Tännään

6 elokuun, 2014

image

…oli hyvä päivä. Mie muuten vielä joskus kirjoitan kokonaisen postauksen murteella ja sellaisella kielellä, jota käytän kun puhun. (Tai sitten kuvaan vaan videopostauksen.)
Mutta siis, kiva keskiviikko! Mulla oli vapaata töistä, sai nukkua pitkään ja käydä heti aamupäivällä salilla. Tein tänään jalkoja ja kyykkäsin vissiin samalla vähän selkäänkin tuntumaa, sillä istuessakin tuntuu pientä kipua alaselässä. Toivottavasti tuo ei mennyt kunnolla rikki! Sain myös nolata pojkvännin siellä salilla kuvaushommissa, teen nimittäin tällä viikolla vihdoinkin esittelyn niistä Tritaniumin treenihousuista.
Salin jälkeen lähdin tyttöjen luo Tuiran rannalle ja löllöttelin siellä muutaman tunnin. Oli kyllä taas niitä hetkiä, joita muistellaan talvella kylminä pakkasiltoina: ihan parasta pyöräillä palkkari kädessä sinne nurmialueelle, nakata vaatteet pois, käydä uimassa sopivan kylmässä vedessä ja pötkötellä raukeana auringossa musiikin soidessa. Tytöt koitti houkutella lähtemään rimpalle illalla, mutta jää kyllä tänään välistä ne hommat – haluan säästää rahaa Helsinkiä varten, ja viikonloppunahan sitä jo pääsee taas Magnersin makuun Rovaniemen Simerockissa, hähää.

image

Rannan jälkeen tulin mun ja Maijan luo ja tein vahingossa ruokaa! Olin ostanut avokadon ja raejuustoa välipalaksi, mutta tajusin että mulla oli jääkaapissa vähän tuorepastaa ja kermaa eiliseltä. Keitin pastat, heitin kermaa ja kaapissa lojunutta tomaattipyreetä sekaan ja kruunasin annoksen chili-valkosipulinkynsillä. Oli aika hyvää.
Viideltä Tiina tuli hakemaan mut kotoa ja käytiin ottamassa yliopistolla kuvia sitä mun opiskelupostausta varten – joka on muuten viittä vaille valmis, tai ainakin varttia vaille. Oon saanut jo melkein kaikki jutut kirjoitettua siihen, eli oliskohan se jopa viikonloppuna tai ensi viikolla julkaisussa.

image

Käytiin myös Tiinan kanssa keskustassa jäätelöllä Robert’s Coffeessa, eli frozen yogurt -postauskin tulee ihan lähiaikoina! Oli kyllä niin hyvää, huh huh. Ei olisi kirjaimelliset kahvittelut onnistuneetkaan tällä säällä, on niin kuuma. Mulla on koko ajan hikiviikset, perkele… Ja Tiinan kanssa treffailun jälkeen tulinkin kotiin näpyttelemään teille kuulumisia.
Postauksista puheenollen, oon vähän ylpeä, kun oon viime aikoina jaksanut hoitaa kaikkia juttuja ahdistumatta mistään stressinpoikasista. Jumituin just eilen vahingossa koneelle katsomaan vanhoja kuvia ja huomasin yhden videon, jonka olin kuvannut kaksi vuotta sitten Ouluun muuttamisen jälkeen. Tuli niin vahvasti mieleen kaikki tuntemukset, joita mulla silloin ekana yliopistovuonna oli, varsinkin se ahdistuneisuus. Mie oon muuttunut niin paljon, tai ainakin jokin minussa on muuttunut. Oon ehkä erillä tavalla onnellinen. Eikä ahdista koulujen alkaminenkaan, entistä vahvempana vaan kohti uusia vastoinkäymisiä, haha :D Pitää varmaan ottaa niitä vanhoja kuvia ja tehdä joskus sellainen menneiden muistelu -postaus (true suomen kielen opiskelijat näköjään kirjoittaa tuon tuolleen, ei hele kielenhuolto ei oo kyllä minun vahvuus). Syksyllä on tunnelmaa fiilistellä ja märehtiä vanhoja juttuja, haha.
image
Pakko laittaa vielä postauksen loppuun tunnelmia eilisillaltakin. Mansikoita, vaahtokarkkia, banaania ja sulatettua suklaata parvekkeella. Tätä lämmintä loppukesää pitää vielä fiilistellä ainakin katsomalla se suomalainen elokuva ”Elokuu” ja pyöräilemällä vaikka Nallikariin katsomaan auringonlaskua. Heke syksy, mie otan kesästä niin kaiken irti, vaikka lähestyt koko ajan. Huomenna aattelin käydä ehkä aamulenkillä tai rannalla, sitten näen Maijaa frozen yogurtin merkeissä (se postaus on muuten parhain tekosyy ikinä syödä jäätelöä joka päivä) ja illaksi pyöräilen Zeppeliniin myymään tissiliivejä.
Apua kun mulla on nyt jotenkin niin onnellinen olo. Mitenhän mie saisin välitettyä tätä teillekin. No mie laitan teille minin nyrkkeilijähymiön:  Q(”.Q)  Palaillaan huomenna!

