Tentti alkakoon

20 tammikuun, 2012
Tää tuntuu tosi hassulta, mutta kyllä: nyt kysymyspostausta kehiin! Eli, mistä tahansa asiasta saa kysyä. Minun ruokamieltymyksistä, lempiajanviettotavoista, ihmissuhteista, tulevaisuuden haaveista, reenaamisesta, menneisyydestä, oudoista tavoista, inhokkiasioista, kannatanko S-ryhmää vai keräänkö Plussapisteitä, haha… Saa myös pyytää ottamaan kuvan jostain asiasta jonka haluaisitte nähdä (liittyen ehkä kuitenkin mun elämään) tai laittamaan jonkun vanhan kuvan (lukion wanhat tai 80’s, rippijuhlat, vauvakuva). Kyllä te tiiätte! Teillä on kolme päivää aikaa täyttää kommenttiloota :)
Koska täällä on yli 200 ihan uutta lukijaa MFF:n blogin kautta, kerron kuitenkin nyt vähän perustietoa, ettei tarvi lähteä kyselemään ihan kylmiltään:
Oon Sita, syntynyt 16.10.1992 ja oon asunu melkein koko ikäni Rovaniemellä. Äiti on Thaimaasta, tosin meillä on kiinalainen suku. Oon valmistunu lukiosta viime keväänä, ja tulevaisuuden suunnitelmissa olisi muuttaa Ouluun opiskelemaan suomen kieltä. Oon ennen harrastanu tanssia ja tennistä (tanssia 10 vuotta, josta puolet ajasta kilpailin Sm-tasolla ja tennistä noin seitsemän vuotta), mutta nyt käyn vaan jumpassa ja salilla. Kirjoittaminen on ollut lähellä mun sydäntä 9-vuotiaasta asti, jolloin aloitin mun ekan kirjan kirjoittamisen, haha (onneksi se ei ikinä valmistunu).  Mulla on yhdeksän parasta kaveria, eli meidän tiiviiseen mutta isoon porukkaan kuuluu yhteensä 10 tyttöä. Kokoonpano on ollu toiminnassa nykyisenlaisena semmosen kolme-neljä vuotta. Lisäksi mulla on tietenkin muitakin ystäviä, mutta ne on sellaisia, joita tulee esimerkiksi välimatkan takia nähtyä harvemmin. Ja seurustelen Tuukan kanssa, ollaan oltu yhdessä 3,5 vuotta.
Tämän blogin aloitin elokuussa 2011. Blogin Starry eyes -nimi tulee lähinnä Ellie Gouldingin Starry eyed -biisistä, mutta muutenkin tähdet on jollain tapaa sellainen asia joka on.. kiehtonu? Kuulostaa hassulta.
Siinäpä vähän pohjustusta, nyt niitä kysymyksiä! Aikaa on tämän viikonlopun ajan, pistän sitten maanantaina postauksen tulemaan.

47 Kommenttia

  • Reply Noora 20 tammikuun, 2012 at 8:04 am

    Puhutko sie siis sujuvasti suomee? (:
    Onko sun hiustenväri aito?
    Mä en osaa oikein hirmusesti kysellä! :D

    • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 8:44 pm

      puhuu se ;) ja se ite ainaki aiemmin kirjotellu et sen hiustenväri ois nykyään aika lähellä omaa väriä… hih

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 8:14 am

    Kuva vanhoista&penkkareista!

  • Reply IraCassandra 20 tammikuun, 2012 at 9:02 am

    Miksi haluat opiskella suomen kieltä?
    Muuttaako poikaystäväsi kanssasi Ouluun jos pääset sinne opiskelemaan?
    Missä kaikissa maissa olet käynyt?
    Onko Rovaniemellä kiva asua?
    Lasketteletko?
    Mistä kaupoista ostat vaatteesi?
    Käytkö kirppiksillä?

