Surullinen sutturapää

26 marraskuun, 2014

image

En oikein osaa sanoa, hymyilyttääkö vai itkettääkö mua tuossa kuvassa.
Ehkä se kertoo tämän hetken olosta aika paljon. En nimittäin oo tosi pitkään aikaan ollut näin surullinen kuin viime päivinä. Kyyneleitä illalla, kyyneleitä aamulla, eikä perus arki jaksa kiinnostaa. Välillä tietenkin tulee hetkiä, jolloin nuo asiat unohtaa ja pystyy keskittymään kaikkeen muuhun, juttelemaan ja nauramaan, mutta varsinkin hiljaisuudessa se suru nousee takaisin pintaan. Ihmissuhteet on sellaisia juttuja, joista en halua enää niin hirveän tarkasti blogissa puhua, ja siksi mie kerron surun syystä vain sen, että asia liittyy minun perheeseen. Kukaan ei ole kuitenkaan poistunut mun elämästä, eikä mulla siis ole tavallaan mitään hätää. Mutta on vaan niin paha olla toisten puolesta.
Oon muuten tässä jo jonkin aikaa miettinyt erästä asiaa, joka alkoi pyöriä mielessä jo ennen näitä viime päivien tapahtumia. Koska munkin elämässä on sattunut vähän kaikenlaista aina lapsuudesta nuoruuteen saakka, oon joskus pohtinut, onkohan sellaisesta tietynlaisesta haikeudesta tullut vuosien varrella mulle… tapa olla. Tapa suhtautua elämään. Tai siis, osaan olla tosi onnellinen ja hehkuttaa kivoja juttuja, mutta onko se sitten kuitenkaan sellaista kokonaisvaltaista onnellisuutta? Kannanko mie kaikesta huolimatta sellaista pientä melankolianyyttiä aina mukanani, valmiina turvautumaan siihen ja hiljaisiin iltapäiviin, tyhjiksi katettuihin pöytiin ja auringonlaskun väreihin taivaalla. Ei kai se olisi ihmekään kaiken sen jälkeen, mitä oon kokenut – mutta ehkä eniten mietityttääkin se, osaanko joskus lopulta päästää siitä irti. Haikeus ja sellainen pieni suru on jotenkin turvallinen olotila mulle, kotoisa ja tuttu. En kuitenkaan nyt tarkoita sitä, että oisin nauttinut näistä viime päivistä, en todellakaan, vaan tarkoitan sellaista haaleampaa tunnetta.
Toisaalta sen pienen nyytin voi kuvitella turvariepuna taakan sijaan. Ja ehkä parhaimmillaan se pikku kantamus voi toimia ihan hyvin niinkin, että tilanteen vaatiessa pysähdyn, annan sen pienen melankolian olla hiljaa lähellä ja katson maailmaa sen silmien kautta hetken ajan. Jos uskaltaa pysähtyä ja tuntea, näkee väkisinkin elämässä paljon kauniita asioita, vaikka se näkökyky välillä sattuukin. Tämä on ehkä se piirre minussa, jota mie sekä inhoan että rakastan. Inhoan sitä, miten helposti mulla säälittää tietyt asiat ja ihmiset, inhoan ajatella elämää tällä tavalla ja inhoan sitä, etten välillä pysty olemaan itsekäs, vaan näen tahtomattakin asioista sen toisen puolen ja ymmärrän, vaikken haluaisi.Toisaalta, kyllä mie rakastan sitä mitä mie oon. Koska tällaista tyttöä ne mun läheisetkin rakastaa, hassut.

 

36 Kommenttia

  • Reply Henssi 26 marraskuun, 2014 at 5:40 pm

    aivan ihanasti kirjotettu sita, vaikka vaikia aihe onki.. <3 sie oot kyllä niin aito tyyppi! itellä on ollu kans kaikenlaista vaikiaa elämän aikana, joten pystyn kyllä samaistumaan.. ainaki jollaki lailla ees! ja viime aikoina kans kyllä kyyneleitäki valitettavasti on riittäny! itellä ei oo niinkään mitään hätää, mutta just se, ku jollain tärkeällä ja rakkaalla on jokin huonosti, nii se vaikuttaa sitten itteenki ja saa pahan olon itteenki.. mutta onneksi ainaki yleensä se, mikä ei tapa, vahvistaa. ja onneksi niitä kaikkia kivojaki juttuja on tiedossa!

