Sita Situli Baggings – The Nimipostaus

elokuu 15, 2013

 

En oikein tiiä, mistä tämä postausidea tuli mun mieleen, mutta toteutetaanpa nyt kuitenkin! Aattelin siis kertoa teille vähän mun nimestä – vähän itsekeskeinen aihe, mutta itsekeskeistä hommaa tämä blogin pitäminen nyt taitaa muutenkin olla, hehhee. Mun oikea nimi on tosiaan Sita, thaimaalaisittain kirjoitettuna สิตา. Nimi on aasialainen, sillä kuten kaikki on varmaan mun naamasta huomannutkin, minussa on vähän muutakin kuin sitä suomalaista elovena-verta. Sita on hindulaisuudessa jumalatar, joka kuvastaa ”esimerkillistä naiseutta ja vaimoa”. Mun suku on kuitenkin buddhalainen, niin kuin suurin osa Thaimaan asukkaista, joten nimi ei periaatteessa viittaa suoraan hindulaisuuteen; useat naapuriuskontojen tarut on ikään kuin tarinoita Thaimaassa, ja Sita onkin tunnetumpi sadun prinsessana thaimaalaisten keskuudessa. Juoni menee kuitenkin suunnilleen samalla tavalla Intiassa ja Thaimaassa: Sitan kidnappaa kymmenenkasvoinen pahis Ravana, Sitan mies Rama lähtee pelastusreissulle ja tuo Sitan takaisin kotiin kuningattareksi kruunattavaksi.

Nimeksi Sita päätyi myös siksi, että se oli sopiva yhdistelmä thaita ja suomea; sen voi lausua kummallakin kielellä ja se vastaa suomen kielen perinteistä kirjoitusasua. Vaikka monet ihmiset kyllä jotenkin kummasti olettaa, että nimi kirjoitettaisiin monimutkaisemmin kuin tuolleen s-i-t-a. Yksi mun lemppari näistä nimihämmingeistä oli sähkömyyjän kanssa käyty puhelinkeskustelu.

”Niin mikä sinun nimi olikaan? Essi…?”
”Sita Salminen.”
Parin viikon päästä tulee sähkölasku nimellä Essi Sitasalminen. Jes.

Satunnaisista sekavuuksista huolimatta tykkään kyllä mun nimestä, ja haluaisin joskus mun lapsillekin jotkut vähän erikoisemmat nimet, jotka toimisivat myös Thaimaassa. Periaatteessahan minkä tahansa sanan voi lausua thaimaalaisittain, että ei silleen huolta :D Esimerkiksi mua kutsutaan thaimaalaisten kesken Sitaaksi kahdella aa:lla.

Ja koska puhutaan mun nimestä, aattelin vielä loppuun kertoa tarinan mun oudon lempinimen takana :D Eli mistä Situli Baggings tulee. Joskus aikoja sitten mun nimimerkki IRC-Galleriassa oli situ|, mikä toi mieleen Situlin. Situli muistutti jonkun mun kaverin (Netta?) mielestä Reppulia Taru sormusten herrasta. Reppuli on englanniksi Baggings, ja sitten joku keksi yhdistää kaiken Situli Baggingssiksi. Meän tytöt on kyllä hyviä ottamaan käyttöön randomeja lempinimiä, minkä huomaa esimerkiksi nimistä Bintah ja Saitha :D

Simmonen postaus! Vähän erilaista taas tällä kertaa, toivottavasti tykkäsitte :)

63 Kommenttia

  • Reply Senja elokuu 15, 2013 at 9:35 am

    tykkäsin ! <3

  • Reply Jenny elokuu 15, 2013 at 9:37 am

    Essi Sitasalminen :DDDDD Ja meikä ku valittaa, kun saan kirjeita nimellä "jenni" :D

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:18 pm

      :D hahahah no on se ärsyttävä ku on pieniki virhe! Saati ylimääräinen Essi…

  • Reply iina elokuu 15, 2013 at 9:51 am

    hihi tykkäsin! söpö postaus <3 ihana pikku-situli :* nauratti tuo sähkömies haha!

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:19 pm

      Oi ihana kuulla <3 Haha jep toivottavasti se lukee tämän >:) No oke ei ehkä ihan mun lukijakuntaa haha

  • Reply Hanna elokuu 15, 2013 at 9:53 am

    Tää oli kiva!

