Meidän viikonloppu Koh Chang -saarella

20 maaliskuun, 2015

image

Viime postauksessa esittelin teille vähän meän hotellia Koh Changilla, ja tällä kertaa luvassa olisi kuvia saarella vietetyltä viikonlopulta. Vietettiin ihan kunnon turistielämää noiden päivien aikana, eli otettiin aurinkoa uima-altaalla, syötiin hotellin ravintolassa, käveleskeltiin vähän siinä hotellin hoodeilla (alueen nimihän oli White sand beach ja kyseessä on yksi saaren suosituimmista rannoista) ja nautittiin kiireettömyydestä.

Perjantaina aamu ja päivä meni ihan vaan matkustamiseen, ja oltiin tosiaan kahdelta iltapäivällä perillä meän hotellilla.

image

Iltapäivä taas meni ihan vaan hotellin hienoutta taivastellessa, haha. Oltiin kyllä niin tyytyväisiä meän valintaan, vaikka etukäteen vähän jännittikin, että onkohan hotelli lopulta hintansa arvoinen. Kuitenkin kummallakin meni melkein se parisataa euroa siihen – kiva jos kyseessä olisikin ollut joku kämänen paikka…

image
image

 

Kun aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea, mie lähdin käymään lyhyellä lenkillä sillä aikaa, kun Jussi meni hotellin salille treenailemaan.

 

image

 

Mutta oli kyllä yhtä tuskainen lenkki kuin kaikki muutkin Thaimaassa vedetyt hölkät. Se kuumuus on vaan jotain uskomatonta, tuntuu että tulee nestehukka vartin pinkomisen jälkeen. Mutta toisaalta, on se vaan niin huippua juosta shortseissa ja topissa. Suomen kesää odotellessa!

Perjantai-iltana ei menty syömään pidemmän kaavan kautta, vaan päädyttiin istuskelemaan yhteen meän hotellin ravintoloista ja tilattiin vaan parit alkupala-annokset.

 

imageimage

 

Friteeratut mustekalat oli kyllä hyviä, kunnon läskiruokaa ah.

Lauantaina herättiin yhdeksän jälkeen aamupalalle, ja koska päivällä ei paistanut kunnolla aurinko, käytiin kävelemässä pääkadulla ja kierreltiin vähän pikku kauppoja. Mie tein oikeastaan reissun parhaimman löydön tuolloin: kukkakuvioinen shortsipuku kahdeksalla eurolla. Ostin noita lopulta kaksi eri väreissä.

Aurinko tuli esiin pilvien takaa iltapäivällä, joten mentiin takaisin hotellille ottamaan aurinkoa ja löllöteltiin meän terassilla monta tuntia.
Oltiin jopa niin laiskoja, että lellittiin itseämme tilaamalla ruokaa suoraan huoneeseen.

 

imageimageimage

 

Kuvassa näkyvät ruoat maksoivat huoneeseen tuotuna yhteensä noin kaksitoista euroa. Tuossa taisi olla panang currya merenelävillä sekä kanaa cashew-pähkinöillä ja vihanneksilla – kumpikin sellaisia varmoja valintoja, kun ruokailee Thaimaassa.

Lauantai-iltana käytiinkin sitten syömässä porukalla ja päädyttiin Sabay bar -nimiseen rantaravintolaan, jonka yhteydessä oli myös pieni yökerho.

image

 

Oli kyllä oikeasti niin hyvä ilta. Kaveriporukalla toisella puolella maailmaa, meren rannalla istuskelemassa lämpimässä illassa. Ei kiireitä, ei huolia mistään, taustalla soi musiikkia ja ympärillä hyväntuulisia ihmisiä ja aaltojen kohina.

Päädyttiin lopulta paikan yökerhoon, jossa oli yllättävän paljon thaimaalaisia – enemmän kuin turisteja. Musiikki soi ihan hullun kovalla, mutta tanssittiin silti melkein baarin sulkemiseen saakka.

 

image
image

 

Baari meni kylläkin jo kahdelta kiinni, joten seuraavana päivänä eli sunnuntaina selviydyttiin ihan hyvin hotellin aamupalalle. Piti kylläkin ottaa päikkärit heti yhdeltätoista :D Ja sen jälkeen jälleen auringonottoa! Taisi muuten olla juurikin tuo sunnuntai, kun kumpikin hiukan paloi. Käytettiin alkureissun ajan tosi tunnollisesti kolmekymppistä aurinkorasvaa, mutta tuossa vaiheessa sitä muka alkoi ajatella, ettei se aurinko enää niin pure… Väärin, niin väärin. Vaikka mie rusketun helposti aasialaisuuden takia, kyllä se mullakin aika helposti palaa paikat noilla leveysasteilla.

image
image
image

Sunnuntaina oltiin vähän reippaampia kuin lauantaina, ja mentiin sentään hotellin kattoterassille syömään. Ihastuttiin edellisenä päivänä panang curryyn niin kovasti, että sitä piti tilata vielä uudestaan lounaaksi. Lisäksi otettiin ihan vaan paistettuja vihanneksia, jotka on mun mielestä Thaimaassa älyttömän hyviä.

Syömisen jälkeen lähdettiin Sofian ja Janin kanssa kävelylle läheiselle näköalapaikalle. Käveltiin rantakatua pitkin jonkin matkaa, kunnes löydettiin nämä pitkät portaat.

 

image
image
image

Iloinen pikku thaimaalainen, haha.

Kävelyn jälkeen mentiin pääkatua pitkin takaisin hotellille. Koh Changista tulee tavallaan mieleen rauhallinen Pattaya; kaduilla on samantyylisiä kojuja ja ravintoloita, mutta vähemmän baareja, Ruoan tasoa on vähän hankala vertailla, sillä oltiin saarella kuitenkin vain kolme päivää – samaa hintatasoa luultavasti kuin Pattayala, eli paljon kalliimpaa kuin Chonburissa. Koh Changilla näkyi myös yllättävän paljon tatuointiliikkeitä sekä jonkin verran kauneussalonkeja ja hierontapaikkoja.

 

image
image

Viimeisenä iltana käytiin taas syömässä rantaravintolassa, mutta tällä kertaa valittiin sellainen, jossa oli grillimeiningit pystyssä. Otettiin Jussin kanssa puoliksi noin 13 euroa maksava setti, johon kuului possupihvi, ribsejä, kana-vihannes-varras, uuniperuna, maissi ja salaattia. Tuolla oli myös vähän halvemmat juomat kuin edellisen illan Sabay-baarissa, sillä esimerkiksi Breezerit oli noin kolme euroa viiden euron sijaan.

Maanantaina olikin jo lähtöpäivä. Meän kyyti tuli puoli kahdentoista aikaan, ja oli kyllä haikeat fiilikset!

 

image

Mielelläänhän sitä olisi jäänyt vielä pidemmäksi aikaa, mutta suunnaksi oli silti otettava Pattaya ja Chonburi. Matka takaisin Pattayalle oli saman hintainen kuin tulomatka, mutta auto oli paljon huonompi. Minibussi oli nimittäin ahdas, vanha ja niin täyteen pakattu, ettei takaosassa istuessa meinannut nähdä autosta ulos. Miehän vanhana matkapahoinvointi-mammana en kestänyt siellä, vaan menin lopulta auton etupenkille istumaan kuskin viereen. Selvittiin kuitenkin lopulta matkasta, vaikka vähän oli hutera olo sen viiden-kuuden tunnin jälkeen.

Maanantaista keskiviikkoon oltiinkin sitten taas Pattayalla mun sukulaisen hotellissa, niistä päivistä lisää ensi postauksessa :)

 

20 Kommenttia

  • Reply annieveliina 20 maaliskuun, 2015 at 4:50 pm

    Voii miten suloinen iloinen pikku thaimaalainen hihi<3 Nää teijän matkakuvat ja varsinkin sun selostukset on kyllä huippuja! Sun tyylissä kirjottaa on vaan joku niin omaperänen juttu ja mää ainakin kuulen sun äänen näiden tekstien takaa aina! :D<3

    • Reply Sita 21 maaliskuun, 2015 at 8:03 am

      Ihana Anni :D haha kuulekko oikeasti!! Oispa huippua nähä taas <3

  • Reply iina 20 maaliskuun, 2015 at 7:28 pm

    oot ihana <3 tekis nii mieli lähtä johonki lämpöön n-y-t-nyt!

    • Reply Sita 21 maaliskuun, 2015 at 8:03 am

      Kohta se kesä tulee!! Onko lomareissuja tiedossa?? :)

    • Reply iina 22 maaliskuun, 2015 at 7:57 am

      hih on mulla pari kaupunkilomaa eurooppaan luvassa vielä ennen kesää! ei mitään hellekohteita mutta reissuilu on aina kivaa :)

    • Reply Sita 11 huhtikuun, 2015 at 6:44 am

      <3

  • Reply Anonyymi 20 maaliskuun, 2015 at 10:00 pm

    Rakastan näitä postauksia kun nää on niin sopivan pitkiä!! :)

    • Reply Sita 21 maaliskuun, 2015 at 8:04 am

      Ei vitsi kiva kuulla! Hyvä ettei oo liian pitkiä, pelkäsin vähän että tuleeko liian täyteenpakattu :)

  • Reply jenni 21 maaliskuun, 2015 at 8:23 am

    voi kiva postaus :) teethän ostospostauksen sitten thaimaasta?

    • Reply Sita 7 huhtikuun, 2015 at 9:35 am

      Teen! :)

  • Reply Anonyymi 21 maaliskuun, 2015 at 5:38 pm

    voi, bongasimpa sut eräs päivä yliopistolta ja täytyy sanoo että oot ihan törrrrkeen kaunis! kiitos monipuolisesta blogista:)

    • Reply Sita 7 huhtikuun, 2015 at 9:37 am

      Muistan kun tää kommentti tuli ja piristi hulluna päivää, ja nyt taas hymyilyttää ku luin tän! Kiitos hulluna itsellesi ihanista sanoista :)

  • Reply Mia Maria 22 maaliskuun, 2015 at 9:27 am

    oi että sulla on ollu ihana reissu! :) Kiva kun teet monta postausta, koska kuvia on ihana fiilistellä ja haaveilla samalla itekkin ulkomeille lähdöstä <3

    • Reply Sita 7 huhtikuun, 2015 at 9:38 am

      Ai nii sie taidatki olla nyt ulkomailla :) Oon vähän kade!

  • Reply Anonyymi 22 maaliskuun, 2015 at 4:00 pm

    Onko Jani tuon Sofian poikaystävä?

    • Reply Sita 7 huhtikuun, 2015 at 9:38 am

      On :)

  • Reply Kristiina 23 maaliskuun, 2015 at 3:27 pm

    Hei kaunis nainen,
    rupesin lukemaan sun postauksia jostain tuolta helmikuun puolelta. Ihan kamalaa, mutta en oo avannutkaan mitään blogia moneen moneen kuukauteen!! Huono omatunto aivan, mutta nyt hetki omaa rauhaa ja sua. Pus pus!
    Erityisesti thaikkupostauksia oli i-ha-na lukea, koska lähden sinne ensi viikolla! Ollu sellasta huisketta, että ei olla ehditty katsoa mitään. Sen tiedän, että lentoreitti on sama. Jännittää se Venäjän kenttä!! KÄÄÄÄK, mutta jos teillä oli menny hyvin ja lentoyhtiö oli ok, nii hätäkös meilläkään 
    Tarviisin ehdottomasti sun pientä thaikielikoulua, oisko ees hienoo osata kommunikoida jotain enemmän kun tervehdykset ja numerot? Ois! Uskon kuitenkin, että me selvitään siellä hyvin. Rannat. Nuudelit. AAHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH
    Hei ja onnea uudesta työpaikasta! Tulen visiteeraamaan liikkeessä kunhan Ouluun pääsen ;-)
    Halauksia!

    • Reply Sita 7 huhtikuun, 2015 at 9:39 am

      Mie oon katellu sun Insta-kuvia, ne on niin ihania! Ikävä sua vaikkei olla ku kerran nähty, tuut kyllä kesällä Ouluun käymään kylässä mun luona oikeasti <3 :) ois ihan parasta

  • Reply Anonyymi 5 huhtikuun, 2015 at 7:24 pm

    Kaveri haasto mut tänään kertomaan 10 ihmiselle jotain kivaa. Ajattelin tulla tänne sulle kertomaan kuin paljon tykkään sun blogista! :) Toivottavasti tuut pian taas kirjottelee, saat mut oikeesti ihan aina hyvälle tuulelle!

    • Reply Sita 7 huhtikuun, 2015 at 9:39 am

      !!! <3 oot paras

    Jätä vastaus