Rovaniemellä

lokakuu 30, 2013

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 

Pienoinen pikakelaus Rovaniemelle coming up!

Viime viikonloppu oli erityinen siinä mielessä, että kerrankin Rovaniemellä oli peräti kuusi tyttöä meidän kymmenhenkisestä porukasta: kaikki me neljä oululaista sekä kaksi Helsingissä asuvaa matkattiin käymään kotona perheiden luona ja päästiin siinä samalla viettämään aikaa keskenämmekin. Mie ja Maija lähdettiin ajamaan Rovaniemelle torstaina. Matkan aikana itkettiin ja naurettiin, juotiin kahvia ja ostettiin Kemistä Pokemon-avaimenperä. Perille päästyämme mentiin heti Kauppayhtiöön, jossa lounastettiin tyttöjen kanssa. Oli kyllä ihana nähdä :)
Syömisen ja kaupungissa pyörimisen jälkeen mie menin käymään Ladylinella, joka on periaatteessa entinen Palestra eli sali, jossa kävin ennen. Ladyline on nykyään entisen Vepsäläisen paikalla, ja oli aika jännä fiilis kävellä sinne isoon, outoon tilaan. Kävin BodyStepissä ja oli ihan kivaa! Peilejä ja kunnon äänentoistoa vaan olisin kaivannut. Torstai-iltaan kuului myös Subin salaatti, Kunnon Paikan BodyBalance sekä äitin kanssa hengailua.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 

Perjantaina heräsin vasta kahdeltatoista, ja olinkin nukkunut 13 h yöunet, hehe. Oli ihanaa juoda aamukahvia kun ikkunan takana satoi hiljalleen lunta. Päivällä pyörittiin äitin kanssa kaupungilla ja ostettiin mulle kello – hullua, että nykyään ostan mieluummin sisustusjuttuja kuin vaatteita tai koruja! Illalla kävin Vennivaarassa isän perheen luona ja pussailin kovasti meän uutta Lila-koiraa, joka on tuollainen harmaa collie. Laitoin Instagrammiin pari videota Lilasta, ne voi käydä katsomassa mun käyttäjältä @sitasalminen.
Perjantai-ilta meni tyttöjen kanssa baarissa (21, Zoomit, Amarillo ja Tooris), mutta oltiin aika rauhallisesti vaan ja lähdettiin kotiinkin hyvissä ajoin! Tehtiin muuten tuossa viimeisessä kuvassa näkyviä jääkaappirunoja Paukun kanssa, hahha.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 

Lauantaina päivä meni lähtöä tehdessä ja ihmisiä hyvästellessä. Käytiin taas Kauppayhtiössä ja mulla nauratti Rovaniemen keskusta, joka ammotti tyhjyyttään vaikka oli lauantaipäivä. Mun Oulun juna lähti neljältä, ja matka meni nukkuessa – huono valinta, koska inhoan aina herätä paniikissa ja miettiä, oonkohan kuorsannut vai en!! Sanokaa, että joku muukin kärsii tästä ongelmasta :D
Sunnuntaina olinkin jo töissä Kempasa Zepesä ja pyöräilin sinne luultavasti viimeistä kertaa tälle vuodelle. Ehkä pakko alkaa taas uhrata se 75 euroa bussikorttiin… Nyt jälkikäteen tätä postausta kirjoittaessa muuten huomaa, mikä olennainen puuttuu: ruokailu Wingstonissa! Ensi kerralla Rovaniemellä pitää kyllä käydä sielläkin – ja seuraava kerta saattaakin olla jo ensi viikolla isänpäivänä :)

16 Kommenttia

  • Reply Anonyymi lokakuu 30, 2013 at 7:31 pm

    ihanaa,tämmöset monta postausta lyhyessä ajassa hetket on niin kivoja!(: ja haha höpsö kommentoija mikä eksyy aiheesta tekee sen taas koska tässä kyllä näkee sen et asioita arvostaa vasta sitten ku ne menettää, vaikka en sun blogia olekkaan menettänyt mut sit ku välillä on niitä taukoja ni sit ku tulee kurkkaamaan tänne ja onki uus postaus tuntuu niin kivalle!:D ja ainii sitten se ehkä normaalimpi kommentti> ihan kauheen suloinen tuo collie!(':

