En tiiä uskonko Jumalaan, mutta rukoilin tänään ensimmäistä kertaa vuosiin. Toivon, että joka ikinen siellä pysähtyy hetkeksi ja kuuntelee itseään, kuuntelee maailmaa, ulkona tanssivaa tuulta ja mahdollisuuksia, jotka odottaa joka puolella. Elämästä on niin helppo nauttia, kun vaan muistaa tehdä niin. Enkä tarkoita sitä, ettei koskaan saisi olla surullinen, ettei pienienkin vastoinkäymisten jälkeen saisi harmittaa tai ettei ikinä saisi vituttaa – huonojakin hetkiä on, muttei anneta niiden hallita elämää ja yritetään muistaa asioiden suhteellisuus. Mulla tällä hetkellä hävettää se, mistä kaikesta oon tänään valittanut. Toisaalta, oon iloinen että tänään Triumphilla, kesken työpäivän, pysähdyin hetkeksi näyteikkunoille. Katsoin ulkona ropisevaa kaatosadetta ja hymyilin, koska tykkään sateesta.
Ikinä ei ihan oikeasti voi tietää mitä tapahtuu, joten pidetään rakkaistamme kiinni, halataan läheisiä pitkään, nauretaan paljon, syödään lempiruokia ja herkkuja, piristetään toisiamme kesken arjen kiireiden, pysähdytään hymyilemään asioille jotka hymyilyttää, ja ennen kaikkea pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.
Sattuu niin paljon.
64 Kommenttia
Ihana Sita <3
<3
Voi ihana teksti, oon niin samaa mieltä sun kanssa :-) Keep going Sita !
Kiitti Maria!
Ihana teksti, oikeesti, tuli hyvä fiilis! :)
Ihana kuulla :)
tää sopii mun tän hetkiseen elämään jotenkin niin hyvin: mulla on oikeasti kaikki hyvin ja ihania ihmisiä ympärillä, mutta silti kaipaa jotain lisää. tällasia muistutuksia vaan kaipaa välillä etä oppis nauttimaan ja arvostamaan joka hetkeä :-)
Niimpä, ei sitä aina osaa arvostaa sen kummemmin mutta hyvä että edes välillä :)
En kanskaan usko Jumalaan mitenkään erityisesti, mutta viimeaikoina on tullu vaan tapa laittaa kädet ristiin ja kiittää hyvästä päivästä ja toivoa seuraavaa hyvää päivää ennen nukkumaanmenoa. En edes oo varma kelle sitä sanon ja joskus se tuntuu tyhmälle, mutta samalla tulee hyvä mieli kun on saanu kiittää kaikista kivoista asioista päivässä:D
Vaikkei oliskaan ketään joka kuulis nuo jutut niin ainakin se on itelle sellainen muistutus kaikesta hyvästä mitä on päivän aikana tapahtunu ja silleen, varmasti tuo mielenrauhaa :)
oii täst tuli niin ihana fiilis! inspiroivaaa :)
Mukava kuulla :)
tää oli aivan ihana <3
:))
ihana teksti!(:
Kiitos :)
Kaunista! En voi muuta sanoa :)
:) hih
upea teksti (: samaistun täydellisesti.
tän lukeminen samalla kun kuunteli http://www.youtube.com/watch?v=D-GkRczX0Ds&hd=1 tätä sai kyllä kyyneleet silmiin. oot lahjakas kirjoittaja, muista se !
ja toi pienenpieni "sattuu niin paljon", voimia taistella sitä kipua vastaan. ♥
Kiitos ihana <3
Ja ei mulla ole hätää, mulla sattuu toisen ihmisen puolesta :( Haluaisin ottaa siltä taakan pois, mutten oikein pysty. Toivoton olo, säälittää niin paljon kun kuvittelee miltä itestä tuntuis menettää elämänkumppani ihan yhtäkkiä.
ää, oot ihana ja ihan huippu! jee, pidä toi :)
:) Joo
<3
<3
Tulipa hyvä fiilis :–) kiitos!
Kiitos itellesi :)
Tää on niin totta! Ihana :-)
:))
veit sanat suustani <3 olet aivan mahtava !
