Kuvia ja kuulumisia

maaliskuu 26, 2014

tänään1

Joku marjanpoimija on täällä ihan mielissään maanantaina saapuneesta Canonin objektiivista ja sen kunniaksi tulikin nyt kuvia ihan perus arjesta! Eilinen eli tiistai oli oikein tavallinen päivä. Aamulla pikaiset kahvit nassuun, kahdeksalta yliopistolle luennolle, jonka jälkeen aikainen lounas ja tietokonetilaan tekemään kouluhommia. Olin yliopistolla neljään eli hipsin kotiin ennen kirjallisuuden luentoa, ooho. Oli niin hyvä ilma, että eihän sitä malttanut jäädä enää kahdeksan tunnin jälkeen istumaan sisälle! Kävinkin juoksemassa pikkuruisen lenkin ja illalla ruokana oli kuvassa näkyvä annos pestopastaa, munakasta, pinaattia ja tomaattia.

Ruoasta puheenollen, söin sunnuntaina ehkä maailman parasta suklaakakkua Bisketissä.

 

biskettikollaasi

Oli jopa parempaa, kuin se edellisen sunnuntain kirsikka-suklaakakku! Kaikkien oululaisten pitäisi ehdottomasti käydä maistamassa tuota, mmm. Kuvassa näkyy myös Tiinan mulle ostama tuliainen New Yorkista, haha. Hello Kitty -karkit ja -krääsä kelpaa aina <3

Tänään ajattelin tehdä kouluhommia yliopiston sijasta kotona. Paistaa taas kyllä niin makeasti aurinko, että saa nähdä miten sitä malttaa istua koneella… Onneksi mun pitää käydä hakemassa postista yksi paketti, saa tekosyyn lähteä tuulettumaan. Ja uusi BodyStep-ohjelmakin on testaamatta! Pitää varmaan käydä siis jumpallakin. Ei tee kyllä pahaa treenata vähän varastoon, pääsen nimittäin luultavasti käymään kotona Rovaniemellä viikonloppuna ja mämmit sekä suklaamunat on laitettu tilaukseen porukoille… Enpä oo muuten ennen ollut näin pitkään käymättä Rovaniemellä, sillä viimeisin reissu taisi olla jouluna. On kyllä ihanaa päästä löllimään viikonlopuksi, kolmessa kuukaudessa ehtii tulla aika kova ikävä perhettä.

Nyt taidan laittaa Majestic Casualilta musiikkia soimaan, keittää kahvia ja alkaa esseehommiin! Moika :)

 

10 Kommenttia

  • Reply Matleena maaliskuu 26, 2014 at 12:57 pm

    Jihuu ihana kuulla etten oo ainoa joka on reenannu varastoon – neljä tuntia reformer pilatesta takana tällä viikolla, hyvin pystyy nyt ottamaan pari päivää lomaa ja keskittymään identiteettikurssin omaelämänkerta-lukulistan läpikahlaukseen. Millasen objektiivin ostit muuten? Ite miettinyt että pitäisi 50mm hommata pian, mutta mutta… Suklaakakku näyttää namilta! <3

  • Reply Sita Salminen maaliskuu 26, 2014 at 1:01 pm

    Oho aika kova!! Tilasin blogiyhteistyönä Ostoshyvityksen kautta just perus 50 mm joka mulla on ollu ennenkin (mulla särky se kesällä ku laukku tippu junassa lattialle, jes). Tuo on kyllä niin älyttömän näppärä, melko halpa ja kuitenki hyvä. Ylemmät kuvat on otettu tuolla ja alemmat sillä vanhalla pötköllä :)

  • Reply Matleena maaliskuu 26, 2014 at 1:07 pm

    Löysin täältä Glasgowsta yhen ihan taivaallisen pilates- ja joogastudion, niillä vaikka mitä spessutunteja, tavallaan harmittaa etten menny tänään tunnille mutta jalkoja särkee niin kovasti ja mun pitäis saada 2500 sanaa väkerrettyä sunnuntaihin mennessä, priorisointi olkoon päivän sana! Mä oon haaveillu viiskymppisestä vaikka kuinka pitkään, mutta Pentaxille välillä vähän hankala löytää mitään järkevän hintasta putkea – tai mieluummin ostan hyväkuntosen käytetyn ebaysta ku tuhlaan £400 uuteen samanlaiseen. Tosi ihana syvyys kyllä noissa sun uuden putken kuvissa, varmasti kannattava ostos :)

  • Reply Kristiina maaliskuu 26, 2014 at 6:17 pm

    Hei läppäri syliin ja pihalle ;-) Meitsi teki tänää niin. Ja ai vitsi, että kirjotuski luisti hyvin ku sai lämmössä istua!

  • Reply Jenna maaliskuu 26, 2014 at 9:20 pm

    Miun on pakko tehä paljastus ! Tuo suklaakakku tulee pakasteesta :–D Se on samaa mitä saa Starbucksista, mutta sitä on nyt alettu myyä ihan peruskahvioihinkin. Se on ehkä maailman parhain suklaakakku ikinä <3

  • Reply iina maaliskuu 27, 2014 at 1:59 am

    aaa söpö bisketti! ja on mullaki ikävä perhettä ku ei oo nähty seittemään kuukauteen.. huhhuh. hihi ihana sinä <3

  • Reply Sita Salminen maaliskuu 27, 2014 at 5:25 pm

    No huh tuo on kyllä pitkä aika! Miten se pikkuinen pärjää :) No enää muutama kuukausi jäljellä!

  • Reply Sita Salminen maaliskuu 27, 2014 at 5:26 pm

    Ei uskois!! Niin hyvää ah <3

  • Reply Sita Salminen maaliskuu 27, 2014 at 5:26 pm

    Mie mietin sinua tänään ku koitin muka mennä parvekkeelle kirjottaan mutta sitte tuli ongelmia läppärin johdon kans ja luovutin :D Puspus

  • Reply Sita Salminen maaliskuu 27, 2014 at 5:28 pm

    Minun pitäis oikeasti käydä kans pilateksessa tai joogassa ku en oo hullun pitkään aikaan käyny! Mutta oon onneksi kuitenki omatoimisesti venytelly monena iltana viikossa (mun uuden vuoden lupaus haha). Äh mieki haluan Britteihin tai jonnekki, olis niin kiva päästä vähän reissaamaan <3

  • Jätä vastaus