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:19 pm

      Jee kiitti :)

  • Reply Anonyymi elokuu 15, 2013 at 10:18 am

    Oli kiva erilainen höpötyspostaus!

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:20 pm

      Huippua kuulla!!

  • Reply Alina elokuu 15, 2013 at 10:22 am

    Haha huippu toi sähkölasku! :DD Mutta don't worry, minunki aika tavallinen nimi menee usein väärin ja monesti saan just postia esim Alisana…:) Mutta musta tää postaus oli tosi mielenkiintonen eikä ollenkaan itsekeskeinen! Onko sulla muuten toista nimeä?

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:20 pm

      Alina on ihana nimi! Joo on mulla, Sofia :)

  • Reply Anonyymi elokuu 15, 2013 at 11:26 am

    Vähän henkilökohtainen kysymys, mutta noudatatko sä itse jotakin uskontoa, esim. sitä buddhalaisuutta, jota sun sukulaiset noudattaa? :) Ei ole pakko vastata jos tuntuu että haluut pitää vakaumuksesi yksityisasiana. :)

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 12:21 pm

      Saa kysyä, ei haittaa :) mie oon kristitty mutta tykkään ottaa buddhalaisuudesta niitä hyviä puolia tai silleen vaikutteita niistä kohdista jotka on musta kivoja, eikä Thaimaassa käydessä mulla ei just haittaa vierailla temppeleissä tms. Musta uskonnoilla ei tarvii olla niin tiukat rajat eikä sellanen ajatusmaailma varmaan toimiskaan tällasella jolla on vanhemmat ihan eri kulttuureista :)

  • Reply Riikka elokuu 15, 2013 at 11:44 am

    Hahhaa, vähän nauroin tota sähkölaskua :D Sitasalminen ois aika mielenkiintoinen sukunimi!

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:20 pm

      Niimpä :D En tajua miten sillä ei oo kellot soinu siinä vaiheessa ku se on kirjottanu sitä…

  • Reply winrisu elokuu 15, 2013 at 11:47 am

    Vähänkö hauska että thaikkulaiset vääntää tuon A:n tuplana. Meikän nimeä ei opittu sanomaan koskaan oikein, ja olen edelleen kaikille Emi, eli เอมิ. Tupla-M puuttui miltei aina, eikä ne osannut sitä kirjoittaakaan oikeen Emmiksi, เอมมิ. Hauskaa siinä oli se että meidän vaihtariporukassa oi japanilainen tyttö joka oli oikeasti Emi, ja vaikka kuinka koitettiin vanhuksille opettaa meidän nimien eroa, oltiin kaimoja kuintenkin :—D Tästä tulikin ne ainaiset samat FB-keskustelut joidenkin randomien luokkatoverien kanssa kun ei osattu kuin pari sanaa englantia ja se kysymys oli aina joko "what you name" tai "do you eaten". Pisti turhauttamaan kun ei ne sitä osannut siitä Facebook nimestä ilmeisesti lukea ja kaikki kyllä tiesi meikän nimen! Tuo syömisen kysyminen ihmetyttää vieläkin kun Lineen satelee viestejä että mitä kuuluu, ootko jo syöny. On se kulttuuri vaan niin ihmeellinen asia kuin muiden mielestä olis hyvä jos pullukka nyt jättäis iltapalan välistä ja muut kehottaa syömään kokoajan ja ovat siitä kiinnostuineita.

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:17 pm

      Haha ihana :D Joo tuo ruokahomma on kyllä niin hauska, tai ku näkee kuinka erilaista se täällä on! Tulee aina vielä kovempi ikävä Thaimaahan ku lukee sun kommentteja :)

  • Reply Mari elokuu 15, 2013 at 11:54 am

    Sun nimi on nii kiva! Ei todellakaa perinteinen mut ei myöskää yhtään outo. Mun äiti on thaimaalainen ja sen nimi on vaan Ta :D

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:18 pm

      Hehe kiitti! Ja mitä tarkottaako se niin ku jotaki? Tulee mieleen vaan silmä :D

  • Reply Emmi elokuu 15, 2013 at 12:00 pm

    ihana höpötys! ;)

    wildheartsae.blogspot.fi

  • Reply Miia elokuu 15, 2013 at 12:11 pm

    Hahah, tuli mielee yks hauska nimisekaannus mikä mun siskolle kävi. Meidän sukunimi on siis Hirvioja ja kun hän oli mennyt parturi-kampaamo koulussaan maksamaan jotain väriaine juttuja kassalle niin virkailija oli kysynyt nimeä mikä laitetaan kuittiin. Sisko sanoi nimensä ja kuitissa komeili sitten hienosti "Hirvioja":n sijaan "Hirviölä". Ollaan repeilty tälle niin monta kertaa : D

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:20 pm

      :DDD hahaahha

  • Reply Katri elokuu 15, 2013 at 2:35 pm

    Hih, Minni-koira pongattu jälleen! ;)

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:18 pm

      Hihi lemppari!!