Voi kiitti!
ihana<3
:)
Tästä tuli niiin hyvä fiilis. :) Pohdiskelin samanmoisia asioista viime yönä, pitäis muistaa nauttia hetkestä, elämästä.
Ihana kuulla :)
Ihan älyttömän kaunis teksti ja sä olet ihan oikeassa! <3 Voimia todella paljon mitä ikinä onkaan tapahtunut ja muista että kaikella on tarkoituksensa tässä elämässä. Sä olet niin ihana ja kaunis persoona, muista se. <3 :)
Kiitos paljon, ihanasti sanottu :) Mie en ehkä osaa ajatella tuolleen että kaikella on tarkoitus, vähän enemmänkin että joskus vaan sattuu tapahtumaan ikäviä asioita ikävien sattumien kautta – pitää vaan hyväksyä tosiasiat ja näin.
Kaunista – ja totta.
:)
olet aika ihana
Oho, oonko >:)
Kauniisti kirjotettu :') oot ihana!
:) kiitti!
Ihana teksti :)
Kiitos :)
Oon miettiny tismalleen samoja juttuja tässä, joka kerta ku tapahtuu jotain tollasta rupee miettii, joten " elä elämääs, elä sitä hetkessä, jos sul on jotain mitä menettää "!
Ps. Kato tää! http://www.youtube.com/watch?v=Rsjgw_C97v4&list=LLvSMAsyrGF7WKp5UM-zyeDw&feature=mh_lolz
Apua tuo video oli ihan järkyttävän ihana, kaunis ja just sellainen mun ajatusmaailman mukainen! Kiitos kun linkitit, arvostan :)
voi pieni rakas!<3
<:)
Tykkään hirmuisesti sun kirjoitustavasta! Oot muutenkin tosi ihana ja motivoiva tytsy! :)
http://jasminthispy.blogspot.fi/
Kuinka ihanasti sanottu, kiitos paljon :))
Kiitos kun piristit! Puoli vuotta vanha puhelimeni tippui tänään töissä vesiämpäriin ja kännykkä liikkeessä myyjä antoi tuomion " ei tästä enää puhelinta tule". Tätä vitutuksen määrää! Mut tämä piristi :)
Voi ei raasu, vähän paskaa :( Mieki aina hajotan puhelimet, ihme ettei tuo järkkäri oo vielä menny paskaksi. Mutta kiva kuulla että piristi ees vähän!
Voi kuinka ihanasti kirjoitettu (:
:)
<3
<3 :]
Sä olet kaikinpuolin älyttömän kaunis ihminen.
Mitä tähän voi vastata? Kiitos, ja et arvaakaan kuinka syvälle nuo sun sanat meni! Laitoin ne talteen sydämeen :)
Kiitos Sita tästä :–) Todella koskettava teksti!
Poikakaverilla on suuria huolia omasta perheestään ja ajattelin näyttää tämän hänelle, kunhan tulee hyvä hetki :)
Oii kiitos. Tpivottavasti sen huolet osoittautuu turhiksi ja pääsette nauttiin kesästä <3
Sä olet Sita sitten ihana kaunis poikkeus suht pinnallisen blogimaailman keskellä :) Mä toivon että sun toiveissa oleva kirjailijanura sais tulta alleen, tyyli millä kirjoitat ja ilmaiset itseäs on ihan mieletön. Mä rakastan kauniita kielikuvia. Ihanaa Juhannusta!
Apua tulin niin iloiseksi tästä, kiitos ihan hirveästi <3 Kaikki tällaiset kommentit mun kirjoittamisesta on mulle niin tärkeitä, koska en aina jaksa uskoa omiin unelmiin ja tuntuu niin helpottavalta kun saa tukea :)
Heippa!! mä oon mettiny vähän samoja ajatuksia viimeaikoina ja kärsiny myös vähän hmmmmm voisko sanoa kuolemanpelosta! any help? olipa järkevä kysymys:DD mutta vaikutat pohdiskelevalta ni oot varmaan kärsiny samasta ni mietin et oisko sulla helpotusta :S
Apua mitäköhän sanoisin. Pelkäätkö siis omaa vai jonkun läheisen kuolemaa?