  • Reply Kheidi lokakuu 30, 2013 at 7:40 pm

    Mie oon nii ilonen että oot Sita postannu taas nii ahkerasti! Kiva lukee sun hilpeitä ja ilosia postauksia! :) <3 Tuli kyllä pieni Rollo ikävä itelläki tätä postausta lukies, vois vissii jossaki välissä itekki koittaa käydä siel!! :D

  • Reply Anonyymi lokakuu 30, 2013 at 8:03 pm

    eikä:D repesin ku näin ton yhteiskuvan collien kaa! se on tosi sulonen vaikka naurattaakin et elläimen kaa pittää ottaa yhteiskuvaa xD ihana!

    • Reply Sita marraskuu 26, 2013 at 9:34 am

      :P

  • Reply Anonyymi lokakuu 30, 2013 at 10:24 pm

    Mitäihmettä bussikortti 75e?? Missä ajassa??? :o ihana koira, huippu väritys naamassa <3

    • Reply Sita marraskuu 26, 2013 at 9:32 am

      Kuukauden :/ mutta se on sellanen jolla pääsee Kempeleeseen Oulusta!

  • Reply Anonyymi lokakuu 30, 2013 at 10:32 pm

    Onhan Roosa vielä olemassa? :o ihana rossupossu

    • Reply Sita marraskuu 26, 2013 at 9:31 am

      Ei oo :((

    • Reply Anonyymi marraskuu 26, 2013 at 8:50 pm

      Voi otan osaa, tiedän miltä lemmikin menettäminen tuntuu! Minun kissa on ihan viimesillä metreillä taivaltaan ja on niin paha olla, että joskus en saa henkeä kun ahdistaa niin paljon :< en toivo tätä fiilistä kenellekään.

  • Reply Petra Nokelainen lokakuu 31, 2013 at 8:12 am

    "–oonko kuorsannu vai en–" HAHHAHHAH oot ihana:) kivalta reissulta kuulostaa! Ja voih, lunta.. =)

    • Reply Sita marraskuu 26, 2013 at 9:35 am

      Haha :) niimpä pysyis Oulussaki nämä!!

  • Reply Anonyymi lokakuu 31, 2013 at 8:35 am

    Joo ei Wingstonia kyllä sais missata Rovaniemen reissuilla eli ens viikolla kyllä menet sinne. ;) Huooh, ite saan ootella varmaan maaliskuulle, ennen ku pääsen käymään (Roissa, ja etenki Wingstonissa). ;/

  • Reply Maria marraskuu 1, 2013 at 8:47 pm

    Mä en uskalla nukkua esim. junassa, kun pelkään että meen totaalisesti ohi tai jään päättärillä junaan ja lähen vahingossa takaspäin :D Oot muuten ihan suuper nätti!

  • Reply Anonyymi marraskuu 5, 2013 at 7:23 pm

    Sun blogista on tullu ihan huono. Harmittaa! Mutta ei kai sille mitään voi, jos ei enää inspaa. Kaikkea hyvää jatkoon sulle! :)

  • Reply Sirpale marraskuu 20, 2013 at 6:14 pm

    Mua pelottaa eniten junassa, että nukun suu auki :D (ja kuolaisin samalla :DD)

  • Reply Anonyymi joulukuu 15, 2013 at 10:27 pm

    Mulla on sama junanukkumiskuorsauskammo-ongelma :D monesti varalta vaihtanu herätessä vaunua, kun ollu ihan varma, että muut matkustajat kattoo vähä pitkään. Voih ku osaiski nukkua vähä söpömmin… Kerran oon myös heränny siihen, että puhuin unissani junassa. Heti sen perään yskäkohtaukseksi naamiointi tais epäonnistua :/ :D

  • Vastaa käyttäjälle Sita Peru vastaus