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:17 am

      Kiitos paljon! Ja niimpä :) Vaikka joulua ei kyllä enää osaa odottaa samalla innolla kuin aiemmin

  • Reply sarkku 26 marraskuun, 2014 at 5:46 pm

    Kuulostaa tutulta :/ musta jopa tuntuu joskus, että en tiiä ennään kuka oon jos on ollu liian pitkään onnellista, eikä oo ollu syytä mihinkään ahistuskohtauksiin. En tiiä onko se joku luovan ihmisen ominaisuus, että tarvii vähän sitä tuskaa pysyäkseen elämässä kiinni -.-"

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:17 am

      Samaaaaa mie niin ymmärrän! Oot ihana tyvär :)

  • Reply iina 26 marraskuun, 2014 at 6:16 pm

    voi ihana kuinka kauniisti osaat kirjottaa! haluan nyt vaan rutistaa sua isosti <3 oot jotenki niin ihanan herkkä ja tuo haikeus tekee susta sut. että pysy vaan tuommosena ku oot mutta elä päästä sitä surumielisyyttä liian voimakkaaksi ettet väsy sen alle :) <3

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:18 am

      Voi pikku <3 Niimpä, ja kyllä tää olo tästä vielä tasoittuu :) Tänään ollu jo paljon parempi olla

  • Reply Saana 26 marraskuun, 2014 at 6:25 pm

    tiiän niin mistä puhut. tsemppiä <3

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:19 am

      <3 :)

  • Reply Nunnu 26 marraskuun, 2014 at 6:27 pm

    Mitä ikinä se onkaan, niin tsemppiä! <3

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:19 am

      Kiitos hirveästi <3

  • Reply Juulia 26 marraskuun, 2014 at 6:41 pm

    Luulen tietäväni aika tarkalleen mitä tarkoitat, multakin löytyy tuollainen sun kuvailema melankolianyytti sisältäni. Oon aina miettinyt, onko se enemmänkin vain luonteenpiirre, vai kokemuksien kautta muotoutunut juttu. Mutta siellä se on, ja kuten sanoit, niin mustakin se tuntuu jotenkin kotoisalta. Ehkä se on tietynlaista herkkyyttä, tapa katsoa maailmaa. En tiedä.

    Jaksamisia sulle ♡

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:19 am

      Ihana kommentti, tuli hyvä mieli kun huomaa että te ymmärrätte. Kiitos tosi paljon <3

  • Reply Anonyymi 26 marraskuun, 2014 at 7:09 pm

    Musta tuntuu kans et mä en tuu koskaan päästää irti mun melankoolisuudesta. Se on osa mua. Oon iloinen, onnellinen ja nautin elämästä, mutta kannan mukanani aina tietyn asteista surullisuutta. Ei se oo huono juttu.. Ne on asioita, jotka tapahtui mulle ja siksi kannan niitä mukana. En mä olisi minä ilman niitä huonojakin juttuja.

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:20 am

      Totta turiset kuomaseni <3 Selkeytti kyllä omiaki ajatuksia tää postaus kun saa lukea teän kommentteja :)

  • Reply Annu. 26 marraskuun, 2014 at 8:13 pm

    Voi miten VAHVA teksti! Tälleen ruudun välityksellä mää ite aattelen, että oot semmonen ihana pohdiskelija-tyyppinen. :) Ihanaihana.

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:20 am

      Haha höpsis <3 Kiitos paljon kommentista Annu :)

  • Reply Krista S 26 marraskuun, 2014 at 8:34 pm

    Olipas ihanasti kirjoitettu teksti. <3 voimia ja iloa!

