Mun ei ollut tarkoitus pitää tällaista pikku postaustaukoa, mutta sellainen tähän viikon keskelle tupsahti. Mun ei ollut myöskään tarkoitus herätä tänä aamuna Oulusta vaan Helsingistä. Tässä on kuitenkin ollut vähän kaikenlaista tavallisesta poikkeavaa, ja siksi lähtö ahdisti niin paljon, että mun oli parempi jäädä kotiin. Eli huomenna pidettävät Indiedays-tapahtumat jää tällä kertaa väliin, vaikka olin jo ostanut matkaliput ja sopinut tuhat tapaamista viikonlopulle, jes. No mutta, välillä on pakko kuunnella omaa sydäntä – mikä on muuten yllättävän vaikeaa! Tuntuu niin paljon helpommalta tehdä asioita järkevällä tavalla.Mie en kuitenkaan haluaisi tuon enempää murehtia reissun peruuntumista, joten saattaisi olla parempi puhua vaikka tuosta ihanasta ensilumesta, joka on yön aikana tupsahtanut maahan. Söin sen kunniaksi pelkkiä suklaakeksejä aamupalaksi, hähää. Mie en ole tällä viikolla ottanut oikeastaan mitään kuviakaan, mutta pitää olla viikonloppuna aktiivisempi. Tuntuu ihan hassulta, kun kalenteri on ollut täynnä tuleville päiville, mutta nyt se menikin kerralla ihan tyhjäksi. Pitäisi kyllä käyttää tämä viikonloppu johonkin kivaan, sillä maanantaina alkaa opintovuoden toiden periodi, joka mun kohdalla taitaa olla se kaikista rankin. Se ei kylläkään haittaa yhtään, vaan musta on mukavaa päästä kunnolla opiskelemaan ja pänttäämään (sekä alkuhuuman jälkeen lopulta masentumaan tenttipäivien, pimeiden aamuherätysten ja luentopäiväkirjojen sekaan, haha).
Mitä muuten tykkäätte noista kuvista? Ja mitä kivaa te aiotte tehdä tänä viikonloppuna? Hyviä vinkkivitosia otetaan vastaan :)
Postauksen kuvat © www.harrirauhanummi.com
16 Kommenttia
Mä painiskelin itseni kanssa viime sunnuntaina kun mietittiin, että lähdetäänkö ajelemaan Helsinkiin ja mennään ihmettelemään Linnanmäen Valokarnevaalia ja kuuntelemaan livemusaa. Osa minusta oli jo menossa, mutta osa taas jumitti tiukasti sohvalla. Ehkä jos olisi ollut erilainen sää niin emme olisi miettineet hetkeäkään, että lähdemmekö. Oli niin hullu fiilis, ristiriitainen mutta päätöksen tehtyä huokasin helpostuksesta ja nautin koti-illasta ja kotipuuhista. Leivoin mustikkapiirakkaa ja fiilistelin kotisohvalla. Parasta. On hyvä pysähytä välillä kuuntelemaan sydäntä.
Leppoisaa viikonloppua.
Totta turiset kuomaseni :) Oi mustikkapiirakka kuulostaa hyvältä, tekis mieli vaniljajäätelön kans!
Jotain kyllä pitää itekkin keksiä hauskaa tekemistä, koska en oo saanu lomalla mitään aikaan :D
Teeppä bataattiranskalaisia jos et oo maistanu! Random ehdotus :D
no mutta ouluki on ihan jees :) nyt voit viettää kunnon lepiviikonlopun ja rentoutua ja olla möllöttää vaan! superhali ♥
Niimpä <3 kiitos paljon :))
Itse tein ihan saman päätöksen :) Jotenkin nyt tuntuu vaan paremmalta ensinnäkin hoitaa omat työt kunnialla ilman tuurauksia ja toiseksi tekee vaan mieli viettää aikaa enemmän omien, jo olemassa olevien kavereiden kanssa. Jotka hekin ovat valitettavasti jääneet vähän paitsioon tässä kaiken hässäkän keskellä. Onneksi näitä tapahtumia tulee aina uusia, joka vuosi :)
Ihan sanaa mieltä :) kiitos kommentista, tuli lämmin fiilis <3
Joskus on ihan jees ottaa ihan iisisti, varsinkin kun on tollanen työrupeama edessä koulun kaa!
Jos et oo vielä nähnyt, niin käy leffassa kattoon Gone girl, ihan huippuhyvä juoni :-)
Niimpä :) hei oon nähny, se oli kyllä hyvä! Vois melkein käydä kattoon uudestaanki jos se toimis tekosyynä vetää taas kilo irtokarkkia :D
Tykkään kuvista kovasti! :) Mää aijon olla mökillä, röhnätä sohvalla, nauttia lumesta(täällä on 20cm lunta), paistaa lättyjä ja nauttia saunan lämmöstä. :) Tee jotain extemporea esim. mene yksin leffaan tai leivo jotain uutta. :)
Voi kiitos :) En oo muuten vielä ikinä ollu yksin leffassa!
Viikonlopun suunnitelmissa ei muuta kuin olemista ja flunssan parantelua :) tosin tänään tuli siivottua koko kämppä että se siitä lepäämisestä :D tee vihersmoothie! en muista oletko maininnut tehneesi tai syötkö/juotko (kumpaa se on, syömistä vai juomista?! :D) niitä, tässä ois helposti lähestyttävä ohje jolla oon itse oppinu moisia nauttimaan:
puoli purkkia ananasta (tuore aina parempi)
n. kourallinen tuoretta babypinaattia
pieni pala inkivääriä
2 kiiwiä
1 vihreä omena
tilkka vettä (kookosvesi käy myös mainiosti)
puolikas avokado
En oo tehny! Pelkkiä maitorahka-marjasmoothieita :) Kiitos paljon ohjeesta, mie niin luppaan tehä tuon vielä joskus!!
Ota vaan iisisti :) Niin teen minäkin. Maanantaina pitäis aloittaa yks aikaavievä projekti ja hermoi takuulla kiristää. Joten ota nyt viikonlopun ihan rennosti :) Käyn kävelyllä, juon kahvii, oon pyjamas koko päivän, otan kuvii, askartelen…. katalogeja ja vanhoi lehtii on kiva saksii :D ja kaikenlaista tuhertelua suosittelen kans, tai piirtäminenkin käy jos osaa. hah, voisin iteki huomenna harjotella piirtämistä, ku oon aina halunnu osata piirtää.
Mulla sama, pienenä rakastin piirtämistä mutta jossain vaiheessa tajusin kuinka surkea oon ja lopetin kerralla :D Haha, äiti jaksaa vielä aina muistuttaa että se oli mun juttu ja pitäis palata kuulemma lapsuuden mieltymysten äärelle! Toivottavasti projekti on alkanu hyvin ja muutenki tsemppiä sun viikkoon <3