    Kiitos vastauksista ja kivasta blogista! :) <3

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 9:28 am

    Okei ooks valmiina nyt tulee ;)
    *haluaisitko asua thaimaassa vai suomessa, miks?
    *missä ulkomailla oot käynyt?
    *jos muutat opintojen perässä jyväskylään/ouluun, tuleeko tuukkakin mukaan?
    *lempiruoka?
    *miksi aloitit blogin kirjoittamisen?
    *tuleeko blogissa mielestäsi esille todellinen sinä?
    *mitä mieltä oot lukijamäärän huimasta kasvusta?
    *tykkäätkö lumesta?
    *mitkä kirjoitit ylioppilaaksi päästessäsi? ja millä arvosanoin?
    *mistä saat vaikutteita tyyliisi?
    *keitä kuuluu perheesesi?
    *mistä nimi Sita tulee?

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 9:54 am

    Puhutko thaita?
    Mitä kieltä puhut mammasi kanssa?

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 10:19 am

    Oletko saanut uusia tuttavuuksia/kavereita tai jopa ystäviä blogin kirjottamisen avulla?
    Olisikohan sinuun mahdollista tutustua? heh. (vaikutat niin mukavalta tytöltä!)
    Kuinka paljon painat? entkä kuinka pitkä olet?
    Puhut laihduttamisesta paljon, niin mikä olisi sinun ihannepaino minne haluaisit tähdätä?
    Kuinka paljon sinulla menee kuukaudessa vaatteisiin ja ulkona syömisiin/juomisiin rahaa?
    Miksi aloit tekemään blogia?
    Minkälaisesta musiikista tykkäät?

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 10:23 am

    hehe mäki tanssin kymmenen vuotta, mut lopetin viimesyksynä ja aloin käymään jumpissa & salilla! varmaan mielenkiintoinen tieto mut hauskaa että jollai on samanlailla xd

    • Reply Sita 20 tammikuun, 2012 at 9:29 pm

      Haha sama :D Mutta noinhan se helposti menee, haluaa vieläki liikkua musiikin tahtiin mutta keskittyä enemmän siihen liikkumiseen eikä esiintymiseen. Vaikka olihan se esiintyminenkin ihan parasta, ei vaan pitkällä tähtäimellä ollu enää järkeä maksaa paria tonnia vuodessa tanssimisesta.

  • Reply pepppi 20 tammikuun, 2012 at 10:31 am

    Miks lopetit tenniksen? Olitko siinä hyvä ja kävitkö kilpailemassa? Menestyiks siinä? :D

  • Reply Milla 20 tammikuun, 2012 at 11:48 am

    Oho, ootpas saanut paljon uusia lukijoita sitä kautta! Kerroppa vaikka, et missä näet itses 10 vuoden päästä!

  • Reply Milla 20 tammikuun, 2012 at 11:49 am

    Ja sit, et mitä ammattia et vois koskaanikinämilloinkaan harjoittaa!

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 12:10 pm

    Wanhoista ois kiva saada kuvia ja sitte ootko asunu Rovaniemellä kauan?

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 12:46 pm

    Halusin vain tulla kommentoimaan, että blogisi löytäminen oli kyllä päivän piristys:) Olen itsekkin Rollolainen (vaikka nyt toisella puolella maapalloa majailenkin) ja olen kerran sinuun kaupungilla törmännytkin ajatellen, että onpas älyttömän kaunis ja ihanan oloinen ihminen!:)

    • Reply Sita 20 tammikuun, 2012 at 9:27 pm

      Ää ei saa kehua tuolleen! Kiitos paljon :) Ja kiva etten oo ollu hirveän oloinen ihminen, mieluummin ihanan :D

  • Reply Melissa 20 tammikuun, 2012 at 12:52 pm

    Ootko oikeesti ni ihana ku mitä tän blogin perusteella vaikuttaa? Heha
    Mikä on sun lempiruoka?
    Mitä syöt aamupalaks?
    Mitä kieltä haluaisit oppia puhumaan?
    Missä maassa haluaisit asua?
    Mikä on sun lempparibändi ever?

  • Reply Aino 20 tammikuun, 2012 at 12:59 pm

    Rippijuhlistasi ois ihana saada kuva tänne! :) Ja pari kysymystä vielä:

    Kuinka monesti oot käyny thaimaassa, ja tunnetko sieltä paljon sun sukulaisia ja ootteko läheisiä?
    Minkä ikänen sun sisko on?
    Mistä saat "vaikutteita" sun ihanaan tyyliin?
    Kuinka useesti käyt kirppiksillä tai muuten vaan shoppailemassa?
    Onko sulla toista nimeä? Jos joo niin mikä?