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:21 am

      Voii kiitos Krista! Ihana saaha sulta kommentti :)

  • Reply Kati 26 marraskuun, 2014 at 9:21 pm

    Wau, oon sanaton. Osaat pukea vaikeankin tekstin niin kauniisti. Voisin lukea sun tekstejä vaikka kirjan tai pari. Jatka omaa juttuas, se toimii :)

    • Reply Sita 27 marraskuun, 2014 at 9:22 am

      IHANA <3

  • Reply Jarno 27 marraskuun, 2014 at 3:32 am

    Ton melankolian allekirjoitan. Omalla kohdalla oon miettinyt samaa, mutta kait se vaan on osa mua. Yleensä mut näkee aika niin iloisena ja positiivisena ja onhan nekiN niitä aitoja tunteita, mutta samalla se herkkyys ja suhtautuminen maailmaan ja elämään haluaa tarttua siihen tiettyyn melankoliaan. Aivan, kuin sen tarkoitus olis pitää mut täällä ja saada se oma luovuus kukkimaan. Se sattuu, mutta samalla se puhdistaa ja saa näkemään elämän pienetkin asiat niin hienoilta. Tsemppihalaus!

    • Reply Sita 16 joulukuun, 2014 at 9:21 am

      Kiitos Jarno <3 :)

  • Reply Anonyymi 27 marraskuun, 2014 at 7:06 am

    Ymmärrän täysin sun olotilan. Melkeen vois luulla, että ite olen kirjoittanut. Tuntuu, että kaikesta, jopa iloisista asioista löytää sen melankolian siemenen. Ärsyttävää, mutta niinkuin sanoit samalla lohdullisesti tuttua. Itse yritän nykyään ajatella,että
    positiivinen ajattelu tapa tuo lisää ihania asioita elämään. Ja tuntuu, että se oikeasti toimii. Kesä oli mulle tosi huonoa aikaa ja tuntu, että seinät kaatuu päälle. Sitten päätin, että pakko yrittää edes vähän muuttaa omia ajatusmallejaan. Ja yhtäkkiä kaikki on mennyt ihan nappiin. Tietenkin tällästä kyydillä nyt mietityttää milloin asiat alkaa menemään alamäkeä. Täytyy yrittää vaan nauttia tästä nyt. Hahah tajusin just, että sun blogi on aika terapeuttinen. :D Voimia paljon sulle Sita. <3 Olet ihan oikesti niin ihanan aito tyttö. <3

    • Reply Sita 16 joulukuun, 2014 at 9:25 am

      Oho jännä kuulla että pystyy niin samaistuun. Ja mahtavaa kuulla, mie niin toivon että just ei ala menemään vaan pysyy tuollaisina sulla :) Kiitos ihan tosi paljon koko kommentista, oli niin ihanaa lukea tätä silloin kun lähetit tämän ja nyt uudestaan. Et tiiäkään kuinka paljon tällaiset merkkaa, oikeasti <3 :)

  • Reply Anonyymi 27 marraskuun, 2014 at 9:59 am

    Tosi tuttu fiilis. Mutta miksi se ei vois olla osa luonneta, koska kyllähän mekin ihmisinä muututaan ja kasvetaan niiden asioiden kautta joita meille ja läheisille tapahtuu. Empatia on tärkeetä, mutta joskus sitä itekkin huomaa että sitä antaa niiden negatiivisten asioiden vaikuttaa aivan liikaa omaan fiilikseen ja olotilaan. Pitäis joskus osata olla vaan karun itsekäs. Mutta seki on niin pirun vaikeeta. Monen on varmaan vaikia uskoa että miten vahvasti menneisyys vaikuttaa edelleen esim. omaan ajattelutapaani itsestäni. Edelleen sitä huomaa olevansa usein puolustusasemissa. Ikäänkuin pieni siili, joka on piikit törrössä ja agressiivisena puolustamassa sitä omaa henkilökohtaista aluetta ja mielipiteitä koska oon joskus päättänyt että enää kukaan ei kävele minun tai mielipiteideni yli ihan vaan sen takia että ne ei kaikkia miellytä.

