Tosiaan, tässä on melkein kolmen viikon aukko paikattavana kuulumisten kohdalla. Mistähän mie aloittaisin.
Syksy ja arki on lähtenyt käyntiin ja se on tuntunut kivalta :) Oon koittanut käydä ahkerasti luennoilla, etten tipahtaisi heti alussa kärryiltä (hyi viime keväänä oli niin hirveää, kun oli rästihommia kokonaisen lukuvuoden ajalta). Tällä hetkellä meillä suomen kielen kakkosvuoden opiskelijoilla pyörii mm. viron alkeiskurssi, tekstioppi, sanasto ja nimistö sekä kirjallisuusjuttuja – ei mitään ihan lempparijuttuja, mutta menettelee kuitenkin! Oon kunnostautunut opiskelijana myös tällaisella rälläyspuolella, sillä oon ensinnäkin käyttanyt mun haalareita ekaa kertaa (Vulcanaliassa, oltiin kuuntelemassa Redramaa), ja lisäksi olin vielä fuksisuunnistuksessakin mukana rastivahtina. Kahdet opiskelijajuhlat tälle syksylle, huh huh! Okeeei, muille tuo on varmaan aika vähän, mutta mun koko viime vuoden saldo olikin yhteensä vain neljät opiskelijamenot – joten siihen verrattuna oon ollut ahkera :D
Treenihommat mulla oli myös lähtemässä hyvin käyntiin, mutta sitten tuli tämä peukkuepisodi, jonka takia piti pistää liikkuminen ja työt tauolle. Toissaviikolla oli nimittäin oikein kunnon perjantai 13. päivä. Tein kiireessä eväsleipiä ennen töitä ja halkasin avokadon sijaan oman peukaloni veitsellä, haha. Ei siinä, lähdin Maijan kanssa pyöräilemään Terveystalolle hirveä määrä vessapaperia nyrkissä ja näytin varmaan aika hullulta veivatessani verinen käsi semitervehdykseen nostettuna :D Eipä se kohoasento kyllä paljoa verenvuotoa hillinnyt… Lopputulos oli seitsemän tikkiä ja kymmenen päivää sairaslomaa.
Nyt tätä peukkua pystyy onneksi melkein käyttämäänkin, mutta just kun sain luvan liikkua, flunssa iski päälle enkä siksi vieläkään pääse treenaamaan. Boringggg. Mutta toisaalta, syksyyn kyllä kuuluukin kipeänä oleminen! Teetä, kurkkupastilleja, isoja kaulahuiveja ja rentoilua kotisohvalla. (Jos fiilistellään, niin fiilistellään sitten kunnolla :D) Oon esimerkiksi ihan huomaamattani jäänyt koukkuun Jamie Oliverin ja Gordon Ramseyn kokkiohjelmiin, joita tulee arki-iltapäivisin :D Just ihanaa tulla yliopistolta kotiin ja jumittaa pari tuntia sohvalla teekuppi sylissä ja nollat taulussa herkkuruokia tuijotellen, hahah.

Torstaina olin taas yliopistolla ja perjantaina lähdin Rovaniemelle, jossa olin viikonlopun ajan. Vietin aikaa perheen kanssa ja halin kovasti meän pikku-Roosaa, jolla on luultavasti viimeinen syksy nyt :( Meän borderterrierillehän tuli viime keväänä diabetes ja kaikki mahdolliset tulehdukset, kun se tyhmä raukka meni vetämään pellillisen porkkanakakkua pöydältä (naurattaa, vaikkei saisi nauraa), ja nyt Rossun tila on taas huono. Itkuhan siinä tuli, kun tein varmuuden vuoksi viimeisiä temppuja sen kanssa – toivottavasti ehdin nähdä sitä vielä tässä lähikuukausina.

Mutta sellaista tällä kertaa, pus pus ja palaillaan :)
50 Kommenttia
Paranemisia Sita <3 Arvaa tänään just ajattelin sua ja mietin, että ootkohan päivittänyt ja olithan sä! Mulla on suhun joku telepaattinen yhteys selvästi haha.
