Mökkipäivä

26 kesäkuun, 2012

 

Aina se tulee, vaikka koko talven ja kevään vannoo toisin. Kesätylsyys. On vapaapäivä, on kavereita, on auto ja on rahaa (tai no muilla on, itsellänihän on tällä hetkellä tasan 2,5e rahaa tilillä ja lompakossa yhteensä), mutta silti tulee niitä päiviä, jolloin sitä röhnöttää kämpillä tuijotellen telkkaria ja ihmettelee, miksei tehdä mitään jännää.

Tästä tiistaista meinasi tulla samanlainen, mutta onneksi me lähdettiin pienellä porukalla tyttöjen kanssa Even mökille. Ei ostettu mitään sen kummempaa grilliruokaa, sauna jäi lämmittämättä, ilma oli surkea ja Aliaskin jäi pelaamatta – mutta silti oli mukava päiväreissu. Oltiin perillä joskus puoli neljän aikaan ja ehdittiin vähän aikaa hengailla, kunnes yhtäkkiä tietä pitkin juoksi meitä kohti musta koira. Mieki säikähdin että apua jos tuo on vihainen, mutta se olikin naapurimökin ihana Riitu – me tosin kutsuttiin sitä Jamiksi, koska ei tiedetty eka nimeä.

 

Ehdittiin olla sisällä suolapähkinöiden ja karkkien hyvässä seurassa hetki, ennen kuin lähdettiin hyttysten keskellä kalalle! Raukka Jami jätettiin rantaan mutta se koitti vähän uida meän luo.

 

Okei, ei siellä järven keskellä oikeasti ollu hyttysiä, pystyttiin ihan hyvin hengailemaan veneessä. Haha kun mentiin järvelle, mentiin sen naapurimökin ohi, Riitu juoksi rantaviivaa pitkin meidän perässä haukkuen hulluna ja me huudeltiin takaisin että ”Jami pysyhän siellä!” kun ei huomattu että ne koiran omistajat oli kuuloetäisyydellä mökkinsä pihalla. Varmaan nauro tuota ”Jamia” :D No mutta, kalat jäi saamatta hienoista madoista huolimatta ja palailtiin mökille tekemään tulet. Riitu oli iloinen vauva kun se sai lauman taas kokoon.

 

Makkarat takkatulen kautta massuun ja sitten takaisin Rovaniemelle! Nyt oon kotona, tein äsken italianpataa ja nyt odottelen herraa bänditreeneistä. Ärsyttää Canal+, sieltä ei tuu ikinä niitä hyviä leffoja joita näkyy kanavapaketin mainoksissa! Haluan nähdä HPDHpart1:n nyt…

Ai niin, eilen muuten varmistui se Oulun yliopistopaikka. Huh huh, ihan hullua. Asun enää kuukauden kotona? Wtf. Onko muuten kellään muulla hyviä uutisia omasta opiskelupaikasta? Muuttaako kukaan muu Ouluun?

67 Kommenttia

  • Reply Karoliina 26 kesäkuun, 2012 at 7:26 pm

    Mun mielestä toi HPDHpart1 tulee AINA kun avaan Canalin ! :D Haluaisin nähdä sen part2 uudestaan

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:49 pm

      Hei mieki, okei näin sen kahdesti leffateatterissa mutta nyt vuoden jälkeen ehdottomasti pitäis saada kolmas kerta <3 Rakastan sitä lopun sotakohtaa ääääääää ku ne tekee ne suojataiat yhessä Tylypahkan ympärille en kestä ihan hullun siisti ja voimakas ja kaikin puolin ihana kohta

  • Reply Lotta 26 kesäkuun, 2012 at 7:29 pm

    Hei onneks olkoon opiskelupaikasta !!:) Mää voisin hankkia jonku kanavapakektin ihan vaan sen takia että voisin kattoo scooby-doota:D

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:51 pm

      Kiitti! Ja haha ihana, miks Scooby-Doo? :D

  • Reply Nina 26 kesäkuun, 2012 at 7:36 pm

    Onnea! :) Näyttää kivalle nuo kuvat reissusta. Oulussa on ihan kivaa asua vaikka tuntuukin aika pieneltä paikalta eli tervetuloa! :D

