Ruisrock 2015 ja pieni kesäreissu

heinäkuu 10, 2015

image

Pikku tauko, oho… Ei oo vissiin vähään aikaan ollut tällaista yli kahden viikon blogihiljaisuutta, mutta ei hättää! Oon ollut reissussa, ja eilen tultiin takaisin Ouluun. Hassua ja mukavaa olla taas kotona :)

Lähdettiin siis viikko sitten junalla Turkuun, jossa käytiin Ruisrockissa. Ei hele mitkä kelit siellä oli, siis oikeasti! Aurinko paistoi ihan pilvettömällä taivaalla ja ilma oli lämmin yöhön saakka. Oltiin oikeastaan melkein koko ajan neljän hengen porukalla. Viikonlopun aikana käytiin katsomassa mm. Ellie Goulding, Pharrell Williams, Mew, Antti Tuisku, Studio Killers, Kasmir, Kaija Koo ja Axwell / Ingrosso. Muutamat hyvät keikat jäi kokematta siksi, ettei esimerkiksi lauantaina selviydytty alueelle kuin vasta kuuden aikaan, mutta ne lempparit tuli kuitenkin nähtyä; esimerkiksi Ellien, Mewin ja Pharrellin keikat oli ihan kultaa. Ellie oli vaan niin ihana! Tuntui olevan vilpittömästi ihan otettu yleisön suuruudesta – ja se ääni… Ah.

Mie olin ekaa kertaa Ruississa, ja jäi kyllä hyvä kuva festareista ekan kerran perusteella! Kivoja ihmisiä, hienot maisemat, hyvää ruokaa ja järjestelytkin toimi ihan hyvin. Ihmettelikö kukaan muu Ruississa ollut sitä, kuinka helpot turvatarkastukset porteilla oli? Hyvä että edes reppuun katsottiin. Todettiin myös viikonlopun aikana, että turkulaisilla lähtee hyvää läppää aamuyöhön saakka (kutsun tästä lähtien varmaan aina Tippa-T:tä Tippahousuksi, hahha). Ja terkkuja muuten kaikille, jotka tulitte moikkaamaan mua festareiden aikana, oon vieläkin ihan hämmentynyt

16 Kommenttia

  • Reply Helli Pippanen heinäkuu 10, 2015 at 9:01 pm

    Ei hitto, näin sut muistaakseni Kaija Koon keikalla! Just tein omankin postauksen Ruisrockista ja mietin, että säkin siellä taisit pyöriä. En uskaltanut tulla moikkaamaan, kun olin varma että sen jälkeen kaverit olisi hävinneet, hah. :) Mutta Pharrell oli kultaa, täysin samaa mieltä!

    • Reply Sita heinäkuu 21, 2015 at 8:25 am

      Niinkö! Ja joo siinä on kyllä iso riski, kiva ku ei saa koko loppupäivänä yhteyttä :D

  • Reply IraCassandra heinäkuu 11, 2015 at 6:51 am

    Ilma ainakin hemmotteli teitä! Mulla alko nyt neljän viikon loma ja sateiselta näyttää :( Mutta onneks on jo päällä semmonen loma state of mind niin ei oo niin paha! Paljon on kiinni asenteesta :) Ihanaa viikonloppua <3

    • Reply Sita heinäkuu 21, 2015 at 8:27 am

      Toivottavasti sun loma on menny kivasti pupu <3

  • Reply memmi heinäkuu 11, 2015 at 9:02 am

    Mä niiiiiin itkin verta kun en päässyt tänä vuonna ruissiin. Tai no, olisin päässyt, mutta kukaan ei lähtenyt mun kanssa! En nyt sitten yksin kuitenkaan viittiny :D Harmittaa ihan vietävästi Ellien missaaminen. Ja muutenkin, ruissi on aivan sairaan mahtava festari, valehtelematta ruissiretket ollut aina kesän kohokohtia. Siellä on aina hyvä sää, ihmiset on niin ilosia ja onnellisia, se ympäristö, artistit… Ai että. No, ens vuonna sitten!

    • Reply Sita heinäkuu 21, 2015 at 8:27 am

      Jäi kyllä sama fiilis nyt ekalta kerralla! Pakko päästä uudestaan :)

  • Reply iina heinäkuu 11, 2015 at 1:19 pm

    äää mua harmittaa ihan sikana etten lähteny ruissiin!! ois ollu niin monta näkemisen arvosta artistia ja kaikkien kokemukset sieltä kuulostaa huipuilta. ehkä ens vuonna sitte! ihanaa kesänjatkoa ♥

    • Reply Sita heinäkuu 21, 2015 at 8:28 am

      Joo! Wii kiitti pikku :) <3

  • Reply Anonyymi heinäkuu 11, 2015 at 1:29 pm

    Näin sut junassa! Jonotettiin molemmat vessaan :D koska oon ujo, en uskaltanut tulla puhumaan sulle :( sulla on niin ihana blogi! :)

    • Reply Sita heinäkuu 21, 2015 at 8:25 am

      Haa näitkö! Oisit vaan sanonu heipat :)

  • Reply Roosa heinäkuu 12, 2015 at 5:02 pm

    Hahaa näin sut Niittybaarissa, koomasin yhen sellasen jättimäisen Kofftölkin juurella ja kävelit ihan mun eestä :-D nyt ku mietin nii ois kyllä pitäny tulla moikkaamaan, mut pyyhälsit jonnekin niin vauhdikkaasti (ja multa ois kestäny varmaan puol tuntii päästä ylös…)

    Turvatarkastus oli kyl jännä! Ekana päivänä ja lauantaina mun laukkuun ei ees katottu, kunhan tunnustelivat. Sunnuntaina sit osuikin kohdalle joku omistautuneempi kaveri ja se raidas kaikkien laukut ihan viimeistä taskua myöten, muutamalta jonosta lensi juomat roskiin :-D

    • Reply Sita heinäkuu 21, 2015 at 8:25 am

      Aijaa :D Raukka mikä kooma sulla oli haha! Olisit vaikka huutanu perään, oisin tullu moikkaamaan :)

      Huh onneksi me ei satuttu sille omistautuneelle, valittiin la ja su yks tosi väsyneen näköinen kaveri joka ei just hoksannu ite edes kattoa reppuun :D Me sitte tunnollisina kehotettiin että kurkistahan sinnekin..

  • Reply Saara heinäkuu 13, 2015 at 1:15 pm

    Itsekkin olin ruississa ja oli kyllä iha nhuippu kelit ja fiilingit!! Ja ite kavereiden kanssa mietittii ihan samaa, että ei paljoa tarkasteltu siinä portilla:D

    • Reply Sita heinäkuu 21, 2015 at 8:23 am

      Joo siis pullot kyllä kulki näppärästi :D

  • Reply Anonyymi heinäkuu 14, 2015 at 8:48 pm

    Voisitko kirjoittaa postauksen siitä, miten sun aiemmat syömisongelmat ja muut siihen liittyvät (mt-) ongelmat, joista kirjoitit muutama vuosi sitten peittelemättömästi, ovat vaikuttaneet sun nykyiseen identiteettiin ja ihmissuhteisiin, jos ollenkaan. Tarkoitukseni ei ole olla tahditon, kaipaisin vain vertaistukea. Blogiasi on ilo lukea!

    • Reply Sita heinäkuu 21, 2015 at 8:23 am

      Kiitos ensinnäkin paljon kommentista <3 Mutta mie en ehkä nykyään osaa/uskalla/halua kirjoittaa niin henkilökohtaisia juttuja tänne, vaikka tuo sun ehdottama aihe innostaisi kyllä oikeasti kirjoittamaan. Mie voin kyllä sulle sähköpostilla laittaa viestiä, jos tosiaan kaipaat vertaistukea sekä ajatusten/kokemusten vaihtoa :) Eli laita ihmeessä mulle viestiä jos vaan uskallat ja haluat <3

    Jätä vastaus