Tamulla on asiaa

heinäkuu 4, 2013

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 

Melkein meinasi mennä hermot jumittavan Bloggerin kanssa, muttei ihan! Nyt tämä värkki vissiin kuitenkin toimii ja pääsen kertomaan teille kuulumisia :)

Kuten kuvasta näkyy, mulla menee oikein kivasti ja elämä hymyilyttää. Oon tällä viikolla ensinnäkin ollut töissä ja on itse asiassa ollut tosi mukavaa! Mie oon kyllä just tällanen, että vapaalla mulla ahdistaa ajatus töistä (esimerkiksi alkukesästä mulla oli aika vähän vuoroja, ja silloin aina laiskotti lähteä Zeppeliniin), mutta kunnon työputken alkaessa sitä jotenkin asennoituu erilailla ja alkaa nauttia töistä. Okei joo, ”kunnon työputki” on ehkä vähän liioiteltua – ei mulla oo kuin 4-5 vuoroa viikossa, hehe. Eli oon ehtinyt hommata kaikkea muutakin! Oon mm. syönyt majoneesipizzaa tiistaina kello kolmelta yöllä huppari päällä DaMaxissa Netan ja Villen kanssa, jotka tuli Rovaniemeltä Ouluun Mäkki-futiksiin (kuski oli tällä kertaa nälkäisin; vedin Netan ilmeisesti aamupalaksi tarkoitetun kanapatongin känkkyä odotellessa ja sitten söin vielä pariskunnan pizzaa hups), käynyt ripsihuollossa Salon K:ssa, hoitanut kovasti mun parvekkeelle hoitoon tuotua ruukkumansikkaa, syönyt paljon jäätelöä ja juonut liikaa Rainbown Cola Lightia, päättänyt lähteä ihan heinäkuun lopussa Helsinkiin tapaamaan kaikkia ihania tyyppejä ja hengaillut Maijan ja Jussen luona pariskunnan kolmantena pyöränä.

Huomenna mulla olisi aamupäivällä jonkinlainen haastattelu Oulu-lehteen, sitten menen töihin iltavuoroon myymään hulluna pikkareita ja illalla haetaankin Helsingistä saapuva Heisa lentokentältä mun luo <3 Lauantaina on nimittäin luvassa Sorafestit, BOOM! Jeeee mie en pysy housuissani! Kyseessä on siis muutaman aika siistin tyypin järjestämät iltamat jossain… soramontuilla Oulun ulkopuolella? Haha en tiiä itekään kunnolla – muuta kuin että luvassa on hiekkaa, kaljaa, aurinkoa, musiikkia ja mennoo isolla porukalla aamuun asti. Katotaan, jos vaikka saisin tehtyä Festeistä kunnon postauksen tännekin :) Voi tosin olla, että viikonloppuna mua ei näy täällä hirveästi; Heisa, Sofia ja Netta majoittuu mun luo ja haluan viettää laatuaikaa niiden ja Maijan kanssa. Koitan olla vastapainoksi tosi ahkera Instagrammin puolella! Minut löytää sieltä nimellä @sitasalminen.

Oon muuten tosi pahoillani siitä, että oon päivittänyt tätä blogia niin harvoin viime aikoina. Ootte kyllä olleet mielessä ja hullu ikävä sellasta kunnon postailua! Mutta kyllä tämä tästä, oikeasti. Suunta on vaan ylöspäin, ja 2000-lukijan arvontaviikkokin lähestyy koko ajan :) Saatiin just Qstock-festariliput mukaan palkintoihin, wadap! Kaikki vaan rekisteröitymään gmail-tunnuksilla tuosta sivupalkin Jäsenet-lootasta, je.

Ps. Oon niin ylpeä mun lempinimistä: thai-muija eli Tamu ja Rovaniemi-muija eli Romu. Saa käyttää.

32 Kommenttia

  • Reply iina heinäkuu 4, 2013 at 5:45 pm

    eikä tamu ja romu :D haha ihanat ja ihana oot itekki <3 puss!

    • Reply Sita heinäkuu 4, 2013 at 6:03 pm

      Hhaha :) Samoin!! <3

  • Reply Tiina heinäkuu 4, 2013 at 5:53 pm

    Kääks, miten ihana kuva! <3

    Kiva kuulla että sulla menee hyvin, toivottavasti ehditään tosiaan maanantaina näkemään niin päästään jutteleen paremmin pitkästä aikaa :)

    • Reply Sita heinäkuu 4, 2013 at 6:03 pm

      Oho kiitti :) Joo!! Niimpä :)

  • Reply h heinäkuu 4, 2013 at 5:56 pm

    Sorafest on jees! nyt en oo kyllä pariin vuoteen päässy mutta olin messissä kun se ekoja kertoja järkättiin, jospa tänä vuonna sit ehtis! :) varotukseksi vaan että soramontuilla on yleensä hulluna ötököitä :–D