    • Reply Sita 16 joulukuun, 2014 at 9:28 am

      Ootte kyllä parhaita ku jaksatte kommentoida ja kertoa teän ajatuksia, näitä on niin mahtavaa lukea – varsinki ku kaipaa vähän heijastuspintaa omille ajatuksille. Niimpä, oon samaa mieltä, vaikka ehkä viime vuosina oon pystyny pikkuisen muuttumaan ja olemaan itsekkäämpi – mutta silloin taas tulee helposti huono omatunto, jolloin olo saattaa loppujen lopuksi tuntua yhtä huonolta kuin silloin, kun stressaa muiden ongelmia.. Vaikeita juttuja! Kiitos tosi paljon ku kirjoitit kommentin, arvostan kovasti <3

  • Reply Milka Kosonen 27 marraskuun, 2014 at 11:11 am

    Täällä yks melankoliakääryle. Mutta tiiätkö, uskon, että se pieni nyytti surumielisyyttä, melankolisuutta ja apeutta on keino selviytyä kaikesta, mitä elämä eteen tuokaan. Sitä ei kannata koskaan kääntää itseään vastaan, vaan ''ottaa siitä kaikki irti''. Se on kuitenkin loppujenlopuksi vain yksi suojelumenetelmistä, joita on kaikilla ihan hyvä kantaa. Ja, kaikki järjestyy. Iso lupaus, mutta uskon joka sanaan. Virtuaalihaleja ja kaikkea hyvää sinne, hymyn saattelemana :)

    • Reply Sita 16 joulukuun, 2014 at 9:28 am

      Kiitos ihana, tuli hyvä mieli taas kun luki tämän :) <3

  • Reply Mia Maria 27 marraskuun, 2014 at 1:22 pm

    Tsemppiä ja haleja! <3

    • Reply Sita 16 joulukuun, 2014 at 9:28 am

      Kiitti pikkuinen :)

  • Reply IraCassandra 27 marraskuun, 2014 at 8:38 pm

    <3

    • Reply Sita 16 joulukuun, 2014 at 9:28 am

      <3 oot paras!

  • Reply Anonyymi 2 joulukuun, 2014 at 8:56 pm

    Voi hyvänen aika, samaistun miltei joka sanaan! Olen juuri sellainen ihminen, että osaan nauttia ihanista hetkistä ja tapahtumista, mutta usein myös käperryn omaan masentelukerääni, Varsinkin yksin ollessani, niin kuin säkin sanoit. Olen aina pohtinut itseäni, että miten toisena hetkenä olen iloinen ja koko elämä on ihanaa ja toisena hetkenä itken. Sun tekstisi helpottaa ymmärtämään täta ajatusta, eikä musta tunnu enää ehkä niin "oudolta", kun tiedän, että jollain muullakin on samantapaisia ajatuksia.
    Tän sun tekstin teema oli ehkä surullinen, mutta se oli silti myös tosi voimaa-antava! En halua, että sä nyt saat mun kommentista huonon fiiliksen. Jotenkin, että aattelisin "Hahaa, jollain muullakin menee huonosti". Ei, mä haluan lähettää sulle kovasti tsemppiä!! Toi sun kuvaus "melankolianyytistä" vaan oli jotenkin niin osuva, että halusin kommentoida. Toivottavasti tajuut, mitä mä ajan takaa :)
    Ehkä syy siihen, että sä oot mun lemppari bloggari, on just se, että jotenkin ymmärrän sun ajattelutapaa :)

    Kamalasti voimia ja sydämiä sulle vielä! <3<3

    • Reply Sita 16 joulukuun, 2014 at 9:30 am

      Just sama homma! Ja apua en kestä miten hyvin ootte tajunneet mitä tuolla tekstillä hain, kirjoittaessa se tuntui niin typerältä. On tämä bloggaaminen parhaimmillaan vaan niin ihanaa hommaa, kiitos sullekin tosi paljon kommentista <3 Hymyilen täällä, varsinki viimeisille lauseille :)

  • Reply Alma 3 joulukuun, 2014 at 9:23 pm

    Voi miten tuo teksi just kuvastaa tunteitani ja tämän hetkistä elämääni! Suuri huoli läheisestä ihmisestä ja se tuokin elämääni tällä hetkellä paljon surua ja kyyneleitä. Ihana teksti, kiitos siitä!

    Tsemppiä paljon sinne! :) <3

    • Reply Sita 16 joulukuun, 2014 at 9:30 am

      Alma kiitos paljon, ja samalla voimia sinne <3 :)

    Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus