikka intoiletki siitä;) Mun mielestä yks ihana idea tatuoinnille ois myös jonkun rakkaan nimi, sellaisen joka ei varmasti poistu koskaan elämästä, kuten sisaruksien :) Mutta toi otsikon mietelausekki on kyllä tosi kiva!

    • Reply Sita 13 joulukuun, 2013 at 9:50 am

      No tuo kyllä! Äitin nimiki olis niin nätti thaiksi :)

  • Reply Tiia 12 joulukuun, 2013 at 5:32 pm

    Ihana Situli <3 Mistä pähkinäsuklaakahvia saa?! Mulle sellasta heti :D

  • Reply Miia 12 joulukuun, 2013 at 5:37 pm

    Mahtava otsikko, toi teksti jotenki kolahti ja kovaa. Samoin sun tekstis :) Iteltä löytyy kaks pientä tatskaa ja lisää kyllä haluan. Mun suhde tatuointeihin on enemmänkin semmonen, että ihan kuin ne tatuoinnit ois sitä mun oikeeta ihoo ja joka tatuoinnin myötä oon enemmän vaan oma itteni :)

    • Reply Sita 13 joulukuun, 2013 at 9:51 am

      Ihana kuulla! <3 Joo mie uskon että monilla on just noin, varsinkin kun pääsee vauhtiin. Se eka on jotenki se pahin, sitte ei enää varmaan jännitä niin paljon ottaa lisää :)

  • Reply annieveliina 12 joulukuun, 2013 at 6:04 pm

    Ihanasti kirjotettu taas situli<3 Itsellä ainakin tatuoinnit on tosi merkityksellisiä, ne sanat kertoo niin paljon enemmän kuin mitä niissä lukee. Jos sää löydät vaikka yhden tietyn sanan, joka vaan kolahtaa ja tarkottaa sulle just niitä kymmeniä tärkeitä juttuja, niin se riittää! Ei kaikkea voi ikuistaakkaan, mutta jos löytyy joku pieni juttu, jota kautta saat otettua ne kaikki, joku juttu joka merkitsee sulle niitä tärkeitä asioita :) Jos ymmärrät mitä tarkotan! Esim kun mulla on tuo pätkä äidin mulle kirjoittamasta runosta vielä äidin käsialalla. Eihän se kerro kuin miljoonasosan meidän suhteesta, mutta tuo pieni pätkä muistuttaa mua kaikesta siitä rakkaudesta ja huolenpidosta, nauruista ja itkuista, joita me ollaan yhdessä käyty läpi :) Sää kyllä hoksaat kun se sun "oma" juttu tulee vastaan, mullekkin kävi niin :) Ei sitä keksimällä löydäkkään!

  • Reply Kristiina 12 joulukuun, 2013 at 6:09 pm

    Upeeta tekstiä! Tässä päivän kirjottanu historiakasvatuksen oppimispäiväkirjaa, nii iha mielekästä lukea vähä jotain muutaki ja vielä näin kovin taidokasta. Ihanaa Sita!

  • Reply IraCassandra 12 joulukuun, 2013 at 6:35 pm

    Voi että miten kauniita kuvia susta! :) <3 Ja jee, kohta se joulu on täällä! Aion syödä ja maata sohvalla kolme päivää :D Ja ehkä käydä jopa joulusaunassa ja saas nähä "täytyykö" sitä lähteä joulutansseihinkin ;)

  • Reply Anonyymi 12 joulukuun, 2013 at 7:42 pm

    Löytyisköhän thain kielestä tai muista buddhalaisuuden opeista mitään sopivan kaunista, yksinkertaista ja kaikkea kattavaa lausetta? Kysäse sun sukulaisilta :)

  • Reply Nina 12 joulukuun, 2013 at 8:25 pm

    Mä yleensä suhtaudun kaikkiin ihanasti syvällisiin lausahduksiin vähän kyynisesti, että njooblaah (joo, oon vähän tällanen :D), mutta tuo otsikko on kyllä jotenkin tosi pysäyttävä. Huh. Piti heti googlata ja se on näköjään Leonard Cohenin biisistä. Hieno! :)