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:52 pm

      Haha no hei mie tuun Rovaniemeltä! Tää on vielä pienempi :D Mutta kiitti tervetulotuksista :)

  • Reply Anonyymi 26 kesäkuun, 2012 at 7:41 pm

    Hei! oli ihan pakko ruveta kommentoimaan tätä sinun blogia yleisesti, ihan näin of topic. :)
    Olen nähny sinut kavereittesti kans monta monituista kertaa Rollon huudeila, ja monissa jumpissaki olhaan yhtäaikaa oltu. Olen jotenki aina luullu, että olet ihan hullun ärsyttävä ja koppava, mutta nyt tässä blogiasi luettua täytyy sanoa, että olen varhmaan ollu ihan mahottoman väärässä! Vaikutat tosi rennolta, aidolta ja mukavalta tyypiltä! :) Tulee varhmaan luettua tästä lähin blogiasi useamminki!
    Onnea koulupaikan suhteen!

    • Reply Sita 26 kesäkuun, 2012 at 8:00 pm

      Hei olipa kiva että laitoit viestiä, ihan vaan senki takia että tää oli mukavan erilainen kommentti kuin yleensä :D Harmi jos oon vaikuttanu ääliöltä (ymmärrän kyllä tavallaan miksi, meän tyttöporukka voi tuntua rasittavanoloiselta kaiken sen kiljumisen perusteella, haha) mutta huippua jos kuva muuttu! Varsinki ku ensivaikutelmat jää aika helposti päälle. Mutta tulehan vain käymään täällä tästälähtien, tervetulloo :)

  • Reply Reetta 26 kesäkuun, 2012 at 7:46 pm

    Oijoi, ihania mökkikuvia, teillä on varmaan ollut kivaa :)

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:53 pm

      Hihii :)

  • Reply Nina 26 kesäkuun, 2012 at 7:53 pm

    Voi eikä miten suloinen mökki! Haluan mökkeilemään, nyt heti! :D

    Onneksi parin viikon päästä pääsee, toivottavasti sieltä päin on siihen mennessä pahin sääskiarmeija kaikonnut!

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:55 pm

      Voi musta vähän tuntuu että nuo sääsket ei oo tullu lähteäkseen :D Mutta toivotaan! Mieki haluan ne pois hyi

  • Reply Krista 26 kesäkuun, 2012 at 8:08 pm

    Oi paljon onnea opiskelupaikasta!! :) Ihanan kuulonen mökkireissu ollu teillä. Oot niin kaunis, noi sun hiukset, niin upeat!

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:56 pm

      Kiitti kiitti :) Mutta hei nyt kyllä katoit vähän väärin, oon kuvissa ihan likaisella tukalla ja ilman meikkiä! Hahaa :)

  • Reply Ella 26 kesäkuun, 2012 at 8:13 pm

    HPDHpart1 on rakkaus♥ ja part 2 totta kai mut itken aina siin ihan kamalasti!1 Anteeks tää random kommentti mut ku Potterit on vaa♥

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:57 pm

      Joo siis part kakkonen on kidutusta se loppu!! Itkettää niin hulluna :(( Eii alan nytki itkeen, Rowling tee kolmannesta sukupolvesta vielä kirja..

  • Reply Elisa 26 kesäkuun, 2012 at 8:14 pm

    Onnea me vielä sadannen kerran! Oon tosi ilonen että pääsin ja että sä pääsit ja että syksyllä on kivaa jajajaja…Ehkä lopetan :D

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:58 pm

      ONNEA KATRIIIIIIIIII <3 Jee saan mun pyyhkeen takaisin >:)

    • Reply Katri 28 kesäkuun, 2012 at 10:09 am

      Et! Ehin jo kiintyä siihen :((

  • Reply Senja 26 kesäkuun, 2012 at 8:20 pm

    onneks olkoon nyt virallisesti opiskelupaikastA! tiesin että pääset tonne ouluun, oon niin paras ;) kiva kuitenkin että tulit pääsykokeisiin tänne helsinkiinkin, niin oli mahollisuus nähä!<3 tsemppiä muuttoon ja muuhun muruseni:)<3

