Lukijoita 800!

kesäkuu 12, 2012
Aloitin tämän blogin pitämisen vajaa vuosi sitten, elokuussa 2011. Nimi ”Starry Eyes” tuli Ellie Gouldingin biisistä, ja kuten arvata saattaa, lukijoita oli silloin vielä pyöreä nolla kappaletta. Mulla ei ollut vielä kovin tarkkaa visiota siitä, millainen tästä blogista tulisi – lähinnä ehkä paikka, johon voisin laittaa kuvia, omia ajatuksia ja söpöjä juttuja. Sellainen tosi oma, just minulainen eikä mitään muuta. Muistan, kuinka selailin muita blogeja, enkä voinut käsittää, miten jollakin saattoi olla yli kolmesataa lukijaa. Tai yli tuhat! Tuntui, että itselle viisikymmentäkin oli ihan hirveän valtava luku, johon yltäisi ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa.

Syyskuussa blogin seuraajia oli Bloggerissa muistaakseni joku parikymmentä. Bloggailu alkoi jo silloin olla tosi tärkeä ja mieluisa juttu, koska välivuosi oli alkanut eikä päivisin ollut paljoa tekemistä. Ei sillä, että olisin kuitenkaan ollut perillä blogiasioista; en tiennyt esimerkiksi ulkoasuasioista yhtään mitään. Html-koodit oli täysin wattafakkeja, eikä Starry eyes -banneria klikkaamalla vielä päässyt blogin etusivulle.

Joulukuun alussa Starry Eyesia seurasi Bloggerin kautta 70 ihmistä. Blogin pitäminen oli silloin niin iso osa itseä, etten enää oikein osannut kuvitella arkea ilman kuvien ja ajatusten postailua Tähtisilmiin. Tammikuun puolessa välissä, ennen kuin Motherfucking Fashion -Laura esitteli minut linkitä blogisi -postauksessaan, mulla oli lukijoita 166.

Nyt, puoli vuotta myöhemmin, 800:n raja meni rikki. Jessuksen Jeeveli, ihan hullu fiilis! Oon ihan hemmetin iloinen, että noin moni tyyppi tykkää seurailla mun Pokemon-gifejä ja tarrapostauksia. Erityisesti on ollut ihanaa tutustua muihin bloggaajiin sekä lukea teidän kirjoittamia kommentteja. Ei oo oikeasti mitään parempaa, kuin kivat kommentit! Haluaisin tehdä 800:n kunniaksi jotain spessua Tähtisilmien FB-sivuille. Kysymys kuuluukin, minkälaisia juttuja haluaisitte nähdä siellä? Päivittäisinkö tästä lähtien sinne enemmän tilapäivityksiä ja kuvia mun tekemisistä, joista en blogissa mainitse? Tai albumi, johon laittelisin kaikkia vanhoja kuvia viime vuosien varrelta? Linkkejä mun tämänhetken lempparibiiseihin? Vai ehkä vähän näitä kaikkia?

Haluan myös kysyä teiltä vähän postaustoiveita. Lempipaikat Rovaniemellä -kooste on tulossa (hyvin myöhässä tosin), linkitä blogisi -hässäkkä toteutuu varmaan myös kesän aikana ja mulla on korvan takana sellainenkin vanha toive, jossa pyydettiin koulukuvia minusta, jotta näkee, miten oon muuttunut vuosien varrella. Mutta jos jotain muuta tulee mieleen, niin laittakaahan ideoita tulemaan!

Lopuksi vielä kiitos jokaiselle, joka tätä tekstiä lukee. Teette tämän blogin kautta mun arjesta hullun mukavaa, niin siistiä kun jaksatte lueskella mun juttuja.

54 Kommenttia

  • Reply Ella kesäkuu 12, 2012 at 2:09 pm

    Onnea 800:n rajan rikkimenosta, ansaitset joka ikisen lukijan! Sun blogi on niin ihanan persoonallinen :)

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:15 am

      Kiitti Ella, oot ihana tyttö!

  • Reply Anonyymi kesäkuu 12, 2012 at 2:49 pm

    vanhoja kuvia joooo ! oot ihana :)

    saara

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:16 am

      Joo :) Ite oot!