22 Kommenttia

  • Reply Anonyymi 6 elokuun, 2014 at 8:19 pm

    Olet ihana <3

    • Reply Sita 7 elokuun, 2014 at 9:52 am

      Ääää <3

  • Reply Anonyymi 6 elokuun, 2014 at 10:12 pm

    IHANAA TAAS KO POSTAILET USEAMMIN! Oot niin aurinkoinen ja vallottava tyyppi ihanalla ja aidolla kirjotustyylillä höystettynä. Thanks. Vi ses!

    • Reply Sita 7 elokuun, 2014 at 9:53 am

      Jeee mieki oon innoissaan!! Haha tuli niin hyvä mieli tästä :) kiitos paljon kommentista <3

  • Reply Anonyymi 7 elokuun, 2014 at 5:54 am

    Ihana ku postailet mutta yks asia jäi häirittee, että kui sinu naama on nui tumma? :O ettei vaa oo lurahtanu heleyttävää liikaa :)

    • Reply Sita 7 elokuun, 2014 at 9:55 am

      Haha mun ruudulla on kyllä yhtä ruskea naama ku jalat :D mutta voihan se olla!

  • Reply iina 7 elokuun, 2014 at 8:53 am

    ♥♥♥

    hihi oot ihan super.

    • Reply Sita 7 elokuun, 2014 at 9:56 am

      Sieki <3 :)

  • Reply Anonyymi 7 elokuun, 2014 at 9:45 am

    Sita oot ihan paras! :) Saat aina mut hymyilemää. Vaikka pitäski vaa nukkua ku on yövuoroputki menossa nii hitot, mä meen kyllä rannalle, koska kesä on kerran vuodessa vaa! Yövuorossa väsyttää joka tapaukses, oli nukkunu tai ei. Ja voihan sitä rannallaki nukkua..

    • Reply Sita 7 elokuun, 2014 at 9:57 am

      Voiii mullekki tuli hymy huulille :) oi nauti tästä päivästä <3

  • Reply Anonyymi 7 elokuun, 2014 at 11:47 am

    Tosi ihana postaus :)

    • Reply Sita 9 elokuun, 2014 at 6:15 am

      Vitsi kiitos :))

  • Reply Anonyymi 7 elokuun, 2014 at 11:49 am

    Heiii, millon sä oot palannut Indeidays Inspirationille? :o :) Olipa kiva ylläri bongata sut Indiedaysin etusivulta taas :)

    • Reply Sita 9 elokuun, 2014 at 6:16 am

      Nyt kesällä mua taas pyydettiin ja varmaan ens viikolla tulee tänne bannerit :) kiva kuulla että oli positiivinen ylläri!

  • Reply Keyword:fashion 7 elokuun, 2014 at 7:04 pm

    Ouwou, tuostapa sain inspistä huomiselle..Suklaatia, herkkuja..;)♡

    • Reply Sita 9 elokuun, 2014 at 6:16 am

      Hihi :)

  • Reply Anonyymi 8 elokuun, 2014 at 8:54 pm

    Ei hitto, heti ku luin tuon sun murrejutun tuosta alusta nii mielessäni väänsin sit ton koko lopputekstin päässäni omalle savonmurteelle… Hymyilin monta kertaa :D<3

    Ja hei ite oon kans epä-true suomen kielen opiskelija ku kielenhuolto ei nappaa yhtään, oon niin surku kaikissa pilkuissa ja muissa merkeissä että ei huhhuh.

    • Reply Sita 9 elokuun, 2014 at 6:17 am

      Haha huippu :) jes joku muuki!! Anna vitonen ?

  • Reply Kristiina 10 elokuun, 2014 at 8:26 am

    Hei kaunokainen! Voisin varastaa sinulta idean dipata banskuu suklaaseen :-) Nam nam

    • Reply Sita 10 elokuun, 2014 at 8:40 am

      Sinä!!! <3 Laitan sulle viesstiä nyt heti

  • Reply Linda 23 elokuun, 2014 at 12:54 pm

    Oi ihana situli!! Oon niin kade sun hiuksista ja ihonväristäs oot ihanan päivettyneen näkönen aina!!

    • Reply Sita 23 elokuun, 2014 at 1:00 pm

      Voi ei en mie enää oo!! Haha tai no vähän vielä jotain rusketusta jäljellä mutta kohta se lähtee, usko pois :D Kiitos kommentista taas, oot ihana

    Vastaa käyttäjälle iina Peru vastaus