    Siinä nyt jotakin, pakko vielä vaan sanoa kuinka tykkään sun blogista, ja kuinka ilonen oon kun kommentoit mun blogiin ja sitä kautta
    löysin tän! :) Ja tosi paljon onnee uusista lukijoista :>

  • Reply kissapupu 20 tammikuun, 2012 at 1:55 pm

    Moikka, ois ihana semmonen postaus missä esittelet sun wanhojentanssi mekon, wanhojenjatkojen asun (?), penkkariasun, lakkiaisasun ja muita lukion aikaisia legendatapahtumia, kuten tuo 80's! : )

  • Reply Nellaax 20 tammikuun, 2012 at 2:26 pm

    Harrastitko tennistä rovaniemen rovs seurassa? Nimittäin minä harrastan siellä tennistä. Ja tanssia olen harrastanut 4 ja puoli vuotta, mutta lopetin sen koska valmentaja lähti kuopioon,

  • Reply iina 20 tammikuun, 2012 at 2:35 pm

    Minkälaista/minkälaisia tanssia olet harrastanut?

    Ja sitten kuvatoiveita vanhoista kuvista;
    – vanhojen tanssit
    – lapsuuskuvia

    ja uusista kuvista;
    – koti
    – lempiruoka
    – lempi cd-levy
    – lempivaate
    – hammasharja
    :——)

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 3:12 pm

    onko teän porukassa monia "parhaita kavereita" eli onko joku niistä tytöistä joku kenen kans hengailet eniten ja jaat heti sen kanssa kaikki salaisuudet ja näin. vai ootteko tosiaan kaikki yhtä läheisiä toisien kanssa? for real.

  • Reply Nukkis 20 tammikuun, 2012 at 3:48 pm

    Kuka/ketkä julkisuuden naisista ovat sinusta kauniita? Pari esimerkkiä vaikka^^

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 4:20 pm

    voitko tehä postauksen missä esittelet sun lempiblogit?? tai sit kerro vaan mitä ne on.. mielummi jotai semmosia mitkä on tuntemattomempia

  • Reply abasourdi 20 tammikuun, 2012 at 4:34 pm

    Mitä kautta oot päätyny sinne Triumphille töihin?
    Ois kiva nähdä kuvia jostain sun lempipaikasta/-paikoista Rovaniemellä. :)

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 5:27 pm

    Noista sun kynsistä oot varmaan saanu vastaillaki mutta kysyn silti. Miten saat ne pysymää noin hyvä kuntosina ja pitkinä ja kuinka monta kerrosta laitat lakkaa ja mitä lakkoja käytät? ymym. :)
    -kiitos jo etukäteen

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 6:10 pm

    Mitä harrastat, tai miten treenaat :)? Syötkö paljon tai terveellisesti?

  • Reply Jenna 20 tammikuun, 2012 at 6:26 pm

    Lempiurheilumuoto
    Lempivärit
    Lempiruoka
    Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
    Kuka on esikuvasi?

  • Reply nupbu 20 tammikuun, 2012 at 7:24 pm

    Mitä olet tehnyt tänään?
    Kulta vai hopea?
    Äänestätkö? Jos et, niin mikset?
    Suklaa vai salmiakki?
    Mikä ärsyttää muissa ihmisissä?
    Mihin aikaan menet yleensä nukkumaan?
    Tykkäätkö leipoa?
    Kivoin viikonpäivä?
    Millaisista elokuvista pidät?
    Luetko kirjoja?
    Onko maapallon ulkopuolella elämää?
    Luetko paljon blogeja?
    Oletko sosiaalinen?
    Kännykän soittoääni?

  • Reply Laurrra 20 tammikuun, 2012 at 8:43 pm

    Ootko koskaan miettinyt että muuttaisit thaimaahan joksikin aikaa ja tutustuisit juuriisi? Oon 2 kertaa käyny thaimaassa kuukauden pituisilla reissuilla ja se maa on vienyt sydämeni niin siksi kovasti kiinnostaa miten thaisyntyinen suomalainen kokee thaimaan:) Onko se sullekkin ihan vieras ja ihmeellinen maailma kaikkine upeine maisemineen ja tuoksuineen, vai tuntuuko toiselta kodilta?
    Onko sulle outoa ajatella että jos olisitkin kasvanut thaimaassa, miten erilainen saattaisit olla ja miten erilaista elämä silloin olisi?

