Kuukauden treenipäiväkirja

11 lokakuun, 2015

image



Yhteistyössä liikuntakeskus Hukka.

 

En ymmärrä miten tämä on mahdollista, mutta hyvä treeniputki jatkuu edelleen!Yleensähän mun ongelmana on se, että kun pääsen säännöllisen liikkumisen makuun, minut keskeyttää joko sairastuminen tai rappio. Rappiolla tarkoitan sitä, kun usein (mahdollisesti juhlimista sisältävän) viikonlopun jälkeen ei kiinnosta yhtään lähteä treenaamaan ja terveelliset ruoatkin tuntuu ihan tylsiltä sunnuntain herkuttelun jälkeen. On helpompi jäädä kotiin mötköttelemään ja venyttää herkkupäivä herkkuviikoksi, jolloin  kynnys lähteä salille nousee päivä päivältä. Näin siis mulla! Jotenkin terveellinen syöminen ja treenaaminen kulkee mulla aika vahvasti käsi kädessä, eikä se oo ihmekään, ettei pizzan jälkeen halutakaan sinne lenkille :D

Mutta koska en oo koko syksyn aikana sairastunut, juonut alkoholia tai vetänyt viikonloppuisin mättö-övereitä, tämä treeniputki on saanut jatkua tasaisena ja oikein mukavana. Tietenkin on ollut sellaisiakin päiviä, ettei oo yhtään kiinnostanut lähteä jumppaan, mutta noina päivinä oon aika onnistuneesti saanut sovittua jonkinlaisia treenitreffejä tyttöjen kanssa, jolloin oon saanut raahattua pyllyni Hukkaan saakka ihan vaan siksi, että pääsee päivittämään kuulumisia mussujen kanssa.

image

image

 

Siinäpä olisi mun treenit viimeisen neljän viikon ajalta. Oon oikeastaan ihan tyytyväinen siihen, miltä tuo treenipäiväkirja näyttää; mun tavoitteena on ollut harrastaa liikuntaa monipuolisesti, ja ihan ok:sti tuolla näkyy erilaisia treenejä. Löytyy pallopelejä, tanssitunteja, rankkoja jumppia, juoksulenkkejä, kehonhuoltotunteja ja salitreeniä. Toinen tavoite on ollut treenata hyvän fiiliksen kautta, silleen ettei stressaa liikaa vaikkapa salitreenien jaoista. Jos jonakin päivänä on tehnyt mieli treenata hassuja lihasryhmiä, sitten niitä on treenattu. Niin kuin viimeksikin, voisin vähän avata teille noita merkintöjen oudompia nimiä. Gritit ja Body-alkuiset jumpat on tietenkin Les Mills -ryhmäliikuntatunteja, FunkkisCircuit on toiminnallisessa salissa järjestettävä kiertoharjoittelutreeni, Just Latin ja Just Dance on Hukan omia tanssitunteja ja Toiminnallinen Step on uusi ryhmäliikuntatunti Hukassa.Monipuolisuuteen vaikuttaa tietenkin myös tuo Hukan treenipassi, jossa ideana on kokeilla liikuntakeskuksen 35 erilaista lajia. Yhdestä lajikokeilusta saa yhden leiman, ja leimojen kautta saa erilaisia palkintoja. Mulla on tällä hetkellä 21 leimaa eli yli puolet lajeista testattuna, ja loput 14 pitäisi kokeilla joulukuun loppuun mennessä. Yllättävän helposti tuo passi on kyllä täyttynyt, sillä aluksi tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta saada lajit täyteen. Mulle vaikein tulee varmaan olemaan RPM-sisäpyöräily, sillä inhoan nykyään spinning-tunteja ja RPM on vielä rankka sellainen, huh huh.