  • Reply Anonyymi elokuu 15, 2013 at 3:14 pm

    Essi Sitasalminen hahahah:DDd Ihan huippu postaus! :)

    • Reply Sita elokuu 15, 2013 at 4:18 pm

      :D Jee kiitti paljon!

  • Reply Neea elokuu 15, 2013 at 4:37 pm

    Oi ei :D On tuossakin! Mulla kans tuli opiskeluaikana paketti tukusta ja päin naamaa olin esitellyt itteni "Neea Pa****", no paketti tuli nimelle Noora Ra****"… (kivat sensorit mut jos tuosta sai selvää) ja ärsyttäny hirveesti nykyäänkin jos jotku puhuttelee NeAksi. Vannoin, että ikinä en anna omille lapsilleni erikoista nimeä. No pojat on Otto ja Jasu, mitä veikkaat että jälkimmäisen kohdalla usein kysytään? :D "Niin siis mikä hänen oikea nimensä oli?" …. -.-

    • Reply Sita elokuu 17, 2013 at 8:47 am

      :D Haha voin kuvitella!

  • Reply Henssi elokuu 15, 2013 at 6:27 pm

    olipa kiva tää postaus! oonki salaisesti toivonu tämmöstä jo kauan, haha!

    • Reply Sita elokuu 17, 2013 at 8:47 am

      Ootko! Huippua :)

  • Reply Ambit elokuu 15, 2013 at 6:57 pm

    Kiva tarina :) Ja Sitasalminen… :D Hyvät naurut!

    Ymmärrän kyllä tän sekaannusten ihanuuden. Nykyään ihmiset tuntuu osavaan tavata mun sukunimen, mutta mulla on siis saamelainen sukunimi, mikä täällä etelässä on harvinaistakin harvinaisempi. Tosin oon kyllä alkanut tavaamaan sen kysymättäkin :P Sain tehdä sitä jo edellisen, saksalaisen, sukunimeni kanssa alle 10-vuotiaana, joten kaikkeen oikeastaan tottuu…

    • Reply Sita elokuu 17, 2013 at 8:48 am

      Joo :D Mieki monesti valmiiksi sanon että s-i-t-a, koska voishan tuo nimi olla joku Sczhitaki! Ainaki monien vieraiden mielestä :D

  • Reply Katariina elokuu 16, 2013 at 6:40 am

    Aamun pelastus toi Essi Sitasalminen ai että :'DD

    • Reply Sita elokuu 17, 2013 at 8:47 am

      :D hehe ne laskut tulee vieläki sillä nimellä!

    • Reply Anonyymi elokuu 25, 2013 at 1:30 pm

      TULEEKO :D ahahahahaa!

  • Reply Anonyymi elokuu 16, 2013 at 6:07 pm

    Joo mua nyt ihan hävettää tähän mahtavaan postaukseen kysyä mutta ootko vaalentanu kulmakarvoja vai onko ne luonnostaan noin ihanan väriset ? :D

    • Reply Sita elokuu 17, 2013 at 8:46 am

      Hahaa kulmakynää se on! :D Mulla on itellä mustat mutta aika harvat kulmat :P

  • Reply Kristiina elokuu 17, 2013 at 10:15 am

    Mulla tulee Baggingsista vaa mieleen Rauli Badding Somerjoki biisi :-D Mut hei tää oli kiva erilainen postaus!

    • Reply Sita syyskuu 25, 2013 at 10:15 am

      :DD hahah ihan hyvä mielleyhtymä!

  • Reply Anonyymi elokuu 17, 2013 at 1:45 pm

    SINÄ OOT NIIIN SÖPÖ IHMINEN!!