Hihi ihana <3
Ihania kuvia, ihana syksy :)
:))
Jeeee ihanaa kuulla susta! Ja kivoja kuvia taasen, syksyn värit on kyllä ihanat, ja niin oot säkin :) Harmi jutut noi peukkuepisodi ja flunssa, ja tietty koirarukka :/ Mullaki kurkku vähä uhkaa kipuilla, mut en kyl voi tulla kipeeks kun mulla oli elokuun alussa kaks viikkoa kestäny lenssu! Toivottavasti sulla jatkuu postailuinto! <3 Ja hauskoja tupareita jajajaja kaikkee!
Oi jatkuu ku ootte niin kivoja <3 Ihanaa lukea sun kommenttia, ollu ikävä!!
oi ihanan syksyisiä kuvia :)
Kiitti :)
<3
<3 :)
Et uskokaan, kuinka kiva oli nähdä bloglovinissa siun blogin päivittyneen :)
Oioi ihana kuulla!!
Mää en tiedä miks, mutta oon itekkin jääny koukkuun kaikkiin Gordon Ramsayn ohjelmiin tänä syksynä..ihana mies ;D
Joo :D Haha ja ihana kontrasti ku näkee niitä pätkiä ku se on omien lasten kans kotonaan!
Huui toi sun peukku juttu, teki pahaa jo pelkkä lukeminen siitä, terveisin Lotta pelkään verta hirveesti :D Mut koitaha parannella! :)
Haha :D Oli vähän ällöä! Joo mie yritän, kiitti :)
Ää ikävä sun höpötyksiä täällä!! ♥ Tsemppiä sulle ja roosuli koirulle :( Ihania kuvia muuten!
Kiitti ihana Sofia <3
Sun hymy <3
n____n
Ihana Sita! (: Olin niin niin niin paljon odottanut kuulumisiasi!
Vitsiiii niin parasta kuulla <3
<3<3<3<3 ihana kuulla sun kuulumisia rakas.
Senja puspuspus <3
Hih olipa mukava juttu bongata bloglovinia selaillessa että oot postaillu! Jeejee! Ja hyi tuo sormi oikeesti, tekee pahaa ees aatella. Tai no, itekkin meinasin kyllä onnistuu aivan samassa hommassa, onneks ei ehtiny kuitekaa noi pahaa tuhoo tekemää se veitsi että tikkejä ois tarvinnu.. :D Mutta on ihan nätti sahalaita reunanen syvemmän puoleinen haava keskellä sormea hahah:D
:D Voi ei raukka sieki! Meän pittää olla varovaisia, mie en ainakaan halua enää ikinä tikattavaksi :D Kiitti kommentista ja haleja <3
Kääk miten sä voit pyöräillä peukku auki?? Mä olisin varmaa joutunu shokkii :DD
Koita parannella ja oli ihana kuulla susta <3
:D haha ei siihen onneksi sattunu kovin! Ja kiitti ihana <3
Oi sinä ihana! Oli ikävä jo<3
! <3
Terkut tuli perille! Terveisin se fuksi :-) Olipa kiva, että postailit! Tsemppiä syksyyn!
Hehe hyvä :) <3
Jess, tätä postausta on niin ootettu! Siis olihan tässä huonojakin uutisia, joita en tietenkää oo oottanu mutta siis ylipäätään sun kuulumisia todellakin olen oottanu! :)
Tulee niin hyvä mieli kun lukee näitä <3
Voi situli!!! Miten oot voinu teloa peukalos ihan noin pahasti?! :D Ihanaa syksyä sinne ja pusuja täältä jyppilästä!<3
:DD Niimpä?!? Kiitti ja takaisin <3
Oijoi, toivottavasti peukku paranee pian! :)
Vooi kiitti :)
ihana kun pitkästä aikaa postailit, sun juttuja onki ollu jo kova ikävä! ♥
~nina
Mie hymyilen täällä :))
Ihanaa kun sulta tuli uusi postaus♥ Toivottavasti peukalos parantuu pian! Onks sun polvi muuten kunnossa?:)
No vähän se änkyröi vielä, oon jonossa magneettikuvauksiin :) Mutta kyllä pystyy lenkkeileen onneksi! Ja kiitos hirveästi kommentista <3
Jee, tervetuloo takas! :) T. toinen sormivammainen ja Gordon-koukkuun jäänyt :D
:D Hyvä me <3
Ihanat syksykuvat :)!
Vitsii kiitti paljon :)
ää ihanaa et jaksat postata piristää päivää :D !
Hahaa kiitos :D
Jee! Oli ikävä! <3
Mullaki teitä :) <3