Tällä hetkellä mun lempiliikuntamuoto on jostain syystä BodyAttack. Nykyinen ohjelma on jotenkin kiva ja Attack tuntuu hyvältä mun kropassa, toisin kuin esimerkiksi tanssitunnit, joiden jälkeen mun polvi meinaa vähän kipeytyä. Oon kuitenkin koittanut himmailla siinä mielessä, etten käy Attackissa joka päivä, sillä liika on liikaa enkä halua kyllästyä nykyiseen ohjelmaan liian nopeasti. Ensi viikolla mun tavoitteena olisi mm. käydä lenkillä ja joogassa sekä kokeilla taas jotain uutta lajia Hukassa. Grit Strenghtistä mulla ei vielä oo leimaa, joten sillä tunnilla voisi kyllä käydä – enkä oo muuten ollut kyseisellä tunnilla moneen vuoteen… Kuulin että nykyinen ohjelma on ihan kamala jaloille, vähän jännittää. Meillä on myös ollut suunnitteilla tyttöjen kanssa pitää pieni sulkapalloturnaus joku päivä silleen, että kaikki pelaa kaikkia vastaan, mutta sen organisointi on vähän jäänyt. Se pitää kans koittaa toteuttaa!

Onko teillä ollut hyvät treenimeiningit syksyn aikana vai tuntuuko, ettei nyt vaan ehdi tai jaksa liikkua? Nämä kuukaudet ei oo ehkä niitä inspiroivimpia treenaamisen kannalta, mutta hei – eipähän oo pakkasta salille tai lenkille lähtiessä :)

image

14 Kommenttia

  • Reply Kati 11 lokakuun, 2015 at 6:30 pm

    Wau Sita! Näyttää hyvältä nuo treenipäiväkirjat :) Ihailtavan monipuolista liikuntaa. Ite aloitin kesällä thainyrkkeilyn ja liikkumiset on ollutkin sen jälkeen salia/nyrkkeilyä :D
    Mullakin oli kauhee draivi kesällä, joka jatkui syksyyn ja reenaaminen on ollu tosi helppoa ja motivaatio korkealla. Kunnes pari viikkoa sitten iski astetta rajumpi syysflunssa ja kahen viikon taukoa reeneistä… Nyt oon jo onneksi voiton puolella ja tänään oli ekat thaireenit – enkä es kuollu (pahasti) :D Ois kiva kuulla enemmän sun salireeneistä ja liikkeistä, mitkä on sun lemppari liikkeet jne. :)

    • Reply Sita 13 lokakuun, 2015 at 7:50 pm

      Tuo on thainyrkkeily kuulostaa kyllä hyvältä, luin sun blogista jo aikaisemmin sen postauksen jossa kerroit enemmän ja tuli jo silloin sellanen olo että haluttais päästä testaan! Haa joo voisin kyllä tehä sellaisen postauksen jos vaan saisin kuvaajan, aina vähän hankala salilla kameran kanssa ku muita ihmisiä eikä kaverit välttämättä jaksa olla kuvaajana siellä :D

  • Reply annieveliina 11 lokakuun, 2015 at 9:30 pm

    Huh miten monipuoliselta ja aktiiviselta sun viikot näyttääkään! Sopivasti kuitenkin oot pitäny vapaapäiviä, arvostan niin paljon tuota! Monesti ku se on niin, että rääkätään itteä iha liikaa ja sitte pidetäänki se monen kuukauden tauko.. Pitäis osata reenata niin, että kroppa ja mieli pysyy siinä tahdissa mukana :) Kiva lukea näitä postauksia!

    • Reply Sita 13 lokakuun, 2015 at 7:50 pm

      Kiitti Anni, kiva lukea sun kommenttejaki <3 :)

  • Reply Anonyymi 12 lokakuun, 2015 at 4:34 am

    Ootko muuten alkanu huomaamaan minkälaisia muutoksia kehossa tuon sun ruokavalio/saliohjelma -tsydeemim myötä? :)

    • Reply Sita 13 lokakuun, 2015 at 7:53 pm

      No joo! Tarkotatko siis ulkonäöllisiä muutoksia? Mulla ei oo painoa pudonnut kuin reilu kilo, mutta tuntuu että lihakset erottuu eri tavalla kuin aikaisemmin ja on ehkä ihan pikkuisen sellainen hoikempi olo. Lisäksi huomaa että kroppa voi tosi paljon paremmin, ei oo väsymyksiä ja jaksaa treenata eikä oo turvottanu mahaa niin kuin aikaisemmin (tulee sellainen kipeä pyöreä raskausmaha).

      Teen varmaan postauksen aiheesta piakkoin niin kerron siellä lissää :) Saa myös kysyä jos haluat tietää jostaki tarkemmin!

  • Reply iina 12 lokakuun, 2015 at 10:33 am

    wou mahtavalta näyttää! ihanan paljon erilaista treeniä :) mullaki on pysyny treenitahti aika hyvänä ja yllättävänki monipuolisena. vielä haluaisin lisätä salitreeniä ainakin kerran pari viikkoon ja ois niin kiva kun ois enemmän vaihtoehtoja ryhmäliikunnassa kuin meiän pikkusalilla. mutta ihan jees se on nytkin (paitsi meillä ei oo attackia :<)! pääasia että saa jumpata <3 t. ikuinen jumppapirkko

    ps. aika söpöt nuo edellispostauksen kuvat :'> hihi

    • Reply Sita 13 lokakuun, 2015 at 7:54 pm

      Hahaa kiitos Iinu! Hö Attackiin sun pitäis kyllä päästä :)

      Ja kiitti :D <3

  • Reply Anonyymi 12 lokakuun, 2015 at 5:13 pm

    Treenaaminen tuntuis varmaan niin paljon kivemmalta, jos olis noin monipuolisesti kaikkea! Oon ite vaihtanut kaupunkia ja sen mukana vaihdoin ryhmäliikunnan saliin. Ei ollu ehkä ihan paras idea, koska tykkään selkeesti enemmän käydä kaikilla ohjatuilla tunneilla. Tää oli tosi kiva postaus taas :)

    • Reply Sita 13 lokakuun, 2015 at 7:55 pm

      Kiitti tosi paljon kommentista! Välillä kyllä tulee sellaisia kausia että haluttaa käydä vaan salilla mutta ehkä pidemmän päälle mullaki alkais vähän kyllästyttään. Mutta ainahan sie voit vaihtaa takaisin, vai millainen jumppatarjonta siellä uudessa kaupungissa on? :)

    • Reply Anonyymi 14 lokakuun, 2015 at 2:41 pm

      Niin täytyy varmaan harkita. Sali on vaan nyt niin lähellä ja maksaa 20e kuukaudessa eli opiskelijalle aika kiva.. :D

    • Reply Sita 16 lokakuun, 2015 at 9:21 am

      Ooo 20e ei oo kyllä paha!

  • Reply EMMI 13 lokakuun, 2015 at 8:33 pm

    Kivan monipuoliselta näyttää sun treenit! Ite oon yrittänyt (leimoja kerätessä…) myös monipuolistaa treeniviikkoja ja näyttää kyllä heiaheiassa ihan eriltä esim. kesän sali x 3 ja ei muuta merkintöihin. :D Nää sun treenipostaukset on kyllä aina niin motivoivia. BTW, onko noi gritit ihan kamalia? :D

    • Reply Sita 13 lokakuun, 2015 at 8:42 pm

      Oikeasti motivoivia? Kiitos tosi paljon, mahtava kuulla <3 hassua aatella ku sitä itekki on välillä niin laiska ja ettii motivaatiota blogeista että jaksais lähteä jumppaileen niin hienoa jos pystyy itekki tsemppaan jotaki :) haha on ne ihan hirveitä!! Mutta ihania just siks, ja kuitenki vaan 30 min eikä liikkeitä tehä musiikin mukana nii voi mennä oman tason mukaan :) suosittelen!!

    Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peru vastaus