


Pienen välikuoleman jälkeen siirryttiinkin jo jälkkäreihin…



Nuo Pandan Pop-pallerot ei muuten oo hyviä Crunchy-versiona, blää tosi tylsiä jotenkin. Pitää kokeilla sitä Fudgea ensi kerralla. Mutta Polly Rocks rokkaa! Vai mitä Senja ;)


Mie vähän juopottelin samalla, kun me istuttiin iltaa, ja lähdinkin sitten kahdentoista jälkeen kohti Kaarlea rovaniemeläisten Emman ja Millan luo. Oli jotenkin hauska ilta, tai siis mie olin hyvällä tuulella ja tuntui, että olisi voinut olla baarissa vaikka aamuun saakka. Mutta kyllä me sitten kolmen jälkeen kuitenkin lähdettiin. Syötiin Mäkkärissä, ja niin on nättinä ollut Sita siellä!
Nyt aion viettää ihanan leppoisan sunnuntain ja suunnata yläkertaan Maijan luo, jossa Emma ja Milla vissiin jo onkin hengailemassa. Eiku ai niin! Me kaaduttiin pyörällä eilen yöllä! Hitto että kävi kipeää, oli peilijää ja mie kyytsäsin Millaa ja BÄÄM yhtäkkiä lennettiin maahan. Ei oo kyllä pitkään aikaan ollut tuolleen, ettei olisi voinut puhua kun henki salpautui niin pahasti siitä kivusta. Nyt on sitten peppu ja kyynärpää kipeänä :) No ei se haita! Huippua oli silti!
Kiitti vielä Lauralle, Lindalle ja Karolle seurasta ja ruoasta, oli mukavaa nähdä taas pitkästä aikaa <3 Ja lukijat muuten, huomasitteko postausta selatessa mitään eroa kuvissa? Ostin nimittäin Tiinalta uuden putken itelleni, ja nämä kuvat on nyt sitten otettu sillä :)
34 Kommenttia
Heh, multa on kans illemmalla tulossa postaus eilisillan viinin maistelusta ja juustojen syöpöttelystä bloggarityttöjen kanssa :D
Hahaa oikeasti! Postauskaksoset :D
Ne fudget on ihania <3 meni pussi alle tunnissa ;)
Ei hele pitää testata! Ne vaan on joka kaupasta loppu :(
Ompa kauniita tyttöjä! Mää kans rakastan tuolleen hillon kanssa!! :D
Eikö ookin :) Ja jep, ihanaa!
haha pollyt rock todellakin! haluun joka lauantai yhen pussin ja oon nyt varmaan viitenä viikonloppuna vetäny semmosen ja carlo vaan ihmettelee, miten en kyllästy??
ja siis noi crunchyt oli kamalia! söin sieltä joukosta ne valkoset vaan muut meni roskiin :D varsinkin ne tummasuklaat oli jotenkin kauheen kitkeriä! hyihyi. onneksi tosiaan oli myös pollyt siinä vierellä pelastamassa :)
mutta FUDGEVERSIO on ihana. oikeesti semmosia ihania ällömakeita hehe nam. semmosiakin pusseja mennyt ainakin pari tän kevään aikana ;D
haha kunno karkkikommentti ouu.. musta saa semmosen kuvan että vedän vaan karkkia. kyllä mä välillä terveellisestikin syön ;)
Haha :D Mulla naurattaa ku oot niin sulonen! Ja jep, sie oot parit herkuttelut kyllä ansainnukki <3 Just ihailin sun sali- ja maitorahkakuvia :D
Määki maistoin pop crunchyjä enkä tykänny. Haluan maistaa niitä fudgeja! Pus muwwuu ♡
Joo sama! Missähän niitä olis >:) Okei nyt oon vetäny sellaset sipsiöverit etten taida pystyä… Haleja Iinu <3
Mikähän tämä lainaobjektiivi mahtaa olla malliltaan?
Sitan multa ostama objektiivi on canonin 50mm f/1.8 II.
Je :)
Mikä vois olla Nikoniin vastaavanlainen putki?
Huomasin kyllä jotain uutta kuvissa, tosi tarkkoja :) Nams näyttäää niiiin hyvälle tuo nachomössö… ♥
Jee kiva kuulla :) Oot Sofia ihana!
Pitääkö toi nachosörsseli tehä vaa sillee, et kaikki pellille ja uuniin?
TV urpo :)
Paistat jauhelihat ja pilkot hommat ja joo sitte vaan pellille ja uuniin! Oot söpö urpo <3 :)
Kuvat on tosi hyviä, ja ihania herkkuja teillä ollut :) + Tuolla yhellä tytyllä on ihana nuttura! <3 Mukavaa sunnuntaita Sita! Täällä se sujuu hieman krapulaisena Gossip Girlin ja pyykinpesun parissa :)
Hihii, tyty kiittää! Nuttura on ihan täysin hiusdonitsin taikuuden ansiota.<3
Huippua sunnuntai-iltaa sinnekki <3 Mieki pesin pyykkiä! Hyvä me!
Ja haha ihana Laura :)
Hihi, olehyvä vain, näyttää tosi kivalle :)
Hyvä me, todellakin!
Tekisi joka postaukseen mieli kirjoittaa kommenttia, että kuinka tosi kiva sun blogi on ! Ja toi nachojuttu näyttää tosi maukkaalle yum !
Äää ihana!! Kiitos tosi paljon :) Huippua että tykkäät. Ja niimpä, kelpais nytki!
Hirveästi oli tauolla kommentoitavaa kun plarasin tän läpi, mutta tässä ne tärkeimmät: Panda-pallerot on hyviä! Makean ja suolaisen yhdistelmä on parasta!
Kiitti tytöt illasta! Voin paljastaa, että kävelin kotiin housujen nappi auki. :D
Haha :DD En ihmettele!! Oot huippu <3
Mä oon aina hehkuttanut muille, et kuinka suolaisen ja makean yhdistelmä on parasta. Mäki muistan jo lapsena syöden myös jäätelöä ja ranuja ottaen haukun molemmista. :DD
Rakastan myös juustoja. Jotain ihanaa valkohomejuustoa, tyylin brietä, sit sen kanssa digestivekeksiä ja lakkahilloa. RUOKAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA<3
Jooooo paras!! Ollaan oltu viisaita lapsia :) Joooo nam lakkahilloki sopis noiden kans varmaan aika täydellisesti iik
Oli viel pakko sanoo, et perus Fazerin sininen suklaa ja sen kanssa samalla haukulla perus suolattui sipsei!!! :DD Ihan parasta myös :)
Pandan fudge-pallerot on muuten paljo parempia kuin nuo crunchyt.:) Etenkin ne lakritsi-valkosuklaat! Itekkin olin aika pettyny noihin cruncheihin.:/
Lakritsi-valkosuklaa?!? Oooo kuulostaa hyvältä :)
Toi nacholautanen on niin hyvä että saimpas siitä ideaa ensviikon tupareihin! Nam nam. Saakeli sun kanssa kun laitat näitä herkkukuvia, musta on alkanut tulemaan jo iltasyöppö kun kattelen ruokakuviasi :D
Joo! Sitte jotaki jalapenoja ja muita lisukkeita messiin jos haluaa :) Huippuja juhlia, älä oo kunnolla!
Miten teet ton sun ja Tuukan nachohomman? Paljon kanaa sun muuta tulee?:)