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:58 pm

      Totta kai tulin, mieki halusin nähä sinua! On ollu muute ikävä, pitää nähä taas sitte ku tuun sinne etelään päin :) Oot ihana ihminen <3

  • Reply emsu 26 kesäkuun, 2012 at 9:22 pm

    paljon onnea opiskelupaikasta! käyn ite silloin tällöin oulussa kun sisko asuu siellä, jos joskus satut kävelemään kaupungilla vastaan niin tuun satavarmasti moikkaamaan, vaikutat tosi ihanalta persoonalta:)

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 7:59 pm

      Joo tuu!! Tykkään ku mua tullaan moikkaileen :) Vaikka aina eka hämmennynkin jos joku tunnistaa, haha.

  • Reply Jenni 26 kesäkuun, 2012 at 9:32 pm

    Ihania kuvia! Haha ja tervetuloa Ouluun ja onneksi olkoon opiskelupaikasta :-)

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:02 pm

      Kiitos kiitos kiitos :)

  • Reply Linda 26 kesäkuun, 2012 at 9:39 pm

    Sä oot vaan niin suloinen

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:03 pm

      Linda nä oot itte ihana!

  • Reply IraCassandra 27 kesäkuun, 2012 at 4:16 am

    Onnea opiskelupaikasta! Onko kämpän haku Oulusta jo alkanut vai onko kämppä jo hommattu? :)

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:24 pm

      Öö isä on ettiny jo vähän kämppää, Alppilassa oli yks ihan jees tänä kesänä valmistuva asunto mutta saa nähdä :)

  • Reply Lotta 27 kesäkuun, 2012 at 6:48 am

    Onnee opiskelupaikasta Sita ! Ihan hullua :) ite saan tietää ens viikolla miten käy, vähä jänskättää !

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:26 pm

      Toivotaan että pääset!!

  • Reply sofia 27 kesäkuun, 2012 at 7:11 am

    Pistää aina niin iloseks nää sun postaukset :-) ja toi koirajuttukin oli niin hauska! :-D

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:27 pm

      Ihanaa kuulla :)

  • Reply anbbe 27 kesäkuun, 2012 at 7:41 am

    Onnee opiskelupaikasta ! Itekin pääsin opiskeleen luokanopettajaks rolloon:). Ja ihania mökkikuvia, vois itekin lähtee joku päivä ihan vaa hengailee mökille !

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:29 pm

      Oi onneksi olkoon! Rovaniemi on ihana paikka, varsinkin oikeiden ihmisten kanssa :)

    • Reply anbbe 28 kesäkuun, 2012 at 8:04 am

      Hehe, oikeestaa oon asunu siellä jo pari vuotta:D. Tuntu vaa tyhmälle sanoo et 'tänne rolloon' kun asun kesän Kuopiossa.haha.

    • Reply Sita 28 kesäkuun, 2012 at 8:27 am

      Haha no okei sitte! :D

  • Reply Anonyymi 27 kesäkuun, 2012 at 7:48 am

    Onnea opiskelupaikasta Sita! Ihan mahtavaa et kohta voi nähdä yhen lempibloggaajista livenä;)

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:30 pm

      Hihi :))

  • Reply kirsikoo 27 kesäkuun, 2012 at 8:35 am

    Hurjan paljon onnea opiskelupaikasta! :) Tosi kivan kuulonen mökkireissu teillä ollu, ja ressukka koira, voi ei :D

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:31 pm

      Kiitti! Ja joo niimpä, Jamiriitu-ressu <3

  • Reply essij 27 kesäkuun, 2012 at 8:42 am

    Paljon paljon onnea opiskelupaikasta!! :-) Pidä hauskaa Oulussa ja ota paljon kuvia yliopistolaisten opiskelijabileistä että voin sitten muistella omia Ouluaikoja :-D

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:32 pm

      Hahaa joo pitää tehdä opiskelijapostauksia :) Kiitti kivasta kommentista

  • Reply karoliina 27 kesäkuun, 2012 at 10:03 am

    Onnea opiskelupaikasta ja tervetuloa Ouluun! =) Ite oon jäämässä tänne kotikaupunkiini, mut tähän mennessä oon vaan saanu hylkäyskirjeitä… No toivottavasti saan jostakin koulusta vihreetä näyttävän kirjeen, en jaksais toista välivuotta =D