  • Reply iina kesäkuu 12, 2012 at 3:00 pm

    oot niin ihana <3 rakastan tätä. puspus<3

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:17 am

      Kiitos Iina kun aina kommentoit <3

  • Reply Lina kesäkuu 12, 2012 at 3:18 pm

    Oi miten kiva postaus! Ihana, kun kirjoitit millaista bloggaaminen oli ihan alussa, varmaan tuttua kaikille bloggaajille :) Musta ois kiva kuulla lisää sun kirjailijahaaveista!

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:18 am

      Joo ku mie monesti mietin että onkohan muilla samanlaisia fiiliksiä, niistä tulee kuitenki melko vähän puhuttua blogeissa! Ja joo ehkis mie uskallan niistäki kirjotella :)

  • Reply Linda kesäkuu 12, 2012 at 3:59 pm

    Waau 800 on huikee määrä! Onnea :)

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:27 am

      Niimpä ihan hullua, en olis ikinä uskonu woah!

  • Reply Anonyymi kesäkuu 12, 2012 at 4:01 pm

    kaikki vanhat kuvat on aina nii ihania joten niitä tänne!! sulla on tosi kiva blogi, luin sen kerralla melkeen kokonaan läpi:))

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:28 am

      Joo mie laittelen! Kiitos paljon ja oho, sulla on ollu urakka :D

  • Reply Anonyymi kesäkuu 12, 2012 at 4:12 pm

    Oon seurannu sun blogia alkumetreiltä asti,oikeastaan en enää edes muista mitä kautta tänne löysin..Mutta on ollu ilo huomata että tyylis ei oo muuttunut suosion myötä :) siis meinaan,että oot sama Sita kuin aiemmin,eikä pissa oo noussut päähän. En yhtään ihmettele että sun blogista on tullut suositumpi,oot niin rakastettava ja symppis! Ja kirjoitat niin hyvin.
    Mielellään suokin tuollaisen ilon sun kaltaiselle bloggaajalle,saat enemmän lukijoita mahtaville kirjoituksillesi :) jatka kirjoittamista,you rock!

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:32 am

      Ooo mikä kommentti, kiitos paljon! Jännää että täällä on vielä teitäkin jotka on ollu mukana alusta asti, jotenkin sitä aattelee että suurin osa lukijoista on jotain viime kevään aikana blogiin eksyneitä. Ja ihanaa kuulla, oon miettinykin että onkohan nämä sivut muuttunu paljon kun nimenomaan haluaisin pitää tunnelman samanlaisena kuin ennenkin :) Kiitos ihan hirveästi vielä kehuista, sun sanat meni sydämeen sakkaa!

  • Reply Anu kesäkuu 12, 2012 at 4:29 pm

    Minäki oon jo jonki aikaa seuraillut ja voi että ku oot niin symppis! Pidä toi!:)

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:41 am

      Voii kiitos paljon ihanainen!

  • Reply Outi kesäkuu 12, 2012 at 4:32 pm

    Huhu, ihan kreisejä kyllä nuo luvut kun ajattelee että itellä reilut nelkytä seuraajaa bloggerin kautta ja samoihin aikoihin aloitin bloggailutouhut viime syksynä :DD Eli aikamoisten fanfaarien ja suosionosoitusten arvoinen saavutus, onnea Sitanen :] *aplodeeraa*

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:46 am

      Wäää Outi, kiitos pikkuinen <3

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:48 am

      Ps. Se on niin paljon oikeasti tuuristakin kiinni, ilman sitä Lauran tammikuun postausta mulla ei satavarmasti olisi läheskään näin montaa lukijaa!

  • Reply Anonyymi kesäkuu 12, 2012 at 5:33 pm

    Jee onnea Sita! Tää blogi tekee meidän lukioidenkin arjesta hullun mukavaa, joten kiitos kun jaksat kirjotella meille.
    Kommentoin tosi harvoin kenenkään blogiin, mutta tänne on tullu kommentoitua aika monesti (anonyyminä tosin), koska ensinnäkin sun tekstit ei oo semmosta perus "Kotiutin tänään tän ihanan paidan, kustansi 9.90e" – settiä, vaan niissä oikeesti on kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä aiheita (toki välillä myös sopivasti semmosta turhaa hömppää). Ja toiseksi, vastailet niin ihanasti kaikille, etkä vaan töksäyttele vihasesti jotaki lyhyitä vastauksia. Toivottavasti jatkat samaan malliin! Minä ainakin jatkan Starry eyesin seurailua ja kommentointia ;)