    • Reply Sita heinäkuu 4, 2013 at 6:05 pm

      Mie just mietin että minkähän sukelluspuvun mie laittaisin päälle ettei olis ihan syöty illan jälkeen :D Noo sunnuntaina voi kärsiä sitte puremista muiden kärsimysten ohella! Nähäänpä ehkä siellä :)

  • Reply K heinäkuu 4, 2013 at 6:19 pm

    miks oot aina noin ihanan ilosen näkönen !! :) piristyy ihan ittekin !

    http://missindependentbyk.blogspot.fi/

    • Reply Sita heinäkuu 4, 2013 at 9:41 pm

      Haha ihana!!

  • Reply Sofi heinäkuu 4, 2013 at 6:33 pm

    Oot vaa niin ihanan sulonen ja rakastan sun kirjottamis-tyyliä yli kaiken! <3
    http://sofiellaaa.blogspot.fi/

    • Reply Sita heinäkuu 4, 2013 at 9:41 pm

      Äää kiitti paljon vaavi :)

  • Reply Jarno heinäkuu 4, 2013 at 6:50 pm

    Tästä postauksesta huokuu sellanen iloinen ja kiva fiilis, kuten sanoitkin alussa.
    Kuulostaa muuten tosi kokemuksen arvoiselta noi sorafestit!!! :DD Pidä hauskaa ;D

    • Reply Sita heinäkuu 5, 2013 at 6:37 pm

      Hihi :) Joo pidän!!

  • Reply IraCassandra heinäkuu 4, 2013 at 7:05 pm

    Kuulostaapa kivoilta noi Sorafestit! Ite lähen huomenna Lahteen Summer Upiin, ja oon nääääääääin innoissani!! Hauskaa viikonloppua ihanainen <3 PS. Ihana kuva, TAAS! ;)

    • Reply Sita heinäkuu 5, 2013 at 6:37 pm

      Oiiiii pidä hauskaa <3 oot huippu <3 :)

  • Reply maria heinäkuu 4, 2013 at 8:09 pm

    ihanat lempinimet kyl :D

    • Reply Sita heinäkuu 5, 2013 at 6:38 pm

      Haha :D

  • Reply Anonyymi heinäkuu 4, 2013 at 8:49 pm

    Sorefesteillä on kivvaa !! Harmi ku en enää asu oulussa nii en oo pari vuotee päässy sinne juhlii höh ! Huippuja tyyppejä monttu täynnä !

    • Reply Sita heinäkuu 5, 2013 at 6:38 pm

      Jee! Mie koitan nauttia sunki puolesta :)

  • Reply Anonyymi heinäkuu 4, 2013 at 9:02 pm

    ihana oot!<3 2000 MENI RIKKI

    • Reply Sita heinäkuu 4, 2013 at 9:42 pm

      WADAP YEAAAH <3

  • Reply kati heinäkuu 4, 2013 at 9:11 pm

    Oot ihana Sita :3

    • Reply Sita heinäkuu 5, 2013 at 6:38 pm

      Sie oot :)

  • Reply Anonyymi heinäkuu 4, 2013 at 11:42 pm

    TAMUUUUUU hei ootko kuullu jo tän? http://www.youtube.com/watch?v=8PphpPwncEg

    ite oon ihan liian fiiliksissä tästä!! äääääääää

    tulin vaa kertommaaa :) hupsutupsu

    • Reply Sita heinäkuu 5, 2013 at 6:38 pm

      Oooooo tykkään!!!! En ollu kuullu, thanks :D

  • Reply Anonyymi heinäkuu 5, 2013 at 5:39 am

    Ootko menossa ite Qstockiin? :)

    • Reply Sita heinäkuu 5, 2013 at 6:38 pm

      Oon mie, blogiyhteistyön kautta pääsen :)

  • Reply Ella heinäkuu 5, 2013 at 9:06 am

    Haha ihana, mulla on tänään vähän paska fiilis mutta sun postaus jotenkin piristi :D <3

    • Reply Sita heinäkuu 5, 2013 at 6:39 pm

      Parasta kuulla <3 Oot nassukka

  • Reply Anonyymi heinäkuu 5, 2013 at 9:56 am

    Voitteko tehdä tyttöjen videopostauksen?

    • Reply Anonyymi heinäkuu 5, 2013 at 12:48 pm

      JJOOO tehkäätehkää! :))

    • Reply Sita heinäkuu 5, 2013 at 6:39 pm

      Haha ei taida tytöt suostua :D no katotaan! Olis kyllä haufka :)

    • Reply Anonyymi heinäkuu 6, 2013 at 1:06 pm

      Juotat ne känniin ja videotoiminto päälle,niin eiköhän se siitä :D

    Jätä vastaus