    • Reply Sita syyskuu 25, 2013 at 10:15 am

      Apua itte oot! <3

  • Reply Merja elokuu 17, 2013 at 4:47 pm

    Mie tykkään aina kuulla tarinoista nimien takana ja olikin kiva kun nyt sai tietää mistä siun nimi tulee. Ja menin heti tutkimaan lisää :D

    Ja joo, mulle on tuttua noi nimisekoilut kans. Mun pitää tavata oma, rakkaalta mieheltäni saatu sukunimi ja aina siltikään ei tuu nimi oikein juttuihin. (Olin muuten jo keskiviikkona valmiina näyttään sulle mun ajokortin jos ois tarttenu sanella tiedot kanta-asiakasrekisteriin :D ) Lisäks kun sukunimestä vois kuvitella että on ruotsalainen, niin aina saa sitäki selittää että mie en oo ruotsalainen ja ei myöskään mun mieskää oo ruotsalainen eikä miehen sukukaan.

    • Reply Sita syyskuu 25, 2013 at 10:16 am

      Haha ihana! Ja voin kuvitella tuon, mukava aina selittää kaikille sama homma :D

  • Reply Anonyymi elokuu 18, 2013 at 7:17 am

    Situlista tuleee mulle aina mieleen sipuli :Dd

    • Reply Sita syyskuu 25, 2013 at 10:16 am

      :PP

  • Reply Matte elokuu 18, 2013 at 8:21 pm

    Matleena on tarpeeks hämmentävä ulkomailla, Salminen myös mut auta armias ku passissa eka nimi on Janina… Ne on lääkärin vastaanotolla aina niin hirveen sekasin :D Sit ku esittelee ittensä Mattienä. Ihmisten hämmentäminen on mukavaa eiku!

    • Reply Sita syyskuu 25, 2013 at 10:16 am

      :D Salmiset rulaa <3

  • Reply Anonyymi elokuu 19, 2013 at 4:01 pm

    Se on kyllä "Baggins" eikä "Baggings" ;) hehe, tää on kuule tarkkaa…

    • Reply Anonyymi elokuu 27, 2013 at 7:51 am

      Juuri näin. Baggins, ei Baggings..

    • Reply Sita syyskuu 25, 2013 at 10:16 am

      Ei se haita :)

  • Reply annieveliina elokuu 19, 2013 at 5:33 pm

    Essi Sitasalminen :DDD Hahah.. Mua nauratti ku treffasin tänään sua ja sen mun toisen kaverin nimi on Nita :DD Sita ja Nita, ei ihan kaikista yleisimmät nimet :D Ja mut on tosi monesti laitettu Armiksi….

  • Reply Anonyymi elokuu 24, 2013 at 5:30 am

    Missä Sita piileskelee?

  • Reply Anonyymi elokuu 24, 2013 at 12:05 pm

    oot postannu viimeks 15. päivä, ja nyt on jo 24.päivä.. onko jottain sattunu ku sinusta ei kuulu mittää?

  • Reply Anonyymi elokuu 25, 2013 at 1:30 pm

    voi sita situnen! oisit ollu myymässä tuolla bloggareitten kirpparilla! mää niin ootin että oisit ollu siellä! ps. oot ihana

  • Reply Anonyymi elokuu 25, 2013 at 3:22 pm

    mikset postaa? etkä vastaa kommentteihin :(

  • Reply Anonyymi elokuu 26, 2013 at 5:17 am

    Baggins,missä luuraat? :(

  • Reply Anonyymi elokuu 26, 2013 at 4:49 pm

    Hei, onhan kaikki ok? Kun ei siusta ole pitkään aikaan kuulunut mitään missään :< Toivottavasti kaikki on kunnossa ja palaat pian taas höpöttelemään.

  • Reply IraCassandra elokuu 26, 2013 at 5:45 pm

    Sita missä sun postaukset on :'( Tule takaisin, sua kaivataan!

  • Reply Kati elokuu 27, 2013 at 9:11 am

    Ikävä sinu postauksii :—( Käyn täällä melkein joka päivä katsomassa onko tullu mitään uutta vaikka seuraan bloglovinilla :—D

  • Reply Anonyymi elokuu 28, 2013 at 1:39 pm

    sitaaaa :( missä sie oot? ikävä sinun ihania ja piristäviä postauksia!! :( toivottavasti kaikki on ok?

    -kati

  • Reply Anonyymi elokuu 30, 2013 at 1:43 pm

    Sita Eliassi, tuu hesaan moikkaan!

    – Krista

  • Jätä vastaus