    • Reply Anonyymi kesäkuu 12, 2012 at 6:47 pm

      Niin samaa mieltä toisen anonyymin kanssa! Oot aivan paras bloggari,ja niin maanläheinen <3 Ja on yli-Ihanaa ettet oo sortunut typeriin (ja turhiin) mainostamisiin,eikä joka toinen päivä ole jotain vuittoneja ostettuna!! :D

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:52 am

      Ihania kommentteja, iik tulee niin hyvä mieli kun lukee näitä! Ensinnäkin, miekään en oikein jaksa niitä perus ostospostauksia – joskus tietenkin joo, mutta mie tykkään että blogissa on jotain muutakin asiaa. Ja toiseksi, miten teille vois vihaisesti töksäytelläkään kun kommentoitte niin kivasti! Ja kuten oon sanonu aikaisemminkin, miekin vähän pelkään kommentoida tiettyihin megasuosittuihin blogeihin kun sieltä oikeasti_tulee välillä oudon tiukkoja vastauksia :D

      Mie lupaan yrittää pitää tämän blogin samanlaisena kuin se nyt on! Ja haha turha huolehtia Vuittoneista, mie en oo ikinä ymmärtänyt merkkilaukkuja ja -kenkiä :D

  • Reply Ellah kesäkuu 12, 2012 at 5:47 pm

    Onnea sulle! Ois kiva että linkkailisit jotain omia lempparibiisejäsi :)

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:55 am

      Miepä alan laittelemaan :)

  • Reply Anonyymi kesäkuu 12, 2012 at 6:49 pm

    Nyt kun blogi alkaa saada huomiota enemmänkin,niin toivoisin ettet tekisi tästä sellaista mainosblogia,kuin monilla muilla :( tää on niin huippu tällaisenaan <3

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 7:04 am

      Tietenkin siinä mielessä jotkut mainokset houkuttelis, kun niiden kautta voi tienata, mutten kuitenkaan usko että niin ihan lähiaikoina tapahtuu :D Mutta tiiän kyllä mitä tarkoitat, ja lupaan pitää meiningin samanlaisena!

  • Reply Nina kesäkuu 12, 2012 at 7:10 pm

    Onnea ja en ihmettele, koska olet niin suloinen ja aito niin itse tykkään tosipaljon lukea blogiasi ja aina löytyy hymy huulille kun lukee sun tekstejä :D

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 7:05 am

      Kiitti paljon kehuista, ihana kuulla että tykkäät :))

  • Reply Anonyymi kesäkuu 12, 2012 at 7:14 pm

    Eilen eksyin mff kautta tähän blogiin ja samantien jäin koukkuun. (selasin kaikki potaukset läpi hahah) Ihanan inspiroiva ja iloinen blogi! Alko omat lappalaiset juuretki kuumottaa tätä lukiessa (ehotin poikaystävällekki josko muutettais rovaniemelle x))

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 7:09 am

      Hahaa ihana :D Kiitos ja joo Rovaniemi on hyvä paikka elää!

  • Reply Senja kesäkuu 12, 2012 at 7:17 pm

    kiitos itsellesi <3

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 7:09 am

      Senja-murunen <3

  • Reply Anonyymi kesäkuu 12, 2012 at 7:49 pm

    sul on ihan paras blogi! tää on tarpeeks persoonallinen ja jaksat panostaa tähän ja postata useesti (-: (näin sut muute helsingissä viikko sitten siinä bodyshopin,ja ginatricotin lähellä matkalaukkujen kanssa odottelemassa (: )

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:14 am

      Aww kiitos ihana! Joo me muuten ootettiin vissiin Anun kanssa Nettaa kun se haki Mäkkäristä kahvia :D

  • Reply Riikka kesäkuu 12, 2012 at 7:57 pm

    Sun blogi on kyllä ihan älyttömän kiva!