  • Reply Anonyymi 12 joulukuun, 2013 at 8:35 pm

    oon samaa mieltä tuosta tatuoimattomuudesta! oon kans miettiny että vois laittaa tatskan, mutta kuitenki katusin sitä, vaikka ois kuinka tarkkaan harkittu ja kaikkea :D ja nykyään tatuoinneilla ei poikke massasta, koska niistä on tullu niin iso muoti-ilmiä, mieluiten oon ainaki ite ilman (vielä?) :)

    • Reply Anonyymi 14 joulukuun, 2013 at 3:06 pm

      Ei tatuoinnit ole mikkää muoti-ilmiö, halloo nyt huhhei! :D
      Minun molemmilla vanhemmilla on ollu nuoresta asti tatuointeja joten mun mielestä tatuoinneissa ei oo koskaan ollu mittää ihmeellistä, eikä niitten pitäiskään minun mielestä olla mikkää "tapa poiketa massasta." Aivan hölmöä pyörittää asiaa noin kamalasti, ottaa jos ottaa ja jos ei uskalla tai taho ni jättää ottamatta. Tatuoinnin ottaminen on samallainen päätös ku ottaa lemmikki, muuttaa toiselle paikkakunnalle tai värjätä vaalia tukka mustaksi.

    • Reply Anonyymi 22 joulukuun, 2013 at 9:12 am

      No entiiä mihin sinä olet tottunut, mutta ite oon sellaselta pieneltä paikkakunnalta, jossa nyt on yhtäkkiä kaikki alkanu ihan yläasteikäsistä lähtien ottaan tatskoja (ite oon nyt 19, kun olin yläasteella niin ei kukaan puhunu mitään tatuointien ottamisesta, ja sellanen näky noin ylipäätään oli harvinainen, edes vanhemmalla ihmisellä), niin minusta se vaan tuntuu joltain muoti-ilmiöltä :D Ja tatuointi on melko pysyvä enkä uskaltais sen takia sitä ottaa, eikä minusta ihan verrattavissa noihin mitä annoit esimerkkejä, koska mistä tahansa noista voi päästä eroon helpommin ku tatuoinnista jos siltä tuntuu.

      Mutta tässä nyt on kaks mielipidetä vastakkain ja makuasioista on hankala alkaa kiistelemään :/ Tässä tuli minun mielipiteeni esille ja sinunkin, joten ite annan asian olla :D Halusin vähän selventää tätä omaa näkemystäni asiasta tällä kommentilla. Peace

  • Reply Arez 12 joulukuun, 2013 at 9:47 pm

    Ihana olet ja kirjotat niin kauniisti. <3

  • Reply iina 13 joulukuun, 2013 at 2:19 am

    upeat kuvat ja ihanaihana teksti!! ♥ hihi mää oon ainaki jo ihan joulufiiliksissä wuups :* mutta saahan sitä jo ollakin eikös vaan!

  • Reply Anonyymi 13 joulukuun, 2013 at 5:38 am

    Mikä oli sun lempipiirroshahmo lapsena? Kuvaako se hahmo sua jollain tapaa? Siitä voi saada syvällisen tatuoinnin, mikä on myös piristävä ja hauska.

    • Reply Sita 13 joulukuun, 2013 at 9:45 am

      Haa Sailor Moon!

  • Reply Käpsy 15 joulukuun, 2013 at 7:58 pm

    Mulla on itsellä tekstitatuointien kanssa hiukan sama juttu, että paljon löytyy mielenkiintoisia tekstejä, mutta ei oikein niin monimuotoisia ja monitulkintaisia, että niihin saisi kitetytettyä omaa ajatusmaailmaa sekä ripaus ironiaa tai huumoria. Molemmat omista tatuoinneista on itselle hyvin merkityksellisiä ja niissä on oma jujunsa, mutta tykkään salaa myös siitä, että ne hieman herättää hämmennystä tai kysymyksiä, eivätkä ole vain nättejä kuvia. Itse olen yrittänyt hakea moisia mielenkiintoisia lausahduksia hiukan vahingon kautta ja muhun jotenkin iski tuo ensimmäiseen kappaleeseen kirjoittamasi "Miten voi tiivistää sen, kuinka kaunis maailma on?" – simppeli, herttainen ja varmasti ajatuksia herättävä. :)

  • Vastaa käyttäjälle Käpsy Peru vastaus