    Lauran blogin kautta tänne eksyin ja tykkään ihan hirveästi sun blogista:)

    ps mäkin haluan kysyä sit vielä miten saat sun kynnet pysymään noin kauniina?

  • Reply Anonyymi 20 tammikuun, 2012 at 9:12 pm

    muistan sut sm-kisoista! ja muistan kuinka mua aina kisoissa ärsytti et oon koskaa muuttanu pois rovaniemeltä koska rovaniemel oli parhaat koreografiat aina! =)

    • Reply Sita 20 tammikuun, 2012 at 9:26 pm

      Ihana :D Hassua että muistat mut. Ja Saija Aksovaara teki kyllä ihan hyvää settiä!

  • Reply Vilma-Liisa 20 tammikuun, 2012 at 11:05 pm

    Heippa sinä ihana tyttö.
    Täällä kirjoittaa samanikäinen Oulusta Rolloon opiskelemaan muuttanut neito. Löysin sut Lauran blogista.
    Olen samoin harrastanut tanssia SM-tasolla about 12 vuotta, tai sanotaanko että aika lailla siihen asti että muutin tänne. Siksipä haluaisinkin kuumeisesti tietää missä seurassa täällä Rovaniemellä on mahdollista harrastaa? Ja ylipäätään että mitä tanssia olet harrastanut? Ei mua välttämättä enää kisaaminen kiinnosta, mutta jotain tanssiin liittyvää on pakko löytää.

    Lisäksi tahtoisin…

    …kuvia wanhoista
    …yhteiskuvia poikaystävästä ja susta
    …kuvia tanssiesityksistä tai treeneistä
    …ajatuksia opiskelemaan muutosta Ouluun
    …vinkkejä ja hauskoja juttuja/paikkoja/kauppoja/etc Rovaniemeltä

    MUISK! KIITOS! KEEP IT GOING!

  • Reply Heidi 21 tammikuun, 2012 at 11:55 am

    Pakko nyt sanoa mutta tykkään ihan hulluna susta ja sun blogista! Löysin just MFF:n kautta tänne ja luin tän parissa päivässä läpi!

    • Reply Sita 21 tammikuun, 2012 at 5:15 pm

      Oho vähän ihanaa että oot tykänny noin paljon! Kiitos paljon kommentista :)

  • Reply Anonyymi 21 tammikuun, 2012 at 5:03 pm

    Oletko käyny lukion Lyskalla? Lukioajoista olis ihan kiva kuulla :)

  • Reply Anonyymi 21 tammikuun, 2012 at 7:26 pm

    millasia siun "teinivuodet" oli?
    lempiruoka?
    onks teil ollu lemmikkejä?
    puhutaaks rovaniemelläkii sie ja mie?:D kuulostaa nii kotosalle
    minkä ikäsenä haluaisit lapsia? vai haluutko edes:D?

  • Reply Anonyymi 21 tammikuun, 2012 at 9:29 pm

    Ootko hiihtänyt?
    Jos olisi ainoastaan nämä vaihtoehdot, kumman valitsisit: laskuvarjohyppy vai benjihyppy?
    Mikä ois pahin juttu tehdä pelkokertoimessa?
    Miks suomalainen mies on parempi kuin thaimaalainen mies?
    Millaisia kirjoja luet? Kaikkien aikojen lemppari kirja?
    Käytätkö nahkahousuja?
    Missä etelän kaupungissa voisit asua Suomessa?
    Mitä ruokalajia inhoat?
    Mikä miehessä sytyttää?
    Miten miehet kuvailee yleensä sua?
    Kuka näyttelijä esittäis sua sun elämää kuvaavassa elokuvassa? Mikä sen elokuvan nimi olisi?
    Tykkäätkö saunoa? Entä käydä avannossa?
    Mikä kummallinen piirre sussa oli lapsena?
    Minkä nimen antaisit sun pojalle/tytölle?
    Mikä olisi sun kirjoittaman kirjan ensimmäinen lause?