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:33 pm

      Kiitoos! Voi ei, toivotaan että tulee vielä se hyvien uutisten kirje :)

  • Reply shazz 27 kesäkuun, 2012 at 11:52 am

    Onnea opiskelupaikasta! :) Ite opiskelen, eli haut on jääny väliin pari vuotta (haha, ehkei hetkeen tarvii hakeekaa) niin elän täysillä kaikkien hakevien kavereiden jännitystä. Ne varmaa kyllästyy kun kyselen koko ajan että no, joko tuli tulokset… :')

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:34 pm

      Kiitoos! Haha ihana, oot symppis :)

  • Reply Sensaatio 27 kesäkuun, 2012 at 11:54 am

    Onnittelut opiskelupaikasta!

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:35 pm

      Kiittisen kiitti :)

  • Reply Essi 27 kesäkuun, 2012 at 1:08 pm

    Voi hienoa onnea!! Ite vielä jännitän reilun viikon…

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:36 pm

      Toivotaan parasta :)

  • Reply iina 27 kesäkuun, 2012 at 3:50 pm

    jesjesjes onnea!<3 hihi tuun moikkailee sua sitte ku muutat! :)

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:37 pm

      Joooo :)

  • Reply Pia 27 kesäkuun, 2012 at 7:21 pm

    Tulin vierailulle, ja jään lukijaksi! =)

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:38 pm

      Oi kiva kuulla! Miepä käyn sunki blogissa :)

  • Reply Anonyymi 27 kesäkuun, 2012 at 8:23 pm

    Eikä! Mielettömästi onnea!!! Ja tervetuloa Ouluun :)

    • Reply Sita 27 kesäkuun, 2012 at 8:42 pm

      Oii kiitos ihana!

  • Reply Lina 28 kesäkuun, 2012 at 12:15 pm

    Hurjasti onnea opiskelupaikasta! :)

    • Reply Sita 28 kesäkuun, 2012 at 2:06 pm

      Kiitti :)

  • Reply Heidi 29 kesäkuun, 2012 at 6:57 am

    Onnea opiskelupaikasta Oulussa! Siistiä jos ja kun muutat sinne, sillä mieki oon siellä. :) Itellä tosin loppu opiskelut jo keväällä, mutta se näytän jääväni toviksi. :)
    Oulu on mukava kaupunki! Tuntui aluksi hurjalta muuttaa sinne, kun koko ikänsä asunu ja vannonut asuvansa aina Rovaniemellä. :D:D

    • Reply Sita 29 kesäkuun, 2012 at 7:56 am

      Sie niin tiiät miltä musta tuntuu ku sama lähtökohta ja tilanne :D Voitais treffailla joskus Oulussa!

  • Reply Maria 30 kesäkuun, 2012 at 1:13 pm

    Me nyt vaihdetaan sitten kaupunkeja! Sie tuut tänne, mie sinne. Onnea paikasta Sita! Ihan huippuu.

  • Reply Maria 30 kesäkuun, 2012 at 1:13 pm

    Me nyt vaihdetaan sitten kaupunkeja! Sie tuut tänne, mie sinne. Onnea paikasta Sita! Ihan huippuu.

  • Reply Maria 30 kesäkuun, 2012 at 1:14 pm

    Laitetaan nyt sama kommentti sitte vaikka sata kertaa :))

    • Reply Sita 30 kesäkuun, 2012 at 2:41 pm

      Oo läpsystä vaihto :D Haha ei haittaa, mie voin poistaa tuon toisen. Mutta niin onnea sullekin! Jos muutat siis opiskelupaikan takia :)

  • Reply rrriina 30 kesäkuun, 2012 at 3:48 pm

    Oi vitsi onnea opiselupaikasta! :))
    pääsispä itekki jonnekki :D

    • Reply Sita 30 kesäkuun, 2012 at 3:52 pm

      Kiitti ja toivotaan että pääset! :)

    Vastaa käyttäjälle Pia Peru vastaus