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:13 am

      Voi kiitos Riikka :)

  • Reply Aino kesäkuu 12, 2012 at 8:07 pm

    Muistan sen hetken kun avasin ekan kerran sun blogin sivun ja painoin heti ensisilmäyksellä ''lue'' nappia, koska rakastuin koko sun blogiin saman tien! <3 :)

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:12 am

      Oo söpö Aino <3 Mieki tykkään sun blogista! Vaikka nyt onki ollu niin paljon kaikkea etten oo ehtiny rauhassa lukea ja kommentoida sun postauksia :(

  • Reply Iina kesäkuu 12, 2012 at 8:40 pm

    Sita olet minun Sensei amen!

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:12 am

      Sie oot ihana Minni Hiiri!

  • Reply Anonyymi kesäkuu 12, 2012 at 9:49 pm

    kaikista randomeimmat kuvat mitä sun koneelta löytyy ja niihin selitys!:D

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 6:11 am

      JOOO toi on hyvä!!

  • Reply Anette kesäkuu 13, 2012 at 8:46 am

    Sun blogis on vaan niin pirteä ja vaikutat niin kivalta ja sun jutut on ihan mahtavia! Niitä jaksais lukea vaikka koko ajan! :) Ei voi muuta sanoa kun että jatka samaan malliin! Oot suuri inspiraation lähde ja esikuva! Hyvää kesää!!! :) <3

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 9:08 am

      Apuaa, kiitos ihan hirveästi <3 Mahtavaa kesää sullekin ja haleja :)

  • Reply Anonyymi kesäkuu 13, 2012 at 10:29 am

    Miekin halusin tähän heittää kommenttia. Löysin siun blogin sattumalta jotakin kautta helmikuussa ja siitä asti oon ollu ihan koukussa ! Vaikutat aidolta ja ihanalta ihmiseltä. Juttelin mun kaverin kanssa sun blogista ja sekin sanoi että oot just sellanen tyyppi jonka kanssa tulis ihan varppina heti juttuun:) Iloista kesää ja jatka kirjottelua oman maun mukkaan, mie luen kyllä :)

    • Reply Sita kesäkuu 15, 2012 at 9:35 am

      Ooo oho jännää :D Ihana kommentti, kiitos paljon söpö <3

  • Reply anu kesäkuu 13, 2012 at 10:33 am

    Haluaisitko joskus toteuttaa lukijoillesi ''linkitä blogisi'' mahdollisuuden ? :-)

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 11:25 am

      Tuossa tekstissä lukeekin jo :)

  • Reply Anna kesäkuu 13, 2012 at 7:05 pm

    Mieki löysin Sita sinut Lauran kautta ja onneksi löysin, koska sitte sain tavata sinut sen kirppiksen merkeissä ja tutustuin samalla vaikka kenneen muuhunki mm. Kristaan ja Henniin! :) Oot soppelin vilpitön ja rempseä ihminen, just semmonen kenen kans on heleppo tulla juttuun! :)

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 7:09 pm

      Ihana Anna :)

  • Reply Nina kesäkuu 13, 2012 at 7:57 pm

    Mä en yhtään muista mitä kautta olen sun blogin löytänyt (ehkä sen Lauran postauksen?), mutta vitsit että tykkään tästä! Vaikka oon sua ainakin sen kymmenen vuotta vanhempi ja monien sun ikäisten blogeille en lämpeä yhtään, näissä sun höpinöissä on kyllä sitä jotain :) Ja varmaan osaksi kiehtoo sekin että oot Rovaniemeltä. Oisko se sitten sellaista kotiseuturakkauden tuomaa sielujen sympatiaa vai mitä, en tiedä :D

    Keep up the good work, HASSUPEPPU! :P

    • Reply Sita kesäkuu 13, 2012 at 8:11 pm

      Oi kiitos ja ihana kuulla, oon miettinykki että pystyyköhän näitä lukemaan kukaan mua vähän vanhempi tyyppi :D Kiitos siis! Ja totta kai, Rovaniemen alue ja hassupeput rokkaa <3

  • Reply OUTSIDEDUDE kesäkuu 15, 2012 at 9:21 am

    eksyin tähän blogiin facebookin kautta ja ihastuin heti. sulla on kiva elämän asenne ja sitten sun jutut ja kuvat. pakko oli liittyä lukijaksi. jatka samaan malliin! c:

    terv. 800 lukija c;

    • Reply Sita kesäkuu 15, 2012 at 9:34 am

      Vooi kiitos, kiva kuulla että tykästyit :)

    Jätä vastaus