    – Yks kyselyikäinen

  • Reply Jasmin 21 tammikuun, 2012 at 9:54 pm

    Hei vähän ois kiva jos tekisit linkitä blogisi postauksen jossain vaiheessa :)! Ois kiva tietää millasista blogeista sä tykkäät ja saada vähä uutta luettavaa.
    Niin ja sit jotain kysymyksiä :)
    -Miten sä kuvailisin sun tyyliä (vaatteita yms)?
    -Tunnetko olevasi thaimaalainen vain ihan supisuomalainen? :)
    -Onko sulla jotain suuria unelmia?
    Ps. oon super kateellinen sulle kun sulla on juuria muuallakin kun täällä super tylsässä suomessa.

    • Reply Sita 21 tammikuun, 2012 at 9:56 pm

      Voin lohduttaa että on tää vaikeaakin, sukulaisia näkee harvoin ja äitillä on ongelmia asumiskysymyksen kanssa (se ei oo onnellinen Thaimaassa kun on niin kaukana musta, mutta Suomessa sillä on yksinäistä ja huoli omasta äidistään -> ongelma, jota on melkein mahdotonta ratkaista). Eli ei oo pelkkää ruusuilla heilumista tääkään, vaikka oon tietenkin pelkästään iloinen omista juuristani :)

    • Reply Jasmin 22 tammikuun, 2012 at 11:22 am

      En ookkaa ajatellu tollasta :( Mut ihan kaikilla on omat ongelmansa ja mikään ei oo koskaan ruusuillatanssimista. Ja uskon muutenkin vaan hetkelliseen onneen eli jos olin joku tollanen paikka missä sen sais nii ois kiva :)

  • Reply Anonyymi 22 tammikuun, 2012 at 8:54 am

    poltatko tupakkaa?
    :D:D:D

  • Reply Anonyymi 22 tammikuun, 2012 at 1:14 pm

    Pistä joku video vaikka esim joistain kisoista missä tanssit! Jos sellasia löytyy :) oon nähny sut joskus tanssivan ja olin vaan että woou

  • Reply Anonyymi 22 tammikuun, 2012 at 3:12 pm

    Hei :) Ihana blogi, eksyin tänne mff:n kautta ja luin täysin kaunistelematta 5 tuntia tekstejä taaksepäin :)

    – Tekisitkö joskus postauksen ystävistäsi? Kertoisit vähän missä tutustuitte ja laittaisit ehkä yhteiskuvaa, jos se tytöille sopii?
    – Mottosi, tai ns. suosikkilauseesi?
    – 3 esinettä, tai asiaa jotka kulkevat aina mukanasi, tai joita ilman et selviäisi?
    – Jos voittauisit maailmanympärysmatkan, mihin suuntaisit ensimmäisenä?
    – Lempparivuodenaika? Ja miksi juuri se?
    – Suosikkileikkisi lapsena? Tai miksei vaikka nykyäänkin :D

    Kiitos ja kumarrus, meikä kuittaa :)

  • Reply Heidi 22 tammikuun, 2012 at 3:17 pm

    Heippa!
    Tuolta Lauran blogista myös sinut bongasin. :) Viimeinkin pystyn sulle kommentoimaan, sillä mulla on ollut ongelmia kommentoinnin osaltakin joidenkin blogien kohdalla. Tää ei oo suostunut valitsemaan profiilia, jolla kommentoin, mutta vaihdoin nyt toiseen nettiselaimeen ja jeee, nyt se onnistuu! :)

    Mutta itse asiaan. :D Ootko haaveillu ulkomailla asumisesta, esim. Thaimaassa? Mitkä on kolme asiaa, jotka tekevät suhun vaikutuksen niin ystävyyden kuin pojan kohdalla? Oletko helpostilähestyvää tyyppiä? :)

  • Reply Anonyymi 22 tammikuun, 2012 at 7:27 pm

    Niin sita minkälaisia sun teinivuodet oli vai jatkuuko ne vielä? t. kiva kamusi <3

    • Reply Sita 22 tammikuun, 2012 at 7:34 pm

      Vieläkin teini henkeen ja vereen!

  • Reply Anonyymi 22 tammikuun, 2012 at 8:57 pm

    LÖysin blogis myös Laura kautta ja mitä ihmettä muutki jumittunu lukemaa tän koko blogin läpi, ite myös hurahin lukemaa koko blogis läpi! tykkään, vaikutat symppikseltä <3

    -Hene

  • Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus