Syksyn ihanin biisi

18 syyskuun, 2012

Halusin omistaa tälle biisille oman postauksen monesta syystä. Ensinnäkin, jee uutta musiikkia Ellie Gouldingilta! Kyseessä on siis brittiläinen, ihana laulaja, jonka Starry Eyed -biisistä on napattu nimi minun blogille ja joka seurustelee muuten Skrillexin kanssa.

Toiseksi, mie jotenkin rakastuin tähän kappaleeseen ja sen musiikkivideoon. Tarina, rakkaus ja kuolema on kuvattu niin koskettavasti, aidosti ja kauniisti, että itken joka ikinen kerta kun katson tuon videon. Mutta ne on sellaisia ihania kyyneleitä. Oon myös monta kertaa yrittänyt laittaa sen pelkästään taustamusiikiksi soimaan, mutta aina päädyn istumaan koko neljän minuutin ajan läppärin ääressä tuijottamassa videota. Huh, nytkin oon ihan täynnä kylmiä väreitä. En tiedä hoksitteko saman, mutta musta on niin järkyttävän hienoa miten tuossa musiikkivideossa kuolemaan ei suhtauduta surulla vaan sellaisen hiljaisen ihmetyksen vallassa. Kuin ei ihan vielä ymmärrettäisi, mitä on tapahtunut. Jotain niin kaunista, ja ehkä lohduttavaakin. Ehkä paras kohta videossa oli musta se, kun kuolema ikään kuin nykäisee Ellien ja miehen erilleen kohdassa 3:18 – ja no, muutenkin kaikki videon yksityiskohdat.

Tykkäsittekö te tästä biisistä? Ja linkitelkää mulle jotain kaunista syksymusiikkia, olis kiva saada uutta kuunneltavaa! Jos joku haluaa kuulla muitakin biisejä Ellie Gouldingilta, suosittelen kipaleita nimeltä Lights, Your Song ja This love will be your downfall.

50 Kommenttia

  • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 7:07 am

    AI NIIN, toinen koskettava biisi!

    http://www.youtube.com/watch?v=Qsy7kJyizoc

    Must see <3

  • Reply Lotta 18 syyskuun, 2012 at 7:12 am

    Hitsi en oo koskaan kattonu tätä oikeeta musavideoo ! http://www.youtube.com/watch?v=1zvzWsrS3JE oon vaan kattonu tuon ja kuunnellu sitä, miusta tuoki on aika kivasti tehty :) tää on tosi ihana biisi !

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:03 pm

      Joo tuoki on kyllä kiva! Ja niimpä :)

  • Reply Heecaroo 18 syyskuun, 2012 at 8:11 am

    Tää on niin hyvä :D
    Tässä kyllä alkaa näkyä jo aika vahvasti Skrillexin vaikutus.

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:04 pm

      Miksen mie osaa yhdistää Skrillexiä tähän! :D Millä tavalla vahvasti?

    • Reply Anonyymi 22 syyskuun, 2012 at 7:08 pm

      ^sen minäkin haluaisin tietää, oudolta kuulostaa.. :d

    • Reply Sita 12 joulukuun, 2012 at 7:57 pm

      Hehe :)

  • Reply Anonyymi 18 syyskuun, 2012 at 8:57 am

    Ehdottomasti yks parhaista biiseistä tuo! Itseasiassa varastin biisin nimen blogini nimeksikin (:

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:05 pm

      On kyllä! Biisin tunnelma ja lyriikat ja kaikki :)

  • Reply Anonyymi 18 syyskuun, 2012 at 11:51 am

    Ihana biisi <3 Ellie on paras! :)

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:06 pm

      Minun tuleva tyttöystävä!

    • Reply Anonyymi 19 syyskuun, 2012 at 6:08 pm

      Sita! Pakko vielä sanoa, et tää sun blogi on paras :)

    • Reply Sita 19 syyskuun, 2012 at 6:34 pm

      Äää ihana!! Kiitos hulluna <3 :)

  • Reply MY LIFE 18 syyskuun, 2012 at 12:02 pm

    Yks lemppari artisteista ♥♥

  • Reply Anniina Lehtomaa 18 syyskuun, 2012 at 12:20 pm

    Aah, oon luullu että oon niitä harvoi jotka kuuntelee tätä biisi koko ajan. Tykkään älyttömästi siitä kuinka Ellien biiseissä näkyy vähäsen Skrillexin vaikutukset. OON KATEELLINEN KU SE SEUKKAA SKRILLEXIN KAA!

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:08 pm

      Et oo :) Haha Skrillex on kyllä söpö! Ja siisti tyyppi varmasti mutta mie en osaa kuvitella sitä seksuaalisena olentona :D haha

  • Reply Ellah 18 syyskuun, 2012 at 12:50 pm

    Aah aivan ihana biisi!!
    Ja sitte noi Ellien hiukset <3
    ootan jo ihan innolla tulevaa albumia

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:19 pm

      Mie tykkään sen kulmakarvoista :) noei hihi..

      Mieki ootan!

  • Reply Anonyymi 18 syyskuun, 2012 at 1:01 pm

    Voi Sita sä oot niin ihanan symppis ja kirjotat jotenkin tosi samaistuttavasti (onko se sana haha?)!

    Ellie on yks ihan ehdottomia feivörittejä ja noi sun mainitsemat biisit on rakkautta. ♥ Myös täällä istuu yksi, jonka toi video ja biisi saa itkemään.

    – Niina

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:20 pm

      Haha on se ehkä! Kiitos paljon kommentista ja jes, kiva kuulla että en oo ainoa itkijä <3

  • Reply Anonyymi 18 syyskuun, 2012 at 1:07 pm

    "Tykkään älyttömästi siitä kuinka Ellien biiseissä näkyy vähäsen Skrillexin vaikutukset." siis mitenniin biiseissä, luulin et se on tehny tyyliin tän yhen sen jälkeen kun skrillex bongahti huipulle? tai no joo onhan se tehny musaa vaikka kuinka kauan, mutta siis whaat…

  • Reply Annika 18 syyskuun, 2012 at 1:13 pm

    Ihana<3

  • Reply noora 18 syyskuun, 2012 at 1:41 pm

    haha mä kuuntelen syksyllä ja talvella niitä biisejä joissa ei ikinä jää miettimään sanoja, kuuntelemaan sitä biisiä tai mitään (eli niitä joita ei kukaan muu kuuntele) :D mut se on siks että se musiikki peittää kaikki tausta äänet mitä kuuluu bussissa ja saa rauhassa nukkua. joten ehkä tää sillä perusteella kuuluis enemmän kevät musiikkien joukkoon :D tosi hyvä biisi silti :D

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:22 pm

      Aijaa :D Mie taas yleensä talvella kuuntelen pelkkää bilemusiikkia koska sillon on niin pimeää ja synkkää ja usein stressiä niin en halua ottaa yhtään riskejä että musiikki saattais alentaa mielialaa entisestään :D Joten tää on just alkusyksyn biisi mulle, hehe.

  • Reply sara 18 syyskuun, 2012 at 1:46 pm

    ellie on ihana, ja oon niin innoissani siitä kun se ja sonny seurustelee! niin ihana pari että asdfggjklöä!

    ps. mii favoriittee -> http://www.youtube.com/watch?v=Id7e-9WaxMc

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:24 pm

      Joo mustaki ne on sulosia! Vaikka tavallaan on vaikea kuvitella niitä yhessä niin toisaalta ne on kuitenki täydellisiä :D En osaa selittää haha.

      Ps. Oiiiii tuo on ihana!

  • Reply iina 18 syyskuun, 2012 at 2:03 pm

    • Reply Sita 18 syyskuun, 2012 at 2:23 pm

      <:)

  • Reply Anonyymi 18 syyskuun, 2012 at 3:20 pm

    Oi tuo on niin ihana biisi♥ ekalla kerralla ku kuuntelin niin en oikeen tienny että tykkäänkö siitä vai en mut tokalla kerralla rakastuin siihen!

    sun blogia on muuten tosi ihana lukea ja se aina jotenki piristää päivää, haha!:D kaikki postaukset lukee aina ihan innolla:)

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2012 at 10:04 am

      Hihi :) oi kiitos tosi paljon, ihan mahtavaa kuulla että tykkäät! Ja kiitos kun vastapiristit mun päivää kommentilla <3

  • Reply |{isu 18 syyskuun, 2012 at 3:51 pm

    uuu mä tyksin!

    http://kisusblog.blogspot.fi/

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2012 at 10:04 am

      Uuu jee :)

  • Reply Emilia 18 syyskuun, 2012 at 4:55 pm

    Sam and the Womp – Bom Bom kuulostaa euroviisubiisiltä.

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2012 at 10:04 am

      Iha paras!!

  • Reply Anonyymi 18 syyskuun, 2012 at 5:09 pm

    Määki tykkään Elliestä tosi kovasti ja oon ihan vakuuttunu, että suurinosa noista biiseistä on kirjotettu mun elämästä, haha :D Tästä uuesta en nyt kuitenkaa oo ihan vielä varma…vaatii vähä totuttelua :)

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2012 at 10:04 am

      :D Jos se salaseurailee sua ja sun elämää? >:)

  • Reply Anonyymi 18 syyskuun, 2012 at 6:45 pm

    Video ei mua ihan vakuuttanu. Mutta mikä ihana mies! huh.

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2012 at 10:05 am

      Haha jep :p

  • Reply Anonyymi 18 syyskuun, 2012 at 7:04 pm

    mä en kyllä tykännyt tästä :D haha en tiiä, mutta makuja on monia!

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2012 at 10:02 am

      Nii onhan tää vähän tällasta keijukaispimputusta :D mutta niimpä!

  • Reply Anonyymi 18 syyskuun, 2012 at 10:27 pm

    Hyvä biisi on joo, mutta toi musavideo ei vaan jotenkin kolahtanu mulle mitenkään..

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2012 at 10:05 am

      Mulla jotenki kolahti! Siihen tarvi vaan sellasen tietyn mielentilan, piti ylifiilistellä jokasta tahtia ja katsetta ja maisemaa :)

  • Reply Anonyymi 19 syyskuun, 2012 at 4:23 pm

    ihana biisi :) ja muakin itketti…

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2012 at 10:03 am

      Itkuilijat täällä :)

  • Reply Henje 19 syyskuun, 2012 at 6:34 pm

    Ihanaaaa, Ellie on julkaissu tuon muuallakin kuin youtubessa niin saan katsottua! Täällä Saksassa harva musiikkivideo toimii youtubessa "valitsemaasi julkaisua ei voida näyttää, sillä se saattaa sisältää musiikkia, jonka oikeuksia GEMA ei ole myöntänyt" Kiitti vaan Saksanmaa, mites mä elän ilman musavideoiden iloa ens kesään :( Ihana biisi muuten ja video, nyt kun siis näin sen…!!

    • Reply Sita 24 syyskuun, 2012 at 10:03 am

      Voi ei :D Mullaki yks tuttu lähti Kiinaan niin lol sillä ei oo ees Facebookkia tai mitään, hirveää ku just tällasissa tilanteissahan sitä eniten käyttää Fb:tä! Tai ku ei voi soitella ja haluaa tietää mitä tutuille kuuluu.

    Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus